Istun ikkunalaudalla, Atlantin kuohujen vieriessä silmieni alla. Vino ikkunalasi avartaa näkymää ja polveni nojatessa siihen tuntuu siltä, että voisin melkein pudota lasin läpi aaltoihin.
Ollaan jo lähellä rannikkoa ja meressä näkyy yhä enemmän elämää. Lentokalojen parvet ilmestyvät veden pinnalle, ensin vain aavistuksina, ovatko totta ollenkaan. Ne näyttävät kovin pieniltä, kunnes tajuan istuskelevani laivan 13. kerroksessa.
Päivän armoton valo näyttää kalusteiden hieman nahistuneen kellertävän värin. Niistä henkii se tietynlainen tunnelma kuin vain yökerhossa päiväsaikaan, illan glamourin haihduttua. Epätodellinen ja totuuden paljastava samanaikaisesti.
Taustalla soivat brasilialaiset rytmit, joiden yli tanssinopettajan one-two-three laskenta ajoittain kuuluu. Tiedän, että ulkona auringossa on trooppisen kuumaa ja kosteaa, mutta täällä ilmastoinnin valtakunnassa on mukavan viileää.
