Ystävien hemmoteltavana Indonesian Bogorissa, turistivirtojen ulottumattomissa. Ja sieltä toiseen ääripäähän, Gili Air saaren matkailijaparatiisiin turkoosien vesien ja valkeiden hiekkarantojen äärelle.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Ystävien luona vierailussa on aina se hyvä puoli, että apuna on joku, joka tuntee paikalliset tavat. Elo Bogorissa olisi ollut huomattavan paljon hankalampaa ilman ihania ystäviämme, jotka veivät parhaisiin ruokapaikkoihin, selittivät paikallisliikenteen salat ja tilasivat hierojan kotikäynnille. Yksinäisenä reissaajana Bogor olisi varmasti jäänyt aika etäiseksi, sillä kaupungissa on vähän varsinaisia turistiaktiviteetteja.

Eikä niitä muita ulkomaisia turisteja paljon kaupungissa näkynytkään. Tutustuessamme Bogorin päänähtävyyteen, eli kasvitieteelliseen puutarhaan, koululaiset pysäyttivät meidät vähän väliä. He olivat saaneet tehtäväkseen harjoitella englantia haastattelemalla ulkomaalaisia ja etsivät sopivia kohteita. Me olimme ilmeisesti lähes ainoat turistit puutarhassa sinä päivänä, sen verran monta koululaisporukkaa meitä lähestyi. Jossain kohtaa jo samaistuin puutarhaan kuuluneen museon vitriinien haalistuneisiin eläinasetelmiin.

Yhtenä päivänä teimme retken vuorenrinteen vesiputoukselle. Siellä hieman korkeammalla oli onneksi hieman viileämpää, mutta silti hiki valui virtanaan kavutessamme ylöspäin. Kun vihdoin luulin meidän olevan perillä – ks. kuva alla – niin olimmekin vasta vesiputousalueen alkupäässä. Siitä matka jatkui vielä paljon ylöspäin, usein virran poikki kahlaten. Mutta kunhan sain odotukseni korjattua kohdalleen, niin retki oli oikein mahtava. Enpäs ollutkaan ennen seisonut korkean vesiputouksen kuohuissa.

Bogoriin lennähti – ihan Helsingistä asti – myös ystävämme Anne, jonka saimme matkaseuraksi seuraaviksi viikoiksi. Muutaman päivän Bogorissa yhdessä seikkailtuamme jatkoimme matkaa Lombokille. Saaren pienellä kentällä ei kovin tarkkoja turvavaatimuksia ollut, koneesta senkun käveltiin terminaaliin omia reittejä. Aika moni kännykkä räpsi selfieitä koneen vierellä.

Kentältä otimme taksin suoraan satamaan, josta paikallisveneet Gili-saarille lähtevät. Tai melkein satamaan, sillä kuski jätti meidät hevoskyytien luokse muutaman sadan metrin päähän. Emme maksaneet lisää, vaan kävelimme. Itse satamassa kaikki sujui yllättävän hyvin, vaikka olinkin etukäteen lueskellut juttuja vaikka minkälaisista huijareista. Ostimme liput virallisesta kojusta ja odottelimme vajaan tunnin verran, että veneeseen kertyi riittävästi matkustajia. Ja parinkymmenen minutin merimatkan jälkeen olimmekin jo ihanan rennolla Gili Airin saarella.

Me olimme varanneet viikon lomaviikoksi, joten läppäreihin ei tarvinnut koskea. Työnteon sijaan keskityimme lukemaan kirjoja, löhöilemään, syömään enemmän ja vähemmän hyvin, juomaan monta hedelmämehua päivässä, kellumaan altaissa ja ihailemaan auringonlaskuja – ja kerran myös nousua! Pääohjelmanumerona oli snorklaaminen värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Ne tavoittaa saaren itäpuolella ihan vaan astumalla veteen ja polskimalla jonkin matkaa merelle päin. Antti kävi muutaman kerran myös vapaasukeltamassa ja näyttää edelleen olevan ihan lajin pauloissa. Ainakin päätellen siitä, että viettää nykyään kaiken vapaa-aikansa – meren puuttuessa – uima-allasta päästä päähän sukeltaen.

Seuraavat kuusi viikkoa vierähtävätkin sitten Balilla – joka muuten tuossa alla olevassa kuvassa siintää taustalla. Olemme vuokranneet diginomadikaverien kanssa hulppean villan, joten saa nähdä paljonko maltamme kierrellä saarella.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Koh Lantalla rennon saarielämän molempia puolia, coworkingia ja pitkähäntäveneellä paratiisiin. Kostean hikisessä Bangkokissa taas keskityimme shoppailuun ja sairasteluun. Ja lopulta päädyimme ystävien huomaan Indonesian vehreään ja sateiseen Bogoriin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Yhtenä päivänä koko Koh Lantan saarelta oli sähköt pois. Tästä onneksi tiedotettiin etukäteen, joten osasimme siihen varautua. Tosin en tajunnut, ettei vesipumppukaan ja olin juuri laittanut muutaman vaatteen saippuaveteen likoamaan sähkön katketessa. Pesin siis kaiken uudelleen illalla juoksevan veden palatessa.

Työskentelypaikallamme KoHubilla oli onneksi käytössä generaattori ja aamupäivän ajan meillä oli sekä nettiä että sähköä. Jossain vaiheessa iltapäivää generaattori kuitenkin hajosi ja vaikka läppärissä riitti virtaa ja kännykästä sai netin, oli ilman tuulettimia tukalan kuuma työskennellä. Sellaista se on se saarielämää toisinaan.

Viikon huippusaavutus oli ehkä se, että ajelin useampana päivänä ihan itse töihin skootterilla, sillä Antti oli vapaasukelluskurssilla. Olen kuullut niin paljon juttuja onnettomuuksista, että hieman jännitti lähteä liikkeelle. Melko holtiton ajokulttuuri yhdistettynä suureen määrään epävarmoja turisteja skootterien ohjaimissa vaatii veronsa. Kaveri antoi neuvoksi: “muista, että kaikki liikenteessä yrittää tappaa sut“.

Hieman liioiteltua ehkä, mutta hyvin varman päälle minä ainakin otin ajaessani, varsinkin koska olin yksi noista mainitsemistani epävarmoista kuskeista. Ja hyvinhän se lopulta meni! Thaimaassa ajaessa kannattaa muuten muistaa myös se, että käännyttäessä ei ryhmittäydytä tien keskelle vaan odotellaan tien vieressä sopivaa ylityshetkeä.

Vapaasukelluksesta puheenollen, Antti tykästyi lajiin niin, että hankki jo vapaasukellusmaskinkin. – Lisää on siis varmasti luvassa ja voin pyytää kirjoittelemaan jotain tänne blogin puolellekin, jos kiinnostaa? – Minäkin päädyin hankkimaan ihan perussetin snorklailua varten, niin en ole vuokrakamojen armoilla. Pelkillä käsimatkatavaroilla matkaamme edelleen, mutta kyllä mukaan aina maski ja snorkkeli mahtuu. Painorajat taitavat tosin jo ylittyä, onneksi pikkulaukkuja harvoin punnitaan.

Snorkkelia pääsin kokeilemaan heti seuraavana päivänä, kun osallistuimme KoHubin järjestämälle kolmen saaren veneretkelle. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli valkoinen paratiisiranta, kuin suoraan postikorteista. Itse palan niin helposti auringossa, että varsinaisen biitsillä loikoilun jätän väliin ja hakeudun varjoon, mutta onneksi täältä löytyi myös snorklausalue.

Toisellä pysähdyksellä, Emerald Cavessa, uimme oppaan johdolla pimeän tunnelin läpi saaren sisältä löytyvälle “salaiselle rannalle”, jonka kyllä olivat löytäneet kymmenet muutkin turistit. Mielenkiintoinen ja kaunis kohde silti.

Päivän kolmas pysähdys oli oma suosikkini, eli snorklaushetki asumattoman saaren ympärillä. Täällä näkyi jo paljon kaloja! Yksi niistä maistoikin minua hieman varpaasta, muttei ilmeisesti tykännyt ja jätti rauhaan.

Matkaa teimme perinteisillä pitkähäntäveneillä – olet varmasti nähnyt näitä värikkäitä puuveneitä Thaimaasta otetuissa valokuvissa, sillä niiltä ei voi välttyä. Kyyti oli yllättävän mukavaa, vaikka takaisin palatessa aallokko oli korkeampi ja muutamat meistä – minä mukaan lukien – kastuivat tyrskyissä oikein kunnolla.

Kolmen rennon saariviikon jälkeen olikin taas hyvästien aika. Onneksi näyttää siltä, että monet KoHubilta tutuksi tulleet nomadit ovat meidän tapaamme Balilla huhtikuussa, joten jälleennäkemisiä on luvassa.

Matka Bangkokiin kesti lähes koko päivän, perillä hotellillamme olimme vasta illansuussa. Vaikka Bangkokin syke houkutteli, olimme sen verran väsyneitä, että etsimme vain illallispaikan ennen peiton alle kääriytymistä. Aika samalla kaavalla jatkuikin sitten koko Bangkokin vierailumme, sillä ensin minulla oli vatsa sekaisin – ensimmäistä kertaa kahden Thaimaan kuukauden aikana, luulin jo selvinneeni ilman. Päädyimme kiertelemään lähistön ostarilla, sillä olo oli hieman heikko ja saniteettitilojen läheisyys tuntui tärkeältä.

Seuraavana päivänä Antti taas tunsi olonsa melko flunssaiseksi, eivätkä pitemmät kävelyt kuuman kosteassa ilmassa houkutelleet. Kävimme siis toisella ostarilla. Onneksi niitä riittää Bangkokissa! Ja olihan pieni shoppailutuokio myös ihan ajankohtainen, sillä useammat vaatteemme olivat reissussa rähjäntyneet käyttökelvottoman rajalle.

Paljon aikaa vietimme myös hotellillamme. Suosittelujen perusteella valitsemani Tints of Blue olikin oikein viihtyisä pikku boutique-hotelli (affiliate-linkki hotelliin Booking.comissa). Bangkokin mittakaavassa varsin vaatimattomasta korkeudesta eli 7. kerroksesta oli kivat näkymät, huone oli iso ja viihtyisä ja katolta löytyi uima-allas.

Nyt on monta syytä palata Bangkokiin, sillä kaikki turistinähtävyydet jäivät näkemättä!

Bangkokista jatkoimme matkaa Indonesian Bogoriin, jossa ystävämme asuvat. Kävimme täällä jo viime Aasian reissullamme, mutta tällä kertaa vastassa oli entisen sinkkuystävän lisäksi myös aviomies ja vuoden ikäinen pikkutyttö. Niin se elämä muuttuu!

Meillä on ollut oikein leppoisaa aikaa täällä. Antti on edelleen flunssassa, joten mitään ihmeellisempää emme ole tehneet, kunhan nauttineet rauhallisesta kotielämästä. Takapihan mangopuun alla on grilli kuumentunut parina iltana ja kahvi maistuu hyvältä muumimukista, omenapiirakan kera. Jokapäiväinen ukkossade alkaa melkein kellontarkasti kolmen kieppeillä ja silloin on paras olla sisätiloissa.

Emme me kuitenkaan ihan pelkästään kotona ole hengailleet. Sunnuntaina vietimme aamupäivän urheiluklubin ihanan isolla uima-altaalla ja kotimatkalla kävimme ruokaostoksilla paikallisessa supermarketissa – yllättävän viihdyttävää uudessa maassa.

Ja olemme me useamman kerran käyneet ulkona syömässä, viimeksi aivan upealla näköalapaikalla. Saavuimme sinne juuri ajoissa nähdäksemme miten auringonlasku värjäsi punaiseksi Bogorin vilinän, samalla kun taustalle piirtyi mahtava tulivuori.

Puolitoista viikkoa aikaa jäljellä Bogorissa ja sitten matka jatkuu Gili Airin saarelle, lomailemaan!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

(Viime päivityksen, eli Otresin jälkeen vietimme muutaman päivän Phnom Penhissä ja pari viikkoa Ho Chi Minh Cityssä Vietnamissa, mutta niistä joskus myöhemmin. 103 päivää reissussakin tuli jo täyteen!)

Noin viikko sitten tultiin tänne Bogoriin kyläilemään ihanan ystävämme Marian luokse. Bogor sijaitsee Jaavan saarella n.60 kilsaa pääkaupunki Jakartasta. Matkaan näiden kahden kaupungin välillä saattaa tosin kulua tunteja, sillä liikenneruuhkat ovat uskomattomia. Bogor sijaitsee vähän korkeammalla, vuorten ympäröimänä, joten ilmasto ei ole niin tukahduttavan kuuma. Toisaalta täällä myös sataa, ja usein myös ukkostaa, lähes joka päivä.

Arkipäivät ovat hurahtaneet (yllätys, yllätys) töiden parissa, mutta viikonloppuna teimme retken Krakataun tulivuorelle. Siis juuri sille, joka vuonna 1883 purkautuessaan pimensi lähes koko maailman ja aiheutti pienen jääkauden. Purkauksen ääni kuului kuulemma Japanissa ja Australiassa asti. Purkautuessaan Krakatau hajosi osiin ja vuoren keskiosan kohdan täytti meri. Tähän kohtaan on pikku hiljaa syntymässä Anak Krakatau eli ”Krakataun lapsi”. Juuri tämä tulivuorisaari oli meidän kohteemme. Meillä kävi tuuri, sillä tulivuori ei juuri nyt ollut kovin aktiivinen ja saimme kävellä puoliväliin ylös rinnettä ja jopa leiriytyä yöksi saarelle.

Leirielämässä oli omat jännityksensä, sillä fasiliteetit olivat hyvin alkeelliset. Kun kysyimme onko paikassa vessaa, saimme vastaukseksi ”free toilet” eli vapaa vessa, tarkoittaen siis, että mene pusikkoon. Eihän siinä mitään, mutta hetken päästä meidät huudettiin katsomaan ruohikossa kiemurtelevaa käärmettä. Ja vähän myöhemmin puoltoistametristä varaania. Varaaneja näkyi useampiakin oleilumme aikana, eivätkä ne tuntuneet liikoja pelkäävän, uskaltautuivat ihan muutaman metrin päähän. Varsinkin illan pimennyttyä pusikossa käyminen oli siis aika jännittävää.

Telttamme olivat muutaman metrin päässä mustahiekkaisesta rannasta ja vietimmekin vedessä hyvin paljon aikaa. Juuri sopivaa vettä, virkistävää mutta lämmintä. Ja niin suolaista, että kelluminen sujui luonnostaan. Kävimme myös snorklaamassa muutamassa paikassa. Ilmeisesti tuliperäinen alue ja korallien nuoruus johtivat siihen, että korallit olivat hyvin värikkäitä ja hyväkuntoisen näköisiä. Ja houkuttivat paikalle lukemattomia kaloja, aivan kuin olisi akvaariossa uiskennellut. Muistui taas mieleen, muutaman ei niin ihmeellisen kerran jälkeen, miten ihanaa snorklaaminen voi olla.

Meitä retkeilijöitä oli 6 aikuista ja 2 lasta, eli juuri yhden veneen verran. Meistä huolehti neljän henkeä, mm. oma kokki ja opas. Maria oli järjestänyt meille tämän retken, mutta ilmeisesti vastaavia retkiä saa helposti järjestettyä paikallisten matkatoimistojen kautta. Lysti maksoi 1,1M rupiaa eli noin 90e per pää

Nyt ollaan taas takaisin Bogorissa, mutta parin päivän päästä pitäisi alkaa loma. Olimme pyöritelleet monia eri vaihtoehtoja, mm. neljän yön risteilyä Komodon saarille, mutta viikonlopun snorkkailusta innostuneena päätimme vihdoinkin mennä sukelluskurssille. Kohteeksi valitsimme Gili Trawangin Lombokin edustalla. Siellä on kymmeniä sukelluskouluja, suhteellisen edulliset hinnat ja ainakin näin nettitutkimuksen pohjalta hyvä turvallisuus ja opetuksen taso. Lisäksi saari itsessään on rento sekoitus rantaelämää ja mukavuuksia. Sinne siis. Saa tosin nähdä kestääkö mun yliherkät korvat sukeltamista. Mutta jos ei, niin saaren ympärillä pitäisi olla myös hienoja snorkkailuriuttoja, eli enköhän mä viihdy. Myös muutaman päivän viidakkoveneretki Kalimantanilla (Indonesian Borneo) olisi kiinnostanut, mutta se näytti lopulta tulevan liian kalliiksi ja vaativan turhaa säätämistä. Jätettiin se ensi kertaan.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä