Metsään eksyneet koiravahdit, Skotlannin ylämaiden roadtrip uskomattoman upeiden maisemien halki, tuulen ja vihmoessa yhden auton levyisillä teillä, Nessien tuloksetonta etsintää sekä saapuminen Edinburghiin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Pari viimeistä koiravahtipäivää Nethy Bridgen kylässä Skotlannin ylämailla sujuivat suhteellisen rauhallisesti. Torstaina tosin onnistuimme pienimuotoisesti eksymään iltapäivälenkillämme, ensin huomasimme olevamme lehmälaitumen luona eli aivan väärässä paikassa ja sitten vielä päätimme valita “oikotien” oikeaksi luulemaamme suuntaan. Polut pienenivät ja kävivät vetiseksi suolle päätyessämme, ojan yli loikkaaminen toipilaspolvella oli aikamoinen suoritus, varpujen joukossa kulkeminen hidasta. Snapchatissa minua seuraavat pääsivät seuraamaan tätä jännää tilannetta livenä videoiden kautta, sillä jostain syystä siellä keskellä metsää oli kuitenkin kännykässä kuuluvuutta, vaikka kylässä kotitalollamme ei. Samalla sain tarkistettua kartalta oikean suunnan, vaikka Antti halusikin selvitä metsästä omin avuin. En siis kertonut ja löytyiväthän ne silti ne isommat polut ja lopulta tutummat kulmat.

Lauantaina haimme vuokra-auton allemme Invernessistä ja aloitimme kolmen yön mittaisen roadtripin Skotlannin pohjoisille erämaille. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain lyhyen etapin Invernessista vuorten yli länsirannikon Ullapooliin. Tälläkin matkalla näkyi jo niin huikeita maisemia, että odotukset reissua kohtaa alkoivat hipoa pilviä.

Meitä edellisen viikon hellineet aurinkoiset ilmat väistyivät ja pääsimme tutkiskelemaan Skotlantia vähän stereotyyppisemmässä kelissä eli sateessa, sumussa ja vihlovassa tuulessa. Huomaatteko kuinka Antin hiukset leijuvat tuulen pyörteissä tuossa alemmassa kuvassa?

Juuri ennen Ullapoolia aurinko pilkisti esiin ja kylä kimalteli horisontissa kuin aarre sateenkaaren päässä. Sympaattinen pikkukylä se olikin, vaikkemme sitä paljoa päässeetkään tutkimaan rankkojen sadekuurojen rytmittäessä vierailuamme.

Onnistuimme osumaan aivan ihanaan Bed & Breakfast majapaikkaan Westlea Houseen. 80 punnalla yö (deluxe-huoneesta) se oli ehkä hieman normia kalliimpi, mutta kaikki yksityiskohdatkin oli ihanasti huomioitu. Mukavan tunnelmallisessa yhteisessä oleskelutilassa Antti pääsi soittelemaan kitaraa takkatulen loisteessa ja illan päätteeksi oli ihana upottautua kylpyammeeseen.

Sunnuntaina lähdimme herkullisen paikallisen aamiaisen jälkeen ajelemaan rannikkoa pitkin ylöspäin kohti Durnessin kylää. Meillä menikin matkaan koko päivä, sillä kuvattavaa oli niin paljon. Tuulisia merenrantoja, lammaslaumoja tiellä, syksyn värejä kukkuloilla, yhden auton levyisiä serpentiiniteitä.

Kyllä. Yhden auton levyisiä teitä pitkin me lähes koko päivän ajelimme. Ajatus tuntui aluksi todella oudolta, mutta muutaman kymmenen metrin välein tien varressa on levennyksiä joiden avulla pääsee ohittamaan vastaantulevan auton. Pienen harjoittelun jälkeen oppii ajoittamaan ohitukset niin, että harvemmin täytyy edes pysähtyä.

Koko sunnuntai oli hyvin tuulinen, hyvä ettei auton ovi repeytynyt irti yhdellä kukkulanlaella kuvaamaan pysähtyessämme. Meren rannalla Clachtollissa aallot vöyryivät hietikolle monimetrisinä ja Snapchatin videolla kuului vain tuulen kohina.

Durnessiin saapuessamme oli jo pimeää, joten emme tajunneetkaan kuinka upealla paikalla bongaamamme Aiden House B&B sijaitsi. Aamulla avasin verhot ja edessä avautui vihreä nurmi, takanaan rantakalliot ja keinuva meri. Siinä kelpasi nauttia erinomaista aamupalaa, hedelmineen ja savulohineen kaikkineen.

Aamulla kävimme katsastamassa paikalliset nähtävyydet: Smoo Cave luolaston, jossa pääsisi sesonkiaikana veneellä sisempiä luolia katsomaan, mutta jonka kävellen saavutettavissa oleva ensimmäinen luolakin oli vaikuttava. Sekä Cocoa Mountain suklaatehtaan, jossa nautimme yliannostuksen kerrassaan herkullisia käsintehtyjä konvehteja ja kaakaokahvia.

Päivän ajomatka pitkin ylärannikkoa ja vuoriston läpi etelään Loch Nessille asti seurasi samaa kaavaa kuin edellinen päivä, eli lukemattomia kuvauspysähdyksiä ja yksikaistaisia teitä.

Loch Nessin rannoilla yritimme tietenkin bongata Nessien. Instagrammissa Säde kommentoi “Meille joku paikallinen opetti tuolla muutama vuosi sitte, että Nessin bongaa parhaiten ostamalla viskipullon, juomalla sen ja kiikaroimalla sitten sen pohjan läpi :D” Me jaoimme illallisen perään kolmen viskin maisteluannoksen kuulussa viskipubissa Fiddler’sissä. Ilmeisesti tämä ei vielä ollut riittävä määrä, vaan olisi pitänyt hankkia se pullo, sillä Nessietä ei näkynyt.

Tiistaina ajelimme hiljalleen, pienempiä tietä hyödyntäen, Edinburghiin. Pysähdyimme mm. Urquhartin linnalla kuvaamassa. Aikarajoitteisina ja piheinä emme maksaneet sisään, vaan kurkottelimme aidan yli. Emmekä olleet ainoita.

Skotlannissa on mukavasti ripoteltuna pysähdyspaikkoja teiden varteen, ilmeisesti turistit muuten pysähtelisivät tienpenkalle liikennettä sekoittamaan. Turisteja on muutenkin ajateltu liikenteessä, sillä varsinkin nähtävyyksiltä lähdettäessä on monella kielellä muistutus siitä, että liikenne on vasemmanpuoleista. Myöskään tienpintaan maalatut ajosuuntanuolet eivät ole harvinainen näky. Me onnistuimme tässä nurinkurisessa liikenteessä ilman sen kummempia ongelmia, tosin nuo kuvaustauot olivat kai kuskillekin tarpeellisia hengähdyshetkiä.

Edinburghin saapumisemme olimme ajoittaneet melkein turhankin tarkkaan, sillä tiputettuamme laukkumme Airbnb-paikkaamme palautimme auton minuuttia vaille vuokrafirman sulkemisaikaa. Aika tiukille siis meni. Tässä vaiheessa olimme sen verran reissussa ryytyneitä, että haimme kaupasta ilta- ja aamupalatarpeet ja käperryimme sängylle television eteen. Meillä oli käytössä iso Airbnb-huone omalla kylppärillä, joten siellä kelpasi köllötellä.

Heti seuraavaksi päiväksi olin varannut itselleni (tippipohjaisen) kokopäiväretken muiden bloggaajien suositteleman Hairy Coo:n kanssa. Antti sai siis tehdä rauhassa töitä ja minä lähdin kameran kanssa hyviä kuvia ja tarinoita metsästämään. Päivä oli ikävä kyllä koko viikon sateisin ja harmain, joten kuvien kanssa kävi vähän niin ja näin. Myöskään monet pysähdyskohteista eivät olleet parhaimmillaan sumun peittäessä näkymät ja sateen piiskatessa kameraa. Onneksi sentään kuljettaja/opas oli viihdyttävä ja kertoili tarinoita paksulla skotlanninaksentillaan. Eikä mikään kierros, joka tarjoaa kookopähkinät kuvausrekvisiitaksi Monty Pythonin hullu maailma leffasta tutulla Dounen linnalla vieraillessa voi olla huono.

Huh! Olipas tällä viikolla tapahtunut vaikka mitä. Seuraavaksi vielä vähän Edinburghia ja sitten Lontoon ja Pariisin kautta Tunisian aurinkoon!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä