Suomen mahtavaan neuvolatoimintaan tutustumista, meren tuijottelua ruotsinlaivalla ja turisteilun täyteinen 32-tuntinen Tukholmassa.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Viikko alkoi ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Siellä varmistui, että mahassani todella elelee pieni ihmisenalku. Saimme myös paljon tietoa ja ohjeita jutellessamme neuvolatädin kanssa melkein puolitoista tuntia. Samalla tehtiin monenlaisia testejä ja kaikki näytti onneksi sujuvan hyvin. On se vaan hyvä tuo Suomen neuvolajärjestelmä, ja ehdottomasti yksi niistä syistä miksi päädyimme palaamaan Suomeen lapsen syntymää varten.

Tässä vaiheessa edessä oli kuitenkin vielä monta reissua, joista ensimmäinen käynnistyi sunnuntaina. Silloin tosin Helsinki – varsinkin siinä Espan ja kauppatorin kulmilla – näytti niin kivalta auringon helotellessa kesäisellä taivaalla, että reissuunlähtö hieman jopa kadutti. Tänä suvena ehdimme viettämään aivan liian vähän aikaa Helsingissä, joka on kuitenkin ihan mahtava kesäkaupunki.

Laivalla meitä odotti yllätys, sillä vaikka olin varannut meille ihan normaalin B2-hytin, niin saatiinkin ikkunallinen versio! Vieläpä ihan laivan peräpäästä, jolloin omalla ikkunalaudalla istuskellen pystyi tuijottelemaan merelle. Kiva näköala omassa hytissä olikin hyvä juttu, sillä emme oikein keksineet tekemistä laivalla. Olimme käyneet Helsingissä isolla lounaalla, joten emme syöneet laivalla buffetissa tai pitkän kaavan mukaan. Rinkassa koko elämäänsä kantavalle nomadille shoppailu on sekin haastavaa, eikä pubissakaan jaksa kovin pitkään ilman juomia istua. Vietimme siis suurimman osan illasta hytissämme lueskellen ja merta tuijotellen.

Aamulla otimme sitten vahingon takaisin ja söimme vatsat vähän liiankin täyteen aamiasbuffan herkkuja. Onneksi edessä oli pari päivää tehoturisteilua Tukholmassa, joten energia tuli ihan tarpeeseen. Minulla oli käyttämättä heinäkuisesta TBEX-matkabloggaajasemmasta saadut Visit Stockholmin sponssaamat bussiliput ja Tukholma-kortit, niiden avulla saimme hyvin täytettyä 32 tunnin pikavierailumme.

Ihan ensialkuun ajelimme hop-on hop-off bussilla ympäri kaupunkia. Teimme tämän kiertoajelutyyppisesti, mutta jälkikäteen ajatellen se ei ehkä ollut paras ratkaisu, sillä kommentointia oli aika vähän. Olisi varmaankin kannattanut ottaa joku varsinainen opastettu kiertoajelu, koska emme kuitenkaan hyödyntäneet mahdollisuutta pysähtyä välillä. Ensi kerralla sitten.

Kävimme myös uudessa suosikkimuseossani Fotografiskassa, joka oli edelleen yhtä valloittava kuin ensimmäisellä visiitilläni heinäkuussa. Suosittelen sitä kyllä kaikille Tukholman kävijöille, joita vähääkään upea valokuvataide kiinnostaa!

Majapaikaksemme olin valinnut monen suositteleman Generator-hostellin. Koska yövyimme vain yhden yön ja päivämme olivat täynnä ohjelmaa, edullinen hinta ja keskeinen sijainti olivat valinnassa etusijalla. Hostelli oli oikein siisti ja moderni, eikä huoneen jakaminen yhden yön ajan tuntunut pahalta. Varsinkin kun meitä oli kuuden hengen huoneessa vain kolme ihmistä kylppäriä ja elintilaa jakamassa.

Seuraavana aamuna veimme rinkat säilöön ja kiertelimme lisää vanhankaupungin kulmilla. Vinkki: keskustan Åhlens-tavaratalon lokerot ovat edullisemmat kuin rautatieaseman ja sijainti on ihan keskellä kaupunkia.

Nobel-museo oli pienimuotoinen pettymys, sillä vaikka perusnäyttelyssä oli kaikkea mielenkiintoista, niin ison tilan vallannut vaihtuva näyttely oli melko turha. Tai ehkä minulle ei vain valjennut näyttelyn tarkoitus, sillä – minun silmääni – sen pääosassa olivat isot henkilökuvat Nobel-voittajista ja lyhyet kuvaukset tyyliin “tämä henkilö oli yllättävän hauska. Hänen tutkimuksensa liittyy jotenkin ilmakehään, en oikein ymmärtänyt miten.” Kukin palkittu kyllä piteli kuvassa itse piirtämäänsä selitystä tutkimuksestaan, mutta niitä ei sen enempää avattu. Tämä sai minut ihan jupisemaan itsekseni, mitä harvoin museossa tapahtuu… – Tämä vaihtuva näyttely on muuten jo ohi, uusi voi olla paljon parempi!

Lyhyt visiittimme kuninkaanlinnaan taas oli oikein viihdyttävä. Emme harmi kyllä ehtineet kiertää kuin muutaman osion, mutta siinä ehti jo hyvin ihmettelemään linnan loistoa ja yksityiskohtia. Siellä oli hyvin tuotu esiin se, miten linnassa eletään myös ihan normaalia arkea, loistokkuudesta huolimatta.

Tukholma-kortilla pääsi myös opastetulle kävelykierrokselle vanhaan kaupunkiin. Koska aikatauluihimme sopi paremmin ruotsin- kuin englanninkielinen kierros, päädyimme testaamaan mihin kouluruotsimme venyykään. Me olimmekin ainoat osallistujat kierroksella, joten saatiin ihan yksityisopastusta! Ja yllättävän paljon tarinoista ymmärsin, tarkentavia kysymyksiä en tosin oikein osannut muotoilla. Mutta varsin hauska kokemus tämäkin, ja olin valintaamme tyytyväinen nähdessäni englanninkielisen kierroksen noin 30 hengen osallistujalauman.

Turistinähtävyyksien lomaan saimme upotettua monta kahvihetkeä ja taukoa. Varsinkin minä tarvitsin näitä säännöllisin väliajoin, sillä alkuraskaus sai väsymään nopeasti. Yllättävän paljon me silti ehdimme tekemään ja minä jo ääneen kummastelin, että miten niin ihmiset eivät halua matkustella raskauden alku- (tai loppu-) vaiheessa. Eihän tämä niin hankalaa ole! Asia kyllä selvisi minulle Romaniassa vietettyjen seuraavien viikkojen aikana, mutta niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Näillä heinä-elokuun viikoilla vuorossa oli lähinnä mökkeilyä ja sukulaisia, yhdet kirjanjulkaisujuhlat sekä suuren suuria uutisia.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Ruotsista palattuani suuntasin Karkunkylään Virranpielen kylä 2 -kirjan julkaisutilaisuuteen. Neljä vuotta sitten autoimme julkaisemaan kirjan ensimmäisen osan ja hyvän vastaanoton jälkeen alkoi toisen kirjan kokoaminen. Tarinaa kun vielä riitti. Minä hoidin tällä kertaa kuvankäsittelijän, nettisivujen tekijän sekä oikolukijan rooleja. Mielenkiintoista vaihtelua, samalla tutustuen mieheni suvun historiaan!

Kirjahulinoilta suuntasimme Luumäen mökille, jossa sielläkin kyllä hulinaa riitti, sillä samaan mökkiviikkoon olivat päätyneet monet muutkin tämän sukumökin käyttäjät. Onneksi siellä on reilusti tilaa ja yhteiselo oli sopuisaa kesäisessä kelissä.

Vesi oli sen verran lämmintä, että minäkin uiskentelin – tai ainakin kastauduin – useita kertoja, jopa aamuisin ilman saunaa. Antilla oli toisenlainen strategia pitempiin uimaretkiin: märkäpuku huppuineen.

Mökillä tajusin myös, että kuukautiseni olivat reilusti myöhässä, joten tein raskaustestin. Hämärässä huussissa tikkua tutkiessani en huomannut mitään, mutta jostain syystä nappasin sen vielä mukaani. Hetken päästä vilkaisin tikkua sisätiloissa – ja hetkinen – onko tuo viiva? Yritimme molemmat tulkita näkemäämme ja googlettelun jälkeen päädyin siihen, että eihän tästä ota selvää, vaan parin päivän päästä on tehtävä uusi testi.

Suunnatessani ystävien luokse Harjavaltaan, laukussa oli sekä Karmarockin lippu että uusi raskaustesti. Rokkiaamuna tein tämän toisen testin ja kyllä, nyt saivat piknikviinit jäädä Alkoon. Edessä olisi uusi seikkailu! Olihan tämä ollut toiveissa jo hetken, joten en ihan puulla päähän löyty uutisista ollut. Mutta kyllä se silti hämmentävältä – ja iloiselta ja pelottavalta – tuntui, että nyt se ihan oikeasti tapahtuu.

Vuorossa oli siis hieman erilainen rokkikokemus, mutta Karmarockissa on kyllä aina kivaa olosuhteista huolimatta. Mahtavia keikkoja ja ystäviä, hengailua auringonpaisteessa ja tanssia kaatosateessa aina niin loistavan Maj Karman keikalla.

Karmarockista jatkoin siskoni kyydillä Kihniöön mökkeilemään perheeni parissa. Hetken pohdin, kertoako vauvauutisia heti, kun ei vielä tiennyt onko kaikki edes kunnossa. Hankalaa se kuitenkin olisi ollut vaivihkaa vahtia syömisiä ja kieltäytyä alkoholista koko viikon ajan, epäilyksiä herättämättä. Enkä ehkä olisi muutenkaan hiljaa pystynyt olemaan, sen verran jännästä asiasta oli kuitenkin kyse. Anttikin käväisi matkallaan mökille vanhempiensa luona kahvittelemassa ja kertomassa uutiset.

Mökkiviikko oli itsessään oikein rentouttava, edessä avautuvat järvimaisemat aivan uskomattomat eikä päivien sateisuuskaan pahasti haitannut.

Mökkeilyn jälkeen oli aika palauttaa auto ja pakata rinkat Romanian reissua varten. Auton kanssa liikkuessa on aina niin paljon enemmän tilaa, että ylimääräistä tavaraa rupeaa kertymään takakonttiin. Onhan se toisaalta mukavaa, kun mukana on kaikenlaista satunnaisen tarpeen varalta, mutta toisaalta se on aina yhtä vapauttavaa pakata tavarakasa varastoon ja tiivistää elämä rinkan sisältöön.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Vauhdikas reissu Ruotsiin, joka pääsi yllättämään hyvinkin positiivisesti. Reiluun viikkoon mahtui hemmottelua saaristossa, turisteilua ja matkabloggaajaseminaari Tukholmassa sekä retki Peppi Pitkätossun jalanjäljissä Smälandiin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

TBEX matkabloggaajasemma tarjosi heinäkuussa hyvän tekosyyn Ruotsin matkalle. Olin aiemmin tutustunut pelkästään Tukholmaan ja siihenkin lähinnä risteilyjen päivävisiittien muodossa, joten oli todellakin jo aika sukeltaa syvemmälle.

Ehdin ensimmäisenä päivänä – tiistaina – vain heittämään tavarani Forenomin meille suomalaisbloggaajille tarjoamaan upeaan kämppään, sillä jatkoin heti bloggaajamatkalle Tukholman saaristoon. Djuronäsetin hotelli ja kokouskeskus Tukholman saaristossa, yllättävän lyhyen bussimatkan päässä keskustasta, hemmotteli meitä vuorokauden verran.

Aloitimme herkkulounaalla meren äärellä, sateen vaihtuessa hiljalleen auringonpaisteeksi. Tarjolla oli paikallisista raaka-aineista tehtyä lähiruokaa, joka katosi hetkessä nälkäisten bloggarien vatsaan. Kunhan kaikki vain olivat ensin saaneet riittävästi kuvia, tietenkin.

Sama linja jatkui illallisella, kylläpä vaan oli hyvää! Illan aikana ehdimme myös nautiskelemaan paljusta ja saunasta, ja muutamat rohkeat – minä mukaanlukien – meren vilvoittavista aalloista. Rantaterassilla live-bändi soitteli jazzia ja olut tarjoiltiin huuruisen kylmänä.

Aamulla heräsin ajoissa, sillä halusin testata hotellin saunamaailman ennen Tukholmaan paluuta. Olin ilmeisesti ainoa aamuvirkku, sillä sain nautiskella neljästä erilaisesta saunasta ja elämyssuihkusta – väriä, ääniä, tuoksuja! – omassa rauhassani.

Saunan jälkeisessä tyyneydessä ja vatsa täynnä maittavia aamiaisherkkuja olinkin valmis kohtaamaan päivän pettymyksen. Meille oli tarjolla ajelu piensukellusveneellä, mutta en millään keksinyt miten pääsen rikkinäisen polveni kanssa pujottautumaan veneen pienestä suuaukosta. Jäin siis rannalle kuvailemaan ja kateellisena mutisemaan. Onneksi oli sentään ne kauniit saaristomaisemat ihailtavina.

Tukholmaan palattuani hektisen ohjelman piti jatkua valokuvauskierroksella, mutta jonkin sekaannuksen takia oppaamme ei ilmestynyt paikalle.

Pyörimme muutaman muun osallistujan kanssa hetken vanhassa kaupungissa, ennen kuin palasin asunnolle hyödyntämään ilmaantuneen vapaa-ajan. Eli – pikaisen take away lounaan jälkeen – ottamaan kunnon torkut kämppämme ihanan pehmessä sängyssä. Saatuani univelkaa hieman kuitattua olikin hyvä jatkaa talon sisäpihalle Forenomin järkkäämiin grillibileisiin, heidän väkeään ja kanssabloggaajia tapaamaan.

Torstaina pidimme muutaman muun bloggaajan kanssa turistipäivän, hyödyntäen Visit Swedeniltä saamiamme Tukholma-passeja ja metrokortteja. Aloitimme Globenin SkyView-näköalahissistä, eli Globenin pallon päälle kuljettavasta läpinäkyvästä pallosta. Täytyy myöntää, että näköalat olivat hieman pettymys, enkä ehkä suosittelisi tätä ihan ensimmäiseksi jutuksi Tukholmassa. Jos aikaa on reilusti, niin silloin mikä ettei. Paikalla kannattaa olla ajoissa aamulla, sillä paikkoja on rajoitetusti ja jotkut meidän jälkeemme tulleet saivat ajan vasta useamman tunnin päähän.

Globenilta palasimme vanhan kaupungin kulmille ja hyppäsimme vesibussiin. Vaikka sekä Helsinki että Tukholma ovat molemmat meren äärellä, niin Tukholma on paljon selkeämmin veden ympäröimä. Veneillä pääsee kulkemaan suhteellisen kätevästi paikasta toiseen eikä näkymissä ole valittamista.

Me hyppäsimme pois Gröna Lundin pysäkillä nauttiaksemme hetken huvipuistotunnelmasta. Gröna Lundin versio ketjukeinukarusellista oli hieman villimpi kuin Särkänniemen vastaava. 120 metrin korkeuteen nouseva ja parhaimmillaan 70km/h pyörivä laite tarjosi sekä adrenaliiniryöpyn että yhdet parhaista näkymistä Tukholman ylle. Voitti kyllä selkeästi aiemmin päivällä kokeilemamme SkyViewn!

Keinukyydin jälkeen suuntasimme hieman toisenlaisen viihteen pariin, eli Fotografiska-museoon ja valokuvien maailmaan. En tiedä miksen ole museossa aiemmin käynyt, mutta nyt se kyllä päätyi ehdottomaksi kohteeksi jokaiselle Tukholman vierailulleni.

Parin päivän turisteilun jälkeen vuorossa oli varsinainen TBEX-seminaari. Puheissa oli muutama todella hyödyllinen, osa taas tuntui ajanhukalta. Mutta kuten aiemmissakin TBEXeissa, parasta antia olivat tapaamani kanssabloggaajat ja kaikki mielenkiintoiset keskustelut. Pääsimme myös tutustumaan mm. Vasa– ja Abba-museoihin iltajuhlien merkeissä. Jälkimmäinen oli todella viihdyttävä kokemus, sinne kannattaa suunnata kaveriporukalla hassuttelemaan!

TBEX:in jälkeen jatkoin pressimatkalle Smålandiin, Peppi Pitkätossun jalanjäljille. Haettavana olisi ollut monta muutakin matkaa, mutta valinta oli minulle helppo. Astrid Lindgrenin valloittava maailma, Kastholman historiallinen linna ja retki aurinkoiseen saaristoon, siinäpä kuin minulle räätälöity yhdistelmä.

Astrid Lindgrenin Maailma Vimmerbyssä oli selkeästi lapsiperheille suunnattu, mutta kyllä tällainen Astridin tarinoiden parissa kasvanut aikuinenkin viihtyi paremmin kuin hyvin. Sisäinen lapseni hymyili leveästi hyppelehtiessäni kohteesta toiseen: Kissankulma, Huvikumpu, Matiaksenlinna…

Elämyspuisto tuo Astridin luomukset henkiin upeiden lavasteiden ja näyttelijöiden avulla. Kävijä pääsee itse seikkailemaan eri rakennuksissa ja ympäristöissä, ja ainakin minuun puiston lämminhenkinen ja ihmisläheinen toteutus iski paremmin kuin Disneyn kiiltokuvamaailma.

Puistossa on myös useita mukavia ravintoloita ja kahviloita, joiden tarjonta perustuu lähiruokaan. Itse söimme lounasta ravintolassa, jossa kaikki tarjolla ollut ruoka oli tuttua Astridin kirjoista. Pannukakkua ja pekonia lounaaksi, miten olisi? Minulle maistui.

Astrid Lindgrenin maailman lähistöltä löytyy myös Astrid Lindgrenin Näs, joka on yhdistelmä museota ja taidepuistoa. Astridin lapsuuskotiin pääsee tutustumaan asiantuntevan oppaan johdolla ja varsinaisessa museonäyttelyssä hyppäämään syvemmälle Astridin elämään. Aika uskomaton nainen, pakko sanoa!

Museokierroksen jälkeen livahdin hetkeksi omaan rauhaani taidepuistoa kiertelemään. Tästä tuli lopulta yksi päivän kohokohdista, sillä puisto oli kerrassaan lumoava kokemus täynnä pieniä yksityiskohtia, ennakkoluulottomuutta ja ajatuksenherättäjiä.

Illalla herkuttelimme vielä majapaikkamme Vimmerby Stadshotellin ravintolassa. En ollut oikeastaan edes ajatellut pressimatkamme ruokailuja, sillä olin niin innostunut kohteista. Mutta kyllä ne ruotsalaiset vaan sen ruuankin osaavat hoitaa. Ja oluenpanon.

Toisena matkapäivänä oli vuorossa osuus, jonka olin ajatuksissani kokonaan ohittanut. Osalle matkakumppaneistani se taas oli koko retken kohokohta. Kyseessä oli Glassriketin alue, eli “lasin valtakunta”. Vierailimme kahdella lasitehtaalla ja täytyy myöntää, että olin positiivisesti yllättynyt.

Olin odottanut jotain yksitoikkoisempaa ja tylsempää, mutta varsinkin näyttelyosioissa oli mitä mielikuvituksellisempia töitä. Tuo gorillatäti melkein lähti mukaani.

Kalmarin kaupungissa kiertelimme oppaan kanssa. Tämä opas ei ilmeisesti ollut tottunut kameraan kiinni kasvaneisiin matkabloggaajiin, sillä hän kiirehti eteenpäin niin vauhdilla, että saimme hädin tuskin kuvia otettua reitin varrella.

Kalmarin linnalla meillä onneksi oli enemmän aikaa ja kiertokävelyn lisäksi minuutteja kului rutkasti kameran takana – ja joidenkin kohdalla myös edessä. Linna kaikkine tarinoineen oli todella kiinnostava, varsinkin koska se on vahvasti sidoksissa myös Suomen historian käännöksiin.

Viimeisenä matkapäivän aloitimme yltäkylläisellä fikalla – eli kahvihetkellä – pienessä Mörtforsin kylässä. Pöydät notkuivat monenmoisia herkkuja ja itse kylä pienen virran rannalla oli mitä idyllisin. Voiko tuollaisia paikkoja edes olla olemassa?

Päivän vietimme Idön saarella Itämeren syleilyssä. Västervikin kaupungista mantereen puolelta pääsee Idölle – ja monelle muullekin saarelle – kätevästi yhteysveneellä. Idön erikoisuus on korkea luotsitorni, jonne kiivettyään pääsee nauttimaan upeista maisemista saariston yli.

Sisämaan asukkina saaristoelämä on ollut minulle harvinaista herkkua, mutta voisin hyvin kuvitella viettäväni jonkin kesän jollain viihtyisällä Itämeren saarella rennosti eläen ja luonnosta nauttien. Talveksi lähtisin kyllä karkuun.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja junan puksutellessa illan hämärässä Tukholman asemalle jatkoin matkaa suoraan lentokentälle ja Helsingin koneeseen. Vantaan kämpillä sänkyyn kaatuessani – siinä kahden aikaan yöllä – oli aika matkustanut olo. Miten reiluun viikkoon mahtuukin niin paljon kokemuksia ja elämyksiä? Ja vielä tuossa ihan kulman takana, naapurimaassa.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Näillä viikoilla vuorossa oli Suomi ja keskikesän valoisat yöt. Juhannushulinoita festareista sukujuhliin, luonnonrauhaa roppakaupalla sekä firman pikkujoulut teköalyn ohjaamina.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Minun juhannukseeni on jo pitkään kuulunut ystävien seura, sateessa pressun alla värjöttely, ikimuistoiset keikat ja yöttömän yön läpi valvominen, eli toisin sanoen Nummirock. Ennen tätä juhannusta mietin pitkään mitä tekisin, sillä en osannut päättää lähdenkö ystävien kanssa 15. Nummirockiini vai sukulaisten sekaan anopin synttäreille. Lopulta päädyin hieman hulluun suunnitelmaan mahduttaa juhannukseeni molemmat. Nummirock vietti 30-vuotissynttäreitään ja alkoi jo keskiviikkona, joten ehdin fiilistellä siellä pari vuorokautta ennen Karkunkylän juhannuskokolle siirtymistä.

Anopin juhlat olivat leppoisat ja mukavat, kelitkin onneksi suosivat. Sadesäällä kun olisi saattanut olla sisätiloissa ahdasta.

Kaikkien näiden juhannushulinoiden jälkeen jäimme vielä muutamaksi päiväksi kahdestaan maalle hengailemaan.

Jatkoimme matkaa vanhempieni luokse Kokemäelle, jossa kaivelimme retkeilyvarusteet esiin ja suuntasimme Kullaan Joutsijärvelle vaeltamaan. Siellä retkeilyalueella kiertää noin 27 kilometriä pitkä kävelyreitti, jonka varrella on mukavasti ripotellen laavuja ja autiotupia.

Maisemat vaihtelevat synkistä havumetsistä suoaukioihin ja valoisista koivikoista järvenrantoihin. Reitin kunto vaihteli suuresti, toisaalla pitkospuut olivat ihan tuoreita ja toisaalla sitten taas jo maahan asti lahonneet. Ihan aloittelijalle en tätä reittiä suosittelisi, sillä maasto oli monissa paikoin hyvin kivikkoista ja hankalakulkuista. Varsinkin reilu kilometri metsäkoneiden mylläämällä hakkuuaukealla sai muutaman ärräpään lentämään.

Yövyimme laavussa reitin puolivälin paikkeilla, sateen ropistessa kattoon. Onneksi meillä ei ollut aamulla kiire, joten saatoimme rauhassa odotella sateen loppumista. Eikä ollut ruuhkaakaan polulla, vastaamme tuli vain kolme kävelijää sekä taukopaikoilla muutama kanootilla liikkeellä ollut.

Eniten minua jännitti miten jalkani selviävät, sillä Caminoa kävellessä osumaa saanut varpaankynsi tipahti juuri muutamaa päivää ennen retkeä. Huolella suojatun varpaan suhteen ei lopulta ollut mitään ongelmia, mutta toiseen jalkaan sain kyllä komeimman ikinä näkemäni rakon. Oli aika taivaallinen tunne perille päästyä riisua kengät jalasta ja upottaa ne kylmään rantaveteen.

Heinäkuun alussa palasimme Helsingin suunnalle, mutta silloinkin etsiydyimme melkein ensi töiksemme metsään. Tosin Kuusijärven huolella hoidettu ja vilkkaasti liikennöity lenkkipolku oli aika kaukana Joutsijärven rauhasta, mutta mukava sekin.

Helsingissä pidimme myös yrityksemme pikkujoulut, kieltämättä hiukan myöhässä. Osallistuimme Remote Helsinki -esitykseen, jossa “yhdistyvät performanssi, opastettu kaupunkikierros, ääni-installaation ja tietokonepeli” (Remote Helsinki). Kuljimme siis ryhmänä Helsingin keskustassa, kuulokkeista kuuluvan “tekoälyn” ohjeita seuraten. Aivan upea kokemus, sillä näytös todella herätteli ajatuksia ja tarjosi samalla uudenlaisia näkökulmia jo niin tuttuun Helsinkiin. Suosittelen kokeilemaan, esitykset jatkuvat lokakuulle.

Pikkujoulujen muuhun ohjelmaan kuului pikavisiitti Lintsille, jossa testasimme uuden 3D-lasien kanssa koettavan Linnunrata-vuoristoradan. Tälle myös vahva suositus! Vuoristorataan toi ihan uutta puhtia avaruudessa leijaileminen sekä se, ettei radan kurveja nähnyt ennalta vaan kaikki tuli yllätyksenä.

Tarkoituksenamme oli jatkaa Alppipuistoon musiikkia kuuntelemaan, mutta sateinen sää sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Kävimmekin siis herkuttelemassa Weeruskan alkupaloilla ja jatkoimme kotisohvalle leffan ja poppiksien pariin. Sellaiset hurjat pikkujoulut meillä.

Huomasin tässä kirjoitellessani, että kävinkin läpi jo muutaman ylimääräisen päivän, mutta olkoon nyt näin. Jatketaan sitten seuraavassa osassa suoraan Ruotsin seikkailuilla!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kesäkuun alussa oli vihdoin vuorossa jo kuukausia fiilistelemäni paluu Camino de Santiagon poluille Espanjaan. 11 päivässä ehdimme matkakumppanini eli äitini kanssa kävellä reilut 150 kilometriä, kärsiä kipeistä lihaksista ja nauttia upeista maisemista. Matkan varrella kiertelimme sympaattisia pikkukyliä ja vaikuttavia kaupunkeja, söimme lukemattomia pintxoksia sekä istuskelimme monella terassilla kylmä olut kädessä.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Kävelin osia Camino de Santiagon, tai tarkemmin Camino Francesin, vaellusreitistä jo pari vuotta sitten mieheni kanssa. Siitä lähtien olen miettinyt sopivaa paluuhetkeä ja viime vuoden loppupuolella keksin kysyä juuri vuorotteluvapaalle jäänyttä äitiäni matkaseuraksi. Hän ei paljoa suostuttelua vaatinut, ja heti kun Norwegian kauppasi halpoja Madridin lentoja, niin nappasin sellaiset meille kesäkuulle.

Tarkempia suunnitelmia teimme vasta muutamaa viikkoa ennen lähtöä. Aiemmalla reissulla mieheni kanssa meillä oli aikaa kolme viikkoa ja päädyimmekin kävelemään kolmella erilaisella osuudella, hypäten välillä bussikyydillä eteenpäin. Tällä kertaa meillä oli vain 11 varsinaista kävelypäivää, joten päätimme keskittyä yhteen osioon. Mutta mihin? Itse halusin nähdä uusia kulmia ja toisaalta viimeksi kävelemättä jäänyt Caminon loppupää hirvitti ruuhkaisuutensa takia.

Päädyimme lopulta aivan Caminon alkuvaiheille ja valitsimme lähtöpisteekseemme Roncesvallesin aivan Ranskan rajalla. Sinne pääsee helposti julkisilla Pamplonan kautta ja reitille mahtuisi sekä vuoristoa että viinialueita. Monet aloittavat kävelyn yhtä päivämatkaa aiempaa Ranskan puolelta, mutta silloin ensimmäisenä on vastassa tuntien mittainen ylämäki. Me halusimme välttää tämän ja aloittaa vasta vuoren päältä. Perillä selvisi, ettemme olleet ainoita tämän päätöksemme kanssa.

Ennen lähtöä fiksu ihminen olisi varmaan treenannut kävelyä, mutta me keskityimme varusteiden miettimiseen. Viime kerralla rinkkani painoi kymmenisen kiloa, koska kannoin mukanani läppäriä ja muita työtarpeita. Tällä kertaa tähtäsin huomattavasti kevyempään rinkkaan välttääkseni niska- ja hartiakivut. Nyt rinkka painoi seitsemän kiloa, ja sekin oli melkein liikaa. Onneksi äitini lähetti oman, epäergonomisen rinkkansa joka päivä kuljetuspalvelulla (5-7€ per etappi) seuraavaan majapaikkaan ja minä sain hivutettua osan omista kantamuksistani sinne. 

Viisikiloista rinkkaa ei enää melkein huomannutkaan, eivätkä paikat kipeytyneet kantamisesta. En tosin tiedä mitä olisin vielä voinut jättää rinkastani tehdäkseni sen alunperinkin kevyemmäksi. Nyt oikeastaan ainoat käyttämättä jääneet kamat olivat sadevarusteita, eikä niitä oikein olisi voinut jättää pois. Harvemmin Caminolla on niin hyvä tuuri kuin meillä, että selviää kastumatta 11 päivää putkeen.

Meillä oli mennen tullen yksi yö Madridissa. Mennessä olimme perillä alkuillasta, jolloin meille jäi majapaikkaan asettumisen jälkeen hyvin aikaa vielä kierrellä keskustassa ja nauttia tapaksista. Ja espanjankieltäkin pääsin treenaamaan heti, sillä paikan herttainen omistajamummo ei puhunut sanaakaan englantia. 

Espanjan perussanaston hallitseminen helpotti matkaa huomattavasti, sillä monessa paikassa henkilökunta ei puhunut kuin aivan muutaman sanan englantia, jos sitäkään. Suurin saavutukseni oli eräänä päivänä soittaa edelliseen majapaikkaan ja espanjaksi selittää, että olin unohtanut e-kirjanlukijani sinne ja selvittää miten saisin sen takaisin. Aika jankkaamistahan se oli, pienellä sanavarastolla, mutta kylläpä vain laitteeni seuraavaan majapaikkaan saapui.

Ensimmäinen Caminon majapaikkamme oli Roncesvallesin vanha albergue. Sen uudessa majoitusrakennuksessa pääsimme heti Caminon tunnelmaan jakaessamme väliseinin erotellun ison salin kymmenien muiden kerrossängyissä tuhisevien kanssa. Nämä alberguet ovat vaeltajille tarkoitettuja majataloja, joita löytyy reitin varrelta ikivanhoja ja upouusia, satoja henkilöitä majoittavista pieniin muutaman sängyn paikkoihin. Majoitus tapahtuu jaetuissa huoneissa, yleensä kerrossängyissä. Jossain albergueissa on tarjolla myös yksityisiä huoneita lisämaksusta. Me maksoimme parina yönä tuon lisämaksun, muutamana yönä panostimme hotellihuoneeseen ja muina nukuimme noissa jaetuissa huoneissa.

Kävelimme kahtena ensimmäisenä päivänä molempina yli 20 kilometriä, ylös alas vuoristossa. Melkoista shokkihoitoa keholle, enkä vieläkään tiedä, miten onnistuin raahautumaan perille toisen päivän majapaikkaan Pamplonaan. Joka paikkaa särki, toinen jalka oli rakoilla ja hetkenkin istumisen jälkeen ylösnousu tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Emme kyllä olleet ainoita, kanssavaeltajat kahvilassa tunnisti viimeistään heidän lähtiessään. Hiljainen voihke ja hyvin hidas liikehdintä olivat selkeitä merkkejä.

Me jäimme Pamplonaan yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Varasimme hotellihuoneen ja lepäsimme, tutkiskelimme kaupunkia ja söimme lukemattomia pintxoksia (pieniä leivän päälle rakennettuja makupaloja). Levon jälkeen matka sujui jo paljon paremmin ja muutaman päivän kuluttua yli 20 kilometrin matka kului ihan huomaamatta. Eli ehkä se shokkihoito oli kuitenkin ihan hyvä aloitus vaellukselle!

Kävelimme lopulta 10-24 kilometrin matkoja, enimmäkseen varmaan 15 kilometriä päivässä. Päivämatkojamme ohjaili se, että meidän piti tietää kohteemme etukäteen, koska lähetimme rinkan sinne autokyydillä. Mietimme siis aina pari päivää eteenpäin, miten saisimme järkeviä päivämatkoja. Pisimmät välit majoituskylien välillä olivat reilusti yli kymmenen kilometriä, joten näissä kohdissa sai laskeskella hieman tarkemmin sopivia etappeja. Väleiltäkin saattoi usein löytyä majoitusta, mutta ne olivat hinnakkaampia kuin alberguet,  eivätkä ne usein olleet kuljetusfirmojen listoilla.

Päiviin muodostui rutiini hyvin nopeasti. Aamulla heräsimme kuuden aikoihin ja silti olimme yleensä viimeisten joukossa lähtiessämme tien päälle seitsemän jälkeen. Jos majapaikasta ei saanut aamupalaa, etsimme lähistöltä kahvilan. Aamupala oli melkein joka paikassa sama: paahtoleipää ja marmeladia, appelsiinimehu ja kahvi. Ei kovin ravitsevaa kävelyevästä, mutta sillä pärjättiin. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme yleensä kahville ja toisinaan myös syömää pientä välipalaa. Pidempinä kävelypäivinä söimme kevyttä lounasta matkan varrella, lyhyempinä vasta perille päästyämme. 

Perillä majapaikassa vuorossa oli ensimmäisenä suihku ja kävelyvaatteiden pesu, jotta ne ehtivät kuivua seuraavaan aamuun mennessä. Toisinaan saatoimme kyllä ottaa ihan ensimmäisenä pienen kylmän oluen. Suihkun jälkeen olo oli mukavan rento ja pienet torkutkin tulivat toisinaan tarpeeseen. Tai sitten me vain istahdimme kahvilan pöytään viinilasin ääreen lueskelemaan ja juttelemaan, ja jos ei paikkoja aivan liikaa kolottanut, niin kävelimme hieman kylän kaduilla. Illalliseksi söimme yleensä vaeltaja-menun, jota oli tarjolla melkein kaikissa majapaikoissa ja lähistön kuppiloissa. 8-11 eurolla sai kolme ruokalajia, leipää, viiniä ja vettä, eikä varmasti jäänyt enää nälkä.

Ensimmäiset päivät kävelimme vuoristossa, upeiden näköalojen avautuessa ympärillämme. Toisinaan reitti vei metsän siimekseen, toisinaan historia huokuvien pikkukylien läpi. Muutaman päivän jälkeen ympärillä näkyi yhä enemmän peltoja, alavia maita ja myöhemmin viinitarhoja ja oliivipuita silmän kantamattomiin. Joka päivä vastassa oli jotain uutta ja uskomattoman kaunista. Luulen, että “vau” oli näiden päivien aikana eniten käyttämäni sana.

Olin myös etukäteen ajatellut ehtiväni miettimään vaikka mitä asioita kävellessäni, mutta tämä 11 päivää oli liian lyhyt aika siihen. Vasta viimeisinä päivinä kehoni alkoi olemaan siinä kunnossa, että ehdin keskittymään johonkin muuhunkin kuin maisemiin tai omaan kivualiaaseen olotilaani. 

Joku kokenut Caminon kävelijä totesikin, että Caminolla on kolme vaihetta. Ensimmäinen on fyysinen vaihe, jossa kiivetään mäkiä ylös alas ja keho vasta totuttelee kävelyyn. Toisessa vaiheessa, mesetan loppumattomilla tasangoilla on aikaa ajatella. Keho ei enää vaivaa ja tasainen maisema antaa tilaa ajatuksille. Ja viimeisessä vaiheessa tasanko muuttuu vehreydeksi ja kumpoilevaksi maastoksi, johdattaen ajatukset hengellisiin asioihin, maailman ja elämän arvostamiseen ja joillakin jonkinlaiseen henkilökohtaiseen valaistumiseen. Itse olen siis päässyt vasta tuohon ensimmäiseen vaiheeseen, joten vielä pitää palata polulle ;) 

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Toukokuinen Suomi eli luonnon kauneutta kaikkialla, perheen ja ystävien hyvää seuraa, rakastuminen Suomenlinnaan ja ikimuistoinen Learning Village.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Tässä Tämä viikko -postauksessa palaan toukokuuhun ja kolmeen yllättävän kesäiseen viikkoon Suomessa. Kerrankin osui meidän paluuajoitus kohdalleen! Muistan miten viime vuonna paleltiin harmaassa kelissä lähes koko toukokuu ja kirosin meidän aikaista paluuta, mutta tänä vuonna oli parempi tuuri. Vaikka ilmeisesti ne helteiset päivät ehtivät mennä ohi jo aikaisemmin.

Tuttuun tapaan suuntasimme Helsinki-Vantaalta Hämeenlinnaan perhettä tapaamaan sekä päivittämään rinkan sisältöä paremmin kesäiseen Suomeen sopivaksi. Hämeenlinnan Ahvenisto tarjosi meille heti alkuun Suomi-idylliä oikein roppakaupalla, valkoisten pilvien heijastellessa siniseltä järvenpinnalta ja vehreiden puiden heiluessa hiljalleen tuulessa.

Hämeenlinnasta saimme auton alle ja teimme pikavisiitin Helsinkiin: osallistuimme coachaus-työpajaan, kävimme syömässä ystävien kanssa ja pidimme oikein perinteiset Euroviisu-bileet. Joku ihmetteli, ettei eihän Suomi ole edes finaalissa, mutta eihän se olekaan viisujen pointti. Toisaalta tänä vuonna olin hieman pettynyt tarjontaan, mukana oli aivan liian vähän kunnon viisukitchiä.

Hektisen Helsingin päivän jälkeen palasimme perhekierrokselle ja luontoidylli jatkui Kokemäellä. Tunnen tässä oloni ihan rikkinäiseksi levyksi, toistellessani luonnon ihanuutta jokaisessa Suomea koskevassa postauksessani. Mutta kun se vaan on niin uskomattoman upea, se kesäinen Suomi.

Perheen kanssa vietettyjen hetkien jälkeen onnistuimme mahduttamaan aikatauluihin muutaman päivän Karkunkylässä, eli vielä vähän lisää maaseutua ja luonnon kauneutta. Suuren kuusen alta löytyi muuten oiva toimistopaikka, vain sähköt puuttuivat.

Toukokuun kiistämätön kohokohta oli Suomenlinnassa vietetty viikko. Osallistuimme siellä monipäiväiseen Learning Village tapahtumaan ja päätimme jokapäiväisen saarelle matkaamisen sijaan vuokrata Airbnb-asunnon – ensimmäista kertaa Suomessa.

Ihastuin paikkaan niin, että googlasin jo ensimmäisenä iltana miten Suokkiin pääsee asumaan. Ilmeisesti ei kovinkaan helposti, sillä asuntoja vapautuu harvoin ja niihin on paljon hakijoita.

Itse Learning Village tapahtuma oli – jälleen kerran – unohtumaton kokemus. Hymyä ja nauruja, toisaalta kyyneleetkin jossain vaiheessa valuivat. Niin monia mielenkiintoisia keskusteluja, oman maailmankuvan haastamista ja uusien näkökulmien avautumista. Työpajoja, keskusteluja, yhteisruokailuja, telttasaunomista. Mukaan mahtui myös valokuvakävelyä, chi kungia, hennatatuointeja ja villiä tanssia yömyöhällä. Kaikki hoitui – ja hyvin hoituikin – itseorganisoidusti, osallistujien toimesta.

Villagen jälkeen hengailimme vielä muutaman päivän saarella, nauttien yleisestä fiiliksestä ja joka puolella vaanivasta kauneudesta. Kävimme piknikillä ja vaeltelimme ympäriinsä. Lähtiessämme rankkasade tavoitti saaren juuri kun olimme astumassa lauttaan ja minuutissa olimme läpimärkiä. Sopi hyvin siihen oloon, kun ei vielä millään olisi malttanut lähteä. Toisaalta edessä oli kaksi viikkoa Camino de Santiagon vaellusreitillä Espanjassa, ihan käypä vaihtoehto sekin.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tämä viikko -postaukset olivat tauolla Suomen vierailumme ajan, mutta nyt olemme reissun päällä taas ja viikottaiset päiväkirjapostaukset jatkuvat! Tähän alkuun ensin kooste neljästä viikosta enemmän ja vähemmän talvisessa Suomessa.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Helsingissä tapasimme ystäviä ja hoidimme muutamia käytännön asioita, mm. 2kk viisumit Thaimaahan ja Indonesiaan, ettei tarvitse enää paikan päällä säätää. ‘Musaa ja maistelua’ Hietalahden hallissa oli kuin tuulahdus Berliinistä. Hyvä musiikki soi taustalla, kun ystäväni kanssa kiersin maistelemassa viiden kojun tarjontaa, kaikki todella maukasta. Nämä ilmeisesti jatkuvat 2016 puolella, suosittelen käväisemään! Toinen kiva tapahtuma oli LUX Helsinki, joka oli pakkasen purevuudesta huolimatta upea. Varsinkin ruttopuisto oli kuin talvinen ihmemaa.

Joulupäivät vietimme Kokemäellä, perheen parissa. Jouluvalmistelut oli saapuessamme jo melkein hoidettu, me pääsimme mukaan vielä kukka-astelmien tekoon ja kuusen koristeluun. Muuten saimme olla hyvinkin rennosti, mitä nyt vanhempieni suloinen Belma-koira vaati jatkuvaa silittelyä. Tehtävä, johon tartuin mielelläni!

Aattona kokoonnuimme illallistamaan vähän laajemman suvun kera ja kylläpä oli jouluherkkuja pöytä notkollaan. Joulupukki oli käynyt jo aiemmin tuomassa lahjat kuusen alle, mutta saimme me sentään muutaman yhteislaulun puristettua ennen kuin lahjojen kutsu kävi liian voimakkaaksi lapsille.

Joululahjaksi sain vedenkestävän, hengittävän ja — se reissaajalle tärkein — pieneen tilaan menevän takin sekä monta pussillista salmiakkia hätävarastoksi Aasiaan. Arpojakin sain ja vaikken päävoittoa, niin joitakin kymppejä silti. Tärkeimmän lahjan — eli uuden puhelimen — kävin itse valitsemassa joulun jälkeen. Päädyin sen verran kalliiseen malliin (Sony Xperia Z5 Compact), että osa meni omasta pussista, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen. Löysin muuten myös läksiäisissämme 3 vuotta sitten saamamme ilmapallon, joka on edelleen vähintäänkin puolillaan ilmaa. Hämmentävää. Kaveri naureskeli, että kun pallo tyhjenee, on meidän aika palata Suomeen pysyvämmin.

Uutta vuotta juhlistimme Nuuksion mökillä pienehkön ystäväporukan kanssa, tuttuun vanhaan kaavaan eli paljon hyvää ruokaa — blinejä! sienikastiketta! thaisalaattia! — ja erinomaisia viinejä, keskustelua, huonoja vitsejä, pelejä, saunomista. Meillä oli vain tähtisädetikkuja eivätkä lähistönkään raketit meille asti paljoa näkyneet. Rauhallista siis. Uudenvuodenpäivänä jäällä luistellut perhe kävi grillaamassa notskillamme, muuten emme muita ihmisiä nähneet. Toisena aamuna herätessäni maa oli peittynyt valkoiseen kerrokseen ja unohduin pitkäksi aikaa terassille seuraamaan hiutaleiden hypnoottista leijailua taivaalta.

Vuoden alussa suuntasimme muutamaksi päiväksi Yyteriin mökkeilemään ja minä olin jo haaveillut pitkistä kävelyistä talvisessa luonnossa. Pakkaslukemat hieman muuttivat näitä suunnitelmia ja 15 minuutin retki merenrantaa kuvaamaan oli jo sietokyvyn äärirajoilla. Aivan uskomattoman upean näköistä siellä kuitenkin oli ja kylpylässä kelluminen oli ihan hyvä ajanviettovaihtoehto.

Hämeenlinnassa vietimme aikaa useaan otteeseen, perheen parissa ja töihin keskittyen tai rentoutuen. Viimeiset pari päivää kuluivat käytännön asioita hoidellen ja pakkausjuttuja säätäen. Pakkaukseen kuluva aika tuntuu eksponentiaalisesti kasvavan mitä vähemmän haluaa ottaa mukaan. Nyt tavoitteena oli 8kg rinkka — plus elektroniikka yms. käsilaukussa — joten sain aika tarkkaan miettiä, mikä pääsee mukaan ja mikä ei. Onnistuihan se kuitenkin! Vaikka Helsinki-Vantaalle matkatessa hieman palelsikin ja pikkulenkkarit täyttyivät hetkessä lumesta.

Reilu vuorokausi meillä kesti matkustaa Hämeenlinnasta Thaimaan Chiang Maihin. Ensimmäinen lento oli Helsingistä Istanbuliin ja minulle selvisi laskeutumisen aikana miksi koneessa on niitä valkoisia paperipusseja. Tai kyllähän minä olen tiennyt miksi ne siellä periaatteessa ovat, en vain ole ymmärtänyt miksi kellekään tulisi koneessa huono olo. Nyt me kiertelimme kovassa tuulessa ja vesisateessa Istanbulin yllä lähes tunnin ennen laskeutumisluvan saamista — turbulenssin heitellessä konetta koko ajan — ja oli aika lähellä etten minäkin paperipussia tarvinnut. Aika moni muu koneessa tarvitsi.

Maankamaralle me kuitenkin lopulta pääsimme ja loppumatka sujui ongelmitta. Turkish Airlinesilla oli oikein hyvä palvelu ja ruokakin oli ihan syötävää. Viimeinen lentomme — Bangkokista Chiang Maihin — oli Bangkok Airwaysilla, jolla kaikki matkustajat pääsevät perusloungeen. Tämä oli ihan loistava valinta, sillä olin varmistellut vaihtoajan riittämistä ja lopulta meille jäi yli pari tuntia aikaa viettää loungessa. Pehmeät tuolit, netti, kahvia ja pientä purtavaa, siinähän se aika kului hyvin.

Perillä uudessa kodissamme olimme siinä yhdeksän jälkeen illalla. Siitä kuulettekin lisää seuraavissa Tämä viikko -postauksissa, sillä aiomme viettää täällä Chiang Maissa ainakin kuukauden.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Vuoden ensimmäiset viikot kuluivat Suomen talvesta nauttien.

Riippusilta Kokemäenjoen yllä, Kokemäellä.

Mannerheimintien talvista vilinää Helsingissä.

Kalifornian (ja vähän Arizonan ja Nevadankin) roadtrip vei halki niin uskomattomien maisemien, että välillä luulin eläväni elokuvassa. San Franciscosta rannikkoa pitkin San Diegoon eli melkeinpä Meksikoon asti ja sieltä sisämaan aavikoille ja kanjoneille.

San Franciscon kattojen yllä.

Auringonlasku Santa Cruzissa Kaliforniassa.

Tyynenmeren (kylmiä) tyrskyjä Kaliforniassa.

Kalifornian komeaa luonto Point Lobosin luonnonpuistossa.

Andrew Moleran luonnonpuisto Kaliforniassa ja yksinäinen surffari tyrskyillä.

Merinorsujen vuosittainen kokoontuminen valtatie 1 varrella Kaliforniassa.

Viiniä! Solvangin sympaattisessä kylässä Kaliforniassa.

LA:n biitsit ovat maailmankuuluja, syystäkin.

Kerrankin kuva minusta! Mikäs siinä poseeratessa, kun taustalla levittäytyy LA:n valomeri kaikessa komeudessaan.

San Diego jäi mieleen kaupunkina, jonka valitsisin asuinpaikakseni Kaliforniassa.

Joshua Treen kansallispuisto Kaliforniassa oli ensimmäinen kunnon kosketukseni aavikkoon. Yllätyin värikkyydestä ja elämän monimuotoisuudesta.

Grand Canyon, Arizona hiljensi mahtavuudellaan. Tämä oli jotain, jonka ymmärsi vasta kun sen koki.

Route 66 ja fiftarinostalgiaa Arizonassa

Las Vegasin valot ja rinnakkaismaailmat.

Tyynenmeren rannalta Meksikosta löytyi Sayulitan surffiparatiisi, jossa viihdyin kuukauden surffaamattakin rennosta elosta ja erinomaisesta ravintolatarjonnasta nauttien. Kuubaan taas tuli kiire, “ennen kuin se kaikki on mennyttä”. Ja löytyihän sieltä ihan oma maailmansa, elämäntäyteinen kokemus lattarirytmeillä ja helteellä maustettuna. Kolumbian Cartagenassa auringonpaahde ja salsan syke jatkuivat. Värikäs siirtomaakaupunki hurmasi meidät ja Coworkation paratiisisaarella näytti, miten paratiisissakin voi olla tehokas.

Tämä kuva tiivistää Meksikon Sayulitan aika hyvin: aurinkoa, hiekkaa, meren aallot ja surffari.

Meksikolainen ruoka, parempaa en ole vielä löytänyt.

Tyynellämerellä on tilaa purjehtia.

Kuuba!

Voiko tämän kliseisempää Kuuba-kuvaa enää olla? Sininen taivas, hieman ränsistyneet komeat rakennukset ja kiiltävä jenkkirauta.

Trinidad oli turistirysä, mutta ah niin valloittava sellainen.

Cartagena <3

Saaren rauhaa Cartagenan suurkaupungin siintäessä taustalla.

Koiranelämää Tierra Bomban saarella.

Floridan Evergladesiin tutustuminen jäi suunniteltua rajatummaksi, sillä murtuneen polven kanssa ei paljoa kävelty. Alligaattoreita nähtiin silti! Floridasta jatkoimme matkaa Atlantin yli risteilyaluksella, kolmannen kerran. Nyt alla oli Allure of the Seas, ehkä maailman överein alus, joka tarjosi kaikkea vesihyppyshowsta surffisimulaattoriin. Päätesatamassa Barcelonassa olemme käyneet jo usein, joten tällä kertaa keskityimme oleelliseen, eli syömiseen.

Floridan Evergladesissa alligaattoreita bongaamassa.

Aamukävelyllä laivan puistossa(!).

Kyllä kelpaa lillua poreammeessa auringon laskiessa Atlantin ulapalla.

Barcelonaa parhaimmillaan: herkullisia euron pintxoja.

Kesä — mikä kesä? — vierähti Suomessa elokuulle asti, kierrettyä tuli niin sukulaiset, ystävät kuin kesämökitkin. Vaikka sää tuntui olevan pelkkää kylmää ja sadetta, niin yllättävän paljon upeita hetkiä löytyi kamerasta. Ja muistoista.

Löytyy niitä biitsejä Suomestakin, tässä esimerkki Yyteristä.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Seurasaaressa, lampaita moikkaamassa.

Tässä se on: rauha.

Elokuussa kiersimme pari viikkoa autolla Keski-Eurooppaa (Tsekki, Saksa, Itävalta). Alppien upeus yllätti tämän ensikertalaisen eikä niissä tunnelmallisissa pikkukylissäkään valittamista ollut. Saivat minut jo suunnittelemaan — hetkellisesti — paikoilleen asettumista. Syyskuun saimme viettää kissavahteina aina niin ihanassa Berliinissä.

Näissä Itävallan alppimaisemissa käytiin hääjuhlissa, kyllä oli puitteet kohdallaan!

Huipulla on hyvä levähtää hetki.

Innsbruckin charmia ja työhönsä syventynyt matkabloggaaja.

Tsekin Cesky Krumlovissa olo oli kuin satukirjan hahmolla.

Berliinin parasta antia on se, miten vuosisatoja vanha historia ja nykypäivä kääriytyvät aivan omanlaiseksi kokemuksekseen.

Berliinin muuri ja aurinkoinen syyspäivä.

Lokakuun alussa Suomessa oli vielä melkein kesäkelit ja luonto tarjosi meille parastaan. Ja syksy jatkui samalla kaavalla, sillä kaksi viikkoa koiravahtina Skotlannissa — keskellä kansallispuistoa — oli aika lottovoitto luonnonystävälle. Muutaman päivän roadtripillä pohjoisille erämaille vakuutuimme lopullisesti paikan kauneudesta. Tänne pitää joskus palata paremman ajan kanssa! Kuun lopussa syksyinen Lontoo vielä hellitteli meitä päiväpysähdyksellä.

Lokakuinen päivä pellonlaidalla, kotimaisemissa.

Mökki tähtitaivaan alla Itä-Suomessa.

Skotlannin syksyisissä aamuissa hämähäkinseitit koristivat pensaita ja maisema kietoutui usvaan.

Skotlannin ylämaiden jylhää kauneutta ja tienvarren löytöjä.

Kukas sä oot? Ihmettelee pörröinen ylämaan karjan edustaja Skotlannissa.

Syksyinen Lontoo oli parhaimmillaan aurinkoisena päivänä.

Coworking Camp Djerban saarella Tunisiassa oli kuusi viikkoa täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, rentoja hetkiä, innostunutta työntekoa ja pisteenä i:n päälle vielä viikonloppuretki Saharan dyyneille.

Coworking Camp Tunisia!

Paikallista elämää Djerbahoodissa.

Nelivetoseikkailu Saharan dyyneillä.

Joulukuussa pysähdyimme muutamaksi päiväksi Pariisiin, herkuttelemaan ranskalaisella ruualla ja sukeltamaan kulttuuririentoihin. Samalla totuttauduimme talviseen ilmastoon ja laskeuduimme joulutunnelmaan ennen matkaa koto-Suomeen ystävien ja perheen pariin.

Hetki Pariisissa.

Joulumarkkinoiden tunnelmaa Champs Elyseellä.

Jouluna oli vielä joki sulana.

Siinäpä niitä, seikkailuja vuoden edestä. Kiitos, että hengasitte mukana!

Pieni vinkki vielä tähän loppuun: jos haluat nähdä enemmänkin upeita otoksiamme, klikkaamalla mitä tahansa tämän postauksen kuvaa pääset valokuvakansioomme Flickr-palvelussa.

Pyydäthän lupaa, jos haluat käyttää kuviamme jossain!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Sosiaalinen elämä ja Pariisin houkutukset ovat viime päivinä vieneet voiton bloggaamisesta, mutta nyt sain tartuttua itseäni niskasta kiinni ennen joulupyhiä. Tässäpä siis Tämä viikko 111-112, Tunisian Coworking Campilta Pariisin valoihin!

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Coworking Camp, Djerba, Tunisia

Viimeiset päivät Tunisiassa vilistivät ohitse, niin paljon oli vielä tekemistä! Kello neljän lettuhetkistä tuli iltapäivien perinne, vähän kuin yhteiset kahvitauot aiemmassa työelämässäni. Alkuillasta taas piti käydä rannalla kävelemässä, sillä auringonlasku meren yllä on taianomainen, päivästä toiseen.

Löysimme hotelliltamme yllättäen shisha-baarin, jonka kävimme tietenkin testaamassa. Viimeiselle viikolle jäi myös pelihuoneen valloitus. Tosin minä olin vihoviimeinen ilmakiekkoturnauksessamme, joten ehkä se ei haittaa.

Yhtenä päivänä otimme potretteja veden alla uima-altaassa. Niistä tuli hauskoja, mutta jos allekirjoittanut vielä oppisi avaamaan silmänsä veden alla ja päästämään nenästä irti, niin olisi varmasti tullut edustavampia.

Tunisialainen coworking camp osallistuja halusi meidän kokevan muutakin tunisialaista ruokaa kuin hotellimme tarjoama — joka kuulemma ei ollut kovin edustavaa — ja kokkasi meille paikallisessa ravintolassa. Monta tuntia hiilien alla sipuli-paprikahöystössä muhinut lammas todella vei kielen mennessään ja minäkin vakuutuin tunisialaisesta keittiöstä.

Teimme vielä yhden retken Houmt Soukiin, eli saaren pääkaupunkiin. Siellä hoidimme tärkeimmät asiat ensin, eli kebab juustonaanleipään käärittynä ja lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua kulman takaa. Molempia tulee kyllä ikävä! Teimme myös hiukan viime hetken tuliaisostoksia ja löysimme muutaman mukavan kaupan. Yhdessä niistä myyjä ei aloittanutkaan 10-kertaisella hinnalla vaan melkeinpä järkevällä summalla. Olin niin valmistautunut tinkaamaan oikein kunnolla, että hämmennyin täysin ja maksoin lähes pyydetyn hinnan.

Pidin muutaman työpajankin, vielä kerran visuaalista tavoitteidenasetantaa sekä ihan ensimmäisen kerran graafisia muistiinpanoja. Palaute oli tosi hyvää ja ryhdyin miettimään, että verkkokurssien tekeminen voisi olla ihan täydellinen ratkaisu minulle. Ryhdyinkin heti tuumasta toimeen ja testailin erilaisia menetelmiä, esittelin tuotoksiani muille ja sain lisää palautetta ja ideoita. Tästä varmasti siis lisää myöhemmin!

Kuudessa viikossa ehti tutustumaan ihmisiin todella hyvin ja jäähyväisten hetki oli haikea. Toisaalta näimme muutaman heti parin päivän päästä Pariisissa, monen muun kanssa on sovittu treffit Balille huhtikuussa ja melkein kaikki loput näemme heinäkuussa Itävallan mökkiviikonlopulla.

Läksiäisillallisen nautimme hotellin maksullisessa ravintolassa, josta sai oikein hyvää lihaa ja ihan kunnollista punaviiniä. Onneksi ei tullut testattua aiemmin, niin ei tullut kiusausta käydä useammin. Samassa yhteydessä vieraili salainen joulupukki, eli jokainen joka halusi osti yhden lahjan pinoon ja sai yhden itselleen. Lisämakua toi varastamisoptio, eli pinosta valitsemisen sijaan pystyikin varastamaan jonkun toisen lahjan. Minä oli lopputulokseen oikein tyytyväinen ja omasta lahjastanikin tykättiin (se varastettiin kolme kertaa!). Ihan niin tyytyväinen ei ollut se onneton, joka sai rasiallisen take away ruokaa…

Djerbasta ja Coworking Campista jäi hyvät muistot ja vaikka kuusi viikkoa tuntui etukäteen pitkältä ajalta, olisi enemmänkin mennyt. Onneksi seuraavaksi ohjelmassamme oli Pariisi, joten siirtyminen eteenpäin ei harmittanut.

Pariisi

Pariisissa meitä oli vastassa harmaa taivas ja viileä keli, mutta kaupunki hurmasi silti. Meidän Airbnb-huoneemme sijaitsi kymmenisen minuuttia riemukaarelta, isossa ja idyllisen vanhassa pariisilaishuoneistossa. Taas saimme hyvin tilavan ja mukavan huoneen sekä keittiön käyttöömme huomattavasti hotellia halvemmalla, ja kaupanpäälle paikallisen kontaktin!

Sunnuntai-iltana emme kovin pitkälle jaksaneet vaan suuntasimme läheiselle Champs Elyseélle joulutunnelmaa etsimään. Ja sieltähän se löytyi, tuhansine valoineen ja satoine markkinakojuineen. Kuuma viini mukissa höyryten ja joululaulut korvissa kaikuen tuntui vihdoinkin siltä, että joulu on jo ovella.

Maanantaipäivän aloitimme pariisilaisittain: minä hain lähileipomosta tuoreita croissanteja ja Antti keitteli oheen hyvät kahvit. Aamupäivän työhetken jälkeen jatkoimme Louvren kulmille, jossa olimme sopineet tapaavamme kavereita myöhemmin. Me epäilimme, että varattu parituntinen ei millään riitä ja otimme varaslähdön kiertämällä pari osiota jo omaan tahtiimme. Jono kiemurteli ensin pitkänä, mutta hetken päästä paikalle palattuamme se oli hävinnyt kokonaan ja saimme kävellä suoraan turvatarkastukseen. Louvre ylitti kyllä kaikki odotuksemme — löytyi paljon muutakin kuin muutaman sadan vuoden takaista taidetta, eikä se Mona Lisakaan niin pieni ollut. Seuraavalla Pariisin reissulla varaamme Louvrelle koko päivän!

Louvren jälkeen jatkoimme porukalla ensin alkupaloille pubiin — kyllä kelpasi hyvä juusto ja viini Tunisian jälkeen — ja siitä ranskalaiseen ravintolaan syömään. Yksi kavereistamme asuu Pariisissa ja johdatti meidät oikein mukavaan ravintolaan ihan Louvren kulmilla, Brasserie de Louvreen. Alkupalana testasimme sammakonkoipia, melkein kanalta maistuivat! Ja upotettuna voihin, valkosipuliin ja yrtteihin mikä tahansa on hyvää. Jälkkärinä jaoimme annoksen liekitettyjä lettuja, ihan vaan sen vuoksi, että halusimme nähdä tuon liekityksen lähietäisyydeltä. Paikka näytti hienolta ja palvelu oli erinomaista, joten meitä hieman jännitti hintataso sisään astuessamme. Lasku oli kuitenkin alle 50e henkilö, viinit ja pääruuatkin mukaanluettuina.

Tiistai alkoi samalla kaavalla kuin maanantaikin, eli lähileipomon tuotteilla, hyvällä kahvilla ja työhetkellä. Iltapäivän vietimme Pariisin boheemimmaksi tituleeratulla vasemmalla rannalla. Ensin tutustuimme alueeseen Discover Walksin erinomaisella tippipohjaisella kävelykierroksella, sitten ihmettelimme Notre Damen katedraalin yksityiskohtaista mahtavuutta. Shakespeare & Company oli kirjafaneille pakollinen pysähdyskohde ja sopiva paikka viettää aikaa sateisella säällä, ennen viininmaistelua paikallisessa kuppilassa.

Keskiviikkona ehdimme nauttimaan vielä viimeisen pariisilaisen aamupalamme — tällä kertaa ihan kahvilassa — ennen lentokentälle ja Suomeen suuntaamista.

Nyt olemmekin sitten Suomessa seuraavat viikot. Joulutunnelmia ja myöhemmin toivottavasti myös lunta ja pakkasta!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Historiaa syksyisessä Edinburghissa, (melkein) poimittaislinjalla Lontooseen, puistoilua, Pariisin lentokenttä ja Djerban saaren lämpimät tuulet Tunisiassa. Coworking Camp on alkanut!

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Viikko alkoi Edinburghissa. Aamut töitä Airbnb-huoneen työpöydän ääressä ja iltapäivät kaupungin kiertelyä, oppaalla ja ilman. Edinburgh, tai ainakin sen vanhemmat osat, ovat täynnä historiaa ja synkän mahtavia rakennuksia. Tuntui, että kaupunki on omimmillaan juurikin syksyllä, iltojen hämärtyessä ja ruskan tuodessa väripilkkuja rosoiseen ilmeeseen.

Olen osallistunut jo useammalle Sandemans New Europe kierrokselle eri kaupungeissa ja ne ovat aina olleet erinomaisia. Asiantunteva ja viihdyttävä opas sekä sopiva miksaus faktoja ja tarinoita, historiaa ja nykyaikaa, oppaan persoonallisuudella ja kokemuksilla höystettynä. Torstaina tekemämme Edinburgin Free Tour vahvisti tätä mielikuvaa entisestään, oppaamme oli aivan loistava! Niin ja vaikka kierroksen nimessä on sana free eli ilmainen, niin on silti suositeltavaa tipata opasta lopuksi, sillä he eivät saa muuta palkkaa.

Perjantaina kävimme Skotlannin kansallismuseossa. Aloitimme luonnontieteelliseltä puolelta nopella dinosaurusten ihmettelyllä ennen Skotlannin historiaan perehtymistä. Historiarakennuksen alimmassa kerroksessa oli näytillä kuvilla ja kirjoituksilla varustettuja hyvin vanhoja kivitauluja sekä muuta alueen “varhaisiin ihmisiin” liittyvää materiaalia. Vaikka esillä olikin kaikkea mielenkiintoista, niin kokonaiskuvaa oli vaikea saada, sillä esittelyteksteistä puuttui usein yhteyksien ymmärtämisen kannalta oleellista tietoa. Keistä tämä kertoo? Mihin aikaan tämä sijoittuu? Onneksi olimme torstaisella kierroksella oppineet jo jotakin alueen historiasta, joten pysyimme jonkin verran kärryillä. Ylemmissä kerroksissa tietoa löytyikin sitten jo paljon paremmin, joten ehkä alimman kerroksen epämääräisyys johtuikin vaan siitä, että asioista ei oikeasti tiedetä.

Etsiessäni parasta (=helppoa ja halpaa) tapaa päästä Edinburghista Orlyn lentokentälle Pariisiin bongasin Megabus Goldin tarjoamat sängyillä varustetut yöbussit. Koska emme olleet tällaisia ennen edes Aasiassa kokeilleet, niin nyt oli korkea aika ja varasin meille parisängyn(!) bussista. Kiivettyämme kaksikerroksisen bussin toiseen kerrokseen tajusin, että jokaisen parisängyn päällä oli vielä yksittäinen makuupaikka, eli liikkumatilaa ei paljoakaan ollut. Kävi sääliksi yläpuolellani nukkuvaa poikaa, sillä lähes joka kerta liikahtaessani onnistuin samalla kolhaisemaan hänen sänkyään. Pehmeän pohjan läpi iskut varmaankin tuntuivat ihan mojovasti.

Bussin lähtiessä liikkeelle olo oli kuin Harry Potterilla poimittaislinjalla, tarrautuessani sängyn laitoihin ja yrittäessäni pysyä patjalla bussin heilahdellessa puolelta toisella. Motarille päästyämme kyyti onneksi hieman tasaantui ja sain nukuttuakin muutaman tunnin. En siis ihan ensimmäisenä vaihtoehtona suosittele tätä, mutta kyllä se normaalin istumabussin yökulkuneuvona voittaa. Ja pääsinpä elämään hetken velhoelämää, pienenä korvauksena siitä, että jouduin jättämään haaveilemani Lontoon Harry Potter studiot välistä kaikkien vierailuaikojen ollessa loppuunmyydyt jo viikkoja etukäteen.

Lontoossa etsimme ihan ensimmäisinä käsiimme lähimmän kahvilan, josta löytyi sekä sähköpistoke että netti. Siellä vierähtikin aika lähes huomaamatta puoleenpäivään, joten luovuimme sen suuremmista Lontoon suunnitelmista ja lähdimme vain kävelemään lähialueille. Buckinghamin palatsin luota ei löytynyt kuninkaallisia, mutta turisteja kylläkin pilvinpimein. Viereinen Green Park puisto oli pukeutunut upeisiin syysväreihin ja taivaisiin kurottelevien puiden alla olo oli kuin toisessa maailmassa. Hyvä paikka ottaa muutama ihan täysin lavastamaton lehtienheittelykuva — eikös kaikilla ole tapana heitellä lehtiä ilmaan puistossa käydessään?

Ennen Heathrown kentälle siirtymistä kävimme vielä herkuttelemassa korealaisella ruualla — niin hyvää! — ja tutustumassa Westminsterin katedraliin. Täytyy kyllä myöntää, että katedraali ei todellakaan ollut kaunein näkemäni vaan toi mieleeni 80-luvun pastelliväreillä sisustetun kylpylän. Kuriositeetti toki sekin, samoin kuin yhdestä katedraalin sivukappelista löytämäni pyhimys lasiarkussa. — Olenko ainoa, jolle katolinen tapa esitellä pyhäinjäännöksiä tuntuu erikoiselta? Mieleeni on ikuisesti syöpynyt eräässä kirkossa Irlannissa näkemäni pyhimyksen pää lasilaatikossa.

Heathrowlla kaikki meni sujuvasti ja lento oli mukava, tarjoilutkin ilman lisämaksua! Pariisissa olimme varanneet huoneen lentokentän lähellä olevasta hotellista ja hintaan kuuluva nouto kentältä oli kyllä hieno asia yli vuorokauden matkustamisen jälkeen. Huoneeseen päästyämme kaaduimme sänkyyn ja nukuimme syvästi tuhisten kellon soittoon asti. Lentomme lähti vasta neljän aikaan iltapäivällä, mutta matkaan Pariisin keskustaan olisi mennyt reilusti aikaa ja tiesimme palaavamme useammaksi päiväksi joulukuussa. Vietimme siis päivän hotellin aulassa töitä tehden ja palasimme ajoissa kentälle odottamaan lentoamme Djerban saarelle Tunisiaan, Coworking Campille.

Astuessamme koneesta ulos Djerbassa vastassa oli se tietynlainen lämmin tuulenhenkäys, joka kertoo etelänmaista ja tuo mieleeni lapsuuden lomat. Nostimme automaatista käteistä, haimme paikallisen sim-kortin (nettidataa!) ja etsiydyimme taksiin. Autosta löytyi ihan kunnon taksimittari, joten ei tarvinnut edes neuvotella ja tingata. Koska saavuimme sen verran myöhään, että aurinko oli jo ehtinyt laskea emme nähneet paljoakaan maisemia matkalla hotellille. Palmuja vilahteli ohi siellä täällä ja muutaman pienemmän kylän läpi ajelimme.

Olimme perillä hotellilla juuri sopivasti ennen illallisajan päättymistä, joten saimme vatsamme täyteen ja bongasimme samalla muutaman muun Campin osallistujista. Osa oli vanhoja tuttuja viime vuodelta, osa aivan uusia tuttavuuksia ja kokonaisuus vaikuttaa oikein hyvältä!

Maanantaina heräsin verhojen välistä pilkistävään auringonvaloon ja parvekkeelle astuessani minua tervehti sininen taivas ja linnunlaulu. Aika hyvä fiilis tuli heti seuraavasta kuusiviikkoisesta! Ja samalla meiningillä päivä jatkui. Aamiaista nautimme ravintolan ulkopöydässä ja tarjontaan sisältyi sekä maustamatonta jogurttia että hyvää kahvia. Coworking-tilamme oli saatu järjestettyä, siellä odottivat työpöydät, mukavat tuolit ja runsas määrä sähköpistokkeita. Nettikin toimi jo, vieläpä yllättävän hyvin.

Lounas tarjoiltiin rannan ravintolassa, joten siellä käydessämme näimme ensimmäisen kerran Djerban valkean rannan turkoosin Välimeren syleilyssä. Aika hienolta näytti! Autioiksi rantaa ei toki voi kutsua, sillä rantatuoleja on vieri vieressä juuri hotellimme kohdalla ja muutama kaupustelijakin rannalla liikehti. Sekä tietenkin kamelikyytejä tarjoava mies, Tunisiassa kun ollaan. Hevosellakin pääsisi ratsastamaan, hiukset hulmuten rantaviivaa pitkin kuten hevosen vuokraaja itse demonstroi. Taidan jättää nämä kuitenkin väliin, sillä en ole ihan vakuuttunut näiden eläinten kohtelusta.

Päivän päätteeksi kokoonnuimme ensin yhteen esittäytymään ja suunnittelemaan tulevaa viikkoa, kävimme sen jälkeen illallisella ja päätimme päivän muutamalla drinkillä korttipelin (Exploding Kittens!) parissa.

Samaan tyyliin ovat muutkin päivät menneet täällä: aamupala, töitä, lounas, töitä, yhteinen työpaja, illallinen, pelejä, nukkumaan. Ja sama uusiksi. Keskiviikkoiltana tosin pelien jälkeen suuntasimme vielä meren rantaan yöuinnille. Valotikut ja hohtavat ilmapallot turvavälineinämme kahlasimme lämpimään veteen kellumaan. Ja hyvin nuo turvavälineet toimivat, sillä kaikki löysivät vielä rannalle takaisin. Lopuksi otimme muutaman ryhmäkuvan pitkällä valotusajalla, niistä tuli aika hienoja, eikös?

Täällä Djerban Coworking Campillä olemme vielä yli viisi viikkoa, joten lisää juttua näistä maisemista on tulossa! Niin ja mukaan mahtuu vielä, jos kiinnostua kokeilla etätyötä ja coworkingia vaikkapa parin viikon ajan ;)

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä