Jälleen tuplaviikkopostaus, tällä kertaa (teko)syynä Atlantinristeily ja hitaahko netti, joka ei pitänyt kuvatiedostojen siirtelystä.

Kaksi viikkoa sitten torstaina sanoimme hyvästit uusille Coworkation-ystävillemme ja jätimme taaksemme Tierra Bomban saaren. Saari olisi mielellään pitänyt meitä siellä vielä hetken, sillä venematkalla mantereelle moottori pysähtyi tämän tästä. Olimme alun perin ajatelleet viettää saarella vielä viimeisenkin Cartagenan yömme, mutta kun keskiviikkoisen sateen katkaisemaa sähköä ei kuulunut takaisin, päätimme varmuuden vuoksi suunnata takaisin mantereelle.

Onneksi läppärissä oli vielä sen verran virtaa, että ehdin löytämään meille majapaikan yöksi. Muutenhan sitä olisi voinut kulkea ovelta ovelle kyselemässä, mutta yhdellä jalalla hyppien se ei houkuttanut. – Ai miksikö yhdellä jalalla? Lue edellisestä Tämä viikko 77: Coworkation Kolumbia –postauksesta. – Oli muutenkin yllättävän hankalaa löytää tietoa siitä montako kerrosta kussakin hotellissa on ja onko niissä hissiä. Lopulta varasin hotellin, joka näytti kuvassa ainakin 10-kerroksiselta, ajatellen, että siellä on pakko olla hissi. Ja olihan siellä! Kaupan päälle tuli kiva näkymä huoneesta.

Lentoretki Cartagenasta Floridan Fort Lauderdaleen oli ehkä elämäni helpoin. Heti kentällä minulta kysyttiin haluanko pyörätuolin ja siinä minua sitten kuskattiin jonojen ohi. Enpä ole USA:n rajatarkistuksestakaan ennen selvinnyt vartissa. Viime vuonna samaisella Fort Lauderdalen kentällä jonotettiin melkein kaksi tuntia. En olisi ilman tuota pyörätuolia kyllä selvinnytkään, sen verran kävelyä ja jonossa seisoskelua olisi ollut tiedossa. Silti, jos olisin saanut valita, mieluummin ehjä polvi kuin nopeat rajamuodollisuudet.

Fort Lauderdalessa haettiin alle vuokra-auto ja hurautettiin saman tien muutama tunti etelään päin. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli kävellä monta reittiä Evergladesin kansallispuistossa ja nukkua siellä yö autossa. Jalkavammaisena ei pitkistä kävelyistä tullut mitään, eikä autossa nukkuminenkaan tuntunut hyvältä idealta. Majapaikka vaihtui hotelliksi ja muuten mietin, että onko meidän edes järkeä mennä kansallispuistoon vai olisiko parempi keksiä jotain muuta. Vierailijakeskuksessa meidät onneksi vinkattiin veneretkelle sekä muutamalle lyhyelle kävelyreitille, niin pääsimme kuin pääsimmekin puistoon tutustumaan. Vielä kun ostin aamulla kaupasta sekä polvituen että kävelykepin, niin liikkuminenkin onnistui paremmin.

Mainittu veneretki kulki suola- ja murtovedessä rannikolta sisämaan järville päin. Heti alussa bongasimme harvinaisen krokotiilin, mutta paljon muita eläimiä emme sitten nähneetkään. Manaatitkaan eivät halunneet näyttäytyä meille. Alueen kasveista ja puista opimme paljon, samoin alueen vallanneesta vieraslajista: burman pythonista. Aiemmin oli mahdollista pitää näitä isoja käärmeitä lemmikkeinä ja monet niistä päätyivät Evergladesin soille. Pääsivät karkuun joko vahingossa tai sitten tarkoituksella, kun omistajat kokivat liian isoksi kasvaneen käärmeen hankalaksi. Karkulaiset viihtyivät ilmeisen hyvin Evergladesissä ja nyt niitä on alueella arvioiden mukaan yli satatuhatta sotkemassa paikallista ekosysteemiä. Yhtäkään emme tosin nähneet.

Enemmän eläimiä näkyi Anhinga-polulla aivan puiston porttien lähistöllä. Alligaattoreita, pelottomia lintuja, isoja heinäsirkkoja sekä monenvärisiä liskoja. Ja mukavan monta penkkiä ripoteltuna polun varteen, jotta pääsin levähtämään vähän väliä. Tämä on ehkä yksi Evergladesin suosituimmista poluista, eikä suotta!

Paluumatka Fort Lauderdaleen sunnuntai-aamuna sujui liikenneruuhkaa laskematta sujuvasti. Satamassa sain taas pyörätuolikyydin, vaikka tällä kertaa ei jonoja ollutkaan. En vieläkään ymmärrä miten Royal Caribbean sen tekee, mutta jotenkin he chekkaavat sisään yli 5000 matkustajaa parissa tunnissa ilman jonoja.

Ja kyllä, luit oikein, yli 5000 matkustajaa, sillä olimme astuneet sisään maailman suurimmalle risteilyalukselle Allurelle! Sillä kuluisikin sitten seuraavat 9 päivää Atlantia ylittäessä ennen pysähdystä Malagassa.

9 päivää laivalla yhteenmenoon voi kuulostaa paljolta, mutta Allurella on paljon tekemistä. Itse en tosin voinut tuon polven kanssa kokeilla esimerksiksi ziplinea tai surffisimulaattoria. Lukemattomat tanssitunnitkin jäi välistä ja katselin vaan kateellisena vierestä muiden menoa. Karuselliin onneksi pääsivät tällaiset liikuntarajoitteisetkin.

Vaikka laiva on suuri, tai ehkä juuri siksi, sieltä löytyy monta erilaista pikkupaikkaa. Esimerkiksi lounaalle voi mennä valkoisten pöytäliinojen a la carteen, monipuoliseen buffetiin, puiston kahvilaan salaatille, tai sitten voi vaan napata hodarin boardwalkilta.

Illallisseura oli jälleen hyvin mielenkiintoista. Useimpina iltoina menimme a la carte -ravintolaan ja valitsimme jaetun pöydän. Näin saimme aina uutta juttuseuraa. Paljon reissaavia eläkeläisiä, monen monta teksasilaista kehumassa osavaltionsa villejä kevätkukkasia sekä yksi hyvinkin humalainen täti, joka ei muistanut mitään keskusteluista. Saimme tämän viimeksi mainitun tädin kanssa vietetyn illallisen aikana vastata varmasti lähelle kymmenen kertaa kysymykseen mistä olemme kotoisin ja kuulla aina saman ihmettelyn siitä, miten pitkä matka Suomesta on…

Töitä teimme vuorotellen shamppanjabaarin pehmeillä nojatuoleilla, yökerhon aamupäiväisessä hiljaisuudessa, kahvilan pöydässä, ulkona aurinkokannen lepotuoleissa ja pianobaarin sohvilla. Iltaisin oli viihdettä Broadway-show Chicagosta jäätanssiin ja jazz-kapakan livebändistä vesishown akrobaatteihin. Aika huiseja kaikki!

Tällä kertaa meillä oli käytössä rajaton nettikin. Nopea se ei ollut missään vaiheessa ja hirmukalliskin se oli ($240 2 laitetta 12 päivää), mutta toimi oikeastaan koko ajan! Pysyimme siis yhteydessä ulkomaailmaan koko ajan ja saimme ihan ”normaalejakin” töitä tehtyä. Aiemmilla ylityksillähän me olemme keränneet ylitysajaksi töitä joita olemme voineet tehdä ilman nettiä.

Töiden parissa kuluikin paljon aikaa tällä risteilyllä, kun ei vienyt tanssitunnit ym. aktiviteetit aikaa… Muun ohessa saimme ensimmäisen Android-appsimme julkaisukuntoon (siitä lisää ensi viikolla!) ja pari muuta melko pitkälle.

Toisen viikon keskiviikkona oli vihdoin ensimmäinen satamapäivä laivan pysähtyessä Malagaan. Mekin kävimme kaupungilla kävelemässä ja juomassa kahvit, tuliaisostoksilla turistirysissä ja etsimässä Lushin liikettä (shampoo-pala loppui, tarvitsemme pikaisesti uuden!). Malagassa oli mukavasti istuinpaikkoja siellä täällä, niin sain aina välillä lepuutettua jalkaani ja selvisin näin useamman kilometrin kävelystä.

Sellainen kaksiviikkoinen takana. Seuraavaksi pari päivää Barcelonassa ennen Suomeen lentämistä. – Jos muuten kaipaat talo/eläinvahtia kesällä, niin ota yhteyttä!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä