Bogor ja Gili Air, Indonesia 17.-30.3.2016
Ystävien hemmoteltavana Indonesian Bogorissa, turistivirtojen ulottumattomissa. Ja sieltä toiseen ääripäähän, Gili Air saaren matkailijaparatiisiin turkoosien vesien ja valkeiden hiekkarantojen äärelle.
Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).
Ystävien luona vierailussa on aina se hyvä puoli, että apuna on joku, joka tuntee paikalliset tavat. Elo Bogorissa olisi ollut huomattavan paljon hankalampaa ilman ihania ystäviämme, jotka veivät parhaisiin ruokapaikkoihin, selittivät paikallisliikenteen salat ja tilasivat hierojan kotikäynnille. Yksinäisenä reissaajana Bogor olisi varmasti jäänyt aika etäiseksi, sillä kaupungissa on vähän varsinaisia turistiaktiviteetteja.
Eikä niitä muita ulkomaisia turisteja paljon kaupungissa näkynytkään. Tutustuessamme Bogorin päänähtävyyteen, eli kasvitieteelliseen puutarhaan, koululaiset pysäyttivät meidät vähän väliä. He olivat saaneet tehtäväkseen harjoitella englantia haastattelemalla ulkomaalaisia ja etsivät sopivia kohteita. Me olimme ilmeisesti lähes ainoat turistit puutarhassa sinä päivänä, sen verran monta koululaisporukkaa meitä lähestyi. Jossain kohtaa jo samaistuin puutarhaan kuuluneen museon vitriinien haalistuneisiin eläinasetelmiin.
Yhtenä päivänä teimme retken vuorenrinteen vesiputoukselle. Siellä hieman korkeammalla oli onneksi hieman viileämpää, mutta silti hiki valui virtanaan kavutessamme ylöspäin. Kun vihdoin luulin meidän olevan perillä – ks. kuva alla – niin olimmekin vasta vesiputousalueen alkupäässä. Siitä matka jatkui vielä paljon ylöspäin, usein virran poikki kahlaten. Mutta kunhan sain odotukseni korjattua kohdalleen, niin retki oli oikein mahtava. Enpäs ollutkaan ennen seisonut korkean vesiputouksen kuohuissa.
Bogoriin lennähti – ihan Helsingistä asti – myös ystävämme Anne, jonka saimme matkaseuraksi seuraaviksi viikoiksi. Muutaman päivän Bogorissa yhdessä seikkailtuamme jatkoimme matkaa Lombokille. Saaren pienellä kentällä ei kovin tarkkoja turvavaatimuksia ollut, koneesta senkun käveltiin terminaaliin omia reittejä. Aika moni kännykkä räpsi selfieitä koneen vierellä.
Kentältä otimme taksin suoraan satamaan, josta paikallisveneet Gili-saarille lähtevät. Tai melkein satamaan, sillä kuski jätti meidät hevoskyytien luokse muutaman sadan metrin päähän. Emme maksaneet lisää, vaan kävelimme. Itse satamassa kaikki sujui yllättävän hyvin, vaikka olinkin etukäteen lueskellut juttuja vaikka minkälaisista huijareista. Ostimme liput virallisesta kojusta ja odottelimme vajaan tunnin verran, että veneeseen kertyi riittävästi matkustajia. Ja parinkymmenen minutin merimatkan jälkeen olimmekin jo ihanan rennolla Gili Airin saarella.
Me olimme varanneet viikon lomaviikoksi, joten läppäreihin ei tarvinnut koskea. Työnteon sijaan keskityimme lukemaan kirjoja, löhöilemään, syömään enemmän ja vähemmän hyvin, juomaan monta hedelmämehua päivässä, kellumaan altaissa ja ihailemaan auringonlaskuja – ja kerran myös nousua! Pääohjelmanumerona oli snorklaaminen värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Ne tavoittaa saaren itäpuolella ihan vaan astumalla veteen ja polskimalla jonkin matkaa merelle päin. Antti kävi muutaman kerran myös vapaasukeltamassa ja näyttää edelleen olevan ihan lajin pauloissa. Ainakin päätellen siitä, että viettää nykyään kaiken vapaa-aikansa – meren puuttuessa – uima-allasta päästä päähän sukeltaen.
Seuraavat kuusi viikkoa vierähtävätkin sitten Balilla – joka muuten tuossa alla olevassa kuvassa siintää taustalla. Olemme vuokranneet diginomadikaverien kanssa hulppean villan, joten saa nähdä paljonko maltamme kierrellä saarella.
