Torstai ja perjantai kului syksyisesti. Tiedäthän sellaiset harmaat ja sateiset päivät, jolloin on ihana käpertyä sohvalle viltin ja teekupposen kanssa? Juuri sellaisia olivat minun torstaini ja perjantaini Zagrebissa. Naputtelin päivät koneellani ja illalla viritin How I Met Your Motherin Netflixistä pyörimään.

Launtaina napattiin sateenvarjot messiin ja ratikoitiin keskustaan. Vanhan kaupungin mäeltä aukesi hienot näkymät kaupungin yli.

Mäeltä löytyy myös Särkyneiden suhteiden museo (Museum of Broken Relationships), jonne ihmiset ovat lahjoittaneet särkyneisiin suhteisiinsa liittyviä esineitä tarinoineen. Todella mielenkiintoista! Välillä hihitin ääneen, välillä nieleskelin kyyneliä, muutaman kerran olin vain ihan ymmälläni maailman menosta ja pari kertaa mietin, että toi on niiiin tuttua.

Museon jälkeen pyörittiin hetki kaupungin vanhoja osia, pikkukujia ja kukkaistutuksia ihailemassa. Tkalciceva-katua reunustavista ravintoloista valittiin se rennoimman (ja edullisen) näköinen ja istahdettiin lounaalle. Sitten vielä ratikoilla seikkaillen juna- ja bussiaseman kautta kotiin, taskussa liput sekä sunnuntaille että keskiviikolle.

Sunnuntaina herättiin vaihteeksi herätyskellon pärinään. Puhelin kertoi, että viime herätys oli ollut tasan viikkoa aikaisemmin, sunnuntaina. Toiset herää viikolla kelloon, me sunnuntaisin… No joo, ylös noustiin ja puoli kasilta oltiin jo tihkusateessa tarpomassa ratikkapysäkille. Vähän tuo keli arvelutti, mutta olin nähnyt niin monia upeita kuvia Plitvicen kansallispuistosta, että sinne oli päästävä. Vaikkakin satoi vettä ja bussimatkaan meni pari tuntia.

Tästä se seikkalu sitten lähti. Aluksi poluilla oli ihmisiä ihan ruuhkaksi asti, mutta pian päästiin väljemmille vesille.

Aivan mahtavan upeita maisemia. Harmaa sää vaikeutti kuvien ottamista, eikä syksyinen väriloisto ainakaan näissä kännykkäkuvissa pääse oikeuksiinsa. Mutta uskokaa minua, upeaa oli!

Koska koko kesä on ollut täällä päin sateinen ja viimeiset viikot vettä on tullut melkein joka päivä, niin myös puistossa sitä oli riittämiin. Vesi ei pysynyt uomissaan, vaan kaikkialla ympärillä virtasi pieniä (ja vähän isompiakin) puroja ja vesiputouksia.

Polut olivat monesta kohtaa veden vallassa ja useita reittejä oli jopa suljettu. Näistä ei oikein ollut missään tietoa, joten jouduimme palaamaan useaan otteeseen takaisinpäin samaa reittiä. Näin saimmekin kulumaan monta tuntia pelkästään yläjärvillä (alue siis jakautuu ylä- ja alajärviin, joiden välillä kulkee venekuljetus).

Itse olin valinnut aamulla vaellussandaalit jalkaani, onneksi. Antti sai useampaan kertaan joko kiipeillä polun vieren rinteillä tai riisua kengät jalastaan. Minä vain kahlasin eteenpäin viileän veden huuhtoessa jalkoja.

Palattuamme lähtöpisteeseemme hyppäsimme venekyytiin alajärville. Perillä onneksi tajusin kysyä reiteistä infosta ja selvisi, että kaikki järven reunaa bussipysäkille vievät polut oli suljettu. Alajärvien puolella olisi ollut myös suuri ja hieno vesiputous, mutta koska sieltäkään ei olisi päässyt pysäkille vaan olisi pitänyt palata sama reitti takaisin, emme enää ehtineet sinne. Palasimme siis veneellä takaisin. Tässä kohtaa aurinko pilkisti hetken ja sain kuvaan sinisen taivaan.

Vaikka meille osuikin hyvin vetinen kokemus Plitvicestä, niin oli se vaan hyvä päivä! Seikkailu veden ihmemaailmassa :) Ja nythän voi mennä kuivemmalla kelillä uudestaan ja edessä on ihan uusi kokemus.

Maanantai kului totuttuun tapaan sohvalla sadetta paossa, läppäri sylissä. Tiistaina aurinko pilkotti pilvien raoista, joten lähdimme taas käymään kaupungilla. Ostoksille piti päästä, sillä unohdin sateenvarjoni Plitviceen ja näillä keleillä varjo on kyllä enemmän kuin tarpeen. Löysin uuden paikallisesta tavaratalosta, samalla mukaan tarttui sukkia, sukakhousuja ja kameralaukku. Tuloksekas retki siis. Lounaaksi käytiin testaamassa “katuruokaa” tarjoileva Mundoaka, jota minulle oli kehuttu. Söin sisilialaispizzan, joka oli hyvää ja niin täyttävää, etten syönyt enää mitään muuta koko päivänä. Ruokaa sulatellaksemme käveltiin kotiin ja kuvailtiin matkalla Zagrebin rakennuksia ja puistoja.

Keskiviikkona pakattiin jälleen kerran kamat kasaan, heitettiin rinkat selkään ja käveltiin juna-asemalle. Ostettiin evästä ja käytiin kemikaliossa (deodoranttia, huulirasvaa, jne.) tuhlaamassa viimeiset Kroatian kunat. Matka Belgradiin kesti reilut kuusi tuntia ja matka meni mukavasti lukiessani kirjastosta (Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen e-kirjat, ihan paras!) lainaamani pari kirjaa. Belgradissa törmättiin heti kieliongelmiin, kun kierrettiin kolme kioskia saamatta silti ratikkalippuja. Onneksi niitä sai kuskiltakin, joten perille päästiin.

Airbnb-kämppämme on ihanan värikäs ja kotoinen ja sijaitsee mukavan tuntuisella alueella. Ihan ydinkeskustaan on pari kilsaa, mutta tässä ympärillä on vilkas (ostos)katu ja paljon ravintoloita ja muita liikkeitä. Eiköhän tässä viihdytä pari viikkoa. Illalla käytiin vaan kulman takana kaupassa ostamassa aamiastarpeita ja napattiin samalla gyrospitat kreikkalaisesta pikaruokalasta (2,5€, ihanaa olla taas edullisten hintojen maailmassa!).

Tässäpä tämä viikko. Ensi viikko onkin sitten ihan Belgradia. Mukavaa!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina, yllättäen, satoi taas. Onneksi meillä oli viihtyisä Ljubljanan kotimme, jossa oli hyvä naputella konetta ja kuunnella sateen ropinaa. Lounasaikaan kävi tuuri ja sää antoi meidän kävellä kastumatta lounaalle aikaisemmin bongaamaamme intialaiseen raflaan. Oli jo aikakin päästä taas herkuttelemaan intian mausteisilla mauilla. Kaavin naan-leipäni viimeisetkin masalakastikkeen rippeet lautaselta. Tai oikeastaan Antin leipään, sillä olin omani jo syönyt.

Perjantaina lähdettiin työpäivän jälkeen kiertelemään Ljubljanaa kameroiden kanssa, meillä kun oli vasta hyvin vähän kuvia tästä ihanasta kaupungista. Aurinkokin pilkisteli välillä ja kuvasaalis oli erinomainen.

Illaksi olimme sopineet treffit muutaman Statenbergissä tapaamamme kaverin kanssa. Paikaksi valikoitui Ljubljanan keskustori, jonne kokoontuu kymmeniä ruokakojuja perjantai-iltaisin (maalis-lokakuussa). Eipä tarvinnut arpoa, mikä ravintola sopisi kaikille. Me testasimme ihanan tuoreita falafeleja ja joululta maistuvaa egyptilaistä kanakasvispaistosta. Paikan päältä löytyi jonkin verran pöytäryhmiä (saimme kuin ihmeen kaupalla yhden meidän porukallemme, vaikka tapahtuma oli hyvin suosittu) ja myös juomia sai ostettua kojuista. Jatkoimme iltaa vielä joenvarren terassille, josta punaviiniä sai vain 1,5 litran pulloissa. Onneksi meitä oli aika monta. Maailmaa tuli taas parannettua oikein urakalla ja lähdettiinkin kotiin vasta kun terassi laitettiin kiinni joskus puolen yön jälkeen.

Lauantai-aamun pakkaaminen ja kämpän siivoaminen oli hieman nihkeää, mutta oltiin kuitenkin ajoissa valmiina bussiasemalle lähtöön. Matka Blediin kesti reilun tunnin ja maisemat senkun paranivat reissun edetessä. Perillä Bledissä etsittiin ensin turisti-info (kartta ja oppaita!) ja sen jälkeen noukittiin meidän vuokra-auto. – Vinkki: kannattaa valita pieni automalli, sillä alueen tiet ja varsinkin kylien kadut ovat hyvin kapeita.

30 kilometriä vuoristomaisemia, turkoosin joen pilkahduksia ja pikkutiellä lujaa kaahaavia paikallisia ja oltiinkin Bohinj-järvellä. Niin kaunis! Ihailtiin (ja kuvailtiin) hetki järveä, etsittiin lounasta kurniviin vatsoihimme ja haettiin vielä snäcksejä kaupasta (roadtripillä pitää aina olla snäcksejä, riippumatta siitä kuinka lyhyt reissu on kyseessä).

Seuraavaksi etsimme majapaikkamme läheisestä kylästä. Muutaman huoneen majatalo Stanko Stare, jossa omistajaperhe itse asui alimmassa kerroksessa oli löytynyt jo aiemmin booking.comin kautta. Vastaanotto oli ihanan lämmin ja huoneemme kodikas ja tilava. Se sijaitsi ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa ja voi että niitä parvekkeelta avautuvia maisemia! Antti otti pienet päikkärit ja mä istuskelin tuolla parvekkeella näkymää ihailemassa.

Emäntämme keitti meille kahvit ja antoi vinkkejä lähiseudun nähtävyyksiin, joita lähdimmekin katsastamaan. Savican vesiputoukselle piti kiivetä noin parikymmentä minuuttia loppumattomia portaita pitkin, onneksi reitti kulki läpi satumetsän ja mahtavien vuoristomaisemien. Ja kun vastaan tuli kepin avulla köpöttelevä vanha pari ja sen perään mies vauvan ja taaperon kanssa, niin ei enää kehdannut miettiä kipuamisen rankkuutta. Perillä odotti hieno putous ja upeat näkymät alas laaksoon.

Vesiputouksen jälkeen Antti tipautti minut järven rannalle, jossa lähdin seuraamaan kävelypolkua järven toiselle reunalle. Tuo noin seitsemän kilometrin reitti metsäpoluilla ja pikkuteillä pysytteli koko ajan rannan tuntumassa. Ilma oli ihanan raikas eikä liikkeellä ennen auringonlaskua ollut montaa muuta ihmistä. Askel kulki ja lähes juoksin hymy naamallani polulla, pysähtyen toki tämän tästä kuvaamaan joka mutkan takaa avautuvia upeita maisemia. Antti noukki kyytiinsä väsyneen mutta onnellisesti virnuilevan vaimonsa järven toisesta päästä ja me suuntasimme kotikyläämme illalliselle. Suuret annokset maistuvaa paikallista ruokaa ja olimmekin ihan valmiita nukkumaan.

Aamulla heräsin tähän usvaiseen näkyyn:

Bohinjista palasimme Blediin päin ja ihan ensimmäiseksi Vintgarin rotkolle. 1,6 kilometriä rotkon pohjalla seikkailevaa turkoosia jokea seuraillen, pitkin polkuja ja varta vasten seinämään kiinnitettyjä puusiltoja pitkin. Mahtava kokemus! – Kannattaa muuten mennä ajoissa, sillä paikka on todella suosittu ja molempiin suuntiin kuljetaan samalla kapealla polulla/silloilla.

Vintgarilta ajelimme takaisin Blediin ja linnakukkulalle, jossa meillä ei ollut aikaa itse linnassa vierailuun, mutta kuvailimme kukkulanharjalta avautuvaa näkymää järven yli. Palautettuamme auton kävimme vielä lounaalla ja istuskelimme kahvilassa järven rannalla, viulunsoittoa kuunnellen. Ensin ajatuksemme oli ottaa soutuvenekyyti joen keskellä sijaitsevalle saarelle, mutta veneitä kulki sen verran harvakseen, että epäilimme ehtimistä takaisin ajoissa ennen bussimme lähtöä.

Bledistä palasimme bussilla Ljubljanaan ja sieltä junalla Zagrebiin. Perillä olimme yhdeksän aikaan illalla ja Airbnb-isäntämme oli ystävällisesti meitä vastassa rautatieasemalla. Tosi ihana kämppä jälleen. Tää on tilava, upeat näkymät parvekkeelta (!), hyvin varustettu keittiö, kylpyamme ja ihana löhösohva olkkarissa. Ihan ydinkeskustaan on lähes puolen tunnin kävely, mutta lähistölläkin on paljon kaikenlaista ja ratikoilla pääsee.

Maanantaina käytiin vaan lähistöllä kävelemässä ja samalla lounaalla. Valitsimme suositun paikallista ruokaa tarjoavan Pri Zvoncun, jossa ahdoimme vatsamme täyteen erilaisia grillattuja lihoja ja shopska-salaattia. Paikka oli ihan täynnä bisnesvaatteisiin pukeutuneita ryhmiä, joista kaikki viipyivät siellä pidempään kuin me ja useimmilla oli viinilasi edessään. Mitenköhän heidän työpäivänsä jatkuu?

Tiistaina pidettiin vielä pidempi lounastauko ja käveltiin keskustaan. Matkan varrelta sai kattavan lounaan (keitto, leipä, salaatti, pääruoka, jälkkäri) noin viidellä eurolla, eli ilmeisesti täälläkin kannattaa syödä ulkona lounasaikaan. Turisti-infosta ei löytynyt karttaa eikä mitään ajankohtaista tapahtumaesitettä, joten palloiltiin aika päämäärättömästi ympäriinsä. Ihasteltiin 1000 vuotta vanhaa katedraalia ja etsittiin paikallinen tori. Mukaan tarttui kassin täydeltä vihanneksia ja hedelmiä.

Keskiviikkona satoi koko päivän, ukkostakin saatiin välillä. Oltiin siis koko päivä kotona, hauduteltiin pataa torilta ostetuista kasviksista ja istuttiin koneidemme ääressä. Illalla uhmattiin tihkusadetta ja käveltiin lähikorttelien ympäri, pysähtyen lähikahvilan terassille hetkeksi.

Olipas siinä monenlaista juttua yhdessä viikossa! Seuraavaksi ollaankin paikoillamme täällä Zagrebissa, keskitytään tähän kaupunkiin ja työntekoon.

—–
Vaikka Instagram Travel Thursday on tästä eteenpäin vain joka kuukauden eka torstai, niin päätin jatkaa viikkoyhteenvetojeni kuvittamista Instagram-otoksillamme.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä