Torstaina sain vihdoin blogini päivityksen siihen vaiheeseen, että sen viitsi julkaista. Mikä mukava tunne! Vieläpä, kun uudesta ulkoasusta on tullut paljon hyvää palautetta. Torstain toinen kohokohta oli Salaisen Joulupukin vierailu, eli jokainen Cowork-leiriläinen toi lahjakasaan yhden paketin. Siitä sitten sai jokainen valita itselleen vuorollaan, ellei sitten halunnut varastaa jonkun toisen jo avaamaa lahjaa (jolloin se jolta varastettiin sai joko varastaa joltain toiselta tai valita uuden paketin pinosta). Minä valitsin toisena ja sain paketista saippuan ja hamam-pesukintaan, enkä päässyt itse varastelemaan, sillä kukaan ei anastanut niitä. Itse virkkasin lahjapinoon pienen pussukan ja se onnistui ilmeisesti ihan hyvin, sillä se oli yksi varastetuksi päätyneistä.

Torstain ja perjantain välisenä yönä raivosi taas kunnon myrsky ja aamulla olin kameran kanssa valppaana. Toiste en päästäisi ohi mahdollisuutta aaltojen villin leikin kuvaamiseen.

Loistokuvia tuli, mutta samalla myös reisiin asti märät housunlahkeet ja pikakylvyn ottanut puhelin (ei onneksi vaikuttanut toimintaan). Aallot kun ovat aika arvaamattomia, saattavat yhtäkkiä edetä metrejä pidemmälle kuin aiemmin. Eipä haitannut, tunne oli aika sanoinkuvaamaton tuolla rannalla seistessä.

Perjantaina alkoi hotellilla Start-Up Weekend, jossa mekin käytiin esittäytymässä. Ei tosin sen enempää jääty kuuntelemaan, kaikki kun oli turkiksi. Luvattiin kuitenkin auttaa tarvittaessa ja muutama yrittäjä-wannabe-tiimi kävikin kyselemässä neuvoja. Lauantaina aurinko palasi ja toi t-paitakelit mukanaan. Keskityin silti töihin koko päivän, sillä tiesin loppuviikon olevan pätkinäinen. Illalla opin uuden korttipelin Canastan. Voin jo siis melkein liittyä eläkeläisten korttirinkeihin, vielä kun vaan opin Bridgen.

Sunnuntaina vuokrattiin muutaman muun kanssa auto (~30€) ja ajeltiin Antalyan toiselle puolelle Termessoksen raunioille (~5€). Viimeiset 9km kiemurreltiin vuoristotietä ylös, jännäten tuleeko joku mutkassa auton nokkaan. Onneksi liikennettä oli vähän, ja muutenkin turisteja, sillä isot bussilastilliset tuo tien kapeus pitää poissa. Jätettiin auto parkkikselle ja lähdettiin kapuamaan raunioille. Reilu 20 minsaa siinä meni ja ekat pytingit avautuivat vihdoin edessä. Alue oli laaja ja sieltä löytyi vaikka minkälaisia rakennuksia. Vaikuttavin oli melko hyvin säilynyt teatteri kielekkeen reunalla, on ollut aika upea taustanäkymä esityksille. Mekin istuttiin hetkeksi alas ja kaivettiin eväät repusta.

Muutenkin maisemat avautui hienosti ympäriinsä, varsinkin kun kivuttiin vielä viereiselle vuorenlaelle. Yli neljä tuntia saatiin kulumaan ennenkuin palattiin parkkikselle paidat märkinä ja pohkeet kipeinä. Tosin tässä vaiheessa tulee mieleen se mummo, joka köpötteli alueen rinteitä ylös alas keppinsä kanssa tuon saman ajan, vieressään vähintään yhtä vanha miehensä puku päällä. Tai sitten puiston vartija, varmasti yli kuusikymppinen mies, joka kierrätti meitä hetken yhdellä puiston hautausmaista. Hyppeli kivikasalta toiselle kuin vuorikauris ja auttoi kädestä pitäen meitä muita kapuamaan perässä miten vaan kykenimme, hyvinkin vähemmän sulavasti.

Sunnuntai-ilta oli viimeinen Coworking Campillä ja koko homman järjestänyt Matthias oli järkännyt meille erityisen jouluillallisen a la carte ravintolaan. Oli kuulemma yhdessä kokin kanssa googlaillut reseptejä ja saanut aikaan jonkinlaisen saksalais-turkkilaisen-jouluruokafuusion. Onnistui aivan loistavasti, en ole pitkään aikaan syönyt niin hyvin!

Maanantaina sitten kamat kasaan ja huoneen luovutus. Viimeinen lounas buffassa, viimeinen hetki rannalla merta katsellen, viimeiset jäähyväiset muille leiriläisille. Oli kyllä niin mahtava kokemus, että vastaavia pitää löytää lisää!

Shuttle-bussi vei meidät hyvin ajoissa kentälle, sillä kyytiin ei tullut muita matkalta. Perillä selvisi, että lento on myöhässä neljä tuntia, joten tuli sitten vietettyä aikaa kentän kahvilassa. Onneksi netti toimi hyvin. Ja saatiinhan me sämpylät ja limutölkit ihan ilmaiseksi pitkän odottelun vuoksi. Aikomuksenani oli ollut viettää rauhallinen ilta Istanbulin lentokenttähotellissa, käydä syömässä hyvää kebabia ja mennä ajoissa nukkumaan. Ei sitten ihan mennyt niin. Ostettiin ehkä maailman pahimmat kebabwräpit kentältä (kumpikin heitettiin osa roskiin) ja oltiin perillä hotellilla puol kahdentoista aikaan. Respassa ehkä näkivät meidän väsyneen olotilan ja korottivat huoneemme sviitiksi. Olipa sentään mukava loppu päivälle!

Tiistaina matka jatkui Prahaan, tällä kertaa täysin ongelmitta. Design Hotel Elephant on oikein mukava, lyhyt kävelymatka keskustaan ja loistava aamupala. Vaikka toisesta ovesta (toisesta hotellista) aamiaissallin tulevat saavat lasin skumppaa, me emme. Tosin he varmaan myös maksavat enemmän kuin 50€ per yö. Sää on harmaa ja sateinen ja mulla on päällä puolet vaatevarastostani kylmää torjumassa. Keskiviikkona kävin ostamassa muutaman välipaidan lisää, joten eiköhän tässä selvitä. Hieman ollaan kierrelty vanhassa kaupungissa, mutta lähinnä ollaan keskitytty lepoon ja syömiseen (ja töihin).

Eka ilta aloitettiin kuumalla viinillä (ei voi kutsua hehkuviiniksi, kun ei siinä ollut mausteita) pienellä joulutorilla, josta jatkettiin tsekkiläisen keittiön herkkujen pariin. Olin bongannut ruokapaikkoja valmiiksi Foursquaresta, ettei aina tartte kuluttaa aikaa hyvien etsimiseen. Teoria hyvä, mutta käytännössä meillä meni ainakin 20 minuuttia ennen kuin paikannettiin Plzenska-ravintola rakennuksen kellarista. Ruoka oli oikein hyvää, paikka kaunis, mutta vähän kolkko ja täynnä turistiryhmiä. Ihan hyvä siis, mutta keskiviikon ravintolavalinnat meni vielä paremmin nappiin. Lounaaksi syötiin aivan älyttömän hyvää Pho-keittoa vietnamilaisessa Rememberissä ja illalla herkuteltiin tulisella intialaisella kattokruunujen hämyssä, tunnelmallisessa K – the Two Brothers -ravintolassa. Päivän lopuksi laskin vielä ihanan ison (mun jalatkin mahtuu siihen!) kylpyammeen täyteen vettä, sekoitin siihen ostamani rentouttavan tuoksuisen kylpysuolan ja upposin lämpöön.

Vielä hetki tunnelmointia ja syöpöttelyä täällä Prahassa, sitten Suomen suuntaan. Joulu, perhe ja luvatut loskakelit, olemme tulossa!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Sää on ollut harmaa ja sateinen lähes koko viikon. Pari kertaa ollaan koettu oikein kunnon ukkosmyrsky. Maanantain ja tiistain välisenä yönä jyrähteli seitsemän tuntia. Tuntui siltä, että aina kun sai unen päästä kiinni niin jysähti ja heräsihän siihen. Jossain vaiheessa aamuyöllä kaivoin turhautuneena kirjan käteen ja ryhdyin lukemaan. Rannalla oli kuulemma upeat aallot, pari tyyppiä oli käynyt aamulla kuvailemassa. Harmittaa, ettei itse tullut mentyä. Tuon huonosti nukutun yön jälkeen sänky vaan houkutti paljon enemmän.

Sään takia oikeastaan kaikki ulkoaktiviteetit on jäänyt väliin. Lauantaina oltiin lähdössä kävelylle, ehdittiin just hotellin porttien ulkopuolelle ennen sateen alkamista. Tuli siis noin 100 metrin kävely. Kahtena päivänä oli sen verran seesteisempiä hetkiä, että karkasin hetkeksi rannalle. Joko podcastin ja mahjongin pariin tai sitten kirjaa lukien. Aloitin juuri kirjan nimeltä Essentialism: the Disciplined Pursuit of Less, eli miten keskittymällä ja karsimalla elämästä tulee mukavampaa. Mielenkiintoista ja ajankohtaista.

Muuten päivät ovat kuluneet enimmäkseen kahden asian parissa. Ensiksikin olen päivittänyt tämän blogini ulkoasua, työ, joka on vienyt jo monta tuntia eikä vieläkään ole valmis. Laitoin muutokset kuitenkin näkyviin, koska mielestäni tämä on jo nyt parempi kuin vanha versio. Vai mitäs pidätte? Yksityiskohtien säätämiseen saan helposti kulumaan vaikka miten paljon aikaa ja vielä, kun samalla haluan kokeilla ja oppia uusia jippoja WordPressistä (julkaisujärjestelmä, jolla tämäkin blogi on tehty), niin työsarkaa on loputtomiin.

Toinen ajankuluni oli tammi-helmikuisen Kalifornian automatkamme suunnittelu. Nyt on ensin hotelli Sna Franciscossa kahdeksi yöksi ja sitten auto 27 päiväksi, Las Vegasiin päättyen. Muita varauksia en vielä ole tehnyt, mutta ideoita ja ajatuksia on monen kuukauden edestä. Valtatie 1 Tyyntämerta seuraillen ja pikkukaupungeissa pysähtyen, joku kiva viinialue, luonnonpuistoja, San Diego, aavikkoa, Grand Canyon. Ajattelin säästää rahaa ostamalla paikan päältä halvat telttailukamppeet, sillä monissa luonnonpuistoissa on suht edullisia telttailualueita hienoilla paikoilla. Kalifornian talvi pääsi kuitenkin vähän yllättämään, sillä lämpötila voi rannikollakin ilmeisesti laskea lähelle nollaa öisin ja päivälämpökin voi olla siinä 10 asteen paikkeilla. Eikö Kaliforniassa olekaan ainainen kesä? Ja entäs sitten aavikolla? Las Vegasissakaan ei usein talvella ole t-paitakelejä ja Grand Canyonissa on lunta. Suunnittelutyö siis jatkuu ja kaikki vinkit ovat erittäin tervetulleita.

Niin ja ehdinhän minä vielä johtamaan muutamia pelejä iltojen ratoksi, osallistumaan keskusteluun diginomadien kilpailueduista, tekemään visuaalisia muistiinpanoja esityksistä sekä vetämään erilaisia lämmittelyharjoituksia. Ja kaivoinpa vielä virkkuukoukun esiin ja väsäsin pussukan joululahjakasaan.

Aika täällä Turkissa on melkein ohi, enää muutama päivä jäljellä. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin, on ollut tosi mukava kokemus, mutta toisaalta reissujalka jo vipattaa uusiin seikkailuihin. Maanantaina lennetään siis Istanbuliin ja sieltä tiistaina Prahan joulutunnelmiin. Ja varsinaiseksi jouluksi kotiin, perheen ja ystävien, kynttilöiden ja (toivottavasti) lumen, joululaulujen ja -ruokien pariin.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Arkisin meillä (Coworking-leiriläisillä) on tapaaminen aina klo 17. Muutaman kerran viikossa tapaamisen aiheena on haaste, eli joku osallistujista esittää yhden tämän hetkiseen työhönsä liittyvän haasteen ja me muut annetaan siihen palautetta. Torstaina keskusteltiin CoworkingCampin tulevaisuudesta. Aika yhtä mieltä oltiin siitä, että tämä on loistava juttu ja lisää pitää järjestää. Muuten päivä oli kiireinen työpäivä, sillä edessä oli pitkä viikonloppu. Illalla katsottiin suomalaisesta start-upista kertova leffa Riot On ja nyt täällä kiertää yleisenä vitsinä se, että Suomessa ollaan alasti kaikkialla.

Perjantaina lähdettiin porukalla roadtripille. Ensin vuoriston läpi ajellen ja jonkin kaupungin syrjäkujille eksyen. Kuski ei millään uskonut, että väärään suuntaan ollaan menossa, vaikka kännykän kartta sen vahvistikin. Päädyttiin tekemään iso lenkki, mutta lopulta löytyi oikea suunta ja rantakallioita seuraileva, kiemurteleva tie Demreen.

Demressä vierailimme kahdessä kohteessa: antiikin kaupungin Myran raunioilla (~5,5€) ja Pyhän Nikolauksen kirkossa (~5,5€). Myra oli aika pieni aiemmin täällä näkemiimme raunioihin verrattuna, mutta siellä oli vaikuttavan kokoinen ja hyvin säilynyt teatteri. Aika hyvä akustiikka muuten, kuiskauskin kuului laidalta toiselle. Vielä vaikuttavampi näky Myrassa oli kallioon hakatut, koristellut haudat.

Pyhän Nikolauksen kirkko on aikanaan ollut hyvinkin värikäs, seinät täynnä maalauksia raamatun kertomuksiin liittyen. Sinne astuminen on varmasti ollut vaikuttava kokemus 1400 vuotta sitten! Pyhä Nikolaus on yksi joulupukin esikuvista ja ilmeisen suosittu Venäjällä, sillä kirkon lähistöllä näkyi paljon venäjänkielisille suunnattuja palveluja ja mainoksia. Me emme ostaneet muuta kuin durum-kebabrullat ja jatkettiin matkaa satamaan. Vuokrattiin sieltä kokonaisen veneen kuljettajineen (~73€) viemään meidät Kekovan uponneen kaupungin luokse. Kaupungista itsestään ei kyllä paljoa näkynyt pilvisellä säällä, mutta muuten veneretki oli oikein mukava. Keinutti juuri sopivasti, rantakallioilla näkyi vuohia ja paluumatkalla auringonlasku värjäsi maiseman.

Yö vietettiin Kasin kaupungissa, suositellussa butiikkihotellissa, joka näin turistikauden ulkopuolella ei ehkä ollut parhaimmillaan. Henkilökunta ei puhunut englantia, huoneet haisivat pahalta (kaiketi, koska eivät olleet olleet käytössä hetkeen) ja palovarottimet katossa piipittivät patterien loppumista. Illalliselle paikallinen kontaktimme suositteli oikein mukavaa ravintolaa, jossa herkutteltiin “luksuskotiruualla” takkatulen loisteessa. Ruoka oli oikein hyvää ja olipa mukavaa saada vähän vaihtelua! Ei sillä, että ruuassa täällä Kemerin hotellissamme olisi mitään moitittavaa, mutta parin viikon jälkeen kaikki on samaa tuttua.

Lauantaiaamuna hypättiin lauttaan (22€) seilataksemme Kreikan puolelle. Tosin ilman matkamme järjestänyttä, sillä hän oli unohtanut ottaa passinsa mukaan… Meis-saari, kreikkalaiselta nimeltään Kastellorizo, sijaitsi vain 20 minuutin matkan päässä Kasista. Lautta saapui pieneen kylään, eikä saarella ilmeisesti paljon muuta olekaan, muutaman vaelluspolun lisäksi. Kylä itsessäänkin keskittyi lähinnä turkoosina kimaltelevan lahden ympärille. Sesongin ulkopuolella oli hiljasta, paikalliset hengailivat kahviloiden pöydissä.

Käveltiin hetki ympäriinsä, todettiin saaren museonkin olevan kiinni ja päädyttiin istahtamaan ravintolan terassille. Tilattiin pöytä täyteen kreikkalaisia herkkuja ja nautittiin auringonpaisteesta. Osa lähti kävelylle vaelluspoluille, me muut jäätiin rantakadulle hengailemaan. Kalanperkaajan luota löytyi kissalauma, lukemattomia kaloja sekä iso merikilpikonna. Kalanperkaajakin oli jo iäkäs mies, mutta kilpikonna oli kuulemma vielä häntä vanhempi.

Illalla palattiin hotellille juuri sopivasti illallisaikaan. Sunnuntai-aamu valkeni harmaana, mutta siitä lannistumatta suuntasin rannalle lueskelemaan. Eipä ollut muita häiritsemässä, ihanan levollista. Jossain vaiheessa tihkusade ajoi minut takaisin sisälle ja muun tekemisen puutteessa takaisin koneelle.

Maanantaina keksittiin Antin kanssa, että ensi syksynä pitää mennä Japaniin ja Taiwaniin. Katsotaan pitääkö suunnitelmat. Lisäksi meidän coworking-porukalla oli yllätystapaaminen rannalla, joka paljastui iltapäivän sangria-hetkeksi. Mukava tauko töiden pariin! Iltapäivän tutustumissessiolla vedin ihmisbingon, eli koostin bingotaulukkoon jokaisen osallistujan itsestään kirjoittaman lyhyen esittelyn, ja ne jotka ensimmäisinä saivat joko rivin tai koko taulukon oikein täyteen, voittivat.

Tiistaina pelasin elämäni ensimmäisen kerran värikuulasotaa. En ymmärtänyt hieman heikkoa englantia puhuvan pelinjohtajan selitystä kaikista säännöistä enkä hänen megafoniin huutamiaan ohjeita, joten olin enimmäkseen aika pihalla ja hyödytön. Lisäksi aseeni hajosi vikalla kierroksella ja sain kunnon osuman olkavarteen, jossa komeilee nyt iso mustelma. Taidan silti lähteä mukaan, kun peliä seuraavan kerran ehdotetaan.

Tiistaina aloitin myös blogini ulkoasun ja toiminnallisuuden uudistamisen, vienona toiveena saada se valmiiksi IGTravelThursdayhin mennessä. Juu ei onnistunut, liikaa yksityiskohtien säätämistä ja hidasteleva kone. Toivottavasti ensi viikon aikana! Keskiviikkona ehdin myös valmistella oman haaste-esitykseni. Kysymykseni oli, miten tienata fasilitointi- ja työpajan suunnittelu -taidoillani eläessäni diginomadina. Sain paljon hyviä ideoita ja kysymyksiä mietittäväksi. Eiköhän siitä jotain tule!

Siinäpä se viikko. Seuraava vielä täällä Kemerin suunnalla, sitten jo Prahan joulumarkkinoiden kautta Suomen talveen. Lämpimien vaatteiden riittävyys hieman arveluttaa. Pitää ehkä käydä ostamassa Antalyan basaarista villapaita…

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Jälleen yksi viikko on vierähtänyt Kemerin auringossa. Tai olihan meillä pari sateista päivää. Lämpötilakin on laskemaan päin, paikalliset lomailijat kävelee rannalla jo talvitakeissa. Saksalaiseläkeläiset eivät tosin vielä ole luopuneet auringonotosta uima-asussa, keräilevät vaan auringonvarjoja tuulensuojaksi. Minäkin istuskelin rannalla sunnuntaina, kirjaa lueskellen. Aaltojen pauhu loi juuri sopivan taustamusan mielenkiintoiselle kirjalle. – Päälläni oli muuten neule, farkut ja kaulahuivi, jotka kai asettavat minut janalla saksalaisten ja turkkilaisten välimaille.

Torstaina oli tarkoitus lähteä vaeltamaan, mutta sateinen sää sai unohtamaan suunnitelmat. Iltapäivällä saatin ihan kunnon ukkosmyrsky, useampi tunti välähdyksiä ja jylinää. Eli oikein hyvä työpäivä. Perjantaina käytiin Antin kanssa kävelyllä tässä meidän pikkukylässä (tai oikeastaan hotellien ympärille syntyneessä kauppatiivistymässä). Ennen kymmentä oli hiljaista ja suurin osa paikoista kiinni. Onneksi apteekki oli sentään auki, niin sain tarvitsemani deodorantin. Näin jännää tämä meidän elämä.

Lauantaina teimme vihdoin vaellusretken. Valitsimme (saksalaisesta) opaskirjasta sopivalta kuulostavan, helpohkon puolentoista tunnin kävelyn Phaseliksen raunioille. Muuten hyvä, mutta kirja oli viitisen vuotta vanha ja sen jälkeen alueelle oli rakennettu uusia teitä ja tehty muita liikennejärjestelyjä… Ensimmäinen etappi onnistui vielä hyvin, vaikka ohjeet vähän pielessä olivatkin. Pienellä rannalla purjeveneet keikkuivat aalloilla, tuuli sekoitti hiukset ja paikallinen harppuunakalastaja nousi vedestä märkäpuvussaan. Sieltä piti alkaa merkitty vaelluspolku raunioille, mutta eipäs vaan löytynytkään. Kiipesimme kuitenkin rinteen ylös, sillä uskoimme polun jossain vaiheessa löytyvän, olihan kyseessä kapea luontokaistale meren ja tien välissä.

Löytyi tie ja löytyi rantatörmä, muttei polkua. Ja löytyi tukeva piikkilanka-aita ja rako siinä. Seuraavat tunnit kuljettiinkin sitten tien ja rantatörmän väliä, välillä piikkilanka-aidan ali kumarrellen. Joskus löytyi lupaava polku, joka kuitenkin poikkeuksetta päättyi jyrkänteelle. Eli pakko taas palata tien varteen ja yrittää seuraavaa hyvältä näyttävää polkua. Vähitellen, enimmäkseen pikatien vartta edeten, selvisimme raunioille asti. Aikaa oli kulunut tuplasti arvioitua enemmän. Seikkailu.

Phaselis oli vauras satamakaupunki Antiikin Kreikan ja varsinkin Rooman aikana. Siitä on jäljellä ihan vaikuttavat rauniot, joista vain pari osiota oli köydellä rajattu. Muualle pääsi seikkailemaan ja kiipeilemään ihan sydämen kyllyydestä. Portaita ylös, kaarikäytävien läpi, ikkuna-aukoista kavuten, leveällä kivitiellä tallustellen.

Sunnuntaina otin aamupäivän loman kannalta ja lueskelin. Iltapäivällä kaivoin jo läppärin esiin, kun ei vaan malttanut lomailla. Siitä lähtien päivät onkin taas kulunut läppärin äärellä. Niin paljon kaikkea jännää tekemistä! Olen myös vetänyt useamman työpajan tai harjoituksen. Perjantaina emännöin Pro Action Café -työpajan, jossa syntyi oikein hyviä keskusteluita ja osallistujien projektit saivat lisää tulta alleen. Niin mukavaa nähdä innostus ihmisten kasvoilla! Maanantaille taas keksin tutustumispelin, sillä viikonlopun aikana saapui useita uusia “leiriläisiä”. Ja keskiviikkoiltapäivänä kokoonnuimme melkein kaikki terassille juttelemaan parhaista diginomadikohteista. Tuuli hieman heitteli fläppejäni, mutta auringon lämmmössä oleskelu oli sen arvoista. Paljon mukavampi keskusteluympäristö kuin kokoushuone! Niin ja ei tämä nyt ihan pelkäksi työnteoksi sentään ole mennyt, useana iltana ollaan pelailtu yhdessä. Tosi mukavaa pitkästä aikaa. Ja maanantai-iltana käytiin Antalya Piano Festivaaleilla poseeraamassa punaisella matolla ja kuuntelemassa upeaa nelikätistä pianonsoittoa.

Vielä pari viikkoa jäljellä täällä Kemerissä. Mitä nyt viikonloppuna käväistään Kreikan puolella. Alkuvuodenkin suunnitelmia tuli lyötyä sen verran lukkoon, että inboxissa on lentoliput San Franciscoon 19.1. Jee! Paikoilleen asettuminen ei siis ole agendassa vieläkään.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina matka alkoi jo yön puolella, tilataksin tullessa hakemaan puoliunessa laahustavia matkaajia Kemerin hotellistamme puoli viiden aikaan. Suuntana meillä oli Istanbul (lentäen) ja kuten ehkä voitte arvata, niin allekirjoittanut ei ollut päättämässä lentoajoista.

Pienten aamupäivätorkkujen jälkeen suunnattiin nokat kohti turistialueita. Päätettiin reippaina kävellä puolen tunnin matka Suurelle basaarille (Grand Bazaar), jotta nähdään samalla paikallista elämää. Basaari itsessään oli valtava ja vaikka siellä oli periaatteessa eri tuotteille omat alueensa, niin lähes samanlaiset kaupat toistuivat käytävältä toiselle. Jossain vaiheessa mietin eksyneeni limboon, kiertäväni ympyrää kippomyyjältä toiselle pääsemättä koskaan pois. Keskipäivän rukoushetki sulki suurimman osan kaupoista ja mekin löysimme lopulta ulos. Mukaan ei muutamasta tinkimisyrityksestä huolimatta tarttunut kuin yksi puolen euron rannekoru.

Ulkona pikkukaupat jatkuivat, tavarat vaan vaihtuivat enemmän käyttöesineisiin turistirihkaman sijaan ja esillepanoon ei enää niin oltu panostettu. Pyörimme kapealla kadulla edestakaisin, ensin aikaa tappaen ja sitten lounastreffipaikkaamme epätoivoisesti etsien. Google-map merkkasi sijainnin muutamalla kymmenellä metrillä pieleen ja väärälle puolelle katua. Tämä riitti täysin hämmentämään porukkamme ja perille löytämiseen tarvittiin paikallisten apua. Palkintona oli oikein mukava pihviravintola, josta sain pitkästä aikaa oikein kunnon burgerin. Jos pyörit basaarin kulmilla, niin kannattaa käydä kokeilemassa Virginia Angus Burger & Stake House.

Lounaan aikana jo ennestään harmaa päivä harmaantui entisestään ja vettäkin rupesi ripottelemaan. Sateessa kävely ei houkuttanut, joten suuntasimme rantaan etsimään Bosporinsalmen risteilyä. Sen verran sisäänheittäjiä hengaili satamassa, että veneen löytäminen oli helppoa. Aina pitää tinkiä, muistutti “matkanjohtajamme” ja näytti esimerkkiä hankkimalla meille kuusi lippua viiden hinnalla (yhteensä 20e 75 minuutin risteilystä). “Laiva lähtee 10 minuutin päästä” oli normivastaus melkein puolentunnin ajan, kunnes lopulta pääsimme liikkeelle. Hetken sisseilimme katetulla yläkannella valokuvia ottaen, mutta pian vetäydyimme sisätilojen lämpöön. Isoista ikkunoista näki sielläkin hyvin ja elämä oli paljon mukavampaa vilunväreiden kaikotessa ja teekupin höyrytessä.

Risteilyn jälkeen kävelimme sillan yli onkijarivistöä ihmetellen, ahtauduimme junaan, joka kuljetti meidät mäen päälle, kävimme kahvilla, katsastimme Galatan tornin ja matkasimme joulukoristellulla antiikkiratikalla kävelykatua pitkin Taksimin aukiolle. Sieltä sompailimme vielä julkisilla Yazane Coworking-tilaan, jossa vietimme mielenkiintoisen parituntisen tutustumalla paikallisiin yrittäjiin.

Lauantai oli historiapäivä. Istanbulin ensikertalaiset lähtivät katsastamaan aina niin hurmaavan Haaga Sofian ja ruhtinaallisen Topkapin sulttaanien palatsin. Me muut tutustuimme Istanbulin arkeologisen museon aarteisiin. Kolmasosa museosta oli remontin alla ja kulku hyvinkin sokkeloista (luulimme kolme kertaa jo kiertäneemme kaiken ja sitten jonkun käytävän perältä löytyikin taas uusi osasto). Pihamaalla lojui antiikin patsaita siellä täällä. Meillä Suomessa ne olisivat museon lasikaapissa, mutta täällä niitä ilmeisesti vaan on liikaa. Tai ehkä ne ovat kopioita? Iso huone oli täynnä kaiverrettuja sarkofageja, vartijapatsaat kohoavat neljään metriin ja Babylonian Ishtar-porttia vartioivat värikkäät leijonat, alkuhärät ja lohikäärmeet.

Tarkoituksenamme oli käydä myös Sinisessä moskeijassa ja Basilica Cisternissä, mutta vesisade ja pitkät jonot saivat vaa’an kallistumaan ravintolassa istumisen puolelle. Maistuva kebab-annos (turistihintaan 14e) ja turkkilaista kahvia mukavan lämpimässä ja tunnelmallisessa paikassa. Viihdyttiin melko pitkään ennen siirtymistä… toiseen kahvilaan. Siellä treffasimme seurueemme toisen osan ja join ekan (mutta ehdottomasti en viimeisen) kerran kunnon turkkilaista omenateetä. Matkamme jatkui Galatan suuntaan ja siellä kävelykadun vilskeessä Taksimille asti. Pysähdyin matkalla tutkimaan muutamaa kauppaa ja huomasin, että täältä saa “normaaleja” farkkuja, ei pelkkiä pillejä. Pitää kai vielä käydä shoppaamassa, sillä olen metsästänyt perusfarkkuja koko syksyn, mutta niitä ei vaan myydä enää missään. Pysähdyimme kahville Starbucksiin (pysytkö vielä perässä juotujen kahvi/teekuppien määrässä?) ennen illalliselle siirtymistä. Illallispaikaksi valikoitu se ainoa, jossa ei ollut sisäänheittäjää ahdistelemassa. Paikka oli lähes täynnä, muut tyhjiä. – Voiskohan ravintoloitsijat oppia tästä jotain?

Sunnuntaille meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Lähdettiin ensin Sinisen moskeijan suuntaan, josko tällä kertaa oltaisiin paikalla aukioloaikaan ilman suuria jonoja (moskeija suljetaan rukousaikoina, nyt se oli auki 8:30-11, 12:45-14:15 ja 15:15-16:30). Kaupungissa juostiin sunnuntaina maratoni, joten ratikat eivät kulkeneet kaikkialla. Vaikka maratonin käytössä olevien katujen ylittäminen vaati ylimääräistä säätämistä, niin plussapuolena oli selkeästi lyhyemmät jonot kaikkialle. Kävimme siis sekä Sinisessä moskeijassa että Basilika Cisternissä. Sininen moskeija on varmaan monelle tuttu, kaunis ja levollinen moskeija, jonka mosaiikkikoristeet ovat käsityötaiteen mestarinäyte.

Basilika Cistern taas on 1500-vuotta vanha entinen vesivarasto, suuri pylväshalli, jossa risteilevillä puulaitureilla voi kävellä veden yllä. Kaiverretut pylväät, kuuluisimpina Meduusan päät, sekä vedessä uiskentelevat kalat luovat maagisen tunnelman hämärässä valaistuksessa. Ihmeellinen paikka. Kuvittelin itseni sinne ilman laitureita, pienellä veneellä ja kynttilöitä kellumaan kaikkialle. Olisi aika kokemus. Toisaalta mietin myös, että olisi aika jännä, jos vedessä uiskentelisi muutama hai. Pitäisköhän laittaa museovirastolle kehitysehdotuksia?

Täältä jatkoimme vielä maustebasaariin (Spice Bazaar), joka on pienempi ja siistimpi versio Isosta basaarista kiireisille turisteille. Emme tosin tälläkään kertaa ostaneet mitään. Summamutikassa kävellen, mennen sinne missä näyttää kivalta, päädyimme Istanbulin isoimman moskeijan, Suleimanin moskeijan porteille. Käytiin ihmettelemässä sitäkin ja sitten parkkeerattiin itsemme lounaspöytään lämpölamppujen alle. Tämä paikka oli vihdoinkin sitä hintatasoa, minkä muistin 1,5 vuoden takaiselta Istanbulin reissultamme (eli 16e kahdelta hengeltä, kun muutoin tällä reissulla mennyt aina noin 40e). Ruoka oli ihan ok ja päälle tuli vielä kuuma tee, jolla sai myös kädet lämmiteltyä. Lattialla vieressäni istui kissa, joka ensin hetken anovasti tuijoteltuaan alkoi tökkimään minua tassullaan. Säännöllisen sinnikkäästi koko ruokailun ajan.

Pysähdyttiin vielä kahvilassa maistelemassa paikallisia jälkkäriherkkuja ja haettiin sitten reppumme hotellilta. Matka takaisin Kemeriin sujui ongelmitta ja vaikka Istanbul niin ihana onkin, niin olipa mukava olla takaisin lämmössä. Maanantaiaamuna heräsin jo auringonnousun aikaan ja oli pakko hipsiä parvekkeelle nappaamaan muutama kuva ja ihan vaan hymyilemään elämälle.

Kolmen päivän miniloman jälkeen (ilman läppäreitä ekaa kertaa 1,5 vuoteen!) olikin aika sukeltaa töiden pariin. Muutama päivä sujahti ohi ihan huomaamatta. .Keskiviikkona oli Jonin 29-vuotissynttärit, joita lähdimme viettämään McDonaldsiin. Työntekijät siellä olivat hieman hämmentyneitä, kun osallistujien ikä selvisi heille. “Koska loput tulevat? Teitä on 16 lasta? – Meitä on 16 i-h-m-i-s-t-ä.” Kaikki saivat Happy meal -ateriat ja yllättävän hyvää kakkua. Merirosvo- tai prinsessapäähineet ja itse kootut naamiot sekä happy meal -lelut. Klovni ja merirosvo viihdyttivät meitä, musiikki soi ja nauru raikasi. Tanssimme, pelleilimme ja istuimme ilmapallojen päälle puhkaistaksemme ne. Parhaat synttäribileet pitkään aikaan!

Sellainen viikko. Ja elo Coworking Campillä sen kun jatkuu. Onneksi, sillä täällä on kivaa. Monet niistä joiden piti lähteä täältä marraskuun lopussa ovat jo muuttaneet suunnitelmiaan ja jäävät koko ajaksi. Viittauksia Hotel Californiaan on kuultu.
—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai ja perjantai kului lähinnä töiden parissa. Ikkunasta paistoi aurinko, kauempana välkkyi meri ja välillä hyppäsin terassin puolelle ulkoilmaan konetta naputtelemaan. Perjantaina iso osa meidän porukasta oli sukellusretkellä, minä taas vietin oikein tehokkaan työpäivän tyhjässä toimistossa. Kokonaisen viikon vieneen Ateenan matkabloggaajasemman jäljiltä oli vieläkin töitä rästissä, sain ne vihdoin ajantasalle.

Lauantaina vuokrasimme tilataksin kuskeineen ja ajelimme Olympos-rannalle. Ranta itsessään oli kaunis, vuorten ympäröimä ja hiljainen. Mielenkiintoisinta siellä kuitenkin olivat vanhan Olympoksen kaupungin rauniot, joille pääsi seikkailemaan 5 liiran pääsymaksulla.

Alue oli isompi kuin odotin. Jostain syystä luulin, että rauniot tarkoittivat paria taloa rannalla. Mutta ei, kyseessä oli ihan kaupunki, vaikkei niin iso kuin esim. ylempänä rannikolla sijainnut Ephesus. Näillä raunioilla oli kuitenkin ihan omanlaisensa tunnelma, sillä vaikka rakennuksia oli jonkin verran kunnostettu, niin tämän antiikin kaupungin vallannut luonto oli jätetty monilta osin paikoilleen.

Metsittyneitä katuja tallatessa olo oli kuin Lara Croftilla tai Indiana Jonesilla. Melkein odotin jonkinlaisen ansan laukeavan, jos vaikka astun väärälle kivelle.

Samalla reissulla käytiin myös ihmettelemässä Chimeran ikuisia tulia. Parikymmentä minuuttia ylös kivistä polkua vuorenrinteessä illan jo hämärtyessä. Siinä vaiheessa, kun kiipeäminen alkoi jo tuntui rankalta, taianomainen maisema aukeni eteen ja sai unohtamaan hengästymisen. Puuttomalla vuorenrinteellä paloivat leikkisät tulet, kuin pienet nuotiot siellä täällä. Mikään ihme, että aiemmin ihmiset luulivat hirviön asuvan vuoren sisällä. Tosiasiassa ilmiön aiheuttaa maan sisältä purkautuva kaasu.

Istahdimme muutaman tulen viereen ja vietimme pitkään lämpimällä kalliolla liekkejä katselemassa. Toisilla seurueilla tosin oli eväät paremmin hallussa, meiltä jäi vaahtokarkit ja viinipullot tuomatta. Matka alas vuorelta oli sitten oma seikkailunsa, kännykän ruudun valon avulla illan pimeydessä kivillä liukastellen.

Sunnuntaina varasin aamiaisen jälkeen itselleni Hamamista(turkkilainen kylpylä) hoitopaketin: 30 minuutin pesu + kuorinta, 30 minuutin hieronta sekä kasvonaamio 25€. Hamamin kuuman kosteassa huoneessa kylpijäni asetti pyyhkeen alleni ja puunasi minut päästä varpaisiin. Mukava, tosin hieman omituinenkin tunne, kun toinen ihminen pesee sinut, kuuraa varpaanvälit ja putsaa korvat… Ensin kuorintahanskalla, sitten saippuavaahtoon peittäen ja lopuksi vielä saavikaupalla vettä päälle. Hieroja taas kysyi haluanko rentouttavan vai vahvan hieronnan, sanoin että siltä väliltä. Tämän perusteella en haluaisi tietää millainen se vahva on, tehokkaalta tuntui tämäkin.

Loppupäivä sunnuntaista kuluikin koneen äärellä, sillä silloin oli viikon ainoa sateinen päivä. Maanantaina ei satanut, mutta koneella minä silti olin. Samoin tiistaina. On niin mukavaa, kun on toimisto! Osa meistä on diginomadeja, osa taas normaalisti paikallaan pysyviä yrittäjiä. Osa ajattelee tätä osittain lomana ja osallistuu kaikenlaisiin oheistoimintoihin ja retkiin. Minä taas olen niin innoissani toimistosta ja työyhteisöstä, ettei minua meinaa saada täältä mihinkään liikkeelle. Aamukävely rannalla sekä keskustelut lounaalla ja pitkällä illallisella riittää tällä hetkellä. Lisäksi meillä on joka arkipäivä työpajoja ja esityksiä mielenkiintoisista aiheista, osallistujien itsensä pitäminä.

Tällainen viikko. Aika hyvä :) Ja samaa jatkuu vielä kuukauden verran. Viikonlopuksi tosin Istanbuliin.

PS. Olemme nyt yöpyneet 161 yötä Airbnb-palvelun kautta varatuissa asuinnoissa. Esittelin eilen blogissa kaikki 15 Airbnb kokemustamme. Käypä lukemassa, jos kiinnostaa esimerkit siitä millaista majoitusta palvelussa on tarjolla.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstain työpäivä katkesi vain lyhyeen kauppareissuun, jolla napattiin myös kulman grilliltä souvlaki-wräpit lounaaksi. Leipomosta ostettiin leipä ja kahvipullat, mukava myyjä heitti kaupan päälle vielä neljä munkkia. Ihan noin vaan. Illalla suunnattiin Monastirakin metrikselle, jonne oltiin sovittu illallistreffit bloggaajaystävä Corinnen kanssa. Corinne oli bongannut netistä suositellun paikallisen pikkukuppilan, pienessä kellarissa sijaitsevan paikan, jossa ei kuulemma ole englannintaitoista henkilökuntaa eikä minkäänlaisia ruokalistoja. Hieman epämääräisillä, hämyisillä kujilla kävellessä oli aistit tarkkana. Sekä paikan bongaamiseksi että itsesuojeluvaistosta.

Paikka löytyi, mutta olikin kiinni, joten suunnattiin takaisin Psirin valoisammille kulmille ruokaa etsimään. Kierreltiin hetki ja onneksi sanottiin kaikille sisäänheittäjille ei, sillä yhdeltä sivukadulta löytyi ihan täydellinen Ouzoria Mavros Gatos. Pieni, värikäs kuppila täynnä iloisia paikallisia. Ruoka ja juoma oli erinomaista, jossain vaiheessa ilmestyi tulennielijä kadulle esiintymään ja jälkkäriksi pöytään (vaan ei laskuun) ilmestyi hunajalla maustetut shotit.

Perjantaina tehtiin vain töitä. Ainoastaan illalla käytiin kämpän ulkopuolella etsimässä jotain syötävää. Lähikuppila oli vielä melkein tyhjä, sillä eihän kukaan syö illallista niin aikaisin kuin kahdeksalta… Vain muutama vanhempi mies istuskeli tv:n ääressä, juoden olutta suoraan pullonsuusta.

Lauantaina vein Antin ihan omalle ruokakierrokselle Ateenan herkkuja maistelemaan. Olin TBEX:in aikana käynyt parillakin kierroksella ja halusin nyt jakaa näitä löytöjä Antin kanssa. Ja tietenkin päästä vielä itsekin uudestaan maistelemaan… Tarkoitus oli aloittaa “kaupungin parhaalla souvlakilla” Kostas-kojulla, mutta paikka olikin viikonloppuisin kiinni. Souvlaki-paikoista ei onneksi ole Ateenassa pulaa, joten ihan mukiinmenevä vaihtoehto löytyi läheltä.

Tämän jälkeen johdatin Antin kauppatorin (lihatori on aika näky, ei heikkovatsaisille) kautta Miran-deliin. Siellä sai maistelulautaselle osoitella lihoja ja juustoja vitriinin suuresta valikoimasta. Kyytipojaksi paikallisilla näytti olevan Ouzoa, mutta me päädyttiin pienpanimon olueen. Vatsat jo aika täynnä jatkettiin vielä jälkkäripuoti Staniin, jossa syötiin ehkä maailman parasta vuohenjogurttia hunajan ja pähkinöiden kanssa. Sekä lautasellinen loukoumadeja, jotka ovat erittäin suosittuja, hunajalla ja kanelilla päällystettyjä paikallisia munkkeja. Lopuksi vielä aukion laidan kahvilaan viinilasilliselle. Päivä oli aika hyvä.

Sunnuntai oli viimeinen päivämme Ateenassa, joten Antti kävi tutustumassa Akropolikseen ja muutamaan muuhun päänähtävyyteen. Koska minä olin nämä jo TBEX-reissuilla nähnyt, loikoilin kotona hetken pidempään ennen keskustaan suuntaamista. Monastirakin alue oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, lähinnä paikallisen näköisiä perheitä. Sujahdin itsekin mukaan, paikalliseksi naamioituen, eli ostin gyroksen ja istahdin kadunvarteen syömään. Tässä vaiheessa Antti liittyi mukaan seuraan ja vaelleltiin Monastirakin kirpparialueella hetki ihmettelemässä ja kuvailemassa. Sieltä löytyy kyllä ihan kaikkea!

Päivän päätteeksi hypättiin vielä hop-on-hop-off turistibussikierrokselle kaupungin ympäri. Ihan mielenkiintoista kuulla tarinoita kaupungista ja hahmottaa paremmin kokonaisuutta. Fiksumpi olisi tehnyt kierroksen hieman aiemmin kuin vikana päivänä… Mutta tulipa tehtyä, vaikka en ole ihan varma pistäisinkö rahaa tällaiseen bussikierrokseen (sain vapaaliput TBEX:istä).

Maanantaina pakattiin kamat hieman aiempaa hankalammin, sillä TBEX:istä tarttui mukaan kaikenlaista. Onneksi Pegasuksen lennoilla hintaan kuului ruumaan laitettava laukku, joten nakattiin Antin rinkka täpötäytenä sinne. Omaani taas pakattiin kaikki lähipäivinä tarpeellinen ja kannettiin mukana, sillä pelkään aina ruumassa kulkevien laukkujen häviävän tai ainakin tulevan myöhässä. – Ihan oleellinen pelko sinänsä, että myöhästymistä on tapahtunut useinkin.

Antalyassa oltiin joskus kymmenen aikaan ja siitä vielä kuljetus hotellille. Oltiin ainoat matkustajat 14-hengen minibussissa, näytti olevan ihan yleinen käytäntö täällä. Matkan varrella ihmeteltiin (mitä vauhdikkaassa kyydissä jännittämiseltä ehdittiin) kaupungin siisteyttä ja kehittyneisyyttä. Hirmu iso ero esimerkiksi Ateenassa nähtyyn. Perillä Kemerin kulmilla oltiin juuri ajoissa myöhäisillan snäckiä varten, eli pyörähdettiin sen kautta ennen sänkyyn kaatumista.

Tiistaina olikin sitten eka päivä Coworking Camp Turkey:tä (en tiedä miten suomentaa tuo coworking, yhdessä työskentely?). Tämä kuusiviikkoinen tapahtuma kerää yhteen yrittäjiä ja diginomadeja “työskentelemään talviauringossa”. Jokainen tekee siis omia töitään ja projektejaan, jonka lisäksi meillä on yhteistäkin ohjelmaa. Osa on paikalla koko ajan, kuten me, osa tulee vain viikoksi tai muutamaksi. Meillä on täällä iso työtila, jossa jokaisella on oma pöytä ja tuoli, lisäksi nopea netti, espresso-kone ym. tarpeellista. Hotelli itsessään on all-inclusive, eli ruokailuista yms. ei tarvitse huolehtia.

On se vaan mukavaa, kun on työkavereita ja toimisto! Ihan eri fiilis työskennellä, kun muutkin ympärillä paiskii töitä. Ja ikkunasta näkyy palmuja ja meri. Kävin jo kastamassa varpaani veteen, rohkeemmat uiskenteleekin. Joka arkipäivä meillä on parin tunnin yhteinen sessio, jossa osallistujat voivat vaikka kertoa omasta yrityksestään tai ongelmasta, jonka kanssa kamppailevat tällä hetkellä. Olen itse täällä vapaaehtoisena, eli noin 10 tuntia viikossa teen kaikenlaista, esimerkiksi noiden sessioiden suunnittelua. Tähän mennessä olen keskittynyt tekemään graafisia muistiinpanoja keskusteluista sekä suunnittelemaan vapaa-ajan aktiviteetteja, esimerkiksi retkiä lähiympäristöön.

Tosi kivalta vaikuttaa tällä hetkellä. Vähän jännitti sitoutuminen kuudeksi viikoksi, kun ei tiennyt mitä odottaa, mutta eiköhän tästä hyvä tule.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Yhden iltapäivän vietimme tutustumalla vanhan kaupungin eli Sultanahmetin ihmeisiin. Topkapin palatsi ja haaremi, Hagia Sofia, sininen moskeija. Wau, voin vaan sanoa! Topkapin palatsi on todella hyvin säilynyt (ja entisöity) monilta osin, joten siellä on hienoa kuvitella millaista elämä on siellä sulttaanin aikoina ollut. Upeita mosaiikkiseiniä, suihkulähteitä, kutsuvia sohvia (joille ei tietenkään saa istua)… Hagia Sofian tunnelma taas oli jotain, mitä on vaikea sanoin kuvailla. Yli tuhatvuotisessa rakennuksessa voi vain hiljentyä ja imeä itseensä rauhallisuutta ja historian havinaa. Hagia Sofia on rakennettu alunperin ortodoksiseksi kirkoksi vuonna 360. Palveltuaan reilut tuhat vuotta kristittyjen kirkkona se muutettiin moskeijaksi 1400-luvulla ja viimein museoksi 1935.

Istanbulista suuntasimme rannikon lomakaupunkiin Kusadasiin. Mun vanhemmat ja 7-vuotias siskonpoika olivat tulleet sinne lomailemaan, joten olimme varanneet itsellemmekin viiden yön majoituksen. – All-inclusive vesipuistohotellista. Olipa ainakin hieman erilainen kokemus kuin muut tämän kevään majapaikat. Lapsiperheitä oli todella paljon ja ihmiset lomafiiliksellä. Keskittyminen töihin oli siis välillä hieman vaativaa, mutta hieman rauhallisiakin nurkkia löytyi ja ainakin netti toimi ja juomapalvelu pelasi. Itse olin ensimmäiset päivät jonkinlaisessa mahataudissa, joten ei tullut ihan koko rahan edestä hyödynnettyä all-inclusivea. Kyllä siinä melkein kiroilutti, kun oli notkuvat pitopöydät ruokaa ja alas sai vain muutaman hedelmän. Itse vesipuistossa käytiin pari kertaa, mutta vesi altaissa oli niin jäätävän kylmää (Kaakkois-Aasian vesiin tottuneelle) ettei siellä kovin pitkään viihtynyt. Aaltoaallas tuli tutuksi, sillä siihen ihastunut ei-vielä-niin-uimataitoinen siskonpoika tarvitsi aina seuralaisen.

Teimme myös retken aivan hotellin lähistöllä sijainneille Ephesuksen raunioille. Ephesus oli yksi antiikin ajan suurista kaupungeista, asukkaita siellä oli parhaillaan noin 250.000. Siellä sijaitsi yksi antiikin seitsemästä ihmeestä, Artemisin temppeli. Kyseinen temppeli on hävitetty jo 400-luvulla, mutta monista muista rakennuksista on vielä osia jäljellä. Varsinkin 2.500 henkeä vetävä amphiteatteri oli pysäyttävä ilmestys. Ja kyseessä on tosiaan kokonainen rauniokaupunki, eli alueen kiertämiseen kannattaa varata pari tuntia.

All-inclusive hotellivarauksen päättyessä ei osattu päättää mihin seuraavaksi, joten otetiin vielä pariksi yöksi huone Kusadasista, tällä kertaa halvemmasta hotellista. 35 euron päivähinnalla saatiin tilavan huoneen lisäksi sekä aamupala että buffet-illallinen. Ja mahtavat merinäkymät neljännen kerroksen parvekkeeltamme. Hotelli oli aika syrjässä, mutta sopi hyvin työntekoon. Varsinkin, kun suurin osa muista vieraista oli kiertomatkalaisia, eli tulivat hotelliin vain yöpymään. Päivät saatiin siis istuskella rauhassa aulassa töiden parissa.

Saatiin päätettyä se seuraava kohdekin, eli Berliini. Matka vaatii seikkailua pikkubusseilla, juoksuspurtin junalle ja muutaman tunnin lennon. Ja täällä ollaan.

Follow my blog with Bloglovin

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä