Letkeitä päiviä Amedin snorklausparatiisissa, pikavisiitti Ubudin nomadikulmille ja jäähyväiset Balille. Muutaman pompun ja Hongkongin stop-overin kautta Suomeen.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

“Nomadivillassa” vietetyn huhtikuun jälkeen meillä oli vielä reilu viikko aikaa Balilla ja pohdimme pitkään, miten haluamme tuon ajan viettää. Meren kutsu oli lopulta voimakkain ja päädyimme takaisin Amedin snorklaus- ja sukellusvesille. Antti varasi itselleen kolmipäiväisen vapaasukelluksen jatkokurssin ja minä varauduin viettämään tuntikausia korallien ja kalojen yläpuolella leijaillen.

Siinä se kuusi päivää sitten vierähtikin, vuorotellen vedessä kelluttelun ja töiden teon välillä. Eipä Amedissa paljon muuta tekemistä olekaan, varsinkaan ilman ajopeliä. Meille tämä kuitenkin sopi erinomaisesti, eikä samoissa muutamassa paikassa syöminenkään kyllästyttänyt.

Aivan majapaikkamme edessä aukeni pieni koralliriutta kaloineen ja noin sata metriä rantaa eteenpäin löytyi isompi palanen riuttaa. Tuolla riutalla on myös vedenalainen rakennelma, jota osa kutsuu temppeliksi ja osa postitoimistoksi. Itse olen kallistumassa jälkimmäiseen, vaikken tiedä onnistuisiko postikortin lähettäminen.

Majapaikaksi valikoitui Sama Sama Bungalows (Booking.com), johon olimme oikein tyytyväisiä. Toisen kerroksen terassiltamme aukeni hieno näkymä merenlahden ylle, sänky oli oikein mukava ja ilmastointi toimi. Nettikin toimi enimmäkseen oikein hyvin ja nopeasti, joten työskentely onnistui omasta huoneesta käsin, maisemaa ihaillen.

Päivisin viihdyimme myös Apneista-vapaasukelluskoulun yhteydessä sijainneessa Amed Organik Caféssa, jossa ei kylläkään ollut wifiä, mutta puitteet ja tarjoilut olivat enemmän kuin kohdallaan. Vieläkin muistelen lämmöllä paikan tuoremehusekoituksia ja juustokakkua.

Amedista jatkoimme vielä pariksi päiväksi Ubudiin. The Peacock Inn hotellin (Booking.com) sijainti oli keskeinen ja tilava huone mukavan moderni. Uima-allaskin löytyi, mutta lämpimään mereen tottuneelle vesi oli kylmää.

Tein viime hetken tuliaisostoksia, melkein jo onnistuen tinkimmisessäkin. Ainakaan en ihan hirvittäviä ylihintoja enää maksanut. Vielä kerran oli käytävä nauttimassa balilaisesta hieronnastakin ja tällä kertaa sain viimein houkuteltua Antin mukaan. Taisi sekin tykätä.

Testasimme myös useamman työskentelykahvilan ja the Onion Collective coworking-tilan, joista tämä viimeksi mainittu oli suosikkimme – lähinnä rauhallisen ympäristön ja hyvin toimivan netin vuoksi. Yhdessä kahvilassa netti toimi myös hyvin – kunnes sähköt katkesivat. Kun katko tuntui jatkuvan, kyselimme tarjoilijalta syytä: tärkeä hautajaiskulkue oli käynnissä pääkadulla ja koska hautajaistorni oli korkea, piti sähkölangat katkoa tien yltä. Kuulemma ihan normaali tapa.

Viimeisenä Balin iltana kokoonnuimme, hieman haikeissakin tunnelmissa, villalla asuneen porukkamme kanssa vielä kerran syömään ja nauramaan. En tiedä ihastuinko varsinaisesti Baliin, kaikesta tarjonnasta ja luonnonkauneudesta huolimatta jotain jäi puuttumaan. Mutta vahva diginomadiyhteisö houkuttelee meidät varmasti saarelle vielä uudelleenkin.

Paluumme Balilta Hämeenlinnaan kesti pari päivää, sillä yövyimme matkan varrella pari yötä. Ensin Kuala Lumpurin lentokentällä, jossa ajatusvirheeni vuoksi ehdimme nukkumaan vain muutaman tunnin. Kahdeksan tunnin vaihtoajasta kun ei paljoa jäänyt jäljelle, kun siitä ensin vähensi rajamuodollisuudet, hotelliin kirjautumisen ja seuraavan aamun lähtöselvityksen turvatarkastuksineen.

Toiseksi yöksi pysähdyimme Hongkongiin, jossa olimme hotellillamme jo kolmen aikaan iltapäivästä. Tämä oli jo toinen pikavisiittini kaupunkiin, ja kuten edelliselläkin kerralla, niin tälläkin kertaa ilma oli harmaan sateinen ja minä unenpuutteessa. Varsinainen keskusta ja kehuttu Victoria Peak jäivät siis edelleen näkemättä keskittyessämme herkuttelemaan ja ihmettelemään Kowloonin alueella.

Hongkongista en vielä saanut otetta, mutta taidan haluta sinne takaisin. Miljoonakaupungin syke tuntui niin erilaiselta Balin saarielämän jälkeen. Niin paljon kaikkea, jotain uutta jokaisen kulman takana. Ja ihmisiä, ihmisiä kaikkialla. Olihan Balillakin vilkasta ja ihmisiä, mutta jollainlailla kylämäisesti. Hongkong taas on niin selkeästi suurkaupunki.

Hongkongista lensimme Aeroflotin siivillä Moskovan pompun kautta. Monet hieman epäilivät lentoyhtiövalintaamme, mutta eipä jäänyt valittamista – paitsi ruuasta, jota en vaan yksinkertaisesti saanut alas. Saatamme siis lentää Aeroflotilla uudelleenkin, varsinkin jos he edelleen tarjoavat näitä hyvin edullisia Aasian lentoja.

Suomessa oli Aasian jälkeen niin hiljaista, niin hiljaista. Autiolla lentokentän juna-asemalla epäilimme jo aseman olevan pois käytöstä. Tai ehkä ydinlaskeuma oli tyhjentänyt kaupungin. Mutta sieltä se juna körötteli paikalle ja vähitellen hiljaisuus alkoi taas tuntua normaalilta.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kuukausi Balilla, yhteisessä villassa nomadiystävien kanssa. Iltapäiviä altaalla, pitkiä työpäiviä ja yhteisiä illallisia pitkän pöydän ääressä, sekä skootteriretkiä lähiseuduille ja viikonloppuja ympäri saarta.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Kun aloitimme kulkurielämän, haaveilin asuvani mukavassa uima-altaallisessa villassa etelän lämmössä. Reilut kolme vuotta siihen meni, mutta nyt haaveeni vihdoinkin toteutui! Yhdessä seitsemän nomadikaverimme kanssa vuokrasimme hulppean kuuden makkarin talon Etelä-Balilta ja asuimme sekä työskentelimme yhdessä huhtikuun ajan. Vaikka tiivis yhteisasuminen välillä harmaita hiuksia aiheuttikin, niin kyllä tämä kuukausi on ollut yksi elämäni mukavimpia.

Arkipäivät vietimme työhön uppoutuneina, toisinaan moneen päivään kämpältä poistumatta. Paikallinen skootteripalvelu Gojek kun toimitti ruuatkin perille ja olisi tarvittaessa käynyt myös kaupassa puolestamme. Oli meillä omakin skootteri vuokralla, sillä huristelimme lähikauppaan ja ravintoloihin mökkihöperyyden uhatessa. Viikonloppuisin teimme sitten autolla pidempiä retkiä: Amedin snorklausvesille, Ubudin vehreyteen kulttuurin keskelle sekä oman alueemme surffibiitseille.

Meidän upea villamme

Villamme ohi kulkeva tie oli lähes käyttökelvoton ja puuttui mm. iPhonen kartoista. Liikkeellelähtö skootterilla vaati siis aikamoista ninjailua ja minä sain yleensä kävellä mäen alle kyytiä odottamaan. Myöskin erinäisillä kuljetuspalveluilla ja takseilla oli vaikeuksia löytää taloamme, mutta toisaalta saimme olla hyvin rauhassa, kun ei ollut ohikulkuliikennettä. Taustameluna olikin skootterimelun sijasta kukkojen kieuntaa ja koirien haukuntaa.

Ja se itse villa! Meidän huone oli yläkerrassa ja meillä oli oma iso parveke, upealla näkymällä vehreyden yli merelle asti. Talo oli itse asiassa kaksi identtistä asuntoa yhdessä, joten meillä oli kaikkea kaksin kappalein: keittiöitä, olohuoneita, jopa uima-altaita! Tästä jälkimmäisestä olimme oikein onnellisia siinä vaiheessa, kun toinen altaista mystisesti tyhjeni yön aikana.

Työntekoa tropiikissa

Oikeastaan ainoa huono puoli villassamme oli olematon nettiyhteys. Megan liittymä ei ihan riitä, kun paikalla on 9 netissä työskentelevää. Hankimmekin kaikki itsellemme paikalliset sim-kortit ja niihin dataa ja näin periaatteessa ratkaisimme ongelman. Paitsi että makuuhuonesiivet blokkasivat signaalin kulun yhteisiin tiloihin ja oikeastaan ainoa tapa käyttää puhelindataamme oli ripustaa puhelimet talon nurkan pylvääseen. Hätä keinot keksii!

Snorklausparatiisi Amed

Ensimmäisen pidemmän viikonloppureissumme teimme saaren koillis-osaan, Amedin pikkukylään. Amed on tunnettu kohde sukeltajien ja snorklaajien parissa, sekä upean eläin/korallimaailmansa että lähistöltä löytyvän USS Liberty hylyn takia. Hylky makaa viistosti merenpohjassa ja sen ylin kohta on vain muutaman metrin meren pinnan alapuolella, joten sitä pääsee tutkiskelemaan snorklaillessakin.

Tällä matkalla pääsimme ensimmäisen kerran kokeilemaan paikallisia Homestay-majoituksia, jotka nimestään huolimatta ovat ennemminkin Guesthouseja kuin majapaikkoja perheen nurkissa. Näitä löytyy laidasta laitaan, ne ovat yleensä suhteessa edullisia (meidän kuvissa näkymä ilmastoitu huoneemme maksoi 14€/yö, sisältäen aamupalan) ja samalla pääsee paremmin näkemään paikallista elämää.

Diginomadien suosima Canggu

Länsirannikon surffimesta Canggu on viime aikoina noussut diginomadien suosikiksi. Mekin kävimme siellä päiväretkellä: tutustumassa paikalliseen coworking-tilaan ja treffaamassa kavereita. Canggu oli ehkä hieman liian turistihipsterikohde meille, mutta toisaalta se vaikutti helpolta ja leppoisalta. Ja coworking-tila Dojo oli kyllä aika mukava, sisäpihalta löytyvine uima-altaineen ja herkkukahveineen.

Jatkaessamme matkaa Dojolta illallispaikkaamme La Lagunaan (kuvia alla), koimme ensimmäisen kerran paikallisen taksimafian käytännössä. Canggun alueelle ei Ubereilla ym. palveluilla ole asiaa asiakkaita noutamaan ja myös esim. suhteellisen luotettavana ja edullisena tunnettu Blue Bird taksi ei ollut tervetullut. Ainoa vaihtoehto oli siis ylihintainen kyyti paikallisesta kojusta. Varsinaista kotimatkaa varten kävelimme Canggun ulkopuolelle ja otimme sieltä normihintaisen taksin. Kymmenen minuutin kävelyllä säästimme noin 20 euroa.

Se pakollinen turistikohde Ubud

Kaksipäiväisestä Ubudin retkestämme ensimmäisen päivän vietimme Ubudin keskustaan tutustuen. Tingimme markkinoiden kaaoksessa ja minä ostin – taas – uusia vaatteita hajonneiden tilalle. Muut kävivät apinametsässä, mutta minä en uskaltanut. Jostain syystä apinat pelottavat minua ja luettuani, että nämä veijarit purevat joka päivä muutamaa kymmentä vierailijaa, jäin suosiolla ulkopuolella odottelemaan. Apinat tosin eivät pysyneet metsässään, vaan levittäytyvät lähimaastoonkin ja niin vain kävi, että nenäliinapakettini lähti vauhdilla kädestäni ja seuraavaksi pikkuiset apinan kätöset olivat pyrkimässä käsilaukkuuni. Onneksi eivät muuta saaneet saaliiksi.

Testasimme tietenkin myös paikalliset coworking-tilat. Hubud on toiminut siellä jo pitkään, ollen yksi ensimmäisia diginomadi-suuntautuneita coworking-tiloja koko maailmassa ja siten legendan maineessa nomadien keskuudessa. Itse taisin tykästyä enemmän uuteen moderni-ilmeiseen Outpost-tilaan.

Ubud on eittämättä yksi Balin tunnetuimpia turistikohteita ja sieltä ja sen lähistöltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Mekin laitoimme toiseksi päiväksi kuvitteelliset turistihatut päähän ja liityimme joukkoon. Meitä jo Amedin retkellä kuskannut Joko oli jälleen viikonlopun kuskinamme ja kuljetti meitä ympäriinsä nähtävyydeltä toiselle.

Ensimmäinen pysähdys maksullisilla riisiterasseilla oli helteessä melko turha, sillä kukaan meistä ei halunnut pidemmälle kävelylle. Ja näimme terasseja lisää sekä kahvitilalla että lounasravintolastamme. Kahvitila sen sijaan oli mielenkiintoinen ja ihastuin inkiväärikahviin. Tilan vetonaulana oli sivettikissan läpikulkeneista(!) pavuista tehty kahvi, jota olisi saanut maksusta maistaa.

Pysähdyimme myös vesitemppelillä, josta olen nähnyt upeita kuvia pyhässä lähteessä kylpevistä ihmisistä. Sunnuntaina paikka oli hyvin kiireinen ja altaassa kierteli kymmenien metrien mittainen jono, kaikki odottamassa omaa vuoroaan kastautua. Upeat yksityiskohtakuvat jäävät siis saamatta, mutta suosittelen silti visiittiä temppelille tähän suuntaan osuessasi. Ja lisävinkkinä, uloslähtiessä ei kannata seurata kylttejä, vaan palata samaa reittiä kuin tulikin, muuten joutuu loputtomalta tuntuvaan matkamuistokojujen labyrinttiin.

Päivän viimeinen pysähdys oli vesiputouksella, jonne sai kivuta kunnioitettavan määrän portaita. En laskenut montako, mutta takaisin päästyämme pohkeita kramppasi. Mutta oli se kyllä hieno se vesiputouskin, joten saattaisin tsempata toistamiseen, jos paikalle uudestaan osuisin.

Siinä se kuukausi vierähti, hyvässä seurassa. Seuraavaa kertaa jo suunnitellessa… Nyt edessä on vielä viikko Amedissa – päätimme siis palata sinne meren houkuttelemana – ja sitten Hong Kongin stop-overin kautta Suomeen, Aeroflotin siivin.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä