Torstai-illalla päätettiin rikkoa meidän useamman päivän mittainen kotirauha ja suunnata kaupungille hyytävästä puhurista huolimatta. Aivan New Orleansin varmasti tunnetuimman alueen, French Quarterin, vierestä löytyvä Frenchman Street on netin mukaan “paikallisten Bourbon Street”. Bourbon Street taas on French Quarterin tunnetuin bilekatu, joka näytti aika villiltä päiväsaikaankin. Frenchman Street oli onneksi hieman rauhallisempi versio ja näytti hyvin kutsuvalta ravintoloineen ja kadulle asti kuuluvine live-musiikkeineen. Jo aiemmin mainitsemani kylmä viima sai meidät tosin etenemään aika vauhdilla, eikä oikein tullut ihmeteltyä kaikkia yksityiskohtia.

Kun ei ollut tullut netistä katsottua mihin paikkaan mennä (aina pitäisi katsoa vinkkejä!) niin katseltiin ympärillemme, mikä näyttäisi mukavalta ruokapaikalta. Kun löytyi ravintola, joka ikkunasta katsoen oli lähes täynnä ja josta kuului livemusaa, niin sinne. Hampurilainen oli oikein maistuva, mutta bändi ei soittanutkaan ruokailuhuoneessa, eli puoliksi nappiin.

Vatsat täynnä etsittiin vielä paikka, jossa kuultaisiin sitä livemusaakin. Pitäähän sitä New Orleansissa käydessä kuulla jazzia. Löytyihän sitä! Mukava pikkubaari, loistava laulaja bändeineen ja tupa täynnä väkeä.

Perjantaina oli meidän “vapaapäivä” ja aika vallata French Quarter. Olimme saaneet ohjeet ajaa autolla lauttarannalle Algiers Pointiin ja hypätä sieltä joen toiselle puolelle vievään lauttaan. Näin päästiin French Quarterin kulmille huolehtimatta ruuhkassa ajamisesta tai parkkipaikan löytämisestä.

Perillä lähinnä käveltiin ympäriinsä ja imettiin tunnelmaa itseemme. Upeita vanhoja, entisöityjä rakennuksia, katusoittajia, ihan kokonaisia bändejä jazzaamassa, lukemattomia taidegallerioita, pieniä putiikkejä. Lounaaksi jälleen Po-Boy leipä ja visiitti museoon oppimaan lisää historiasta. Oli itse asiassa aika tylsä tuo Louisiana museo, kannattaa ehkä käyttää aika johonkin muuhun, jos tuonne päin maailmaa eksyy.

French Quarterista löytyy myös Cafe du Monde, maailmankuulu kahvila, joka on ollut paikallaan vuodesta 1862 ja josta saa kuulemma maailman parasta maitokahvia. Ei tullut kokeiltua, sillä jono kiemurteli ovesta ulos ja pitkälle kadun vartta pitkin. Kun ensin käveltiin sinne päin, ihmeteltiin, että mihinköhän nuo kaikki ihmiset jonottaa. Kahville tietenkin. Ajateltiin sitten, että käydään nyt edes jossain kahvilla. Mutta ei. Jopa Starbucksiin oli älytön jono, joten keiteltiin kahvit sitten vasta kotona.

Lauantai kului taas kotinurkissa, lähinnä eläinten parissa tai läppäri edessä. Sunnuntai-aamuna otettiin kunnon siivousrupeama, jotta kämppä olisi kunnossa omistajien saapuessa. Haudutin myös lihapataa tummassa oluessa, olisi sitten jotain tarjottavaa illalla.

Matkalla lentokentälle talon omistajia noutamaan pysähdyttiin vielä ostarilla, sillä en edelleenkään ollut löytänyt kenkiä rikkinäisteni tilalle. Nyt nappasi! Oli se ihme miten hankalaa on löytää ihan peruskenkiä, ei siis neonvärisiä lenkkareita, tai korkeita korkoja, tai kangastennareita, vaan jotain millä voi kävellä useamman kilometrin ja jotka menee kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Kun mukana on vain yksi pari umpinaisia kenkiä, niin niiden pitää olla aika monikäyttöiset.

Urheilukaupasta löydettiin myös alusvaatteita, joita ollaan nyt yli vuosi metsästetty. Monet matkabloggaajat hehkuttaa ExOfficion alusvaatteita (kuivuu muutamassa tunnissa, supermukavat, kevyet), mutta niitä ei ole löytynyt matkamme varrelta, vaikka olen monen monta urheilu- ja retkikauppaa kierrellyt. Vaihtoehtona olisi tietysti myös tilata netistä, mutta silloin postimaksut helposti maksaa saman verran kuin itse vaatteet. Mutta nyt siis löytyi.

Saavuttuaan kotiinsa omistajat vaikuttivat tytyyväisiltä talon ja eläinten kuntoon, ja lihapatakin kelpasi. Eiköhän saada siis ihan hyvä suositus, jonka avulla seuraavien vahtipaikkojen nappaaminen on helpompaa. Omistajat olivat huolissaan siitä, miten vähän kaupunkia me oltiin nähty, joten halusivat vielä viedä meidät maanantaina jonnekin. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa, koska suuri osa nähtävyyksistä oli maanantaina kiinni. Päädyttiin tekemään retki läheiseen suoluonnonpuistoon.

Kannatti! Aivan upeita maisemia, satumaailmassa oltiin taas. Ilma oli kirpeän kylmä, eli alligaattorit pysyivät visusti piilossa, mutta eipä ollut riesana hyttysiä tai hellettä. Muutaman kilometrin matkalla nähtiin sekä puista suota (swamp) että avosuota (marsh) ja kamera lauloi.

Paluumatkalla pysähdyttiin syömään mitäänsanomattoman näköiseen paikalliseen kuppilaan, jossa ilmeisesti kaikki kaupungin Po-Boy paikat läpikäyneen arvostelijan mielestä oli kolmanneksi parhaat paahtopaistisämpylät. Ja todellakin, hyvää oli! Mukavaa olla paikallisten matkassa, niin löytää tällaisiakin yllätyksiä. Itsekseen tuonne lähiön pikkuostarin ruokalaan ei olisi varmasti ikinä eksynyt.

Tiistaina halailtiin elukat viimeisen kerran ja suunnattiin kentälle. Hieman jännitti miten käy, koska oltiin juuri kuultu tanskalaiselta diginomadipariskunnalta, että heitä ei oltu päästetty Meksikon lennolle ilman matkalippua maasta pois. Mietittiin jo edellisenä iltana, pitäisikö ostaa varalle jokin peruutuskelpoinen lippu tms. Oli kuitenkin sen verran hankalaa / kallista, ettei viitsitty. Mutta ei mitään ongelmia, kukaan ei missään vaiheessa kyselly mitään, ei edes maahantuloviranomaiset Meksikossa.

Matkaan meni lähes 11 tuntia, sillä meillä oli useamman tunnin vaihto Atlantassa. Siellä on onneksi iso, mukava kenttä, joten aika kului hyvin. Käytiin TGI Fridaysissa nautiskelemassa burgerit ja bataattiranskikset mun ikisuosikilla JackDaniel’s-kastikkeella. Shoppailemaankin ehdittiin sen verran, että löydettiin tuiki tarpeellinen toinen pistokeadapteri ja miehelle uusi bluetooth headset.

Cancunin kentällä meitä odotti kyyti, sillä oltiin oltu kaukaa viisaita ja varattu shuttle valmiiksi. Ei tarvinnut miettiä, miten päästä koko päivän matkustamisen jälkeen hotlalle, vaan siellä meitä odoteltiin nimikyltin kanssa. Eikä laskukaan ollut kuin muutaman dollarin enemmän verrattuna bussilla keskustaan ja taksi hotlalle vaihtoehtoon.

Hotellille päästyä oltiin ihan valmiita nukkumaan, kunhan saataisiin itsemme ruokittua. Onneksi hotellin yhteydessä oli meksikolainen ravintola, josta sai kanaa ihanan mausteisella vihreällä chilikastikkeella. Annos sitä, kylmä olut ja peiton alle pehmeään sänkyyn. Päivä mukavasti pulkassa.

Keskiviikkona satoi koko päivän vettä, mutta käveltiin silti reilun kilometrin matka bussiasemalle. Ostettiin liput Meridan bussiin seuraavalle päivälle ja treffattiin muutama ystävä. Olin tiistaina laittanut somessa viestin, että Cancuniin ollaan matkalla ja J vastasi, että he lentävät sieltä huomenna kotiinpäin. Sovittiin siis kahvitreffit ja päästiin hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Hauskoja tällaiset onnenpotkut, mukavaa törmäillä tuttuihin.

Muuten Cancunin näkeminen jäi aika vähiin, ei viitsitty rannallekaan lähteä tässä vesisateessa. Tulipahan levättyä, ja viihdytään täällä Meksikossa varmaan ihan riittävä pitkään, että ehditään kokemaan aurinkoisiakin päiviä. Ja päästään rannalle.

Illalla käytiin taas syömässä hotellin ravintolassa ja törmättiin suomalaiseen reissariin. Pieni on maailma. Bongattiin mies kenkien suomenlipuista ja vaihdettiin muutama sana. Tällä oli parin viikon reissu loppumassa ja saatiin muutamia hyviä vinkkejä Jukatanin alueelle.

Netti oli alhaalla koko illan, joten en saanut tätä postausta lähtemään. Vieläkään nyt torstai-aamuna ei ole yhteyttä, ehkä sitten Meridasta saan tän eetteriin. Yritin eilen hankkia prepaid netin kännykkääni, mutten kielimuurista johtuen saanut asiaa hoidettua loppuun. Liittymä mulla nyt on, muttei vielä nettipakettia. Täytyy tänään yrittää uudelleen, niin olisi joku backup jos wi-fi yhteydet tökkii. Ja pitää treenata tuota espanjan kieltä, sillä aika suuri osa siitäkin vähästä mitä Puerto Ricossa elellessäni opin, näyttää hävinneen muistista.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista.
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Edelleen talo- ja eläinvahteina New Orleansissa. Tämä viikko on kulunut jo aika rutiininomaisesti päivästä toiseen. Aamulla siinä seitsemän aikaan herää joko siihen, että koira nuolee naamaa tai kissa pureskelee varpaita. Eihän siinä auta muu kuin nousta. Kissoille ruokaa, itselle kahvia. Sitten koirien kanssa puolen tunnin lenkille puistoon.

Lenkin jälkeen ensin koirille aamupalaa, sitten vasta itselle. Mysliä ja jogurttia, tai paahdettuja bageleita. Meille siis, koirat saa raksuja ja makkaraa. Päivän lehti on ilmestynyt muovisuojuksessa pihatielle. Sitä selaillessa huomion kiinnittää sekä ampumatapausten että hyväntekeväisyysjuttujen runsaus.

Me ollaan viritetty kotitoimisto keittiön pöydän ääreen, siinä aika kuluu rattoisasti neljään asti iltapäivällä. Pidetään me lounastauko sentään ja muutamana päivänä ollaan lähdetty ihan talon ulkopuolellekin asioimaan. Neljältä on aika päivän toiselle lenkille, josta yritetään tehdä pidempi kuin aamuisesta. Muutamana päivänä on paistanut aurinko oikein hienosti ja puisto näyttänyt parhaintaan. Puiston metsiköissä risteilee pieniä polkuja, joita pitkin on kiva seikkailla ja arvailla minne päätyy.

Huomatkaa muuten kuinka hienot erikoistehosteet saa aikaan ihan vaan tärisevällä kädellä kuvaten!

Toisen lenkin jälkeen on taas ruokinta-aika. Koirat jälleen ensin ja meille jotain ihan oikeata ruokaa, kun on kerrankin kunnon keittiö käytössä. Illalla on vielä aikaa työskentelylle tai television katselulle. Tai molemmille samanaikaisesti. Kivaa, kun kerrankin on valinnanvaraa ymmärrettävällä kiellellä olevien ohjelmien suhteen. Monet kanavat näyttää sarjoja useamman tunnin maratoneina, ja siihen onkin helppo jumahtaa illaksi seuraamaan vaikka Big Bang Theorya. Vielä yksi jakso…

Perjantaina kävin paikallisella ostarilla kenkiä metsästämässä, vajaat kaksi vuotta vanhoista Eccoistani kun alkaa pohja uhkavaasti rapisemaan. Pari tuntia haahuilua, jalat kipeinä kävelystä mutta ei löytöjä. Pitää siis käydä vielä uudestaan metsästysretkellä. Ois se meinaan kauheen kiva, että olis yhdet umpinaisetkin kengät matkassa.

Sunnuntaina suunnattiin Magazine-kadulle, jota reunustavat söpöt vanhat puutalot, pienet putiikit ja mukavat kahvilat. – Instagrammiin asti ei saatu näistä kuvia, joten ujutanpa tähän väliin yhden normikuvan.

Upeita käsintehtyjä koruja löysin, mutten osannut siitä ylitsevuotavasta tarjonnasta sitten valita yhtään. Matkamuistosaldo siis edelleen nolla tällä reissulla. Lounaaksi puolitettiin iso voileipä asiakkaiden kansoittamassa Stein’s Market & Deli:ssä. Suosiolle on ihan syynsä, ainakin tämän makukokemuksen perusteella. Kotiin palatessa ajeltiin vielä Uptownin läpi, ihan vaan jotta saatiin ihailla niitä upeita, massiivisia vanhoja mansioneita bulevardin reunoilla.

Tiistaina olikin jo uuden vuoden aatto. Oltiin ensin ajateltu suunnata ihan tuonne New Orleansin keskustaan, mutta se tuntui logistisesti liian haastavalta. Julkista liikennettä ei oikein ole ja kännissä ei viitsisi ajaa. Varasuunnitelmana ajateltiin suunnata vaikka pyörillä tänne meidän puolelle jokea Algier’s Pointiin. Sieltä kuulemma näkee kaupungin ilotulituksen oikein hyvin ja juhlijoita on alueella muitakin.

Lopulta koko illan satoi vettä ja oli niin koleaa, että ei lähdetty mihinkään. Jumitettiin kotisohvalla koirien kanssa, katsottiin telkkarista uuden vuoden vastaanottoa Time’s Squarella ja avattiin skumppapullo. Puolen yön aikaan kurkoteltiin parvekkeelta ilotulituksia, joita näkyi monesta suunnasta muttei kovin hyvin.

—

Vinkki: Julkaisin tänään kuvatarinan vuoden 2013 ensimmäisestä puolikkaasta. Sen lukemalla pääset nopeasti kärryille, millaisia seikkailuja viime vuosi piti sisällään.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista.
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai-aamu aloitettiin Breaux Bridgen majapaikassamme perinteisellä cajun-aamupalalla, eli minä söin ison lautasellisen munkkeja ja mies makkaraa. Mielenkiintoista. Aamupäivä saatiin vielä viettää mökkimme terassilla, kunnes oli pakko palauttaa avain ja jatkaa matkaa. Ennen New Orleansia halusin käydä jollain alueen plantaaseista. Tiedättehän, nuo Tuulen viemää tyyliset suuret kartanot puuvillapeltoineen ja orjineen (jäljellä tosin onneksi enää itse kartanot). Vaihtoehtoja oli useita ja melkolailla arpapelillä valittiin Oak Alley Plantasion, eli Tammikuja-plantaasi.

Kuten jo nimestä voi päätellä, niin Tammikujalle johti isojen tammien varjostama kuja. Olivat kuulemma noin 300 vuotta vanhoja. Varsinaiseen asuintaloon pääsi tutustumaan opastetulla kierroksella. Talo oli itse asiassa suhteellisen pieni, mutta opas oli niin hyvä tarinankertoja, että kierros saa kiitettävän. Opittiin mm. miten plantaasiajan ladyt söivät alkoholissa marinoituja hedelmiä illanvietoissa, koska heille ei varsinaisen alkoholin juominen ollut suotavaa.

Plantaasilta löytyi myös sisällissodan mukaisesti sisustettu upseerin teltta. Ajan henkeä mukaillen pukeutunut vanha herra oli paikalla kertomassa sota-ajasta. Murre oli niin vahva, että minulla oli vaikeuksia ymmärtää mitään. Ja mahtoikohan herran taskumatissa olla muutakin kuin vettä?

Orjat hoitivat aikanaan lähes kaikki työtehtävät plantaaseilla, niin myös Tammikujalla. Pihaan oli rakennettu muutama näköisversio orjien mökeistä ja niihin koottu muistoesineitä ja infotauluja. Koskettavinta oli nähdä listaus talon omaisuudesta, jonka yhtenä osiona olivat orjat. Jokainen lueteltu nimeltä, iältä ja “tyypiltään” (jenkeissä syntynyt, afrikassa syntynyt, mulatti tai karibialla syntynyt) ja kaikilla oli arvo $$ perässä.

Plantaasilta lähdettäessä oli jo melkein ilta, joten päätettiin ottaa huone ensimmäisestä vastaantulevasta kohtuuhintaisesta hotellista. Näillä spekseillä päädyimme huoltoaseman yhteydessä olevaan motelliin Laplacen kaupungissa. Halvalla sai ja oli ihan riittävän siisti, joten jäätiin siihen vaikka paikka jollain tavalla vähän epämääräinen olikin. Eteisaulassa hengasi useampia ihmisiä olutta juomassa, kuului juttelut mukavasti meidän huoneeseen. Onneksi eivät kovin pitkään yöhön jaksaneet.

Tajuttiin myös jossain vaiheessa, että oltiin ainoat valkoihoiset niillä kulmilla. – Täällä tuntuu jotkut paikat olevan aika selkeästi tietyn väristen ihmisten täyttämiä, eli jossain ravintolassa näkyy vain valkoihoisia, toisessa vain tummia. (Lattareita näkyy yllättävän vähän.) Mutta joo, taidettiin moneen kertaan rikkoa kirjoittamattomia sääntöjä, kun ei niitä tunneta. Ja hyvin meitä aina kohdeltiin, mitä nyt välillä saatiin melko pitkiä katseita.

Aamulla herättiin aikaisin (siis minun maailmassani aikaisin eli seitsemältä), nopea suihku ja muutamat esille otetut asiat takaisin pakaaseihin. Onneksi huomasin kurkata toisen sängyn peiton alle, muuten olisi jäänyt kännykkä matkalle.

Matkaa takaisin New Orleansiin oli enää alle tunti ja auton palautuspaikkakin löytyi helposti. Kovin helposti sen sijaan ei löytynyt bensa-asemaa, ajeltuamme puolisen tuntia ympäriinsä kävin lopulta sieltä Hertziltä kyselemässä. Ensi kerralla muistetaan ottaa se tankkauspalvelu, etukäteen ostettuna melko sama hinta kuin itse tankatessa, muttei tartte säätää. Jos taas ei ota tuota palvelua ja palauttaa auton tankki tyhjänä, niin maksaa noin kolminkertaisen hinnan. Oltiin vaan niin säästötuulella lähtiessä, että sanottiin kaikkiin lisäpalveluihin ja vakuutuksiin ei, sen tarkemmin miettimättä.

New Orleansiin tultiin talo- ja eläinvahdeiksi joulun ja vuodenvaihteen ajaksi. Isäntämme C noukki meidät autovuokraamolta kyytiin ja heti ensi töikseen ajelutti meitä ympäri kaupunkia, kertoi tarinoita ja osoitteli käymisen arvoisia paikkoa. Ei millään kyllä riitä tämä kolmisen viikkoa edes niiden paikkojen kiertämiseen. Lounaalle pysähdyttiin yhteen C lempikahvilaan syomään paikallisten suosikki eli Po-Boys-leipä (käytännössä täytetty patonki). Mun leivässä oli lihaa enemmän kuin tarpeeksi ja kastikkeet valuivat sormille. Hyvää oli!

Vahtimamme talo on muutaman kilometrin päässä keskustasta, toisella puolella jokea. Alue on perinteinen lähiö, isoja omakotitaloja vieri vieressä. Jouluvaloin koristeltuina, tietenkin. Astuttuamme jenkkityyliin suoraan autotallista taloon saatiin vastaan sylintäydeltä karvaisia otuksia. Koirat Zoe ja Ben sekä kissat Beanie ja Lulu olisivat seuranamme (ja vastuullamme) seuraavat pari viikkoa. C oli paikalla vielä pari päivää ja opetti meidät talon tavoille.

Sunnuntai-aamuna heitettiin C lentokentälle ja mieheni pääsi kokeilemaan ajamista käyttöön saamallamme “truckilla”. Ihan pieni se on, sanoi C:n puoliso M kun juteltiin ennen saapumistamme. Ihan pieni joo, jenkkimittakaavassa. Suomen mittakaavassa ei niinkään. Mutta eipä enää jännitä niin paljon liikenteen seassa, kun ollaan samalla tasolla muiden kanssa.

Eläimet on suht helppohoitoisia, kunhan ruokitaan muutaman kerran päivässä ja paijaillaan. Koirat viedään lenkille kaksi kertaa päivässä talon takana sijaitsevaan isoon puistoon. Tulee siis huomaamatta harrastettua liikuntaa joka päivä. Yöksi saatiin oma makkari käyttöön, mutta jo ekana aamuna C:n lähdön jälkeen herättiin kaikki kuusi samasta sängystä. Ja siitä lähtien vähintään koirat on jo ollut sängyssä odottamassa yön tullessa.

Täällä on myös iso keittiö kaikkine tykötarpeineen. C on intohimoinen kokkaaja, joten varustus on sen mukainen. Minäkin pääsin pitkästä aikaa kokkauspuuhiin. Tähän mennessä valmistunut mm. molekanaa ja avocadopastaa. Jouluaattoa varten tein perunalaatikkoa, lihakastiketta ja rosollia. Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni, sillä joulu on aina ollut minulle perhejuhla, eli itse ei ole tullut esim. laatikoita tehtyä.

Ihan herkullisia noista ensikokeiluista tuli. Vaikka perunalaatikon kanssa hieman jännitti, koska huomasin vasta kokatessa, että jauhoissa oli leivinjauhe valmiina. Lisäksi ostettiin muutamia herkkujuustoja, aivan taivaallisen hyvää cajunkalkkunaa ja pari valmissalaattia. Vielä kun kiehautettiin glögi kattilassa, niin joulutunnelma oli valmis. Täytyy kyllä myöntää, että jossain vaiheessa iltaa taisin hieman itkeä pirauttaa, kun oli ikävä perinteistä perhejoulua. Ensi vuonna ollaan Suomessa joulu, reissaamaan ehtii muulloinkin.

Joulupäivä, joka täällä päin maailmaa on itse asiassa se varsinainen juhlapäivä lahjoineen ja ruokailuineen, sujui meidän osalta aikalailla chillaten. Lähinnä syötiin jouluruokailun jämiä ja lekoteltiin telkkarin edessä katsoen random ohjelmia. Ja käytiin parilla pitkällä lenkillä koiruuksien kanssa.

– –
Instagram Travel Thursday on tällä viikolla joululomalla. Onneksi, sillä Instagramissani on tasan yksi kuva kuluneelle viikolle. Tämän postauksen kuvat siis ihan tavallisella kameralla otettuja.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä