Historiaa syksyisessä Edinburghissa, (melkein) poimittaislinjalla Lontooseen, puistoilua, Pariisin lentokenttä ja Djerban saaren lämpimät tuulet Tunisiassa. Coworking Camp on alkanut!

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Viikko alkoi Edinburghissa. Aamut töitä Airbnb-huoneen työpöydän ääressä ja iltapäivät kaupungin kiertelyä, oppaalla ja ilman. Edinburgh, tai ainakin sen vanhemmat osat, ovat täynnä historiaa ja synkän mahtavia rakennuksia. Tuntui, että kaupunki on omimmillaan juurikin syksyllä, iltojen hämärtyessä ja ruskan tuodessa väripilkkuja rosoiseen ilmeeseen.

Olen osallistunut jo useammalle Sandemans New Europe kierrokselle eri kaupungeissa ja ne ovat aina olleet erinomaisia. Asiantunteva ja viihdyttävä opas sekä sopiva miksaus faktoja ja tarinoita, historiaa ja nykyaikaa, oppaan persoonallisuudella ja kokemuksilla höystettynä. Torstaina tekemämme Edinburgin Free Tour vahvisti tätä mielikuvaa entisestään, oppaamme oli aivan loistava! Niin ja vaikka kierroksen nimessä on sana free eli ilmainen, niin on silti suositeltavaa tipata opasta lopuksi, sillä he eivät saa muuta palkkaa.

Perjantaina kävimme Skotlannin kansallismuseossa. Aloitimme luonnontieteelliseltä puolelta nopella dinosaurusten ihmettelyllä ennen Skotlannin historiaan perehtymistä. Historiarakennuksen alimmassa kerroksessa oli näytillä kuvilla ja kirjoituksilla varustettuja hyvin vanhoja kivitauluja sekä muuta alueen “varhaisiin ihmisiin” liittyvää materiaalia. Vaikka esillä olikin kaikkea mielenkiintoista, niin kokonaiskuvaa oli vaikea saada, sillä esittelyteksteistä puuttui usein yhteyksien ymmärtämisen kannalta oleellista tietoa. Keistä tämä kertoo? Mihin aikaan tämä sijoittuu? Onneksi olimme torstaisella kierroksella oppineet jo jotakin alueen historiasta, joten pysyimme jonkin verran kärryillä. Ylemmissä kerroksissa tietoa löytyikin sitten jo paljon paremmin, joten ehkä alimman kerroksen epämääräisyys johtuikin vaan siitä, että asioista ei oikeasti tiedetä.

Etsiessäni parasta (=helppoa ja halpaa) tapaa päästä Edinburghista Orlyn lentokentälle Pariisiin bongasin Megabus Goldin tarjoamat sängyillä varustetut yöbussit. Koska emme olleet tällaisia ennen edes Aasiassa kokeilleet, niin nyt oli korkea aika ja varasin meille parisängyn(!) bussista. Kiivettyämme kaksikerroksisen bussin toiseen kerrokseen tajusin, että jokaisen parisängyn päällä oli vielä yksittäinen makuupaikka, eli liikkumatilaa ei paljoakaan ollut. Kävi sääliksi yläpuolellani nukkuvaa poikaa, sillä lähes joka kerta liikahtaessani onnistuin samalla kolhaisemaan hänen sänkyään. Pehmeän pohjan läpi iskut varmaankin tuntuivat ihan mojovasti.

Bussin lähtiessä liikkeelle olo oli kuin Harry Potterilla poimittaislinjalla, tarrautuessani sängyn laitoihin ja yrittäessäni pysyä patjalla bussin heilahdellessa puolelta toisella. Motarille päästyämme kyyti onneksi hieman tasaantui ja sain nukuttuakin muutaman tunnin. En siis ihan ensimmäisenä vaihtoehtona suosittele tätä, mutta kyllä se normaalin istumabussin yökulkuneuvona voittaa. Ja pääsinpä elämään hetken velhoelämää, pienenä korvauksena siitä, että jouduin jättämään haaveilemani Lontoon Harry Potter studiot välistä kaikkien vierailuaikojen ollessa loppuunmyydyt jo viikkoja etukäteen.

Lontoossa etsimme ihan ensimmäisinä käsiimme lähimmän kahvilan, josta löytyi sekä sähköpistoke että netti. Siellä vierähtikin aika lähes huomaamatta puoleenpäivään, joten luovuimme sen suuremmista Lontoon suunnitelmista ja lähdimme vain kävelemään lähialueille. Buckinghamin palatsin luota ei löytynyt kuninkaallisia, mutta turisteja kylläkin pilvinpimein. Viereinen Green Park puisto oli pukeutunut upeisiin syysväreihin ja taivaisiin kurottelevien puiden alla olo oli kuin toisessa maailmassa. Hyvä paikka ottaa muutama ihan täysin lavastamaton lehtienheittelykuva — eikös kaikilla ole tapana heitellä lehtiä ilmaan puistossa käydessään?

Ennen Heathrown kentälle siirtymistä kävimme vielä herkuttelemassa korealaisella ruualla — niin hyvää! — ja tutustumassa Westminsterin katedraliin. Täytyy kyllä myöntää, että katedraali ei todellakaan ollut kaunein näkemäni vaan toi mieleeni 80-luvun pastelliväreillä sisustetun kylpylän. Kuriositeetti toki sekin, samoin kuin yhdestä katedraalin sivukappelista löytämäni pyhimys lasiarkussa. — Olenko ainoa, jolle katolinen tapa esitellä pyhäinjäännöksiä tuntuu erikoiselta? Mieleeni on ikuisesti syöpynyt eräässä kirkossa Irlannissa näkemäni pyhimyksen pää lasilaatikossa.

Heathrowlla kaikki meni sujuvasti ja lento oli mukava, tarjoilutkin ilman lisämaksua! Pariisissa olimme varanneet huoneen lentokentän lähellä olevasta hotellista ja hintaan kuuluva nouto kentältä oli kyllä hieno asia yli vuorokauden matkustamisen jälkeen. Huoneeseen päästyämme kaaduimme sänkyyn ja nukuimme syvästi tuhisten kellon soittoon asti. Lentomme lähti vasta neljän aikaan iltapäivällä, mutta matkaan Pariisin keskustaan olisi mennyt reilusti aikaa ja tiesimme palaavamme useammaksi päiväksi joulukuussa. Vietimme siis päivän hotellin aulassa töitä tehden ja palasimme ajoissa kentälle odottamaan lentoamme Djerban saarelle Tunisiaan, Coworking Campille.

Astuessamme koneesta ulos Djerbassa vastassa oli se tietynlainen lämmin tuulenhenkäys, joka kertoo etelänmaista ja tuo mieleeni lapsuuden lomat. Nostimme automaatista käteistä, haimme paikallisen sim-kortin (nettidataa!) ja etsiydyimme taksiin. Autosta löytyi ihan kunnon taksimittari, joten ei tarvinnut edes neuvotella ja tingata. Koska saavuimme sen verran myöhään, että aurinko oli jo ehtinyt laskea emme nähneet paljoakaan maisemia matkalla hotellille. Palmuja vilahteli ohi siellä täällä ja muutaman pienemmän kylän läpi ajelimme.

Olimme perillä hotellilla juuri sopivasti ennen illallisajan päättymistä, joten saimme vatsamme täyteen ja bongasimme samalla muutaman muun Campin osallistujista. Osa oli vanhoja tuttuja viime vuodelta, osa aivan uusia tuttavuuksia ja kokonaisuus vaikuttaa oikein hyvältä!

Maanantaina heräsin verhojen välistä pilkistävään auringonvaloon ja parvekkeelle astuessani minua tervehti sininen taivas ja linnunlaulu. Aika hyvä fiilis tuli heti seuraavasta kuusiviikkoisesta! Ja samalla meiningillä päivä jatkui. Aamiaista nautimme ravintolan ulkopöydässä ja tarjontaan sisältyi sekä maustamatonta jogurttia että hyvää kahvia. Coworking-tilamme oli saatu järjestettyä, siellä odottivat työpöydät, mukavat tuolit ja runsas määrä sähköpistokkeita. Nettikin toimi jo, vieläpä yllättävän hyvin.

Lounas tarjoiltiin rannan ravintolassa, joten siellä käydessämme näimme ensimmäisen kerran Djerban valkean rannan turkoosin Välimeren syleilyssä. Aika hienolta näytti! Autioiksi rantaa ei toki voi kutsua, sillä rantatuoleja on vieri vieressä juuri hotellimme kohdalla ja muutama kaupustelijakin rannalla liikehti. Sekä tietenkin kamelikyytejä tarjoava mies, Tunisiassa kun ollaan. Hevosellakin pääsisi ratsastamaan, hiukset hulmuten rantaviivaa pitkin kuten hevosen vuokraaja itse demonstroi. Taidan jättää nämä kuitenkin väliin, sillä en ole ihan vakuuttunut näiden eläinten kohtelusta.

Päivän päätteeksi kokoonnuimme ensin yhteen esittäytymään ja suunnittelemaan tulevaa viikkoa, kävimme sen jälkeen illallisella ja päätimme päivän muutamalla drinkillä korttipelin (Exploding Kittens!) parissa.

Samaan tyyliin ovat muutkin päivät menneet täällä: aamupala, töitä, lounas, töitä, yhteinen työpaja, illallinen, pelejä, nukkumaan. Ja sama uusiksi. Keskiviikkoiltana tosin pelien jälkeen suuntasimme vielä meren rantaan yöuinnille. Valotikut ja hohtavat ilmapallot turvavälineinämme kahlasimme lämpimään veteen kellumaan. Ja hyvin nuo turvavälineet toimivat, sillä kaikki löysivät vielä rannalle takaisin. Lopuksi otimme muutaman ryhmäkuvan pitkällä valotusajalla, niistä tuli aika hienoja, eikös?

Täällä Djerban Coworking Campillä olemme vielä yli viisi viikkoa, joten lisää juttua näistä maisemista on tulossa! Niin ja mukaan mahtuu vielä, jos kiinnostua kokeilla etätyötä ja coworkingia vaikkapa parin viikon ajan ;)

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Metsään eksyneet koiravahdit, Skotlannin ylämaiden roadtrip uskomattoman upeiden maisemien halki, tuulen ja vihmoessa yhden auton levyisillä teillä, Nessien tuloksetonta etsintää sekä saapuminen Edinburghiin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Pari viimeistä koiravahtipäivää Nethy Bridgen kylässä Skotlannin ylämailla sujuivat suhteellisen rauhallisesti. Torstaina tosin onnistuimme pienimuotoisesti eksymään iltapäivälenkillämme, ensin huomasimme olevamme lehmälaitumen luona eli aivan väärässä paikassa ja sitten vielä päätimme valita “oikotien” oikeaksi luulemaamme suuntaan. Polut pienenivät ja kävivät vetiseksi suolle päätyessämme, ojan yli loikkaaminen toipilaspolvella oli aikamoinen suoritus, varpujen joukossa kulkeminen hidasta. Snapchatissa minua seuraavat pääsivät seuraamaan tätä jännää tilannetta livenä videoiden kautta, sillä jostain syystä siellä keskellä metsää oli kuitenkin kännykässä kuuluvuutta, vaikka kylässä kotitalollamme ei. Samalla sain tarkistettua kartalta oikean suunnan, vaikka Antti halusikin selvitä metsästä omin avuin. En siis kertonut ja löytyiväthän ne silti ne isommat polut ja lopulta tutummat kulmat.

Lauantaina haimme vuokra-auton allemme Invernessistä ja aloitimme kolmen yön mittaisen roadtripin Skotlannin pohjoisille erämaille. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vain lyhyen etapin Invernessista vuorten yli länsirannikon Ullapooliin. Tälläkin matkalla näkyi jo niin huikeita maisemia, että odotukset reissua kohtaa alkoivat hipoa pilviä.

Meitä edellisen viikon hellineet aurinkoiset ilmat väistyivät ja pääsimme tutkiskelemaan Skotlantia vähän stereotyyppisemmässä kelissä eli sateessa, sumussa ja vihlovassa tuulessa. Huomaatteko kuinka Antin hiukset leijuvat tuulen pyörteissä tuossa alemmassa kuvassa?

Juuri ennen Ullapoolia aurinko pilkisti esiin ja kylä kimalteli horisontissa kuin aarre sateenkaaren päässä. Sympaattinen pikkukylä se olikin, vaikkemme sitä paljoa päässeetkään tutkimaan rankkojen sadekuurojen rytmittäessä vierailuamme.

Onnistuimme osumaan aivan ihanaan Bed & Breakfast majapaikkaan Westlea Houseen. 80 punnalla yö (deluxe-huoneesta) se oli ehkä hieman normia kalliimpi, mutta kaikki yksityiskohdatkin oli ihanasti huomioitu. Mukavan tunnelmallisessa yhteisessä oleskelutilassa Antti pääsi soittelemaan kitaraa takkatulen loisteessa ja illan päätteeksi oli ihana upottautua kylpyammeeseen.

Sunnuntaina lähdimme herkullisen paikallisen aamiaisen jälkeen ajelemaan rannikkoa pitkin ylöspäin kohti Durnessin kylää. Meillä menikin matkaan koko päivä, sillä kuvattavaa oli niin paljon. Tuulisia merenrantoja, lammaslaumoja tiellä, syksyn värejä kukkuloilla, yhden auton levyisiä serpentiiniteitä.

Kyllä. Yhden auton levyisiä teitä pitkin me lähes koko päivän ajelimme. Ajatus tuntui aluksi todella oudolta, mutta muutaman kymmenen metrin välein tien varressa on levennyksiä joiden avulla pääsee ohittamaan vastaantulevan auton. Pienen harjoittelun jälkeen oppii ajoittamaan ohitukset niin, että harvemmin täytyy edes pysähtyä.

Koko sunnuntai oli hyvin tuulinen, hyvä ettei auton ovi repeytynyt irti yhdellä kukkulanlaella kuvaamaan pysähtyessämme. Meren rannalla Clachtollissa aallot vöyryivät hietikolle monimetrisinä ja Snapchatin videolla kuului vain tuulen kohina.

Durnessiin saapuessamme oli jo pimeää, joten emme tajunneetkaan kuinka upealla paikalla bongaamamme Aiden House B&B sijaitsi. Aamulla avasin verhot ja edessä avautui vihreä nurmi, takanaan rantakalliot ja keinuva meri. Siinä kelpasi nauttia erinomaista aamupalaa, hedelmineen ja savulohineen kaikkineen.

Aamulla kävimme katsastamassa paikalliset nähtävyydet: Smoo Cave luolaston, jossa pääsisi sesonkiaikana veneellä sisempiä luolia katsomaan, mutta jonka kävellen saavutettavissa oleva ensimmäinen luolakin oli vaikuttava. Sekä Cocoa Mountain suklaatehtaan, jossa nautimme yliannostuksen kerrassaan herkullisia käsintehtyjä konvehteja ja kaakaokahvia.

Päivän ajomatka pitkin ylärannikkoa ja vuoriston läpi etelään Loch Nessille asti seurasi samaa kaavaa kuin edellinen päivä, eli lukemattomia kuvauspysähdyksiä ja yksikaistaisia teitä.

Loch Nessin rannoilla yritimme tietenkin bongata Nessien. Instagrammissa Säde kommentoi “Meille joku paikallinen opetti tuolla muutama vuosi sitte, että Nessin bongaa parhaiten ostamalla viskipullon, juomalla sen ja kiikaroimalla sitten sen pohjan läpi :D” Me jaoimme illallisen perään kolmen viskin maisteluannoksen kuulussa viskipubissa Fiddler’sissä. Ilmeisesti tämä ei vielä ollut riittävä määrä, vaan olisi pitänyt hankkia se pullo, sillä Nessietä ei näkynyt.

Tiistaina ajelimme hiljalleen, pienempiä tietä hyödyntäen, Edinburghiin. Pysähdyimme mm. Urquhartin linnalla kuvaamassa. Aikarajoitteisina ja piheinä emme maksaneet sisään, vaan kurkottelimme aidan yli. Emmekä olleet ainoita.

Skotlannissa on mukavasti ripoteltuna pysähdyspaikkoja teiden varteen, ilmeisesti turistit muuten pysähtelisivät tienpenkalle liikennettä sekoittamaan. Turisteja on muutenkin ajateltu liikenteessä, sillä varsinkin nähtävyyksiltä lähdettäessä on monella kielellä muistutus siitä, että liikenne on vasemmanpuoleista. Myöskään tienpintaan maalatut ajosuuntanuolet eivät ole harvinainen näky. Me onnistuimme tässä nurinkurisessa liikenteessä ilman sen kummempia ongelmia, tosin nuo kuvaustauot olivat kai kuskillekin tarpeellisia hengähdyshetkiä.

Edinburghin saapumisemme olimme ajoittaneet melkein turhankin tarkkaan, sillä tiputettuamme laukkumme Airbnb-paikkaamme palautimme auton minuuttia vaille vuokrafirman sulkemisaikaa. Aika tiukille siis meni. Tässä vaiheessa olimme sen verran reissussa ryytyneitä, että haimme kaupasta ilta- ja aamupalatarpeet ja käperryimme sängylle television eteen. Meillä oli käytössä iso Airbnb-huone omalla kylppärillä, joten siellä kelpasi köllötellä.

Heti seuraavaksi päiväksi olin varannut itselleni (tippipohjaisen) kokopäiväretken muiden bloggaajien suositteleman Hairy Coo:n kanssa. Antti sai siis tehdä rauhassa töitä ja minä lähdin kameran kanssa hyviä kuvia ja tarinoita metsästämään. Päivä oli ikävä kyllä koko viikon sateisin ja harmain, joten kuvien kanssa kävi vähän niin ja näin. Myöskään monet pysähdyskohteista eivät olleet parhaimmillaan sumun peittäessä näkymät ja sateen piiskatessa kameraa. Onneksi sentään kuljettaja/opas oli viihdyttävä ja kertoili tarinoita paksulla skotlanninaksentillaan. Eikä mikään kierros, joka tarjoaa kookopähkinät kuvausrekvisiitaksi Monty Pythonin hullu maailma leffasta tutulla Dounen linnalla vieraillessa voi olla huono.

Huh! Olipas tällä viikolla tapahtunut vaikka mitä. Seuraavaksi vielä vähän Edinburghia ja sitten Lontoon ja Pariisin kautta Tunisian aurinkoon!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tämä viikko vierähti joutuisasti Skotlannin ylämailla. Olimme pienessä Nethy Bridgen kylässä, Gairngormin kansallispuistossa, vahtimassa suloista Murphy-koiraa ja pitämässä taloa pystyssä omistajien poissaollessa. Päivärutiiniin kuuluivat pitkät kävelyt metsässä, työnteko maisematoimistossa sekä rennot illat sohvalla takkatulen loisteessa.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Koira herätti meidät aamuisin ennen kahdeksaa, sillä aamulenkille piti päästä. Minä aamu-unisena en aina jaksanut innostua, mutta onneksi tuo rakas mieheni on enemmän aamuvirkku ja otti useimpina aamuina vastuun koiran lenkittämisestä. Kyllä minäkin muutamana kerran sain itseni tsempattua mukaan ja palkkioksi sain upean sumuiset maisemat. Aivan uskomaton tunnelma!

Pidemmälle iltapäivälenkille minä taas lähdin innoissani joka päivä — lukuunottamatta torstaita ja perjantaita, jolloin pysyin visusti kotona odottamassa kuriiria ja uutta luottokorttiani. Meillä ei kuulunut kännykkäverkko, joten en voinut luottaa kuriirin soittoon ennen saapumista. Seurantatunnuksen avulla katselin miten kuljetus kiersi ympäri Skotlantia, käväisi välissä Sveitsissä ja Italiassa(??), palasi kiertämään Skotlantia ja lopulta vaihtui “välitetty eteenpäin” statukseen, ilman tietoa toimitusajasta tai edes päivästä. Lopulta perjantai-iltana ilmestyi naapuri oven taakse pakettini kanssa ja kertoi kuriirin jättäneen sen hänelle hetkeä aiemmin. En tiedä miksei kuriiri sitten ollut toimittanut pakettia parin talon päähän perille asti. Mutta eipä siinä, loppu hyvin kaikki hyvin, nyt minulla on uusi kortti käyttövalmiina.

Pitkillä lenkeillä on siis tullut käytyä, maanantaina jopa kävelimme 10 kilometriä isomman kylän kauppaan. Reitti seuraili vanhaa rautatietä, joten se oli mukavan tasainen ja hyvässä kunnossa. Matkan varrella näimme avaraa nummea ja vehreää havumetsää, joenvartta ja peltoja. Syksyinen ruska oli tehnyt puista ihanan värikkäitä ja pudonneet lehdet lentelivät jaloissa.

Perillä Grantown-on-Speyssä ehdimme kaupassa käynnin lisäksi hieman kierrellä sympaattisessa kaupungissa. Tai kyläksi sitäkin kai vielä voisi kutsua, vaikka oli siellä yhdet liikennevalotkin! Takaisin palasimme bussilla, hämärtyvän illan toimiessa hyvänä tekosyynä.

Nethy Bridgen lähellä on muutenkin paljon hyvin hoidettuja kävelyreittejä, opasteineen ja pehmeine polkuineen. Jokaiselle päivälle löysin uuden lenkin ja yleensä sain nauttia luonnonrauhasta ilman muita kulkijoita. Koira juoksenteli innoissaan pitkin kanervamättäitä ja minä unohduin kuvaamaan puiden varjonäytelmää.

Iltaisin teimme takkaan tuleen, fiilistelimme liekkien liikettä ja sitä ihanaa lämpöä. Talossa kun oli suomalaisesta näkökannasta katsoen aika viileää sisällä. Isäntämme laittoi patterit päälle ennen lähtöään ja kertoi, että niiden avulla sisälämpötila pysy mukavassa 18 asteessa. Hieman eri näkemys mukavasta siis, mutta riittävillä vaatteilla tästäkin selvittiin. Sohvalla takan ääressä oli hyvä olla ja koira jalkojen päällä lämmitti vielä entisestään.

Tässä teille vielä loppuun lisää Skotlannin upeutta! Sitä on luvassa vielä seuraavallakin viikolla, kun lähdemme vuokra-autolla kiertelemään pohjoisen erämaita ja lopuksi sukellamme Edinburghin sykkeeseen.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Syksyinen ihmemaa ja mökin rauhaa Luumäellä. Saunottelua, rentoutumista, luonnon kauneutta parhaimmillaan. Sitten isompaa ja pienempää säätöä matkavalmisteluissa ja lopulta 16 tunnin matkaurakka Skotlantiin. Perillä odotti ihana talo pikkukylässä, suloinen koira sekä mahtavat lenkkipolut kansallispuistossa.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Sunnuntaihin asti viihdyimme Luumäen mökillä. Anoppi epäili sinne lähtiessämme, että kylmähän siellä tulee ja kehotti palaamaan takaisin Hämeenlinnaan heti, kun siltä tuntuu. Mutta oikein mukavasti meillä meni koko viisi yötä mökkielämää. Olihan siellä ulkona enimmäkseen kylmä eikä varsinkaan ulkohuussin käyttö ollut enää kovin miellyttävää, silti olisin viihtynyt vaikka pitempäänkin. Syksyisessä luonnossa on vaan jotain niin rauhoittavaa ja rentouttavaa.

Join kuppikaupalla lämmintä teetä, villasukat jalassa tuvan nojatuolissa. Maiskuttelin glögin jouluista makua ja lämmittelin sisäisesti täyteläisellä punaviinillä. Haudutin omenoista, possupaloista ja siideristä niin maistuvan padan, että siitä tuli kertaheitolla uusi suosikkini — laittaisin teille reseptinkin, mutten enää muista mitä kaikkea sinne meni.

Saunan lämmitimme kahteen otteeseen ja nautimme puukiukaan pehmoisista löylyistä. Saunaterassilla kelpasi jäähdytellä auringonlaskun aikaan, oli maisemat kohdillaan — tästä tosin seurasi se, että pukeutuessa vaatekappaleita sai jo etsiskellä kynttilän valossa.

Kännykkäni täyttyi hienoilla kuvilla ja Instagrammissa tykkäyksiä kertyi. On se ihmeellistä, että vaikka kuvaan ympäri maailmaa, niin silti suurin osa tykätyimmistä otoksistani ovat Suomen luonnosta. Anttikin innostui kuvailemaan kamerallaan ja virittipä yhtenä iltana jalustankin pihamaalle, onnistuen tallentamaan linnunradan mökin yllä. — Näitäkin kuvia on tulossa blogiin, kunhan ehdin ne käsittelemään kuntoon.

Sunnuntaina ajelimme takaisin Hämeenlinnaan auringon paistaessa niin kirkkaasti, että näkeminen oli välillä hankalaa. Perillä tankkasimme kebabit ja aloimme läpikäydä tavaroitamme. Mitä mukaan seuraavalle reissulle, mikä jää kotiin? Käsimatkatavaroilla tietenkin taas ja tiedossa sekä Skotlannin viileän syksyisiä kelejä että Tunisian aurinkoa.

Maanantaipäivä taas pakkausviimeistelyjen lisäksi aika lailla säätäessä. Suurin pulma oli se, että huomasin viikonloppuna jonkun tehneen Visallani ostoksia netissä. Onneksi vain muutamalla satasella ja niitäkään en joudu itse maksamaan, koska kyseessä on luottokortti, mutta jouduin tietenkin sulkemaan kortin ja tekemään rikosilmoituksen. Ongelmaksi nousi se, miten saan uuden kortin itselleni, sillä olimme lähdössä muutaman kuukauden reissuun jo seuraavana päivänä. Osuuspankki ei toimita kortteja kotiin eikä niitä saa konttorista kuin henkilökohtaisesti, valtakirjat eivät käy. Kolmannella puhelulla onnistuin onneksi sopimaan niin, että kuriiri tuo kortin minulle Skotlantiin. Huh! Hieman jo jännitti.

Sain kaikki pikkuasiat hoidettua ja tavaratkin kasaan iltayhdentoista aikaan. Siihen jäikin sitten ruhtinaalliset viisi tuntia unta ennen aikaista aamuherätystä.

Tiistaina bussi Helsinki-Vantaalle ja SAS:in siivin Edinburghiin, eli vaihto Arlandassa — jossa dumpling-lounas aamuysiltä… Edinburghissa bussilla keskustaan ja siellä toinen lounastauko plus työhetki Starbucksissa. Paikallisjunalla Perthiin ja sieltä kaukojunaan Aviemorea kohti. Pysähdys keskelle ei-mitään ja 55 minuutin myöhästyminen, ei siis ole meidän VR ainoa myöhästelijä. Tunnista olisi kuulemma voinut jo anoa korvauksia, mutta vähän jäi vajaaksi. Onneksi koiravahtipaikkamme emäntä oli edelleen odottamassa meitä asemalle saavuttuamme.

Vaikka Skotlanti on suhteellisen lähellä, me saimme matkaan kulutettua yli 16 tuntia. Olimmekin aika väsynyttä kauraa perille päästyämme. Saatuamme vatsat täyteen hyvää ruokaa ja lasilliset olutta, kiitimme kauniisti ja poistuimme makuuhuoneen suuntaan.

Täällä Skotlannin ylämailla olemmekin sitten seuraavan reilun viikon, pitäen huolta ihastuttavasta Mr. Murphystä. Talomme sijaitsee Cairngormsin kansallispuistossa, joten lenkkimaisemat ovat melkoisen upeat! Vehreitä metsiä, kosken solinaa pienessä joessa, aukeita nummimaisemia. Olemme vasta testanneet muutaman reitin ja uusia polkuja tutkittavaksi riittää varmasti jokaiselle päivälle.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kolme viimeistä meripäivää, eli torstaista lauantaihin, menivät jo vanhalla rutiinilla ja aivan liian nopeastikin. Siellä viime kerralla mainitsemassani yökerhossa sentään käytiin, mutta kellon vasta lähennellessä puolta yötä oltiin siellä melkein kahdestaan. Saipa olla tanssilattialla katsojista murehtimatta. Päätettiin tuo ilta rentouttavasti poreammeeseen yläkannella. Tähtiä ei näkynyt katteen takaa, mutta muuten fiilis oli aikas mukava.

Kolmeen päivään mahtui myös tanssiharjoituksia ja niiden pohjalta flashmob jäähyväisshown yhteydessä. Aamupäivisin kävimme kuuntelemassa lisää viiniluentoja. Tiesitkö muuten, että se on usein juuri se listan toiseksi halvin viini, jossa on suurimmat voittomarginaalit, sillä niin monet valitsevat sen – minä mukaanlukien. Usein olisi parempi strategia valita vaikka sitten se halvin viini. Varsinainen viinien maistelu jäi vähiin, mutta ruuan suhteen tein useita kokeiluja. Yhdellä illallisella oli tarjolla hummeria, sillä jättikatkarapujen loputtua tarjosivat sitä tilalla. Olen opetellut syömään mereneläviä vasta viime vuosien aikana ja tämä oli ensimmäinen hummerin maisteluni. Ei jää viimeiseksi, sen verran hyvää oli.

Sunnuntaina saavuttiin Southamptonin satamaan jo aikaisin aamulla, puoli kasin aikaan piti lähteä huoneesta. Aamupala vielä ja maihin, etsimään reittiä juna-asemalle. Onneksi löydettiin taksitolpalta kyydinjakaja, sillä meillä oli vain 5 puntaa taskussa. Toisaalta matka olikin niin lyhyt, että hinnaksi tuli vain 5,05 puntaa. Eli oltaisiin melkeinpä perille päästy omillakin rahoilla.

Junilla (vaihto Brightonissa) suhaten meni muutama tunti Gatwickin (Lontoo) lentokentälle. Matkan varrella ohi soljui, ainakin mun silmissäni, hyvin perinteistä englantilaista maaseutua puroineen ja puineen. Penkereen päällä kulkevasta junasta näki myös kivasti rivitalojen takapihoille. Joillakin oli kapeilla pihoillaan vehreitä puutarhoja, toisilla taas lähinnä romuja. Lapsiperheet tunnisti trampoliineista ja leluvuorista.

Kentällä meillä oli aivan liikaa aikaa, varsinkaan kun ei löydetty kunnolla toimivaa ilmaista wifiä. Yhdellä sai tosin käytettyä appseja, vasta selaimen käyttö vaati maksun. En tiedä oliko tarkoituksella, vai vaan joku virhe. Samaan törmännyt aiemminkin. Muuten kulutettiin reilut neljä tuntia syöden, kauppoja kierrellen ja kahvilassa istuskellen. Löysin aurinkosuojakertoimellista kasvorasvaa ja shavereita, ja Antti varvastossut hajonneiden tilalle (vaikka hyvinhän ne vanhat vielä runsaalla jesseteipillä kasassa pysyi). Oli siis jotain hyötyäkin tästä luppoajasta.

Lento oli lomalento, polvet kiinni edessä olevassa penkissä ja ilmastointi jäätävän kylmällä. Nenä vuosi koko matkan ajan, muutkin niisti kuorossa ja kurkku kipeytyi. Ei kivaa. Toisaalta mulla nää oli ilmeisesti flunssan alkuoireita, eli lentokoneen lämpötilaa on ehkä turha syyttää kaikesta. Bussi hotellille oli turhan täynnä matkasta väsyneitä lapsia, takanani istuva ensin potki pitkään penkkiäni ja suuttui suuresti, kun kiellettiin. Opin ainakin tytön nimen, Olivia, sillä sen verran tiuhasti yllättävän rauhallinen isä sitä toisteli. Juuri ennen perille saapumista syntyi uusi riita siitä, pitääkö turvavyön olla kiinni. Tämä siis samaan aikaan, kun opas kertoili jotain käytännön juttuja. Eipä sillä kai, toivottavasti, mitään kovin tärkeää ollut. Perille päästiin lopulta joskus iltakympin aikaan, ja tavattiinkin mun perheeni (vanhemmat, sisko + mies + 8v. siskonpoika) vasta seuraavana aamuna. Olivat lähteneet matkalle jo hieman lauantain puolella ja yöunet jääneet melkeinpä kokonaan väliin, joten ei pysyneet silmät auki noin myöhään asti.

Aamu alkoi aamiastreffeillä, niin mukava nähdä perhettä pitkästä aikaa! Kuulumistenvaihtoa ja halauksia :) Aamiainen tai muutkaan ruokailut itsessään ei juuri nyt enää niin säväytä. Kun ilmaisia, tai siis oikeastaan etukäteen maksettuja, ruokailuja on menossa kolmas viikko, niin enää ei kerry buffet-pöydästäkään kovin kukkurallisia lautasia.

Tiistaina tehtiin retki naapurikylään Fuengirolaan, jossa joka kolmannen kaupan nimi oli suomeksi. Kylässä on tiistaisin isot markkinat, joissa samat kymmenen kojua toistuvat varmaankin satoja kertoja. Hyödyllinen reissu oli kuitenkin, löysin tabletilleni kotelon hajonneen tilalle ja kynsisakset lentokentällä takavarikoituja korvaamaan. – Tunnustus: vaikka reissataan pelkillä käsimatkatavaroilla, pakkaan yleensä kynsisakset mukaan. Läheskään aina niitä ei takavarikoida, ja jos ne huomataan, niin sitten vaan yritän näyttää siltä, kuin olisin unohtanut koko asian.

Markkinoiden jälkeen muut pysähtyi kahvilaan ja me etsittiin prepaid-dataa puhelimeen. Löytyi, nyt on alkuun 5GB (44€, kallista!) niille päiville, jolloin wifi on heikko tai sitä ei ole saatavilla. Kuten täällä meidän hotellilla, missä verkko ei oikein yllä meidän huoneeseen asti. Meillä on kuitenkin niin mukava kulmahuoneisto neljännessä kerroksessa, näkymät merelle ja kukkuloille, ettei olla vaihtamassa. Parvekkeelle saa aamupäivällä, auringon paahtaessa vielä toisella puolella, oikein mukavan toimiston. Nyt kun on siis se nettikin.

Fuengirolassa käytiin myös pienessä, mutta hyvin modernissa eläintarhassa. Suosittelen! Eläimillä näytti olevan ihan mukavat olot ja tilaa. Eikä kunto/innostus lopu kesken, niin kuin jossain suuremmissa eläintarhoissa. Madagaskar-animaatioista tutut makit elelivät omalla saarellaan, jonne niiden sekaan pääsi oppaan kanssa kävelemään. Aikas söpöjä ja pelottoman oloisia otuksia olivat. Jänniä olivat myös kääpiökauriit, jättikilpikonnat ja orangit. Harmaaselkäinen gorillasetä istuskeli aivan ikkunalasin vieressä, siinä sitten tuijoteltiin suuntaan ja toiseen toisiamme. Komodonvaraani oli harmittavan pieni, pitää kai vielä joskus matkustaa ihan Komodon saarelle asti isompia nähdäkseni.

Loppuiltapäivästä rupesi flunssa iskemään päälle oikein kunnolla ja virta loppumaan. Kotiin asti selvisin, mutta sitten piti ottaa muutaman tunnin torkut. Keskiviikko sujuikin sitten hyvin rauhallisissa merkeissä. Syömistä, lepoa, hieman koneen naputtelua.

Tällainen viikko. Nyt vaan toivotaan flunssan väistyvän mahdollisimman pian, jotta päästään aloittamaan kävely.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä