Letkeitä päiviä Amedin snorklausparatiisissa, pikavisiitti Ubudin nomadikulmille ja jäähyväiset Balille. Muutaman pompun ja Hongkongin stop-overin kautta Suomeen.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

“Nomadivillassa” vietetyn huhtikuun jälkeen meillä oli vielä reilu viikko aikaa Balilla ja pohdimme pitkään, miten haluamme tuon ajan viettää. Meren kutsu oli lopulta voimakkain ja päädyimme takaisin Amedin snorklaus- ja sukellusvesille. Antti varasi itselleen kolmipäiväisen vapaasukelluksen jatkokurssin ja minä varauduin viettämään tuntikausia korallien ja kalojen yläpuolella leijaillen.

Siinä se kuusi päivää sitten vierähtikin, vuorotellen vedessä kelluttelun ja töiden teon välillä. Eipä Amedissa paljon muuta tekemistä olekaan, varsinkaan ilman ajopeliä. Meille tämä kuitenkin sopi erinomaisesti, eikä samoissa muutamassa paikassa syöminenkään kyllästyttänyt.

Aivan majapaikkamme edessä aukeni pieni koralliriutta kaloineen ja noin sata metriä rantaa eteenpäin löytyi isompi palanen riuttaa. Tuolla riutalla on myös vedenalainen rakennelma, jota osa kutsuu temppeliksi ja osa postitoimistoksi. Itse olen kallistumassa jälkimmäiseen, vaikken tiedä onnistuisiko postikortin lähettäminen.

Majapaikaksi valikoitui Sama Sama Bungalows (Booking.com), johon olimme oikein tyytyväisiä. Toisen kerroksen terassiltamme aukeni hieno näkymä merenlahden ylle, sänky oli oikein mukava ja ilmastointi toimi. Nettikin toimi enimmäkseen oikein hyvin ja nopeasti, joten työskentely onnistui omasta huoneesta käsin, maisemaa ihaillen.

Päivisin viihdyimme myös Apneista-vapaasukelluskoulun yhteydessä sijainneessa Amed Organik Caféssa, jossa ei kylläkään ollut wifiä, mutta puitteet ja tarjoilut olivat enemmän kuin kohdallaan. Vieläkin muistelen lämmöllä paikan tuoremehusekoituksia ja juustokakkua.

Amedista jatkoimme vielä pariksi päiväksi Ubudiin. The Peacock Inn hotellin (Booking.com) sijainti oli keskeinen ja tilava huone mukavan moderni. Uima-allaskin löytyi, mutta lämpimään mereen tottuneelle vesi oli kylmää.

Tein viime hetken tuliaisostoksia, melkein jo onnistuen tinkimmisessäkin. Ainakaan en ihan hirvittäviä ylihintoja enää maksanut. Vielä kerran oli käytävä nauttimassa balilaisesta hieronnastakin ja tällä kertaa sain viimein houkuteltua Antin mukaan. Taisi sekin tykätä.

Testasimme myös useamman työskentelykahvilan ja the Onion Collective coworking-tilan, joista tämä viimeksi mainittu oli suosikkimme – lähinnä rauhallisen ympäristön ja hyvin toimivan netin vuoksi. Yhdessä kahvilassa netti toimi myös hyvin – kunnes sähköt katkesivat. Kun katko tuntui jatkuvan, kyselimme tarjoilijalta syytä: tärkeä hautajaiskulkue oli käynnissä pääkadulla ja koska hautajaistorni oli korkea, piti sähkölangat katkoa tien yltä. Kuulemma ihan normaali tapa.

Viimeisenä Balin iltana kokoonnuimme, hieman haikeissakin tunnelmissa, villalla asuneen porukkamme kanssa vielä kerran syömään ja nauramaan. En tiedä ihastuinko varsinaisesti Baliin, kaikesta tarjonnasta ja luonnonkauneudesta huolimatta jotain jäi puuttumaan. Mutta vahva diginomadiyhteisö houkuttelee meidät varmasti saarelle vielä uudelleenkin.

Paluumme Balilta Hämeenlinnaan kesti pari päivää, sillä yövyimme matkan varrella pari yötä. Ensin Kuala Lumpurin lentokentällä, jossa ajatusvirheeni vuoksi ehdimme nukkumaan vain muutaman tunnin. Kahdeksan tunnin vaihtoajasta kun ei paljoa jäänyt jäljelle, kun siitä ensin vähensi rajamuodollisuudet, hotelliin kirjautumisen ja seuraavan aamun lähtöselvityksen turvatarkastuksineen.

Toiseksi yöksi pysähdyimme Hongkongiin, jossa olimme hotellillamme jo kolmen aikaan iltapäivästä. Tämä oli jo toinen pikavisiittini kaupunkiin, ja kuten edelliselläkin kerralla, niin tälläkin kertaa ilma oli harmaan sateinen ja minä unenpuutteessa. Varsinainen keskusta ja kehuttu Victoria Peak jäivät siis edelleen näkemättä keskittyessämme herkuttelemaan ja ihmettelemään Kowloonin alueella.

Hongkongista en vielä saanut otetta, mutta taidan haluta sinne takaisin. Miljoonakaupungin syke tuntui niin erilaiselta Balin saarielämän jälkeen. Niin paljon kaikkea, jotain uutta jokaisen kulman takana. Ja ihmisiä, ihmisiä kaikkialla. Olihan Balillakin vilkasta ja ihmisiä, mutta jollainlailla kylämäisesti. Hongkong taas on niin selkeästi suurkaupunki.

Hongkongista lensimme Aeroflotin siivillä Moskovan pompun kautta. Monet hieman epäilivät lentoyhtiövalintaamme, mutta eipä jäänyt valittamista – paitsi ruuasta, jota en vaan yksinkertaisesti saanut alas. Saatamme siis lentää Aeroflotilla uudelleenkin, varsinkin jos he edelleen tarjoavat näitä hyvin edullisia Aasian lentoja.

Suomessa oli Aasian jälkeen niin hiljaista, niin hiljaista. Autiolla lentokentän juna-asemalla epäilimme jo aseman olevan pois käytöstä. Tai ehkä ydinlaskeuma oli tyhjentänyt kaupungin. Mutta sieltä se juna körötteli paikalle ja vähitellen hiljaisuus alkoi taas tuntua normaalilta.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kuukausi Balilla, yhteisessä villassa nomadiystävien kanssa. Iltapäiviä altaalla, pitkiä työpäiviä ja yhteisiä illallisia pitkän pöydän ääressä, sekä skootteriretkiä lähiseuduille ja viikonloppuja ympäri saarta.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Kun aloitimme kulkurielämän, haaveilin asuvani mukavassa uima-altaallisessa villassa etelän lämmössä. Reilut kolme vuotta siihen meni, mutta nyt haaveeni vihdoinkin toteutui! Yhdessä seitsemän nomadikaverimme kanssa vuokrasimme hulppean kuuden makkarin talon Etelä-Balilta ja asuimme sekä työskentelimme yhdessä huhtikuun ajan. Vaikka tiivis yhteisasuminen välillä harmaita hiuksia aiheuttikin, niin kyllä tämä kuukausi on ollut yksi elämäni mukavimpia.

Arkipäivät vietimme työhön uppoutuneina, toisinaan moneen päivään kämpältä poistumatta. Paikallinen skootteripalvelu Gojek kun toimitti ruuatkin perille ja olisi tarvittaessa käynyt myös kaupassa puolestamme. Oli meillä omakin skootteri vuokralla, sillä huristelimme lähikauppaan ja ravintoloihin mökkihöperyyden uhatessa. Viikonloppuisin teimme sitten autolla pidempiä retkiä: Amedin snorklausvesille, Ubudin vehreyteen kulttuurin keskelle sekä oman alueemme surffibiitseille.

Meidän upea villamme

Villamme ohi kulkeva tie oli lähes käyttökelvoton ja puuttui mm. iPhonen kartoista. Liikkeellelähtö skootterilla vaati siis aikamoista ninjailua ja minä sain yleensä kävellä mäen alle kyytiä odottamaan. Myöskin erinäisillä kuljetuspalveluilla ja takseilla oli vaikeuksia löytää taloamme, mutta toisaalta saimme olla hyvin rauhassa, kun ei ollut ohikulkuliikennettä. Taustameluna olikin skootterimelun sijasta kukkojen kieuntaa ja koirien haukuntaa.

Ja se itse villa! Meidän huone oli yläkerrassa ja meillä oli oma iso parveke, upealla näkymällä vehreyden yli merelle asti. Talo oli itse asiassa kaksi identtistä asuntoa yhdessä, joten meillä oli kaikkea kaksin kappalein: keittiöitä, olohuoneita, jopa uima-altaita! Tästä jälkimmäisestä olimme oikein onnellisia siinä vaiheessa, kun toinen altaista mystisesti tyhjeni yön aikana.

Työntekoa tropiikissa

Oikeastaan ainoa huono puoli villassamme oli olematon nettiyhteys. Megan liittymä ei ihan riitä, kun paikalla on 9 netissä työskentelevää. Hankimmekin kaikki itsellemme paikalliset sim-kortit ja niihin dataa ja näin periaatteessa ratkaisimme ongelman. Paitsi että makuuhuonesiivet blokkasivat signaalin kulun yhteisiin tiloihin ja oikeastaan ainoa tapa käyttää puhelindataamme oli ripustaa puhelimet talon nurkan pylvääseen. Hätä keinot keksii!

Snorklausparatiisi Amed

Ensimmäisen pidemmän viikonloppureissumme teimme saaren koillis-osaan, Amedin pikkukylään. Amed on tunnettu kohde sukeltajien ja snorklaajien parissa, sekä upean eläin/korallimaailmansa että lähistöltä löytyvän USS Liberty hylyn takia. Hylky makaa viistosti merenpohjassa ja sen ylin kohta on vain muutaman metrin meren pinnan alapuolella, joten sitä pääsee tutkiskelemaan snorklaillessakin.

Tällä matkalla pääsimme ensimmäisen kerran kokeilemaan paikallisia Homestay-majoituksia, jotka nimestään huolimatta ovat ennemminkin Guesthouseja kuin majapaikkoja perheen nurkissa. Näitä löytyy laidasta laitaan, ne ovat yleensä suhteessa edullisia (meidän kuvissa näkymä ilmastoitu huoneemme maksoi 14€/yö, sisältäen aamupalan) ja samalla pääsee paremmin näkemään paikallista elämää.

Diginomadien suosima Canggu

Länsirannikon surffimesta Canggu on viime aikoina noussut diginomadien suosikiksi. Mekin kävimme siellä päiväretkellä: tutustumassa paikalliseen coworking-tilaan ja treffaamassa kavereita. Canggu oli ehkä hieman liian turistihipsterikohde meille, mutta toisaalta se vaikutti helpolta ja leppoisalta. Ja coworking-tila Dojo oli kyllä aika mukava, sisäpihalta löytyvine uima-altaineen ja herkkukahveineen.

Jatkaessamme matkaa Dojolta illallispaikkaamme La Lagunaan (kuvia alla), koimme ensimmäisen kerran paikallisen taksimafian käytännössä. Canggun alueelle ei Ubereilla ym. palveluilla ole asiaa asiakkaita noutamaan ja myös esim. suhteellisen luotettavana ja edullisena tunnettu Blue Bird taksi ei ollut tervetullut. Ainoa vaihtoehto oli siis ylihintainen kyyti paikallisesta kojusta. Varsinaista kotimatkaa varten kävelimme Canggun ulkopuolelle ja otimme sieltä normihintaisen taksin. Kymmenen minuutin kävelyllä säästimme noin 20 euroa.

Se pakollinen turistikohde Ubud

Kaksipäiväisestä Ubudin retkestämme ensimmäisen päivän vietimme Ubudin keskustaan tutustuen. Tingimme markkinoiden kaaoksessa ja minä ostin – taas – uusia vaatteita hajonneiden tilalle. Muut kävivät apinametsässä, mutta minä en uskaltanut. Jostain syystä apinat pelottavat minua ja luettuani, että nämä veijarit purevat joka päivä muutamaa kymmentä vierailijaa, jäin suosiolla ulkopuolella odottelemaan. Apinat tosin eivät pysyneet metsässään, vaan levittäytyvät lähimaastoonkin ja niin vain kävi, että nenäliinapakettini lähti vauhdilla kädestäni ja seuraavaksi pikkuiset apinan kätöset olivat pyrkimässä käsilaukkuuni. Onneksi eivät muuta saaneet saaliiksi.

Testasimme tietenkin myös paikalliset coworking-tilat. Hubud on toiminut siellä jo pitkään, ollen yksi ensimmäisia diginomadi-suuntautuneita coworking-tiloja koko maailmassa ja siten legendan maineessa nomadien keskuudessa. Itse taisin tykästyä enemmän uuteen moderni-ilmeiseen Outpost-tilaan.

Ubud on eittämättä yksi Balin tunnetuimpia turistikohteita ja sieltä ja sen lähistöltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Mekin laitoimme toiseksi päiväksi kuvitteelliset turistihatut päähän ja liityimme joukkoon. Meitä jo Amedin retkellä kuskannut Joko oli jälleen viikonlopun kuskinamme ja kuljetti meitä ympäriinsä nähtävyydeltä toiselle.

Ensimmäinen pysähdys maksullisilla riisiterasseilla oli helteessä melko turha, sillä kukaan meistä ei halunnut pidemmälle kävelylle. Ja näimme terasseja lisää sekä kahvitilalla että lounasravintolastamme. Kahvitila sen sijaan oli mielenkiintoinen ja ihastuin inkiväärikahviin. Tilan vetonaulana oli sivettikissan läpikulkeneista(!) pavuista tehty kahvi, jota olisi saanut maksusta maistaa.

Pysähdyimme myös vesitemppelillä, josta olen nähnyt upeita kuvia pyhässä lähteessä kylpevistä ihmisistä. Sunnuntaina paikka oli hyvin kiireinen ja altaassa kierteli kymmenien metrien mittainen jono, kaikki odottamassa omaa vuoroaan kastautua. Upeat yksityiskohtakuvat jäävät siis saamatta, mutta suosittelen silti visiittiä temppelille tähän suuntaan osuessasi. Ja lisävinkkinä, uloslähtiessä ei kannata seurata kylttejä, vaan palata samaa reittiä kuin tulikin, muuten joutuu loputtomalta tuntuvaan matkamuistokojujen labyrinttiin.

Päivän viimeinen pysähdys oli vesiputouksella, jonne sai kivuta kunnioitettavan määrän portaita. En laskenut montako, mutta takaisin päästyämme pohkeita kramppasi. Mutta oli se kyllä hieno se vesiputouskin, joten saattaisin tsempata toistamiseen, jos paikalle uudestaan osuisin.

Siinä se kuukausi vierähti, hyvässä seurassa. Seuraavaa kertaa jo suunnitellessa… Nyt edessä on vielä viikko Amedissa – päätimme siis palata sinne meren houkuttelemana – ja sitten Hong Kongin stop-overin kautta Suomeen, Aeroflotin siivin.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Ystävien hemmoteltavana Indonesian Bogorissa, turistivirtojen ulottumattomissa. Ja sieltä toiseen ääripäähän, Gili Air saaren matkailijaparatiisiin turkoosien vesien ja valkeiden hiekkarantojen äärelle.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Ystävien luona vierailussa on aina se hyvä puoli, että apuna on joku, joka tuntee paikalliset tavat. Elo Bogorissa olisi ollut huomattavan paljon hankalampaa ilman ihania ystäviämme, jotka veivät parhaisiin ruokapaikkoihin, selittivät paikallisliikenteen salat ja tilasivat hierojan kotikäynnille. Yksinäisenä reissaajana Bogor olisi varmasti jäänyt aika etäiseksi, sillä kaupungissa on vähän varsinaisia turistiaktiviteetteja.

Eikä niitä muita ulkomaisia turisteja paljon kaupungissa näkynytkään. Tutustuessamme Bogorin päänähtävyyteen, eli kasvitieteelliseen puutarhaan, koululaiset pysäyttivät meidät vähän väliä. He olivat saaneet tehtäväkseen harjoitella englantia haastattelemalla ulkomaalaisia ja etsivät sopivia kohteita. Me olimme ilmeisesti lähes ainoat turistit puutarhassa sinä päivänä, sen verran monta koululaisporukkaa meitä lähestyi. Jossain kohtaa jo samaistuin puutarhaan kuuluneen museon vitriinien haalistuneisiin eläinasetelmiin.

Yhtenä päivänä teimme retken vuorenrinteen vesiputoukselle. Siellä hieman korkeammalla oli onneksi hieman viileämpää, mutta silti hiki valui virtanaan kavutessamme ylöspäin. Kun vihdoin luulin meidän olevan perillä – ks. kuva alla – niin olimmekin vasta vesiputousalueen alkupäässä. Siitä matka jatkui vielä paljon ylöspäin, usein virran poikki kahlaten. Mutta kunhan sain odotukseni korjattua kohdalleen, niin retki oli oikein mahtava. Enpäs ollutkaan ennen seisonut korkean vesiputouksen kuohuissa.

Bogoriin lennähti – ihan Helsingistä asti – myös ystävämme Anne, jonka saimme matkaseuraksi seuraaviksi viikoiksi. Muutaman päivän Bogorissa yhdessä seikkailtuamme jatkoimme matkaa Lombokille. Saaren pienellä kentällä ei kovin tarkkoja turvavaatimuksia ollut, koneesta senkun käveltiin terminaaliin omia reittejä. Aika moni kännykkä räpsi selfieitä koneen vierellä.

Kentältä otimme taksin suoraan satamaan, josta paikallisveneet Gili-saarille lähtevät. Tai melkein satamaan, sillä kuski jätti meidät hevoskyytien luokse muutaman sadan metrin päähän. Emme maksaneet lisää, vaan kävelimme. Itse satamassa kaikki sujui yllättävän hyvin, vaikka olinkin etukäteen lueskellut juttuja vaikka minkälaisista huijareista. Ostimme liput virallisesta kojusta ja odottelimme vajaan tunnin verran, että veneeseen kertyi riittävästi matkustajia. Ja parinkymmenen minutin merimatkan jälkeen olimmekin jo ihanan rennolla Gili Airin saarella.

Me olimme varanneet viikon lomaviikoksi, joten läppäreihin ei tarvinnut koskea. Työnteon sijaan keskityimme lukemaan kirjoja, löhöilemään, syömään enemmän ja vähemmän hyvin, juomaan monta hedelmämehua päivässä, kellumaan altaissa ja ihailemaan auringonlaskuja – ja kerran myös nousua! Pääohjelmanumerona oli snorklaaminen värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Ne tavoittaa saaren itäpuolella ihan vaan astumalla veteen ja polskimalla jonkin matkaa merelle päin. Antti kävi muutaman kerran myös vapaasukeltamassa ja näyttää edelleen olevan ihan lajin pauloissa. Ainakin päätellen siitä, että viettää nykyään kaiken vapaa-aikansa – meren puuttuessa – uima-allasta päästä päähän sukeltaen.

Seuraavat kuusi viikkoa vierähtävätkin sitten Balilla – joka muuten tuossa alla olevassa kuvassa siintää taustalla. Olemme vuokranneet diginomadikaverien kanssa hulppean villan, joten saa nähdä paljonko maltamme kierrellä saarella.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Koh Lantalla rennon saarielämän molempia puolia, coworkingia ja pitkähäntäveneellä paratiisiin. Kostean hikisessä Bangkokissa taas keskityimme shoppailuun ja sairasteluun. Ja lopulta päädyimme ystävien huomaan Indonesian vehreään ja sateiseen Bogoriin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Yhtenä päivänä koko Koh Lantan saarelta oli sähköt pois. Tästä onneksi tiedotettiin etukäteen, joten osasimme siihen varautua. Tosin en tajunnut, ettei vesipumppukaan ja olin juuri laittanut muutaman vaatteen saippuaveteen likoamaan sähkön katketessa. Pesin siis kaiken uudelleen illalla juoksevan veden palatessa.

Työskentelypaikallamme KoHubilla oli onneksi käytössä generaattori ja aamupäivän ajan meillä oli sekä nettiä että sähköä. Jossain vaiheessa iltapäivää generaattori kuitenkin hajosi ja vaikka läppärissä riitti virtaa ja kännykästä sai netin, oli ilman tuulettimia tukalan kuuma työskennellä. Sellaista se on se saarielämää toisinaan.

Viikon huippusaavutus oli ehkä se, että ajelin useampana päivänä ihan itse töihin skootterilla, sillä Antti oli vapaasukelluskurssilla. Olen kuullut niin paljon juttuja onnettomuuksista, että hieman jännitti lähteä liikkeelle. Melko holtiton ajokulttuuri yhdistettynä suureen määrään epävarmoja turisteja skootterien ohjaimissa vaatii veronsa. Kaveri antoi neuvoksi: “muista, että kaikki liikenteessä yrittää tappaa sut“.

Hieman liioiteltua ehkä, mutta hyvin varman päälle minä ainakin otin ajaessani, varsinkin koska olin yksi noista mainitsemistani epävarmoista kuskeista. Ja hyvinhän se lopulta meni! Thaimaassa ajaessa kannattaa muuten muistaa myös se, että käännyttäessä ei ryhmittäydytä tien keskelle vaan odotellaan tien vieressä sopivaa ylityshetkeä.

Vapaasukelluksesta puheenollen, Antti tykästyi lajiin niin, että hankki jo vapaasukellusmaskinkin. – Lisää on siis varmasti luvassa ja voin pyytää kirjoittelemaan jotain tänne blogin puolellekin, jos kiinnostaa? – Minäkin päädyin hankkimaan ihan perussetin snorklailua varten, niin en ole vuokrakamojen armoilla. Pelkillä käsimatkatavaroilla matkaamme edelleen, mutta kyllä mukaan aina maski ja snorkkeli mahtuu. Painorajat taitavat tosin jo ylittyä, onneksi pikkulaukkuja harvoin punnitaan.

Snorkkelia pääsin kokeilemaan heti seuraavana päivänä, kun osallistuimme KoHubin järjestämälle kolmen saaren veneretkelle. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli valkoinen paratiisiranta, kuin suoraan postikorteista. Itse palan niin helposti auringossa, että varsinaisen biitsillä loikoilun jätän väliin ja hakeudun varjoon, mutta onneksi täältä löytyi myös snorklausalue.

Toisellä pysähdyksellä, Emerald Cavessa, uimme oppaan johdolla pimeän tunnelin läpi saaren sisältä löytyvälle “salaiselle rannalle”, jonka kyllä olivat löytäneet kymmenet muutkin turistit. Mielenkiintoinen ja kaunis kohde silti.

Päivän kolmas pysähdys oli oma suosikkini, eli snorklaushetki asumattoman saaren ympärillä. Täällä näkyi jo paljon kaloja! Yksi niistä maistoikin minua hieman varpaasta, muttei ilmeisesti tykännyt ja jätti rauhaan.

Matkaa teimme perinteisillä pitkähäntäveneillä – olet varmasti nähnyt näitä värikkäitä puuveneitä Thaimaasta otetuissa valokuvissa, sillä niiltä ei voi välttyä. Kyyti oli yllättävän mukavaa, vaikka takaisin palatessa aallokko oli korkeampi ja muutamat meistä – minä mukaan lukien – kastuivat tyrskyissä oikein kunnolla.

Kolmen rennon saariviikon jälkeen olikin taas hyvästien aika. Onneksi näyttää siltä, että monet KoHubilta tutuksi tulleet nomadit ovat meidän tapaamme Balilla huhtikuussa, joten jälleennäkemisiä on luvassa.

Matka Bangkokiin kesti lähes koko päivän, perillä hotellillamme olimme vasta illansuussa. Vaikka Bangkokin syke houkutteli, olimme sen verran väsyneitä, että etsimme vain illallispaikan ennen peiton alle kääriytymistä. Aika samalla kaavalla jatkuikin sitten koko Bangkokin vierailumme, sillä ensin minulla oli vatsa sekaisin – ensimmäistä kertaa kahden Thaimaan kuukauden aikana, luulin jo selvinneeni ilman. Päädyimme kiertelemään lähistön ostarilla, sillä olo oli hieman heikko ja saniteettitilojen läheisyys tuntui tärkeältä.

Seuraavana päivänä Antti taas tunsi olonsa melko flunssaiseksi, eivätkä pitemmät kävelyt kuuman kosteassa ilmassa houkutelleet. Kävimme siis toisella ostarilla. Onneksi niitä riittää Bangkokissa! Ja olihan pieni shoppailutuokio myös ihan ajankohtainen, sillä useammat vaatteemme olivat reissussa rähjäntyneet käyttökelvottoman rajalle.

Paljon aikaa vietimme myös hotellillamme. Suosittelujen perusteella valitsemani Tints of Blue olikin oikein viihtyisä pikku boutique-hotelli (affiliate-linkki hotelliin Booking.comissa). Bangkokin mittakaavassa varsin vaatimattomasta korkeudesta eli 7. kerroksesta oli kivat näkymät, huone oli iso ja viihtyisä ja katolta löytyi uima-allas.

Nyt on monta syytä palata Bangkokiin, sillä kaikki turistinähtävyydet jäivät näkemättä!

Bangkokista jatkoimme matkaa Indonesian Bogoriin, jossa ystävämme asuvat. Kävimme täällä jo viime Aasian reissullamme, mutta tällä kertaa vastassa oli entisen sinkkuystävän lisäksi myös aviomies ja vuoden ikäinen pikkutyttö. Niin se elämä muuttuu!

Meillä on ollut oikein leppoisaa aikaa täällä. Antti on edelleen flunssassa, joten mitään ihmeellisempää emme ole tehneet, kunhan nauttineet rauhallisesta kotielämästä. Takapihan mangopuun alla on grilli kuumentunut parina iltana ja kahvi maistuu hyvältä muumimukista, omenapiirakan kera. Jokapäiväinen ukkossade alkaa melkein kellontarkasti kolmen kieppeillä ja silloin on paras olla sisätiloissa.

Emme me kuitenkaan ihan pelkästään kotona ole hengailleet. Sunnuntaina vietimme aamupäivän urheiluklubin ihanan isolla uima-altaalla ja kotimatkalla kävimme ruokaostoksilla paikallisessa supermarketissa – yllättävän viihdyttävää uudessa maassa.

Ja olemme me useamman kerran käyneet ulkona syömässä, viimeksi aivan upealla näköalapaikalla. Saavuimme sinne juuri ajoissa nähdäksemme miten auringonlasku värjäsi punaiseksi Bogorin vilinän, samalla kun taustalle piirtyi mahtava tulivuori.

Puolitoista viikkoa aikaa jäljellä Bogorissa ja sitten matka jatkuu Gili Airin saarelle, lomailemaan!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Otin mukaani vain käsilaukullisen tavaraa, mutta siltikin jotkin asiat olivat ylimääräisiä. Esimerkiksi yksi ja sama mekko olisi riittänyt hyvin koko viikoksi, sillä kuumassa ja sateettomassa ilmastossa käsipyykilläkin pestyt vaatteet kuivuvat muutamassa tunnissa. Ja iso osa ajasta tulee kuitenkin vietettyä bikineissä.

bikinit
3 alushousut
2 rintaliivit (toiset tuli mukaan vahingossa, yksillä olisi pärjännyt)
t-paita (suojaksi snorklauksen aikana)
kevyet housut (matkalle ja illoiksi)
lyhythihainen paita (matkalle)
mekko
sarongi
2 hihatonta paitaa (myös nukkumiseen)
ohut huivi (hiuksiin ja kurkun suojaksi lentokoneiden ilmastointia vastaan)
sandaalit (olisi ollut tarpeen, jos olisi kävelty enemmän…)
flip-flopit (puuttuu kuvasta)
rantamekko (bikinien päälle esim. lounaalle mennessä, olisi selvinnut pelkällä sarongillakin)
tunika (ei tarvittu)
ohut pitkähihainen paita (ei tarvittu)
sukat (mitäköhän mä ajattelin? ei tarvittu)

shampoo ja hoitoaine
aurinkorasva
hyttysmyrkky
aloe-geeli (auringonpolttamiin)
pesugeeli (Sebamed, sopii sekä vartalon että kasvojen pesuun. Ei kuvassa, koska oli miehen laukussa.)
BB-voide aurinkokertoimelle
kertakäyttöisiä piilolinssejä, silmälasit, kotelo
deodorantti
hiusharja, pinnejä, hiuslenkkejä
vartalotalkki
huulirasva
käsidesi
hammasharja + tahna
matkapyyhe
rakkojenestopuikko
hiusöljy (minipurkki, hyvä meriveden kuivattamille hiuksille)
tiikerisalva (hyttysen puremiin)
nenäliinoja
pikkuhousunsuojia
korvatulpat (ei tarvinnut)

rahapussukka (sis. rahaa, matkavakuutuskortti, luottokortti)
passi
muovinen laukku, jonka voi puhaltaa tyynyksi (hiano!)
tabletti, kindle + laturi
mp3 soitin
vihko ja kynä
lääkepussukka (särkylääkettä, laastareita jne.)
sateenvarjo
otsalamppu
pikku käsilaukku (kulkee aina isommassa käsilaukussa, sisällä kynä, paperia, laastaria yms.)

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Gili Trawanganin saarella ei ole moottoriajoneuvoja, joten ilmapiiri on mukavan rauhallinen. Pääasialliset kulkuneuvot ovat polkupyörä ja hevoskärryt. Majapaikkamme oli päärannan rauhallisemmassa pohjoispäässä, joten illanviettojenkaan ääni ei ollut häiritsevää. Paikallisesta moskeijasta kuului rukous useita kertoja päivässä, mutta se toi vain oman eksotiikkansa kokemukseen. Ei olekaan tullut ennen maattua rannalla samalla kun rukouskutsu kaikuu taustalla.

Tarkoituksena oli suorittaa sukelluskortti, mutta lopulta vain tuo parempi puoliskoni onnistui siinä. Itse sain tehtyä kokeilusukelluksen, mutta sitä seuraavat harjoitukset menivät jo liian vaativiksi. Tämä ihminen kun ei näköjään osaa olla hengittämättä nenän kautta, edes veden alla ollessaan… Siirryin siis treenaamaan vedessä oloa ja sukeltelua ihan pelkkien snorklausvarusteiden kanssa. Ajatuksena jäi kyllä kytemään tuo kurssin suorittaminen vielä jossain vaiheessa.

Heti majapaikkamme edessä oli koralliriutta, eli snorklaamaan pääsi suoraan rannasta. Itse riutta ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta erilaisia kaloja oli valtavasti. Ja isoja kilpikonnia! Niitä näki lähes joka kerta, kunhan uskaltautui lähelle riutan ulkoreunaa. Aluksi olin aika varovainen, riutan reunalle uiminen jännitti. Aika nopeasti sitä kuitenkin tottui tilanteeseen ja tuli varmemmaksi. Mukana ei ollut vedenalla toimivaa kameraa, joten kuvia näistä jännistä kaloista (ja kilpikonnista, rauskuista, käärmeistä ja mureenoista) ei nyt ikävä kyllä ole. Teidän täytyy varmaan käydä itse katsomassa…

Majoituimme Mango Divessa, joka oli samalla sukelluskeskus. Perinteisen mallinen Lumbung-mökissä varsinainen huone oli ylhäällä toisessa kerroksessa. Sen alla etupuolella oli oleskelualue riippumattoineen ja takapuolella ulkoilmakylppäri. Oli aika upeaa suihkutella tähtien loistaessa yläpuolella. Palvelu paikassa oli todella hymyileväistä ja huomaavaista. Aamupalankin sai omalle mökille ja sitä olisi tarjoiltu neljään asti iltapäivällä. Me tosin oltiin lähes joka aamu jo ajoissa liikkeellä, mukautuen auringon rytmiin. Yhtenä iltana käytiin ihan bilettämässäkin (tanssiminen hiekalla on aikas kivaa) ja oltiin kotona vasta kahden jälkeen. Aika ylpeitä oltiin tällaisesta suorituksesta me kolme vanhusta (Mariakin oli mukana siinä vaiheessa).

Gili Trawangan oli oikein mukava lomakohde. Paljon turisteja, muttei häiritsevästi. Palvelu joka paikassa oikein hymyileväistä ja mukavaa. Ja englanninkielistä. Erilaisia ravintoloita oli pilvinpimein ja ruoka niissä oikein herkullista. Kotitekoista pastaa, meheviä burgereita, tuoreita salaatteja… O-nam-nam. Tulipas taas nälkä.

Nyt ollaan jo takaisin Bogorissa, enää muutama päivä Kaakkois-Aasiassa ja sitten suuntana Eurooppa. Siellähän on jo kesä, eikös niin?

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

(Viime päivityksen, eli Otresin jälkeen vietimme muutaman päivän Phnom Penhissä ja pari viikkoa Ho Chi Minh Cityssä Vietnamissa, mutta niistä joskus myöhemmin. 103 päivää reissussakin tuli jo täyteen!)

Noin viikko sitten tultiin tänne Bogoriin kyläilemään ihanan ystävämme Marian luokse. Bogor sijaitsee Jaavan saarella n.60 kilsaa pääkaupunki Jakartasta. Matkaan näiden kahden kaupungin välillä saattaa tosin kulua tunteja, sillä liikenneruuhkat ovat uskomattomia. Bogor sijaitsee vähän korkeammalla, vuorten ympäröimänä, joten ilmasto ei ole niin tukahduttavan kuuma. Toisaalta täällä myös sataa, ja usein myös ukkostaa, lähes joka päivä.

Arkipäivät ovat hurahtaneet (yllätys, yllätys) töiden parissa, mutta viikonloppuna teimme retken Krakataun tulivuorelle. Siis juuri sille, joka vuonna 1883 purkautuessaan pimensi lähes koko maailman ja aiheutti pienen jääkauden. Purkauksen ääni kuului kuulemma Japanissa ja Australiassa asti. Purkautuessaan Krakatau hajosi osiin ja vuoren keskiosan kohdan täytti meri. Tähän kohtaan on pikku hiljaa syntymässä Anak Krakatau eli ”Krakataun lapsi”. Juuri tämä tulivuorisaari oli meidän kohteemme. Meillä kävi tuuri, sillä tulivuori ei juuri nyt ollut kovin aktiivinen ja saimme kävellä puoliväliin ylös rinnettä ja jopa leiriytyä yöksi saarelle.

Leirielämässä oli omat jännityksensä, sillä fasiliteetit olivat hyvin alkeelliset. Kun kysyimme onko paikassa vessaa, saimme vastaukseksi ”free toilet” eli vapaa vessa, tarkoittaen siis, että mene pusikkoon. Eihän siinä mitään, mutta hetken päästä meidät huudettiin katsomaan ruohikossa kiemurtelevaa käärmettä. Ja vähän myöhemmin puoltoistametristä varaania. Varaaneja näkyi useampiakin oleilumme aikana, eivätkä ne tuntuneet liikoja pelkäävän, uskaltautuivat ihan muutaman metrin päähän. Varsinkin illan pimennyttyä pusikossa käyminen oli siis aika jännittävää.

Telttamme olivat muutaman metrin päässä mustahiekkaisesta rannasta ja vietimmekin vedessä hyvin paljon aikaa. Juuri sopivaa vettä, virkistävää mutta lämmintä. Ja niin suolaista, että kelluminen sujui luonnostaan. Kävimme myös snorklaamassa muutamassa paikassa. Ilmeisesti tuliperäinen alue ja korallien nuoruus johtivat siihen, että korallit olivat hyvin värikkäitä ja hyväkuntoisen näköisiä. Ja houkuttivat paikalle lukemattomia kaloja, aivan kuin olisi akvaariossa uiskennellut. Muistui taas mieleen, muutaman ei niin ihmeellisen kerran jälkeen, miten ihanaa snorklaaminen voi olla.

Meitä retkeilijöitä oli 6 aikuista ja 2 lasta, eli juuri yhden veneen verran. Meistä huolehti neljän henkeä, mm. oma kokki ja opas. Maria oli järjestänyt meille tämän retken, mutta ilmeisesti vastaavia retkiä saa helposti järjestettyä paikallisten matkatoimistojen kautta. Lysti maksoi 1,1M rupiaa eli noin 90e per pää

Nyt ollaan taas takaisin Bogorissa, mutta parin päivän päästä pitäisi alkaa loma. Olimme pyöritelleet monia eri vaihtoehtoja, mm. neljän yön risteilyä Komodon saarille, mutta viikonlopun snorkkailusta innostuneena päätimme vihdoinkin mennä sukelluskurssille. Kohteeksi valitsimme Gili Trawangin Lombokin edustalla. Siellä on kymmeniä sukelluskouluja, suhteellisen edulliset hinnat ja ainakin näin nettitutkimuksen pohjalta hyvä turvallisuus ja opetuksen taso. Lisäksi saari itsessään on rento sekoitus rantaelämää ja mukavuuksia. Sinne siis. Saa tosin nähdä kestääkö mun yliherkät korvat sukeltamista. Mutta jos ei, niin saaren ympärillä pitäisi olla myös hienoja snorkkailuriuttoja, eli enköhän mä viihdy. Myös muutaman päivän viidakkoveneretki Kalimantanilla (Indonesian Borneo) olisi kiinnostanut, mutta se näytti lopulta tulevan liian kalliiksi ja vaativan turhaa säätämistä. Jätettiin se ensi kertaan.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä