Vanha kaupunki on täynnä turisteja, niin Kolumbian muista osista kuin muualta maailmasta. Sitä niin sanottua “todellista” Kolumbiaa täältä onkin turha etsiä, kaikki on kaunista ja siloiteltua kuin satukirjasta. Mutta miksipä ei sitä voisi tällaisestakin välillä nauttia? Pitääkö kaiken aina ollakaan niin todellista?

Massiivisia kirkkoja, koristeellisia rakennuksia, huikean korkeita ovia ja siellä täällä oivaltavaa taidetta.

Cartagena sijaitsee Pohjois-Kolumbiassa, Karibianmeren rannalla. Kuten sijainnista voi olettaa, ilmasto on trooppisen hikinen ja miellyttävintä ulkona liikkuminen on aikaisin aamulla tai iltaisin. Aamulla saa harhailla kapeilla kaduilla ihan omassa rauhassaan, kun muut turistit nukkuvat vielä makoisasti ja paikalliset vasta heräilevät päivään. Iltaisin taas kaupunki virkoaa eloon, keräten ihmisiä aukioille tanssiesityksiä katselemaan, illallistamaan ja juomaan pulloittain myytävää rommia.

Auringonlaskun aikaan paras paikka on kaupunginmuuri, jolta voi ihailla auringon painumista meren taakse. Varakkaampi istahtaa kahvilaan oluelle, säästäväisempi ostaa tölkin katumyyjältä.

Autojen liikkumista on rajoitettu vanhan kaupungin alueella, joten kaduilla saa kulkea melko vapaasti. Turistien suosiossa olevia hevoskärryjä pitää tosin muistaa varoa, sillä kaikki kuskit eivät paljoa ympärilleen vilkuile. Muuten muurien sisäinen alue on vierailijallekin hyvin turvallinen, kunhan muistaa pitää tavaroistansa huolta pitkäkyntisten varalta.

Ja koska raha-asiat aina kiinnostavat, niin tähän loppuun vielä muutama esimerkki hinnoista (huhtikuun 2015 vaihtokurssin mukaan): Airbnb-huone 28€, lounassetti 8.000COP (~3€), illallinen 20.000COP (~8€) ja olut terassilla 2.500 (~1€). Nämä siis vanhassa kaupungissa, heti muurien ulkopuolelta löytyy vähän särmikkäämpää Kolumbiaa ja vielä edullisempia hintoja.

Joko Cartagena houkuttelee?

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Jälleen tuplaviikkopostaus, tällä kertaa (teko)syynä Atlantinristeily ja hitaahko netti, joka ei pitänyt kuvatiedostojen siirtelystä.

Kaksi viikkoa sitten torstaina sanoimme hyvästit uusille Coworkation-ystävillemme ja jätimme taaksemme Tierra Bomban saaren. Saari olisi mielellään pitänyt meitä siellä vielä hetken, sillä venematkalla mantereelle moottori pysähtyi tämän tästä. Olimme alun perin ajatelleet viettää saarella vielä viimeisenkin Cartagenan yömme, mutta kun keskiviikkoisen sateen katkaisemaa sähköä ei kuulunut takaisin, päätimme varmuuden vuoksi suunnata takaisin mantereelle.

Onneksi läppärissä oli vielä sen verran virtaa, että ehdin löytämään meille majapaikan yöksi. Muutenhan sitä olisi voinut kulkea ovelta ovelle kyselemässä, mutta yhdellä jalalla hyppien se ei houkuttanut. – Ai miksikö yhdellä jalalla? Lue edellisestä Tämä viikko 77: Coworkation Kolumbia –postauksesta. – Oli muutenkin yllättävän hankalaa löytää tietoa siitä montako kerrosta kussakin hotellissa on ja onko niissä hissiä. Lopulta varasin hotellin, joka näytti kuvassa ainakin 10-kerroksiselta, ajatellen, että siellä on pakko olla hissi. Ja olihan siellä! Kaupan päälle tuli kiva näkymä huoneesta.

Lentoretki Cartagenasta Floridan Fort Lauderdaleen oli ehkä elämäni helpoin. Heti kentällä minulta kysyttiin haluanko pyörätuolin ja siinä minua sitten kuskattiin jonojen ohi. Enpä ole USA:n rajatarkistuksestakaan ennen selvinnyt vartissa. Viime vuonna samaisella Fort Lauderdalen kentällä jonotettiin melkein kaksi tuntia. En olisi ilman tuota pyörätuolia kyllä selvinnytkään, sen verran kävelyä ja jonossa seisoskelua olisi ollut tiedossa. Silti, jos olisin saanut valita, mieluummin ehjä polvi kuin nopeat rajamuodollisuudet.

Fort Lauderdalessa haettiin alle vuokra-auto ja hurautettiin saman tien muutama tunti etelään päin. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli kävellä monta reittiä Evergladesin kansallispuistossa ja nukkua siellä yö autossa. Jalkavammaisena ei pitkistä kävelyistä tullut mitään, eikä autossa nukkuminenkaan tuntunut hyvältä idealta. Majapaikka vaihtui hotelliksi ja muuten mietin, että onko meidän edes järkeä mennä kansallispuistoon vai olisiko parempi keksiä jotain muuta. Vierailijakeskuksessa meidät onneksi vinkattiin veneretkelle sekä muutamalle lyhyelle kävelyreitille, niin pääsimme kuin pääsimmekin puistoon tutustumaan. Vielä kun ostin aamulla kaupasta sekä polvituen että kävelykepin, niin liikkuminenkin onnistui paremmin.

Mainittu veneretki kulki suola- ja murtovedessä rannikolta sisämaan järville päin. Heti alussa bongasimme harvinaisen krokotiilin, mutta paljon muita eläimiä emme sitten nähneetkään. Manaatitkaan eivät halunneet näyttäytyä meille. Alueen kasveista ja puista opimme paljon, samoin alueen vallanneesta vieraslajista: burman pythonista. Aiemmin oli mahdollista pitää näitä isoja käärmeitä lemmikkeinä ja monet niistä päätyivät Evergladesin soille. Pääsivät karkuun joko vahingossa tai sitten tarkoituksella, kun omistajat kokivat liian isoksi kasvaneen käärmeen hankalaksi. Karkulaiset viihtyivät ilmeisen hyvin Evergladesissä ja nyt niitä on alueella arvioiden mukaan yli satatuhatta sotkemassa paikallista ekosysteemiä. Yhtäkään emme tosin nähneet.

Enemmän eläimiä näkyi Anhinga-polulla aivan puiston porttien lähistöllä. Alligaattoreita, pelottomia lintuja, isoja heinäsirkkoja sekä monenvärisiä liskoja. Ja mukavan monta penkkiä ripoteltuna polun varteen, jotta pääsin levähtämään vähän väliä. Tämä on ehkä yksi Evergladesin suosituimmista poluista, eikä suotta!

Paluumatka Fort Lauderdaleen sunnuntai-aamuna sujui liikenneruuhkaa laskematta sujuvasti. Satamassa sain taas pyörätuolikyydin, vaikka tällä kertaa ei jonoja ollutkaan. En vieläkään ymmärrä miten Royal Caribbean sen tekee, mutta jotenkin he chekkaavat sisään yli 5000 matkustajaa parissa tunnissa ilman jonoja.

Ja kyllä, luit oikein, yli 5000 matkustajaa, sillä olimme astuneet sisään maailman suurimmalle risteilyalukselle Allurelle! Sillä kuluisikin sitten seuraavat 9 päivää Atlantia ylittäessä ennen pysähdystä Malagassa.

9 päivää laivalla yhteenmenoon voi kuulostaa paljolta, mutta Allurella on paljon tekemistä. Itse en tosin voinut tuon polven kanssa kokeilla esimerksiksi ziplinea tai surffisimulaattoria. Lukemattomat tanssitunnitkin jäi välistä ja katselin vaan kateellisena vierestä muiden menoa. Karuselliin onneksi pääsivät tällaiset liikuntarajoitteisetkin.

Vaikka laiva on suuri, tai ehkä juuri siksi, sieltä löytyy monta erilaista pikkupaikkaa. Esimerkiksi lounaalle voi mennä valkoisten pöytäliinojen a la carteen, monipuoliseen buffetiin, puiston kahvilaan salaatille, tai sitten voi vaan napata hodarin boardwalkilta.

Illallisseura oli jälleen hyvin mielenkiintoista. Useimpina iltoina menimme a la carte -ravintolaan ja valitsimme jaetun pöydän. Näin saimme aina uutta juttuseuraa. Paljon reissaavia eläkeläisiä, monen monta teksasilaista kehumassa osavaltionsa villejä kevätkukkasia sekä yksi hyvinkin humalainen täti, joka ei muistanut mitään keskusteluista. Saimme tämän viimeksi mainitun tädin kanssa vietetyn illallisen aikana vastata varmasti lähelle kymmenen kertaa kysymykseen mistä olemme kotoisin ja kuulla aina saman ihmettelyn siitä, miten pitkä matka Suomesta on…

Töitä teimme vuorotellen shamppanjabaarin pehmeillä nojatuoleilla, yökerhon aamupäiväisessä hiljaisuudessa, kahvilan pöydässä, ulkona aurinkokannen lepotuoleissa ja pianobaarin sohvilla. Iltaisin oli viihdettä Broadway-show Chicagosta jäätanssiin ja jazz-kapakan livebändistä vesishown akrobaatteihin. Aika huiseja kaikki!

Tällä kertaa meillä oli käytössä rajaton nettikin. Nopea se ei ollut missään vaiheessa ja hirmukalliskin se oli ($240 2 laitetta 12 päivää), mutta toimi oikeastaan koko ajan! Pysyimme siis yhteydessä ulkomaailmaan koko ajan ja saimme ihan ”normaalejakin” töitä tehtyä. Aiemmilla ylityksillähän me olemme keränneet ylitysajaksi töitä joita olemme voineet tehdä ilman nettiä.

Töiden parissa kuluikin paljon aikaa tällä risteilyllä, kun ei vienyt tanssitunnit ym. aktiviteetit aikaa… Muun ohessa saimme ensimmäisen Android-appsimme julkaisukuntoon (siitä lisää ensi viikolla!) ja pari muuta melko pitkälle.

Toisen viikon keskiviikkona oli vihdoin ensimmäinen satamapäivä laivan pysähtyessä Malagaan. Mekin kävimme kaupungilla kävelemässä ja juomassa kahvit, tuliaisostoksilla turistirysissä ja etsimässä Lushin liikettä (shampoo-pala loppui, tarvitsemme pikaisesti uuden!). Malagassa oli mukavasti istuinpaikkoja siellä täällä, niin sain aina välillä lepuutettua jalkaani ja selvisin näin useamman kilometrin kävelystä.

Sellainen kaksiviikkoinen takana. Seuraavaksi pari päivää Barcelonassa ennen Suomeen lentämistä. – Jos muuten kaipaat talo/eläinvahtia kesällä, niin ota yhteyttä!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Meillä on ollut tapana sanoa, että on se ihmeellistä miten meillä on niin hyvä tuuri reissussa, ettei koskaan tapahdu mitään oikeasti ikävää. No tällä viikolla saatiinkin sitten pieniä lovia tuohon tuuriin…

Koko viikko kului Coworkation tapaamisessa Tierra Bomban saarella, aivan Cartagenan edustalla. Heräsimme aikaisin ja aloitimme päivän joogalla (johon tosin en loppupäivinä osallistunut, syy selviää tuolla alempana). Sitten oli vuorossa aamu-uinti, suihku ja aamiainen terassilla “päivän kysymyksen” parissa. Loppuosat päivistä täyttyivätkin sitten työnteosta, työpajoista ja opiskelusta. Työpäivä päättyi auringonlaskujoogaan ja sen jälkeen vuorossa olikin enää illallinen ja keskustelut. Useimmiten päädyimme nukkumaan jo hyvin aikaisin, koska aamulla uni loppui jo kuuden aikaan.

Meitä oli koolla aika pieni porukka, mutta varmaankin myös tästä johtuen ilmapiiri oli ihanan turvallinen, avoin ja kannustava. Mukavia ihmisiä ja niin mielenkiintoisia keskusteluita. Kirjoittelen varmaankin tästä Coworkation kokemuksesta vielä enemmän ihan erillisessä jutussa.

Mutta nyt niihin hieman ikävimpiin juttuihin tällä viikolla.

Perjantaina vietimme mukavaa iltaa pelaten mm. pullonpyöritystä ja itse muokkaamaamme pantomiimi-alias-peliä. Vatsa ihan kipeytyi hihityksestä ja muutama olutpullokin tyhjeni. Yhden aikaan yöllä kömmimme nukkumaan, tai se oli ainakin aikomuksemme, kunnes avasimme huoneemme oven ja vastassa olikin uima-allas.

Kylppärin hana oli aiemmin päivällä korjattu ja kaikki ei ilmeisesti ollutkaan mennyt ihan putkeen, sillä putken liitos oli nyt ratkennut ja vettä suihkusi huoneeseen. Onneksi meillä ei ollut mitään hajoavaa lattialla. Ja onneksi meillä oli apua, sillä yhteistuumin saimme vuodon tukittua ja huoneen kuivattua alta aikayksikön. Osa kyykki lattialla syvien lautasten kanssa kauhomassa vettä saaveihin, joku kiipesi katolle sulkemaan veden koko talosta ja yksi istui peukalo vesiputkessa vuotoa tukkimassa. Tilanne lähinnä huvitti kaikkia siinä vaiheessa, olihan alla jo valmiiksi naurunäytteinen ilta.

Seuraavana päivänä saapui korjaaja ja saimme samalla vedenkin takaisin taloon. Ei siis lopulta sen isompi kommellus, oikeastaan vaan hauska tarina kerrottavaksi.

Maanantaina kävi sitten se isompi epäonni. Aamu oli kuuma ja rannalla joogatessa hiki virtasi jo seitsemän aikaan. Keho väsyneenä en kiinnittänyt tarpeeksi huomiota liikkeisiini ja yhtäkkiä istuinkin maassa ja huusin kovaa kivusta. Polvilumpioni oli plumsahtanut pois kuopastaan ja oli nyt polven ulkopuolella. Sattui muuten aika kovaa. Onneksi sain itseni pidettyä jossain määrin rauhallisena ja Antti samoin ja saimme ojennettua jalkani suoraksi näin pakottaen lumpion takaisin paikoilleen.

Minulle on käynyt näin muutaman kerran aiemminkin, mutta lapsuudessa ja silloin lumpio on vain käväissyt paikoiltaan. Näillä kerroilla olen parantunut muutamassa päivässä. Tässä iässä keho ei ilmeisesti ihan niin nopeasti toivu ja olihan se lumpio pois paikoiltaan jonkin aikaa venyttäen kiinnikkeitä. Summasummarum, seuraavina päivinä en paljoakaan kävellyt vaan jouduin turvautumaan muiden apuun hyppiessäni yhdellä jalalla eteenpäin. Keskiviikkona pystyin jo hieman nilkuttamaan, mutta tarvitsin edelleen tukea, varsinkin pienenkin rappusen edessä. Maailmani siis pienentyi kattamaan lähinnä ulkotoimistomme ja oman huoneeni. Olo oli varmaan aika sama kuin tuon ylemmän kuvan merenneidolla olisi kuivalla maalla.

Sairaalaan en mennyt, sillä ajatus rannalle raahautumisesta ja pikkuveneeseen kipuamisesta ei oikein innostanut, kun pienikin jalan liike sattui. Ja koska polvi on aiemmin parantunut itsestään nopeasti, niin ajattelin, että katson hetken miten käy. Googletinkin asiaa ja yleinen ohje näyttää olevan tukea polvi (ei kipsillä vaan esim. joustositeellä) ja välttää laittamasta painoa sille muutaman viikon ajan. Antin lääkäriäitikin oli samaa mieltä.

Kyynärsauvat olisi kyllä ollut hyvä käydä hakemassa, sillä nyt jalalle tulee väkisinkin laitettua painoa. Perjantaina on edessä lento Floridaan ja kävelymatkat lentokentillä voi olla aika pitkiä. Loputon jonotus yhdellä jalalla seisten ahdistaa jo valmiiksi. Toivottavasti saan jonkinlaista apua kentällä ja pääsen ehkä jopa pidempien jonojen ohi. Kerron ensi viikolla miten kävi…

Kolmas epäonni viikolla oli keskiviikkoinen sadekuuro, joka katkaisi sähköt saarelta. Meille asti korjaustyöt eivät ainakaan seuraavaan päivään mennessä ehtineet eikä majapaikalla ollut kuin minigeneraattori aivan välttämättömien asioiden hoitoon. Työnteko loppui siis läppärin ja wifi-lähettimen virran tyhjentyessä ja yö oli aika kuuman kostea ilman tuuletinta. Toisaalta illanvietto terassilla lyhtyjen valossa oli oikein tunnelmallinen :)

Seuraavaksi edessä pikapysähdys Floridassa ja sen jälkeen maailman suurimmalla risteilyaluksella Atlantin yli!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Työntäyteinen viikko Cartagenassa takana. Eipä tullut liikuttua vanhaa kaupunkia pidemmälle, mutta sielläkin riitti paljon nähtävää ja fiilisteltävää. Useampana iltana suunnattiin kaupunginmuurille meren äärelle auringonlaskun aikaan. Siellä on kiva mutta kallis kahvila, joten nuukampi ostaa virvokkeensa katumyyjiltä ja istahtaa muurin päälle. Näkymät on samat :)

Pääsiäisviikonloppu näkyi myös Cartagenassa, varsinkin iltaisin kaduilla ja aukioilla oli väkeä ihan tungokseksi asti. Onneksi me olemme yleensä liikkeellä paikallisesta näkökulmasta niin aikaisin, että paikan saaminen ravintolasta tai terassilta ei ollut ongelma.

Antti otti tavakseen herätä aikaisin ja käydä kävelyllä ennen kuin auringonpaahde kävi ylivoimaiseksi. Yhtenä aamuna minäkin sain itseni ylös sängystä ennen seiskaa ja ehdin mukaan. Tyhjiltä kaduilta sai hienoja kuvia. On täällä vaan niin upeita vanhoja ja värikkäitä taloja huolella kunnostettuina! Yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen ikinä käynyt.

Ruokalöytöjä emme ole täällä sen kummemmin tehneet, kaikki on ollut ihan hyvää, muttei mitään maailmaa mullistavaa. Parasta on ollut Girasoles-ravintolan vegelounas. Eikä se Hard Rock Cafe:n hampparikaan huono ollut, vaikkei se millään tavalla kolumbialainen kokemus ollutkaan. Meksikon kulinaristisen ihmemaailman jälkeen kolumbialainen ruoka on aika mitäänsanomatonta. Juomapuolelta on pakko mainita ihanat tuoreista hedelmistä tehdyt mehut, joista en saa tarpeekseni. Mielenkiintoinen on myös paikallinen tapa tilata drinkkien sijasta pöytään jaettavaksi rommipullo lisukkeineen (limupullo, jäitä ja sitruunanpalasia).

Tiistaina pakkasimme jälleen kamamme, mutta tällä kertaa siirryimme vain muutaman kilometrin läheiselle Tierra Bomban saarelle. Aika uskomaton fiilis olla trooppisella paratiisisaarella, kun turkoosin merenkaistaleen toisella puolella kohoaa Cartagenan siluetti. Varsinkin illan pimeydessä näky on vaikuttava.

Tulimme tänne saarelle 10 päiväksi Coworkation-tapaamiseen muiden nomadien kanssa. Meillä on sekä yhteistä ohjelmaa että hyvin aikaa työskennellä omien juttujemme parissa. Tässä tapaamisessa erikoisjuttu on jooga, jota meillä on sekä aikaisin aamulla meren rannalla että illan hämärtyessä takapihan puiden varjossa. Näin paljoon liikuntaan tottumattomat lihakseni ovat hyvinkin kipeinä, mutta jo muutamassa päivässä olen myös huomannut edistyneeni. Rantahiekalla joogaaminen tuo omat haasteensa tasapainon suhteen, mutta mikäs sen mukavampaa kuin pulahtaa aaltojen syleilyyn tunnin hikoilun jälkeen.

Toimistoni on lähipäivinä näyttänyt tältä, ja kyllä, kissa kuuluu vakiovarustukseen!

Täällä työparatiisissa vielä seuraavakin viikko. En valita.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi viikkoa yhden hinnalla, sillä viime viikon vietimme Kuubassa netittömällä lomalla. Tai vilkaisin minä kerran mailiboksiani. Ihan vaan nopeasti tarkistaakseni, ettei maailma ollut kaatunut. Ei ollut. Ja olipa kyllä virkistävää viettää viikko ilman sosiaalista mediaa ja sähköposteja. Siinä vasta tajusin kuinka paljon ne aikaani normaalisti vievätkään.

Mutta palataanpa ensin torstaihin kahden viikon taakse ja viimeiseen päiväämme Sayulitassa. Vielä kerran katkarapucevicheä kulman kojusta, oluelle naapurin kanssa, rannalle katsomaan auringonlaskua vesisateesta huolimatta. Kotiin palatessa makkarin seinältä löytyi iso karvainen hämähäkki ja me kutsuimme naapurin tytön apuun. Ei se ole myrkyllinen, kertoi tyttö ajaessaan hämähäkin karkuun harjanvarrella. Ne syövät hyttysiä ja muita hyönteisiä, joten on oikeastaan ihan hyvä, että niitä löytyy ympäriltä. Olin silti aika onnellinen siitä, että tämä tapahtui vasta viimeisenä iltana.

Perjantaina lensimme México Cityyn. Laskeuduimme ilmeisesti juuri maanjäristyksen aikaan, mutten tuntenut mitään. Saattoi tosin olla, että olimme h-hetkellä vielä ilmassa. Tämä oli toinen pikavisiittimme Méxicoon: viime vuonna teimme vastaavan parin yön pysähdyksen. Tällä kertaa yövyimme meksikolais-saksalaisen ystäväpariskuntamme luona Condesan trendikkäässä kaupunginosassa. Työsuhdeasunnossa oli paljon tilaa ja kattoterassilta avautui näkymä kahteen suuntaan kaupungin yli.

Siellä asunnossa me sitten vietimmekin suurin osa ajasta rentoutuen, joko leffascreenin edessä tai olohuoneen sohvilla jutellen. Muutaman kerran päivässä kävimme puistossa kävelyttämässä pariskunnan uutta koiraa. Se oli löytökoira ja vielä “koeajalla” mutta en yhtään epäile ettei se jäisi heille pysyvästi. Lisäksi kävimme syömässä perulaisessa ravintolassa (jatkan kalansyöntiharjoituksiani!), runsaalla aamiaisella hyvin hitaan palvelun leipomossa, sekä katutacoilla herkuttelemassa.

Sunnuntaina etsiydyimme taksitolpalle aikaan, jolloin muut kadullaliikkujat olivat lähinnä baarista kotiin palaajia. Kentällä kaikki meni helposti ja oli kiva huomata, miten kommunikointi espanjaksi sujuu jo hieman paremmin. Tosin meidän edellämme Kuuban turistikortteja jonottamassa oli kiinalaispariskunta, joka ei puhunut englantia eikä espanjaa, mutta ilmeisen menestyneesti hekin reissun päällä olivat.

Kuubassa meitä oli vastassa trooppisen kuuma ja kostea keli sekä pienen haahuilun jälkeen löytynyt kuskimme. – Kuubassa matkustaessa on hyvä sopia joku hakemaan sinut kentältä/bussiasemalta ja viemään varaamaasi majapaikkaan, silloin ei tarvitse taistella kaikenlaisten sählärien kanssa.

Olimme varanneet etukäteen ensimmäisen kolmen yön majoituksen Havannassa Casa Particularissa, eli paikallisten vuokraamassa huoneessa. Varauksen voi tehdä netissä (ks. Cuba Junky. Myös Airbnb aloitti juuri Kuubassa ja välittää juurikin näitä Casa Particulareja.) Jatkovaraukset hoituvat näiden Casa Particularsien kautta, meidänkin Havannan isäntä neuvoi meitä suunnitelmissamme, soitti tutuilleen ja hoiti meille majoituksen ja vastaanottajan bussiasemalle.

Ensivaikutelma Havannasta oli likainen ja kulunut, vanhan keskustan kaduista suuri osa oli revitty auki putkitöitä varten. Pari päivää kaupungin kaduilla, värikkäiden siirtomaa-aikaisten talojen ja kunnostettujen vuosikymmeniä vanhojen autojen parissa, lattarimusiikin soidessa sai ajatukset kuitenkin muuttumaan. Havanna sai valtaansa hitaasti mutta vahvasti ja lopulta olin ihan myyty eläväiselle kaupungille. “Hola Amigos” -huudot ja lukemattomat myyntipuheet menivät jo toisesta korvasta ulos eikä niihin kiinnittänyt enää huomiota.

Me söimme paljon, hieman vaihtelevalla menestyksellä ja joimme jonkin verran, paremmalla menestyksellä. Hemingwaysin suosikkijuoma Daiquiri oli yleensä varma valinta, samoin kuin Mojito. Antin yrittäessä kerran tilata Cuba Libren tarjoilija totesi, että “olet nyt Kuubassa, ota jotain paikallista”.

Kuuntelimme bändien soitantaa kaduilla ja baareissa, uskaltauduimme tanssimaan hieman salsaa muiden turistien joukossa. Kävimme parissa historian museossa ja yritimme päästä Kuubalaisen taiteen museoon, joka olikin suljettu tuntemattomaksi ajaksi “vedenpuutteen vuoksi”. Kävelimme Maleconin rantakatua auringonpaisteessa aaltojen pärskeissä ja vuokrasimme päivän päätteeksi avoauton kuskeineen tunniksi. – Alla olevan kuvan auto ei liity tapaukseen, vaikka omalla tavallaan hieno onkin.

Havannasta matka jatkui Trinidadiin. Bussiasemalla selvisi, että aikataulut olivat muuttuneet ja seuraava bussi lähtisi reilun kolmen tunnin päästä. Onneksi paikalta löytyi pari kohtalontoveria ja saimme jaettua taksin (“publico”) suurinpiirtein bussilipun hinnalla. Kuskillamme oli raskas kaasujalka ja reilun viiden tunnin matka taittui kolmessa tunnissa. Välillä vähän jännitti maaseudun pikkuteillä viilettäessämme.

Trinidad oli varsinainen postikorttikaupunki. Kunnostetut, värikkäät siirtomaa-ajan talot, kaduilla kulkevat hevoskärryt ja vanhan keskustan autoilta suljetut mukulakivikadut kuljettivat sata vuotta taaksepäin.

Emme tehneet kaupungissa mitään sen ihmeempää, kävelimme vain ympäriinsä. Antin kamera oli ahkerassa käytössä. Välillä pysähdyimme syömään, kahvittelemaan, oluelle tai ihan vaan puistoon istuskelemaan.

Vanhassa kaupungissa joka toinen liike tuntui olevan taidegalleria ja niissä saimmekin kulumaan monta tuntia. Muutama taulu päätyi rinkkaan mukaan, vaikka kovin isoja emme saakaan mukana kuljetettua. Yksi uniikkiteos (suurin osa myynnistä olevista on kopioita tunnetuista kuubalaisista maalauksista) jäi kaihertelemaan mieltä, mutta sitä olisi pitänyt kantaa koko loppureissu erillisenä pakettina. Ensi kerralla sitten.

Päivät olivat tuskaisen kuumia ja me yleensä palasimmekin huoneemme viileyteen lueskelemaan niiksi tunneiksi jolloin varjot puuttuivat kaduilta. Iltaisin oli mukavasti hieman viileämpää ja juuri sopiva hetki ostaa muovimukillinen mojitoa katukojusta ja istahtaa pääaukion rappusille muiden matkaajien seuraan. Lähikuppilasta kantautui musiikki ja ohikulkijoita sekä leikkisiä katukoiria oli mukava tarkailla.

Majapaikkamme emäntä oli töissä kaupunginmuseossa ja kävimme siellä hänen suosituksestaan. Museon kokoelmissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, mutta itse rakennus ja varsinkin sen tornista aukeavat näkymät olivat ehdottomasti parin euron arvoisia!

Trinidadista jatkoimme Playa Gironin pikkukylään, jonne meidät houkutteli lupaus hyvistä sukellus- ja snorklausvesistä. Ja niitähän löytyi! Täällä koralliriutta on vain muutaman kymmenen metrin päässä rannalta ja sukeltamaan pääsee ilman venekyytiä. Upeat oli näkymät, kertoi Antti veden alta palatessaan ja maksoi samantien toisen sukelluksen siihen perään. Minä puolestani vuokrasin snorklauskamat ja uiskentelin omassa rauhassani värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Oli se vaan kivaa ja harmittaakin, että meille jäi lopulta bussiaikataulujen vuoksi vain tämä yksi kokonainen päivä aikaa täällä.

Majapaikkamme Playa Gironilla oli mukavin Kuuban kodeistamme ja emäntä ihanan kärsivällinen meille espanjaksi jutellessaan. Kylässä on pari ruokapaikkaa, mutta me söimme kaikki ateriamme majapaikassamme. Oikein hyvää ruokaa, eikä hinnalla pilattua. Vai mitä sanotte kokonaisesta hummerista kymmenellä eurolla?

Paluumatkaan Havannaan meiltä meni melkein kokonainen päivä, sillä bussi kiersi Varaderon kautta. Ollaan siis nähty vilaukselta myös Varaderon kuuluisat turistirannat ja täytyy myöntää, että aika upealta valkoinen hiekka ja turkoosi meri siellä näytti. Havannaan saavuimme alkuillasta ja kävimme illallisella 5Esquinas-italialaisravintolassa, joka oli jäänyt mieleen aiemmasta käynnistä. Sen jälkeen vielä vähän vaeltelua vanhan kaupungin kaduilla ja terassipysähdys.

Maanantaina soi kello aamulla varttia yli viisi ja kahden taksimatkan, kolmen lennon ja 14 tunnin jälkeen saavuimme Kolumbiaan Cartagenaan. Matkasta väsyneinä päädyimme epävirallisen taksin kyytiin ennen kuin hälytyskellot soivat, että Kolumbiassa se ei ehkä ole paras idea. Selvisimme kuitenkin ongelmitta perille, mitä nyt kuski pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Airbnb-huoneemmekin löytyi helposti ja mukava omistaja antoi meille vinon pinon vinkkejä kaupunkiin.

Arvata varmaan saattaa, että viikon nettipimennon jälkeen muutama päivä meni aika tiukasti koneen ääressä. Kämpästä olemme poistuneet lähinnä ruokailemaan. Iltaisin olemme kierrelleet hieman enemmän vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla.

Cartagena on aika samanlainen kuin Trinidad Kuubassa, tosin paremmassa kunnossa, trendikkäämpi ja mainoksilla höystetty. Värikästä, kaunista ja eläväistä. Keskiviikkona löysimme Getsemanin alueelta aukion, jonka reunoilla turistit ja paikalliset istuvat vierivieressä ja keskellä lapset potkivat jalkapalloa. Elämä on mukavaa.

Vielä muutama päivä täällä Cartagenan kaupungissa ja sitten siirrymmekin läheiselle saarelle muiden diginomadien kanssa Coworkation-tapaamiseen.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä