Näillä viikoilla vuorossa oli Suomi ja keskikesän valoisat yöt. Juhannushulinoita festareista sukujuhliin, luonnonrauhaa roppakaupalla sekä firman pikkujoulut teköalyn ohjaamina.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Minun juhannukseeni on jo pitkään kuulunut ystävien seura, sateessa pressun alla värjöttely, ikimuistoiset keikat ja yöttömän yön läpi valvominen, eli toisin sanoen Nummirock. Ennen tätä juhannusta mietin pitkään mitä tekisin, sillä en osannut päättää lähdenkö ystävien kanssa 15. Nummirockiini vai sukulaisten sekaan anopin synttäreille. Lopulta päädyin hieman hulluun suunnitelmaan mahduttaa juhannukseeni molemmat. Nummirock vietti 30-vuotissynttäreitään ja alkoi jo keskiviikkona, joten ehdin fiilistellä siellä pari vuorokautta ennen Karkunkylän juhannuskokolle siirtymistä.

Anopin juhlat olivat leppoisat ja mukavat, kelitkin onneksi suosivat. Sadesäällä kun olisi saattanut olla sisätiloissa ahdasta.

Kaikkien näiden juhannushulinoiden jälkeen jäimme vielä muutamaksi päiväksi kahdestaan maalle hengailemaan.

Jatkoimme matkaa vanhempieni luokse Kokemäelle, jossa kaivelimme retkeilyvarusteet esiin ja suuntasimme Kullaan Joutsijärvelle vaeltamaan. Siellä retkeilyalueella kiertää noin 27 kilometriä pitkä kävelyreitti, jonka varrella on mukavasti ripotellen laavuja ja autiotupia.

Maisemat vaihtelevat synkistä havumetsistä suoaukioihin ja valoisista koivikoista järvenrantoihin. Reitin kunto vaihteli suuresti, toisaalla pitkospuut olivat ihan tuoreita ja toisaalla sitten taas jo maahan asti lahonneet. Ihan aloittelijalle en tätä reittiä suosittelisi, sillä maasto oli monissa paikoin hyvin kivikkoista ja hankalakulkuista. Varsinkin reilu kilometri metsäkoneiden mylläämällä hakkuuaukealla sai muutaman ärräpään lentämään.

Yövyimme laavussa reitin puolivälin paikkeilla, sateen ropistessa kattoon. Onneksi meillä ei ollut aamulla kiire, joten saatoimme rauhassa odotella sateen loppumista. Eikä ollut ruuhkaakaan polulla, vastaamme tuli vain kolme kävelijää sekä taukopaikoilla muutama kanootilla liikkeellä ollut.

Eniten minua jännitti miten jalkani selviävät, sillä Caminoa kävellessä osumaa saanut varpaankynsi tipahti juuri muutamaa päivää ennen retkeä. Huolella suojatun varpaan suhteen ei lopulta ollut mitään ongelmia, mutta toiseen jalkaan sain kyllä komeimman ikinä näkemäni rakon. Oli aika taivaallinen tunne perille päästyä riisua kengät jalasta ja upottaa ne kylmään rantaveteen.

Heinäkuun alussa palasimme Helsingin suunnalle, mutta silloinkin etsiydyimme melkein ensi töiksemme metsään. Tosin Kuusijärven huolella hoidettu ja vilkkaasti liikennöity lenkkipolku oli aika kaukana Joutsijärven rauhasta, mutta mukava sekin.

Helsingissä pidimme myös yrityksemme pikkujoulut, kieltämättä hiukan myöhässä. Osallistuimme Remote Helsinki -esitykseen, jossa “yhdistyvät performanssi, opastettu kaupunkikierros, ääni-installaation ja tietokonepeli” (Remote Helsinki). Kuljimme siis ryhmänä Helsingin keskustassa, kuulokkeista kuuluvan “tekoälyn” ohjeita seuraten. Aivan upea kokemus, sillä näytös todella herätteli ajatuksia ja tarjosi samalla uudenlaisia näkökulmia jo niin tuttuun Helsinkiin. Suosittelen kokeilemaan, esitykset jatkuvat lokakuulle.

Pikkujoulujen muuhun ohjelmaan kuului pikavisiitti Lintsille, jossa testasimme uuden 3D-lasien kanssa koettavan Linnunrata-vuoristoradan. Tälle myös vahva suositus! Vuoristorataan toi ihan uutta puhtia avaruudessa leijaileminen sekä se, ettei radan kurveja nähnyt ennalta vaan kaikki tuli yllätyksenä.

Tarkoituksenamme oli jatkaa Alppipuistoon musiikkia kuuntelemaan, mutta sateinen sää sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Kävimmekin siis herkuttelemassa Weeruskan alkupaloilla ja jatkoimme kotisohvalle leffan ja poppiksien pariin. Sellaiset hurjat pikkujoulut meillä.

Huomasin tässä kirjoitellessani, että kävinkin läpi jo muutaman ylimääräisen päivän, mutta olkoon nyt näin. Jatketaan sitten seuraavassa osassa suoraan Ruotsin seikkailuilla!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kesäkuun alussa oli vihdoin vuorossa jo kuukausia fiilistelemäni paluu Camino de Santiagon poluille Espanjaan. 11 päivässä ehdimme matkakumppanini eli äitini kanssa kävellä reilut 150 kilometriä, kärsiä kipeistä lihaksista ja nauttia upeista maisemista. Matkan varrella kiertelimme sympaattisia pikkukyliä ja vaikuttavia kaupunkeja, söimme lukemattomia pintxoksia sekä istuskelimme monella terassilla kylmä olut kädessä.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Kävelin osia Camino de Santiagon, tai tarkemmin Camino Francesin, vaellusreitistä jo pari vuotta sitten mieheni kanssa. Siitä lähtien olen miettinyt sopivaa paluuhetkeä ja viime vuoden loppupuolella keksin kysyä juuri vuorotteluvapaalle jäänyttä äitiäni matkaseuraksi. Hän ei paljoa suostuttelua vaatinut, ja heti kun Norwegian kauppasi halpoja Madridin lentoja, niin nappasin sellaiset meille kesäkuulle.

Tarkempia suunnitelmia teimme vasta muutamaa viikkoa ennen lähtöä. Aiemmalla reissulla mieheni kanssa meillä oli aikaa kolme viikkoa ja päädyimmekin kävelemään kolmella erilaisella osuudella, hypäten välillä bussikyydillä eteenpäin. Tällä kertaa meillä oli vain 11 varsinaista kävelypäivää, joten päätimme keskittyä yhteen osioon. Mutta mihin? Itse halusin nähdä uusia kulmia ja toisaalta viimeksi kävelemättä jäänyt Caminon loppupää hirvitti ruuhkaisuutensa takia.

Päädyimme lopulta aivan Caminon alkuvaiheille ja valitsimme lähtöpisteekseemme Roncesvallesin aivan Ranskan rajalla. Sinne pääsee helposti julkisilla Pamplonan kautta ja reitille mahtuisi sekä vuoristoa että viinialueita. Monet aloittavat kävelyn yhtä päivämatkaa aiempaa Ranskan puolelta, mutta silloin ensimmäisenä on vastassa tuntien mittainen ylämäki. Me halusimme välttää tämän ja aloittaa vasta vuoren päältä. Perillä selvisi, ettemme olleet ainoita tämän päätöksemme kanssa.

Ennen lähtöä fiksu ihminen olisi varmaan treenannut kävelyä, mutta me keskityimme varusteiden miettimiseen. Viime kerralla rinkkani painoi kymmenisen kiloa, koska kannoin mukanani läppäriä ja muita työtarpeita. Tällä kertaa tähtäsin huomattavasti kevyempään rinkkaan välttääkseni niska- ja hartiakivut. Nyt rinkka painoi seitsemän kiloa, ja sekin oli melkein liikaa. Onneksi äitini lähetti oman, epäergonomisen rinkkansa joka päivä kuljetuspalvelulla (5-7€ per etappi) seuraavaan majapaikkaan ja minä sain hivutettua osan omista kantamuksistani sinne. 

Viisikiloista rinkkaa ei enää melkein huomannutkaan, eivätkä paikat kipeytyneet kantamisesta. En tosin tiedä mitä olisin vielä voinut jättää rinkastani tehdäkseni sen alunperinkin kevyemmäksi. Nyt oikeastaan ainoat käyttämättä jääneet kamat olivat sadevarusteita, eikä niitä oikein olisi voinut jättää pois. Harvemmin Caminolla on niin hyvä tuuri kuin meillä, että selviää kastumatta 11 päivää putkeen.

Meillä oli mennen tullen yksi yö Madridissa. Mennessä olimme perillä alkuillasta, jolloin meille jäi majapaikkaan asettumisen jälkeen hyvin aikaa vielä kierrellä keskustassa ja nauttia tapaksista. Ja espanjankieltäkin pääsin treenaamaan heti, sillä paikan herttainen omistajamummo ei puhunut sanaakaan englantia. 

Espanjan perussanaston hallitseminen helpotti matkaa huomattavasti, sillä monessa paikassa henkilökunta ei puhunut kuin aivan muutaman sanan englantia, jos sitäkään. Suurin saavutukseni oli eräänä päivänä soittaa edelliseen majapaikkaan ja espanjaksi selittää, että olin unohtanut e-kirjanlukijani sinne ja selvittää miten saisin sen takaisin. Aika jankkaamistahan se oli, pienellä sanavarastolla, mutta kylläpä vain laitteeni seuraavaan majapaikkaan saapui.

Ensimmäinen Caminon majapaikkamme oli Roncesvallesin vanha albergue. Sen uudessa majoitusrakennuksessa pääsimme heti Caminon tunnelmaan jakaessamme väliseinin erotellun ison salin kymmenien muiden kerrossängyissä tuhisevien kanssa. Nämä alberguet ovat vaeltajille tarkoitettuja majataloja, joita löytyy reitin varrelta ikivanhoja ja upouusia, satoja henkilöitä majoittavista pieniin muutaman sängyn paikkoihin. Majoitus tapahtuu jaetuissa huoneissa, yleensä kerrossängyissä. Jossain albergueissa on tarjolla myös yksityisiä huoneita lisämaksusta. Me maksoimme parina yönä tuon lisämaksun, muutamana yönä panostimme hotellihuoneeseen ja muina nukuimme noissa jaetuissa huoneissa.

Kävelimme kahtena ensimmäisenä päivänä molempina yli 20 kilometriä, ylös alas vuoristossa. Melkoista shokkihoitoa keholle, enkä vieläkään tiedä, miten onnistuin raahautumaan perille toisen päivän majapaikkaan Pamplonaan. Joka paikkaa särki, toinen jalka oli rakoilla ja hetkenkin istumisen jälkeen ylösnousu tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Emme kyllä olleet ainoita, kanssavaeltajat kahvilassa tunnisti viimeistään heidän lähtiessään. Hiljainen voihke ja hyvin hidas liikehdintä olivat selkeitä merkkejä.

Me jäimme Pamplonaan yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Varasimme hotellihuoneen ja lepäsimme, tutkiskelimme kaupunkia ja söimme lukemattomia pintxoksia (pieniä leivän päälle rakennettuja makupaloja). Levon jälkeen matka sujui jo paljon paremmin ja muutaman päivän kuluttua yli 20 kilometrin matka kului ihan huomaamatta. Eli ehkä se shokkihoito oli kuitenkin ihan hyvä aloitus vaellukselle!

Kävelimme lopulta 10-24 kilometrin matkoja, enimmäkseen varmaan 15 kilometriä päivässä. Päivämatkojamme ohjaili se, että meidän piti tietää kohteemme etukäteen, koska lähetimme rinkan sinne autokyydillä. Mietimme siis aina pari päivää eteenpäin, miten saisimme järkeviä päivämatkoja. Pisimmät välit majoituskylien välillä olivat reilusti yli kymmenen kilometriä, joten näissä kohdissa sai laskeskella hieman tarkemmin sopivia etappeja. Väleiltäkin saattoi usein löytyä majoitusta, mutta ne olivat hinnakkaampia kuin alberguet,  eivätkä ne usein olleet kuljetusfirmojen listoilla.

Päiviin muodostui rutiini hyvin nopeasti. Aamulla heräsimme kuuden aikoihin ja silti olimme yleensä viimeisten joukossa lähtiessämme tien päälle seitsemän jälkeen. Jos majapaikasta ei saanut aamupalaa, etsimme lähistöltä kahvilan. Aamupala oli melkein joka paikassa sama: paahtoleipää ja marmeladia, appelsiinimehu ja kahvi. Ei kovin ravitsevaa kävelyevästä, mutta sillä pärjättiin. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme yleensä kahville ja toisinaan myös syömää pientä välipalaa. Pidempinä kävelypäivinä söimme kevyttä lounasta matkan varrella, lyhyempinä vasta perille päästyämme. 

Perillä majapaikassa vuorossa oli ensimmäisenä suihku ja kävelyvaatteiden pesu, jotta ne ehtivät kuivua seuraavaan aamuun mennessä. Toisinaan saatoimme kyllä ottaa ihan ensimmäisenä pienen kylmän oluen. Suihkun jälkeen olo oli mukavan rento ja pienet torkutkin tulivat toisinaan tarpeeseen. Tai sitten me vain istahdimme kahvilan pöytään viinilasin ääreen lueskelemaan ja juttelemaan, ja jos ei paikkoja aivan liikaa kolottanut, niin kävelimme hieman kylän kaduilla. Illalliseksi söimme yleensä vaeltaja-menun, jota oli tarjolla melkein kaikissa majapaikoissa ja lähistön kuppiloissa. 8-11 eurolla sai kolme ruokalajia, leipää, viiniä ja vettä, eikä varmasti jäänyt enää nälkä.

Ensimmäiset päivät kävelimme vuoristossa, upeiden näköalojen avautuessa ympärillämme. Toisinaan reitti vei metsän siimekseen, toisinaan historia huokuvien pikkukylien läpi. Muutaman päivän jälkeen ympärillä näkyi yhä enemmän peltoja, alavia maita ja myöhemmin viinitarhoja ja oliivipuita silmän kantamattomiin. Joka päivä vastassa oli jotain uutta ja uskomattoman kaunista. Luulen, että “vau” oli näiden päivien aikana eniten käyttämäni sana.

Olin myös etukäteen ajatellut ehtiväni miettimään vaikka mitä asioita kävellessäni, mutta tämä 11 päivää oli liian lyhyt aika siihen. Vasta viimeisinä päivinä kehoni alkoi olemaan siinä kunnossa, että ehdin keskittymään johonkin muuhunkin kuin maisemiin tai omaan kivualiaaseen olotilaani. 

Joku kokenut Caminon kävelijä totesikin, että Caminolla on kolme vaihetta. Ensimmäinen on fyysinen vaihe, jossa kiivetään mäkiä ylös alas ja keho vasta totuttelee kävelyyn. Toisessa vaiheessa, mesetan loppumattomilla tasangoilla on aikaa ajatella. Keho ei enää vaivaa ja tasainen maisema antaa tilaa ajatuksille. Ja viimeisessä vaiheessa tasanko muuttuu vehreydeksi ja kumpoilevaksi maastoksi, johdattaen ajatukset hengellisiin asioihin, maailman ja elämän arvostamiseen ja joillakin jonkinlaiseen henkilökohtaiseen valaistumiseen. Itse olen siis päässyt vasta tuohon ensimmäiseen vaiheeseen, joten vielä pitää palata polulle ;) 

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kemer Turkissa – – Joshua Treen kansallispuisto Kaliforniassa – – Point Lobos Kaliforniassa

Aluksi luontomatkailuni koostui lähinnä autolla liikkumisesta ja valokuvapysähdyksistä, lyhyistä sunnuntaikävelyistä merkityillä luontopoluilla. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja häämatkallamme 5 vuotta sitten tein ensimmäisen vaellukseni, kolme päivää Uuden-Seelannin vuorilla Routeburn-reitillä. Tuon kokemuksen jälkeen pidemmät luontokävelyt ovat ujuttautuneet reissusuunnitelmiimme. Koen kuitenkin edelleen olevani aika aloittelija näissä asioissa, sekä melko mukavuudenhaluinen. Viikon tarvikkeiden mukana kantaminen ja erämaahan suuntaaminen tuntuu vielä liian isolta haasteelta.

Kansallispuistossa Skotlannissa – – Matka-kanjonilla Makedoniassa – – Itävallan Alpeilla

Sen sijaan löysin täydellisen aloittelevan vaeltajan reitin Pohjois-Espanjan Camino de Santigosta – tarkemmin ottaen sen suosituimmasta eli Camino Francés versiosta (Camino Francés wikipediassa). Tuo suomalaisittain Jaakontienäkin tunnettu yli tuhat vuotta käytössä ollut pyhiinvaellusreitti tarjoaa nykyään helpon johdatuksen pitempiin vaelluksiin, sillä se on hyvin hoidettu ja oheispalvelut ovat kunnossa.

Majapaikkoja ja ravintoloita löytyy muutaman kilometrin välein, repunkin saisi maksusta kulkemaan seuraavaan majoitukseen. Toisaalta, koska mukana ei tarvitse kantaa telttaa, ruokaa yms. niin reppukaan ei paljoa paina. Päivittäiset kävelymatkat voi mitoittaa oman kunnon mukaan ja jos ei kävele koko – noin 770 km mittaista – reittiä, niin vuorten ylityksetkin voi halutessaan välttää.

Reitti itsessään on hyvin merkitty ja kulkee helppokulkuisilla poluilla ja teillä, umpimetsässä ei tarvitse rämpiä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että kovin kauas ihmisten ilmoilta ei pääse vaan reitti kulkee sympaattisten pikkukylien ja isojenkin kaupunkien läpi. Upea luonto on kuitenkin pääosassa, vaikkei erämaassa ollakaan.

Me vaelsimme reittiä kolmisen viikkoa keväällä 2014 (juttuja blogissa). Tässä ajassa me ehdimme – välillä julkisilla eteenpäin siirtyen – kävelemään sekä kumpuilevilla viinialueilla, taivaanrantaan asti levittäytyvällä tasangolla että kanervapeitteisillä vuoristopoluilla.

Tuolloin pari vuotta sitten mielen perukoille jäi kytemään ajatus reitille palaamisesta, sillä monta osiota jäi vielä kokematta. Nyt kaikki palaset loksahtelivat kohdalleen ja pääsen jatkamaan matkaa kesäkuussa – tosin vain kymmeneksi päiväksi, joten pitää suunnitella vielä kolmaskin reissu… Lentoliput odottavat jo sähköpostissa ja enää pitäisi päättää mitä osaa polusta tällä kertaa tarvotaan. Niin ja kävelyseuraksi ei lähdekään mieheni Antti, vaan saan mukaani vuorotteluvapaalla olevan äitini. Naisvaltaisia seikkailuja siis luvassa!

Oletko sinä kävellyt Caminolla? Mikä oli sinun suosikkiosiosi? Tai jos Camino on suunnitelmissasi, niin mitä tietoa siitä haluaisit?

Kaikki kuvat Instagram-tililtämme https://www.instagram.com/Anywhereism.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkailuun liittyviä postauksia. Nykyään tapahtuman taustalla ovat Murumou, Rimma + Laura ja Travelloverblogi. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä