Torstaina oli viimeinen pysähdys ennen pitempää pätkää Atlantin yli, kohteena Philipsburg St. Maartenin saarella. Emme olleet taaskaan (piheinä ihmisinä) varanneet mitään retkiä, vaan suunnitelmamme oli etsiä nettikahvila ja käväistä meren aalloissa. Alunperin olimme ajatelleet käydä kokemassa Maho-rannan, jonka yli lentokoneet lentävät hyvin matalalla, sillä ranta sijaitsee aivan lentokentän vieressä. Sinne ei kuitenkaan järjestetty retkiä laivayhtiön toimesta (liian vaarallista), joten paikalle olisi pitänyt mennä taksilla. Käypä hinta näytti olevan noin 30 euroa ja me ajateltiin sen olevan liikaa. – Mitä enemmän reissaa, sitä helpommaksi tulee jättää asioita välistä. Jos on lyhyellä lomalla, niin haluaa kokea kaiken ja osallistuu vaikka mihin, näin pidempään matkatessa on helppo ajatella, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Toisaalta, kuinka todennäköistä on, että päädytään St. Maartenille uudestaan? Nyt ehkä vähän harmittaa, että “lentokoneranta” jäi kokematta.

Muutenkaan tuo St. Maartenin pysähdys ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin maksettiin vesitaksista keskustaan $7 per pää, koska jossain mainittiin kävelymatkan olevan 1,5 mailia. Paljon lyhyemmältä se kuitenkin näytti ja monet sen kävelivät. Paikan päällä käveltiin ympäriinsä keskustan muutamaa pääkatua: rantabulevardia reunustivat baarit ja ravintolat, Front Streetia kalliimmat kaupat ja Back Streetia alemarketit. Mitään ei tosin ostettu. – Myöskään sen takia, että Antti ei ollut muistanut ottaa käteistä mukaan kuin parikymppiä (Antilla on oikeastaan kaikki meidän käteinen, mä kuljetan mukana vain kortteja).

Nettikahvilan metsästys ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin muilla pysähdyksillä, sillä vaikka lähes kaikki rantakahvilat ilmaista wifiä mainostivat, niin niiden toimivuus olikin sitten toinen asia. Kokeiltiin kahta eri paikkaa, enkä saanut edes sähköposteja luettua. Kuvia instagrammiin oli päivän ainoa saavutus. Eipä siinä sitten muuta, kuin lyhyt pulahdus lämpimän turkooseihin aaltoihin (seuraavasta mahdollisuudesta kun ei ole tietoa) ja paluu laivalle. Ehdittiin hyvin vielä lounaalle. Ja lähetettiin sitten viime viikon postaukset laivan hitaan ja kalliin, mutta toimivan, netin kautta.

Seuraavat viisi päivää, perjantaista tiistaihin kuluivat merellä ja ovat ajatuksissani muovautuneet yhdeksi palaksi. Yhtä päivää lukuunottamatta (tanssitunteja!) olemme käyneet salilla joka päivä. Pääharjoitus on ollut juoksumatolla kävely, epätoivoisena(?) ajatuksena treenata Espanjan Caminoa varten. Ja ajaa sisän Floridasta ostamiani vaellustossuja. Useamman kilometrin kävelyn päälle vielä vähän saliharjoituksia, pitkä venyttelysessio ja sitten saunaan tai poreammeeseen rentoutumaan. Tähän treenirutiiniin menee kaikkine valmistautumisineen ym. pari tuntia, joten ei päivässä sitten paljon muuta ehdikään kuin työtä tekemään ja syömään. Lounaalla ollaan nyt käyty useimmiten á la carten puolella, sillä siellä on aivan mahtava salaattipöytä. Illallisillakin ollaan viihdytty siellä, sillä ruoka on ollut tosi hyvää ja on mukavaa saada jutteluseuraa pöytäkavereista. Buffet-ravintolassa on tällä laivalla lähinnä pieniä pöytiä, jolloin siellä ei päädy juttelemaan muiden kanssa.

Meillä oli ajatuksena, samoin kuin viime risteilyllämme, olla tämä kaksi viikkoa juomatta alkoholia ollenkaan. Ei ole ihan onnistunut. Ei tosin olla ostettu itse mitään, mutta yhtenä päivänä oli tervetulotilaisuus kanta-asiakkaille, joka käytännössä tarkoitti 45 minuuttia puheita ja ilmaisia drinkkejä kuoharista cocktaileihin. Toisena päivänä taas oli kanta-asiakkaiden lounas, jolla tarjoiltiin viiniä. Ja sitten vielä yhtenä päivänä meitä odotti hytissä rosé-pullo suklaakuorrutettujen mansikoiden kera, anteeksipyyntönä siitä, että toisena päivänä hyttimme vessa ei vetänyt moneen tuntiin.

Juhlittu me ei kuitenkaan olla, eikä yhtenäkään iltana liikkeellä enää kymmenen jälkeen, vaan aina ajoissa nukkumassa. Tavoitteena on jonain iltana vielä selvitä yökerhoon asti… Ollaan me sentään käyty katsomassa muutama Broadway-tyyppinen show ja jäätanssiesitys sekä kuunneltu pari luentoa (“Onko muilla planeetoilla elämää?”, “Tarinani viinitilan perustamisesta”). Azoreista kertovaa luentoa olen katsonut uusintana telkkaristakin, sillä sen pitäjä oli (kai tahattomasti) hillittömän hauska. Hän toisteli samoja sanoja koko ajan (OK? Once again, girls and boys… You must remember… It’s very important… Amazing… I’m at your service…) – siinä olisi ollut loistopaikka juomapelille. Parhaita kohtia esityksessä oli selitys, miksi retkelle Windsorin palatsiin kannattaa osallistua: britit itsekään pysty käymään siellä, koska niillä on niin paljon töitä ja lomalla ne menee Kanarian saarille.

Keskiviikkona pysähdyttiin Ponta Delgadassa, Azoreilla. Ilma oli harmaa ja sateinen, fiilis hyvin eurooppalainen. Portugalillehan tämä saari kuuluu, ja kahvilasta sai maistuvia Pastel de nata -leivoksia. Pitihän sellaiset ottaa Lissabonin aikoja muistellen. Lähes koko päivä kului kahvilassa, sillä suunnittelemamme kävely ympäri kaupunkia jäi aika vähiin sateen vuoksi. Kahvi oli hyvää ja netti toimi, joten mikäs siinä.

Edessä vielä kolme päivää merellä ja sitten ollaankin jo Southamptonissa. Englantia ei tosin ehditä sen kummemmin kiertämään, vaan suunnataan suoraan Espanjaan perhettäni tapaamaan. Maanantaista lähtien siis takaisin nettiyhteyden ääressä ja silloin luvassa enemmän päivityksiä.
—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kirjoittelin kokemuksistamme jo melko kattavasti Tämä viikko 3: Portugali ja Suomi postauksessa, mutta siinä yhteydessä esittelin vain Instagram-kuvia. Koneelta löytyi vino pino otoksia tuosta tunnelmallisesta kaupungista, joten pitäähän niitäkin päästä jakamaan. Alla siis valikoima Porton kuvasadosta.

Eikös ole aika mukavan näköinen kaupunki?

Ihanaa väriloistoa, upeita laattakoristeluita, elämäniloa. Tällaisessa naapuristossa olisi mukava asustella.

Vaikka nämä talot sijaitsivat turistien kansoittamalla joenrannalla, niin asunnoissa oli ihan normaalia elämää. Pyykit parvekkeella kuivumassa ja kokkauksen tuoksu avoimesta ikkunasta.

Taidokkaita laattaseiniä oli kaikkialla. Tässä yksityiskohta rautatieasemalta.

Kaikki talot eivät olleet ihan priimakunnossa, omalla tavallaan viehättäviä silti.

Näkymä meidän mäeltä alas joelle. Vastarannalla siintävät ne kuuluisat portviinikellarit.

Tuolta mäen alta löytyi meidän lähikauppa. Ostosten ylöskantaminen kävi hyvästä treenistä.

Meidän kapea kotikatu ja kanssa-asukkeja. Kissoja näkyi muutenkin kaupungissa joka puolella. Olivat onneksi suurin osa oikein hyväkuntoisen näköisiä, eli joku heistä huolehti.

Köysiradalla olisi päässyt kukkulan päällä sijaitsevalle linnakkeelle. Ja näkymät on varmaan aika hyvät tuossa matkan varrella. Oltiin itse pihejä eikä kokeiltu tuota kalliimman puoleista lystiä.

Yksi Porton visiitin kauan odotettuja kohokohtia oli kierros portviinikellareissa.

Siinä sitä kypsyy, portviiniä maailmalle.

Päästiin me maistelemaankin. Kierrettiin useammassa kellarissa vertailemassa ja etsimässä omaa suosikkia. Quinta de Noval oli meidän kokeiluaineiston perusteella paras.

Vanhaa ja kaunista Livraria Lello kirjakauppaa käytettiin kuvauspaikkana Harry Potter elokuvissa. Siksi siellä nykyään onkin enemmän turisteja kuin kirjoista kiinnostuneista.

Viimeisen päivän toimisto ennen junan lähtöä. Oikein mukava kahvila muutaman tunnin työntekoon.

Kaikilla asiat ei ollut ihan niin hyvin, mutta olipa ainakin löytynyt aurinkoinen lepopaikka.

Rantakatu oli kohtaamispaikka, yksi kaupungin (turisti)elämän keskuksista. Markkinakojuja, ravintoloita, risteilyjä Douro-jokea sisämaahan.

Auringonlasku jokirannassa oli aika upea näky. Värit taivaalla, hiljentyvä katu, jokea halkovat pitkulaiset alukset, jotka ennen kuljettivat portviiniä ja nykyään turisteja.

Joen ylittävä silta oli aika vaikuttava ilmestys. Sen ensi kertaa nähdessäni mietin, että pitääkö meidän kiivetä tuonne ylös yli päästäksemme. Oli siinä alempanakin tie, onneksi. Jalkalihakset kiittävät.

Iltavalaistuksessa silta pääsi oikeuksiinsa. Saatettiin jäädä sitä ihailemaan joksikin aikaa.

Ja vielä pari taloa tähän loppuun! On ne vaan niin kivoja.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai oli meidän viimeinen kokonainen päivä Lissabonissa ja käytettiinkin se lähes kokonaan turisteiluun. Oli vielä niin monta asiaa tekemättä ja kokematta. Ensin hypättiin turistientäyteiseen 28 ratikkaan, jolla pääsi meidän kulmilta keskustan läpi Alfaman kukkuloille. Alfama on Lissabonin vanhin kaupunginosa, keskiajalta peräisin. Siellä ihasteltiin maisemia, kapeita katuja ja vanhoja taloja. Kukkulan päältä olevasta linnoituksesta oli hienot näkymät kaupungin yli. Linnoituksen muureilla kävellessä ja keskiaikamusiikin soidessa taustalla oli aika taianomainen olo. Käveltiin kukkulalta alas, käytiin ihastelemassa jotain todella vanhaa kirkkoa ja pysähdyttiin kävelykadulle syömään vohvelia. Mentiin vihdoinkin sillä ulkoilmahissillä ylös meidän kukkuloille ja osuttiin mukavalle aukiolle. Istahdettiin kokeilemaan paikallista erikoisuutta, kirsikanmakusta Ginginha-likööriä ja kuuntelemaan katusoittajia.

Illan lopuksi vielä näköalatasanteelle. Siellä oli vapaana pari rantatuolin näköistä istuinta, aseteltuna näköalaan päin. Parkkeerattiin siis siihen hetkeksi (lue: muutamaksi tunniksi). Punkkarisetä tuli esittämään tulijönglöörausta. Se vaikutti hieman sekavalta ja mietin että mitäköhän tostakin tulee. Ihan hyvin se kuitenkin veti. Esityksen jälkeen juteltiin sen kanssa hetki, tai oikeastaan se jutteli ja me hymisteltiin. Sillä oli hiiri hupparin hupussa. Ei näyttänyt yhtään pelkäävän vilinää ympärillä, siinä se vaan tyynenä hengas. Siis se hiiri. Kuten mieskin kyllä. Miehellä oli myös koira, jonka papereita se ylpeänä esitteli. Nyt sen voi kuulemma ottaa mukaan vaikka lähtisi ulkomaille. Mies kertoi myös, että rankkuri oli kerännyt koiran jokin aika sitten ja hän oli ollut useamman päivän syömättä, jotta sai kerättyä tarpeeksi rahaa sen lunastamiseen ulos. Prioriteetteja.

Perjantaina koottiin kamppeet kasaan, tarkistettiin vielä kerran ettei mihinkään kaappiin jäänyt mitään ja suunnattiin junalle. Olin ajatellut saavani paljon töitä tehtyä kolmen tunnin junamatkan aikana, mutta unohduin vähän väliä tuijottamaan ohikiitäviä upeita maisemia. Perillä Portossa piti vielä mennä lähijunalla keskusta-asemalle. Periaatteessa helppo juttu, mutta juna oli ilmeisesti myöhässä ja lähtölaituri vaihtui useaan otteeseen. Jotain kuulutettiin Portugaliksi ja hetken kuluttua huomattiin, että melkein kaikki ihmiset oli hävinnyt laiturilta. Ekalla kerralla meni hetki ennen kuin tajuttiin mitä tapahtuu, junan tiedot vaan hävis laiturin inforuudulta ilman mitään ohjeistusta jatkosta.

Porto tarjosi hyvää harjoitusta mäkikävelystä, tuntui että koko ajan mentiin joko ylös tai alas. Meidän huoneistohotelli oli vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla, jossa puoliksi romahtaneet ja hienosti laitetut talo seisovat vierivieressä ja kissoja loikoili siellä sun täällä. Hotelliin kirjautuessa meille kerrottiin, että lähin kauppa on vain muutaman minuutin päässä. Kyllä joo, mutta jyrkän mäen alla. Lisäharjoitusta tuli siis kauppakasseja ylämäkeen raahatessa.

Ekana päivänä, eli perjantaina käytiin vaan syömässä hyvin myöhäinen lounas ja kaupassa hakemassa ruokaa hotellille. Lauantaina satoi vettä lähes taukoamatta. Siitä huolimatta tehtiin pieni kävely keskustaan. Löydettiin sieltä näitä tyyppejä hengaamassa.

Käytiin myös kurkkaamassa Livraria Lello, hyvin vanha ja kaunis kirjakauppa, jota on käytetty myös Harry Potter leffoissa. Omistajilla on nykyään ilmeisesti ongelmana turistien määrä, varsinkaan kun harva ostaa mitään, tulee vaan ihmettelemään. Miettivät kuulemma jo pääsymaksua… Ei mekään kyllä mitään ostettu, kun kirjat kulkee nykyään elektronisessa muodossa mukana. Kirjakaupan vierestä löytyi kahvio, josta saatiin paikallista herkkua Francesinha-leipää. Kyseessä oli siis leipä, jonka sisässä oli viittä eri lajia lihaa ja paria juustoa. Koko homma oli kauttaaltaan päällystetty sulatetulla juustolla ja kastikkeella ja tarjoiltiin ranskalaisten kanssa. Hyvää, mutta hieman liian rasvaista ja täyttävää. Ei tullut enää nälkä sinä päivänä. Ennen kotiin suuntaamista käytiin vielä valokuvamuseossa, jonka ensimmäisen kerroksen näyttely sodassa haavoittuneista sai taas kyllä ajatukset laukkaamaan.

Sunnuntai oli varattu Vila Noca de Gaian joenranta-alueelle ja sen kuuluisille portviiniluolille. Rypäleet portviiniä varten kasvatetaan kauempana Douro-joen varrella, mutta itse viinikellarit ovat täällä Portossa. Ferreiran kellareilla osallistuttiin kierrokselle, jossa opittiin portviinistä ja sen historiasta hieman enemmän kuin aikaisemmin. Muissa kellareissa tyydyttiin vain maistelemaan. Päivän aikana kävi selväksi kolme eri portviinityyppiä, sillä jokaisessa käymässämme paikassa käytiin nämä läpi tarjoiluvinkkien kera (Valkoinen = viilennettynä, jälkkärien kanssa, tms. Ruby = vahvat juustot, tumma suklaa, jne. Tawny = pähkinät, kuivatut hedelmät, jne). Omaa suosikkia näistä tyypeistä en osaa valita, sillä kaikki toimii eri tilanteissa. Mutta merkeistä paras tämän empiirisen kokeilun perusteella oli Quinta do Noval.

Maanantai-aamuna herättiin suht aikaisin portviinintäytteisestä sunnuntaista huolimatta. Oltiin tosin oltu kotona jo aikaisin illalla, koska nuo kellarit olivat auki vain viiteen-kuuteen asti. – Kannattaa muuten tarkistaa aukioloajat varsinkin talviaikaan. Marraskuusta lähtien monet kellareista pitävät pitkän lounastauon ja menevät myös kiinni hieman aiemmin. Osa ei ole ollenkaan auki viikonloppuisin tai ainakaan sunnuntaisin. Onneksi paikkoja on kuitenkin niin monta, että tekemistä riittää, ellei sitten halua juuri jonkun tietyn merkin kellarissa vierailla.

Mutta maanantaissa siis olin menossa. Silloin tehtiin koko päivä töitä, alkuosa siitä mukavassa ulkokahvilassa auringon paisteessa. Juotiin kahdet kahvit, syötiin aamupala ja lounas. Kahdelta ihmiseltä 19€. – Arvatkaa oliko muuten shokki tulla Helsinki-Vantaalle, jossa vissypullo kahvilassa maksoi 3,90€?

Tiistaina taas kamat kasaan. Istuskeltiin ulkokahvilassa aamukahvien ja lounaan ajan, imien auringonsäteitä varastoon marraskuista Suomea varten. Lounaan jälkeen junalla takaisin Lissaboniin. Tällä kertaa juna hyppi ja töksähteli niin paljon, etten saanut töitä ollenkaan tehtyä. Onneksi oli podcasteja kuunneltavana. Lissabonissa suoraan hotellille, nopea illlallinen viereisessä raflassa ja kuuma vaahtokylpy illan päätteeksi. Välillä on kiva olla vähän hienommissa hotelleissa, löytyy siisti amme ja mukava sänky. 46€/yö, eli yli meidän budjetista pysyen kuitenkin järkevän hemmottelun rajoissa. Ja sijainti ihan lentokentälle menevän metron vieressä oli säätämisenvähentäjänä varmasti muutaman euron arvoinen.

Keskiviikko oli kokonaisuudessaan matkapäivä. Kello soi puoli seiskalta, sillä illalla ajattelin optimistisesti, että puol tuntia aamulla riittää. No eihän se ihan riittänyt. Onneksi lentokentälle matkatessa ei tullut viivytyksiä, joten ehdittiin koneeseen. Pitäis oppia ottamaan vähän enemmän sähläysvaraa aikatauluihin. Jos vaikka päätyy väärään suuntaan menevään junaan (kuten Roomassa), joka vielä pysähtyy pitkäksi aikaa keskelle ei mitään jonkin onnettomuuden takia.

Lento meni hyvin, vähän hyppivää kyytiä sekin kyllä. Lähes koko matkan oli turbulenssin takia turvavyövalo päällä. Jäi siis työnteko väliin, mutta sainpa vihdoinkin syvennyttyä muutamaan lattarioppaaseen, joita olin Kindleeni ladannut. Muutamia ideoita tuli lisää siitä, missä voitaisiin kevään aikana käydä. Lento saapui ajallaan ja Hämeenlinnan bussikin lähti juuri sopivasti, ettei joutunut odottelemaan. Kylmä tuli jo siinä parissa odotteluminuutissa. Miehen vanhemmat oli ollut käymässä Roomassa ja osuivat samaan bussiin. Päästiin siis yhtä matkaa perille. Illalla vielä ruisleipää ja hyviä juustoja. Vielä kun pian saa salmiakkia, niin kaikki hyvin.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tilitämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät listauksen kullakin viikolla kootuista postauksista. Tämän viikkoisen kokoelman löydät vaikka täältä (itse tekstin alapuolelta).
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina lähdettiin etsimään lounasta ulkoa. Ensin törmättiin hienoon näköalapaikkaan (Miradouro de São Pedro de Alcântara, kuva yllä), jota ei oltu aiemmin nähty, vaikka onkin hyvin lähellä meidän asuntoa. Edelleen siis löytyy uutta ja jännää lähikulmilta kolmen viikon asumisen jälkeen.

Lounastakin löydettiin, päivän menu muiden turistien seurassa. Mutta kun se näköala vaan oli niin kiva. 10€ per pää iso kana-annos leivän ja juoman kanssa, ei ihan mahdoton hinta. Palvelu oli ehkä kyllä hitainta mihin täällä oon törmännyt, eli ei tullut uutta suosikkia tästä ruokapaikasta.

Ahdettuamme mahamme täyteen ja ihailtuamme tarpeeksi maisemaa suuntasimme rautatieasemalle ostamaan junaliput Portoon. Ensin jonottelin hetken lähijunien jonossa, kunnes huomasin erehdykseni ja suuntasin etsimään kaukojunien lipunmyyntiä. Löytyihän sekin, mutta olivat juuri lähteneet lounastauolle. Meille jäi siinä tunti aikaa kierrellä keskutassa, eli ihan ylimääräinen sightseeing hetki. Käytiin myös ostamassa mulle lisää vihreätä inkivääriteetä terveyskaupasta, kun meidän lähikaupan teevalikoima on erikoinen ja hyvin rajoitettu. Lippuluukkukin lopulta aukesi ja nyt on kädessä liput Portoon! Vinkkinä muuten se, että jos liput ostaa vähintään viikkoa etukäteen on mahdollista saada 40% alennusta. Meille tämä tarkoitti noin 40€ säästöä, eli kannatti tehdä lenkki aseman kautta jo ajoissa.

Perjantaina alkoi marraskuu ja syksy on selkeästi saapunut. Takille ei kuitenkaan ole vielä ollut tarvetta, neule on riittänyt iltaisinkin hyvin. Marraskuun myötä moni paikka on siirtynyt talviaikatauluihin, esimerkiksi miettimiämme tippausperusteisia kävelykierroksia järjestetään harvemmin. Ja meidän lähipuiston kioski ei ollutkaan auki, kun meinattiin sinne perjantaina hetkeksi istahtaa. Onneksi isomman Principe Real aukion kioski oli. Onnistuttiin vieläpä löytämään vapaa pöytä, vaikka kysessä on varsinkin viikonloppujen alkuillasta hyvin suositusta hengailupaikasta.

Olen viime aikoina lueskellut paljon tehokkuudesta, aikaan saamisesta ja elämän järjestämisestä (esim. Getting Things Done ja Power of Habit). Näistä intoutuneena käytinkin lauantai-aamupäivän elämääni järjestelemällä. Voisin kirjoitella löydöksistäni ja uusista käytännöistäni vaikka ihan erillisen postauksen. Iltapäivällä käveltiin alas meren rantaan. Matkan varrelta löytyi tämä päivää piristävä katutaideteos.

Rannalla oli jännän näköisiä istuimia, jotka samalla toimivat puiden ruukkuina. Vapaana olevat olivat vaan niin likaisia, että päädyttiin istumaan kiveyksen reunalle. Siinä vierähti aika pitkä tovi, meren katselemisessa on jotain hyvin rauhoittavaa. Ajatukset saa rauhassa harhailla ja niille tuntuu olevan tilaa.

Kun vihdoin lähdettiin eteenpäin niin eiköhän jo muutaman sadan metrin päästä löytynyt niin mukavan näköinen rantaportaikko, että taas piti istahtaa alas. Tässä kohtaa meren lisäksi viihdettä toi pieni paikallinen tyttö, joka innoissaan seurasi paikalle saapuneen valokuvaajan työtä. Tyttö kierteli kuvaajan ympärillä hänen laittaessaan laitteistoaan kuntoon ja keikisteli kameran edessä jo ennen kuin kaikki oli edes valmiina. Kuvaajan tarkoituksena näytti olevan kuvata siltaa ja auringonlaskua, mutta saipa kaupan päälle kuvia iloisesta tytöstä.

Kotimatkalla kävelimme keskustan läpi. Alkuillasta siellä on jotenkin niin erilainen tunnelma kuin päivällä. Katuvalot ja kauppojen ikkunat loistavat hämärässä, kastanjakojuista nouseva sankka savu himmentää kadut. Ihmisiä on joka puolella, mutta se ei jostain syystä häiritse vaan tuntuu mukavalta. Tuntee itsensä osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

Sunnuntaina oli päänsärkypäivä (ihan selvennyksenä: ei krapula), eli täydellinen tekosyy lukea ja ottaa torkkuja.

Maanantaina pidettiin kuukausipalaveri, käytiin läpi mitä viime kuussa on tapahtunut (paljon!) ja mietittiin mitä tässä kuussa halutaan saada aikaiseksi. Kiireinen kuukausi on tulossa, paljon tekemistä samalla kun liikutaan paikasta toiseen. Lokakuu menikin lähinnä täällä Lissabonissa, paikoilleen rauhoittuen. Tässä kuussa tiedossa Porto, viikko Suomessa, viikko Barcelonassa ja Atlantin ylityksen aloitus.

Tiistai-illalle olin varannut pöydän BA Wine Bar ravintolasta. Siellä tilasimme ison lautasellisen paikallisia herkkuja. Kahdeksaa erilasta juustoa, joista yhtä teki kuulemma yli 70-vuotias mummo ja joka oli niin vahvaa, että sain vain pienen palan syötyä. Possua oli neljässä eri muodossa, kaikki suussasulavia. Tämä ilmeisesti johtui siitä, että nämä possut olivat saaneet syödäkseeen vain tammenterhoja. Juustojen oheen oli kahta ihanaa hilloa, joulumausteista kurpitsaa ja Balkanin mieleen tuova paprikaa. Vielä kahta oliiviöljyä, joita siinä sitten vertailtiin ja maisteltiin. Ohessa tietysti myös leipää ja oliiveja. Ja tässä siis pelkkä ruokapuoli, viinit oli kuitenkin se asian ydin. Paikka oli pieni ja palvelu henkilökohtaista. Viiniä tilatessa sai kertoa minkä tyyppisestä tykkää ja tarjoilija toi muutaman kokeiltavaksi. Jos ei osunut kohdalleen oli aina mahdollista pyytää lisää maistettavaksi. Nämä maistelut eivät tietenkään maksaneet mitään, viinilasillisetkin olivat 4-7€. Ei siis mikään halvin paikka, mutta laatu oli korkea ja se palvelu oli kyllä aivan uskomatonta. Ihana kokemus.

Kahden ja puolen tunnin illallisen jälkeen istahdettiin vielä hetkeksi ihailemaan kaupungin valoja tuonne ylempänä mainitsemalleni näköalapaikalle. Sieltäkin löytyi ulkoilmakioski, mitenkäs muutenkaan.

Keskiviikkona heräsin aamulla neljän aikaan, enkä saanut unta, vaan päädyin lukemaan useamman tunnin. Vasta joskus seiskan jälkeen nukahdin uudestaan ja heräsin vähän ennen puolta päivää. Siinä meni sen päivän aikataulut aikalailla uusiksi ja paljon muuta kuin töitä ei ehtinyt tekemään.

Sellainen viikko. Lissabon on kyllä ihana, ei millään malttaisi vielä lähteä.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tilitämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Ollaan nyt viime aikoina innostuttu Instagramista, joten sinne ilmestyy uusia kuvia tasaisella tahdilla.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät listauksen kullakin viikolla kootuista postauksista. Tämän viikkoisen kokoelman löydät vaikka täältä (itse tekstin alapuolelta).
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Viime torstaina satoi taas vettä koko päivän, eli ei tehty paljon mitään. Päivän kohokohta oli se, että remppamiehet tuli korjaamaan meidän lattiassa olleet reiät.
Tuo kohta oli ollut sohvan alla piilossa ja ilmeisesti siihen oli joskus kaatunut enemmänkin vettä tms. Tämä on turisteille vuokrattava asunto ja asukkaat vaihtuvat yleensä usein, joten syntynyt vahinko huomattiin vasta kun meitä edeltävillä vuokralaisilla oli sohvan jalat mennyt lattiasta läpi. Me vietettiin siis pari ekaa viikkoa niin, että tuo yksi kulma asunnosta piti kiertää. Aika rennosti sitä on oppinut asioita ottamaan, hetki mietittiin silloin heti alussa pitäisikö hankkia toinen asunto, muttei sitten viitsitty. Ja koska tuosta ei myöskään tullut mitään oireita yleensä aika homeherkälle miehelleni, niin ei asia hetken päästä vaivannut ollenkaan.

Perjantaina paistoi vihdoin aurinko. Iltapäivällä hain postista Pariisiin unohtuneet varasilmälasini, kiitos ihanalle isännällemme siellä niiden postittamisesta. Sen jälkeen istuskeltiin hetki aukiolla ihmisiä katselemassa. Saattoi siinä mennä myös pari viinilasillista. Illallispaikaksi löydettiin mukava, mutta aika turistihintainen tapas-paikka. Tapakset oli kyllä hyviä, ei siinä mitään. Illallisen loppupuolella alkoi taas kaatosaade ja hetken katoksen alla sinniteltyämme pelastauduttiin ravintolan sisätiloihin. Siinä kuluikin sitten reilu tunti muiden asiakkaiden kanssa jutellessa, kunnes sade sen verran heikkeni, että tohti lähteä kotiinpäin.

Lauantaina aurinko oli tullut takaisin ja me suunnattiin Belémin aluetta tutkimaan. Tärkeimpänä asiana etsittiin ensin lounaspaikka. Turistiruokaloiden välistä löydettiin yksi paikka jossa ei ollut sisäänheittäjää ja asiakkaat näyttivät paikallisilta. Sinne siis, eikä petytty. Lounaan jälkeen käveltiin ympäriinsä ja ihailtiin alueen arkkitehtuuria ja istutuksia. Jerónimos-luostari oli ensimmäinen vastaantullut kohde ja aika vaikuttava ulkoasultaan. Käytiin ihailemassa sen sisällä ollutta kirkkoa, mutta jätettiin muut (maksulliset) osiot tällä kertaa väliin. Kierros itse luostarissa olisi kyllä ollut mielenkiintoinen, samoin rakennuksessa ollut suuri arkeologian museo. Ehkä ensi kerralla.

Seuraavaksi käveltiin rantaan päin, löytöretkeilijöiden muistomerkin juurelle. Siellä paikallinen ryhmä esitti perinteistä musiikkia ja tanssia, pukeutuneena historiallisiin asuihin. Ihan odottamaton lisä päivään. Siinä rannan portailla oli mukava istuskella, kuunnella musisointia ja katsella ohi lipuvia purjeveneitä. Ja ihan rannan tuntumassa pyöriviä kalaparvia, joita luulin ensin roskiksi.

Illan viiletessä käytiin vielä katsastamassa Berardo-museon kokoelmista 1900-1960-lukujen osio. Suosittelen! Hienoja teoksia ja ilmainen sisäänpääsy. Siinä kierrellessä mulla tosin kipeytyi toinen jalkapohja niin pahasti, että jätettiin loppuosa isosta museosta ensi kertaan. Veikkaan, että kipu juontaa juurensa pari viikkoa sitten tehtyyn Sintran retkeen, jolla kävelin tuntikaupalla rinteitä ylös ja alas varvassandaaleissa. Ei ehkä kovin fiksua, muttei se siinä kävelyn aikana vielä tuntunut mitenkään epämukavalta. Seuraavina päivinä vasta. Kun siellä museossa klinkkasin sen kipeän jalkani kanssa ja irvistelin, niin yksi museovalvojista toi mulle sellaisen kannettavan tuolin. Sen kanssa sitten taapersin eteenpäin ja pysähdyin aina välillä istuskelemaan hetkeksi.

Pari seuraavaa päivää olikin hieman hankalampaa, sillä kipeän jalan kanssa ei pitkälle voinut liikkua. Varsinkin kun tämä asuinalueemme on hyvin mäkistä, tehden kävelystä normaalia raskaampaa. Paikalliset ovat kyllä olleet hyvin kekseliäitä, keskustasta löytyy esimerkiksi hissi, jolla pääsee mäen päälle (kuva alla). Tuolla hissin yläpäässä on siis kävelysilta, joka johtaa kadulle mäen päällä. Hissi on tosin paikallinen turistinähtävyys ja jonot sen mukaiset.

Muutaman päivän jälkeen ei enää jaksanut istua paikallaan, vaan jonnekin piti päästä. Antti oli aamukävelyillään löytänyt mukavan näköalapaikan (Miradouro de Santa Catarina), jolta löytyi myös täällä yleinen pieni ulkokahvila terasseineen. Sinne siis iltapäiväksi. Maisemia ihaillessa oli hyvä keskustella ja coachata (valmentaa) toisiamme. Yritetään pitää tapana muutaman viikon välein keskittyä vuorotellen kumpaankin meistä ja käydä läpi ajatuksia ja suunnitelmia vähän syvällisemmin.

Siinä keskustellessa aurinkokin ehti jo laskemaan, aivan upean näköistä. Aika moni muukin oli eksynyt paikalle ihailemaan, vaikka kova tuuli tekikin olosta tässä vaiheessa jo aika viileän. Auringon laskettua lähdimme etsimään lämmintä illallispaikkaa ja löysimmekin aivan ihanan intialaisen. Olipas hyvää pitkästä aikaa.

Eilinen, eli keskiviikko, oli meidän diginomadielämän 300. päivä. Tämän kunniaksi kirjoittelimme muutaman blogipostauksen (300 päivää ja 300 days of open road). Illalla paistoin pihvit ja ison kasan paikallisia paprikoita. Helppo ja hyvä ruoka, paistaa vaan öljyssä ja reilusti suolaa päälle. Kuva-aineistoa ei ikävä kyllä ole, katosivat parempiin suihin ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin.

Ilma on täälläkin muuten jo melko syksyinen, pari päivää sitten kytkettiin jo lämmitin päälle.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tilitämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Ollaan nyt viime aikoina innostuttu Instagramista, joten sinne ilmestyy uusia kuvia tasaisella tahdilla.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät listauksen kullakin viikolla kootuista postauksista. Tämän viikkoisen kokoelman löydät vaikka täältä (itse tekstin alapuolelta).
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tällaisia upeita kaakeleilla päällystettyjä koristeellisia taloja näkyy paljon ainakin täällä meidän kulmilla. On tosin hieman epäselvää mikä tämä “meidän kulmilla” oikeastaan on, ilmeisesti Principe Real, mutta kaikista lähteistä sellaista aluetta ei edes löydy. Kaunista ja tunnelmallista joka tapauksessa. Mukavia pikkukatuja, pikku puistikoita ja paljon mäkiä.

Kaikki talot eivät ole ihan priimakunnossa. Omalla tavallaan kauniita nämä hylätytkin talot.

Tällaisia kapeita katuja täällä meillä päin on. Juuri oikea paikka seikkalukävelyille.

Ja koska kadut on kapeita, niin autotkin on pieniä. Ja söpöjä. Ja paikalliset aika hakoja parkkeeraamaan.

Tämä upeasti maalattu roskis saa hymyilemään aina ohi kulkiessa.

Tältä näyttää meidän kadulla iltaisin.

Tosin iltaisin näyttää myös aika usein tältä. Lähipuistikoissa on pieniä ulkoilmakioskeja, joiden ympärillä on pöytiä. Lasi viiniä maksaa 1,15 euroa, ilma on leuto ja samalla voi tarkkailla paikallisia tai parantaa maailmaa.

Viime viikonloppuna saatiin itsemme raahattua ihan ulos kaupungista ja turistinähtävyyksiä ihmettelemään. Kiitos kylään tulleen ystävän. Junamatka Sintraan kesti noin 40 minuuttia ja paikalla odotti vaikka mitä nähtävää. Vanhoja ja vielä vanhempia palatseja sekä idyllinen kylä rinteessä. Olimme enemmän kuin reippaita ja kävelimme koko matkan vuoren huipulle, josta löytyi tämä yli tuhat vuotta vanha maurien linnoitus.

Vähän lisää kävelyä ja toiselta huipulta löytyi satulinna Palace da Pena. Kymmeniä torneja, värien leikittelyä ja upeita yksityiskohta. Tätä linnaa ei ole rakennettu sotalinnoitukseksi, vaan fiilis on ennemminkin kuin Disneyn teemapuistossa. Ilman satuhahmoja ja sokerikuorrutusta tosin.

Tämä tyyppi vahti linnaan tulijoita. Päästi meidät kuitenkin läpi.

Tässä kuvakoosteena ensimmäiset kaksi viikkoa Lissabonissa. Kuten kuvien vähyydestä voi päätellä, ollaan taas keskitytty enemmänkin työntekoon. Ja nyt viime päivät on lähinnä satanut kaatamalla vettä, joten motivaatio lähteä kiertelemään kaupunkia on ollut aika alhaalla. Tulevaksi viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, josko silloin otettaisiin uusi seikkalupäivä.

Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tilitämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Ollaan nyt viime aikoina innostuttu Instagramista, joten sinne ilmestyy uusia kuvia tasaisella tahdilla.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät listauksen kullakin viikolla kootuista postauksista. Tämän viikkoisen kokoelman löydät vaikka täältä (itse tekstin alapuolelta).
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä