Sosiaalinen elämä ja Pariisin houkutukset ovat viime päivinä vieneet voiton bloggaamisesta, mutta nyt sain tartuttua itseäni niskasta kiinni ennen joulupyhiä. Tässäpä siis Tämä viikko 111-112, Tunisian Coworking Campilta Pariisin valoihin!

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Coworking Camp, Djerba, Tunisia

Viimeiset päivät Tunisiassa vilistivät ohitse, niin paljon oli vielä tekemistä! Kello neljän lettuhetkistä tuli iltapäivien perinne, vähän kuin yhteiset kahvitauot aiemmassa työelämässäni. Alkuillasta taas piti käydä rannalla kävelemässä, sillä auringonlasku meren yllä on taianomainen, päivästä toiseen.

Löysimme hotelliltamme yllättäen shisha-baarin, jonka kävimme tietenkin testaamassa. Viimeiselle viikolle jäi myös pelihuoneen valloitus. Tosin minä olin vihoviimeinen ilmakiekkoturnauksessamme, joten ehkä se ei haittaa.

Yhtenä päivänä otimme potretteja veden alla uima-altaassa. Niistä tuli hauskoja, mutta jos allekirjoittanut vielä oppisi avaamaan silmänsä veden alla ja päästämään nenästä irti, niin olisi varmasti tullut edustavampia.

Tunisialainen coworking camp osallistuja halusi meidän kokevan muutakin tunisialaista ruokaa kuin hotellimme tarjoama — joka kuulemma ei ollut kovin edustavaa — ja kokkasi meille paikallisessa ravintolassa. Monta tuntia hiilien alla sipuli-paprikahöystössä muhinut lammas todella vei kielen mennessään ja minäkin vakuutuin tunisialaisesta keittiöstä.

Teimme vielä yhden retken Houmt Soukiin, eli saaren pääkaupunkiin. Siellä hoidimme tärkeimmät asiat ensin, eli kebab juustonaanleipään käärittynä ja lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua kulman takaa. Molempia tulee kyllä ikävä! Teimme myös hiukan viime hetken tuliaisostoksia ja löysimme muutaman mukavan kaupan. Yhdessä niistä myyjä ei aloittanutkaan 10-kertaisella hinnalla vaan melkeinpä järkevällä summalla. Olin niin valmistautunut tinkaamaan oikein kunnolla, että hämmennyin täysin ja maksoin lähes pyydetyn hinnan.

Pidin muutaman työpajankin, vielä kerran visuaalista tavoitteidenasetantaa sekä ihan ensimmäisen kerran graafisia muistiinpanoja. Palaute oli tosi hyvää ja ryhdyin miettimään, että verkkokurssien tekeminen voisi olla ihan täydellinen ratkaisu minulle. Ryhdyinkin heti tuumasta toimeen ja testailin erilaisia menetelmiä, esittelin tuotoksiani muille ja sain lisää palautetta ja ideoita. Tästä varmasti siis lisää myöhemmin!

Kuudessa viikossa ehti tutustumaan ihmisiin todella hyvin ja jäähyväisten hetki oli haikea. Toisaalta näimme muutaman heti parin päivän päästä Pariisissa, monen muun kanssa on sovittu treffit Balille huhtikuussa ja melkein kaikki loput näemme heinäkuussa Itävallan mökkiviikonlopulla.

Läksiäisillallisen nautimme hotellin maksullisessa ravintolassa, josta sai oikein hyvää lihaa ja ihan kunnollista punaviiniä. Onneksi ei tullut testattua aiemmin, niin ei tullut kiusausta käydä useammin. Samassa yhteydessä vieraili salainen joulupukki, eli jokainen joka halusi osti yhden lahjan pinoon ja sai yhden itselleen. Lisämakua toi varastamisoptio, eli pinosta valitsemisen sijaan pystyikin varastamaan jonkun toisen lahjan. Minä oli lopputulokseen oikein tyytyväinen ja omasta lahjastanikin tykättiin (se varastettiin kolme kertaa!). Ihan niin tyytyväinen ei ollut se onneton, joka sai rasiallisen take away ruokaa…

Djerbasta ja Coworking Campista jäi hyvät muistot ja vaikka kuusi viikkoa tuntui etukäteen pitkältä ajalta, olisi enemmänkin mennyt. Onneksi seuraavaksi ohjelmassamme oli Pariisi, joten siirtyminen eteenpäin ei harmittanut.

Pariisi

Pariisissa meitä oli vastassa harmaa taivas ja viileä keli, mutta kaupunki hurmasi silti. Meidän Airbnb-huoneemme sijaitsi kymmenisen minuuttia riemukaarelta, isossa ja idyllisen vanhassa pariisilaishuoneistossa. Taas saimme hyvin tilavan ja mukavan huoneen sekä keittiön käyttöömme huomattavasti hotellia halvemmalla, ja kaupanpäälle paikallisen kontaktin!

Sunnuntai-iltana emme kovin pitkälle jaksaneet vaan suuntasimme läheiselle Champs Elyseélle joulutunnelmaa etsimään. Ja sieltähän se löytyi, tuhansine valoineen ja satoine markkinakojuineen. Kuuma viini mukissa höyryten ja joululaulut korvissa kaikuen tuntui vihdoinkin siltä, että joulu on jo ovella.

Maanantaipäivän aloitimme pariisilaisittain: minä hain lähileipomosta tuoreita croissanteja ja Antti keitteli oheen hyvät kahvit. Aamupäivän työhetken jälkeen jatkoimme Louvren kulmille, jossa olimme sopineet tapaavamme kavereita myöhemmin. Me epäilimme, että varattu parituntinen ei millään riitä ja otimme varaslähdön kiertämällä pari osiota jo omaan tahtiimme. Jono kiemurteli ensin pitkänä, mutta hetken päästä paikalle palattuamme se oli hävinnyt kokonaan ja saimme kävellä suoraan turvatarkastukseen. Louvre ylitti kyllä kaikki odotuksemme — löytyi paljon muutakin kuin muutaman sadan vuoden takaista taidetta, eikä se Mona Lisakaan niin pieni ollut. Seuraavalla Pariisin reissulla varaamme Louvrelle koko päivän!

Louvren jälkeen jatkoimme porukalla ensin alkupaloille pubiin — kyllä kelpasi hyvä juusto ja viini Tunisian jälkeen — ja siitä ranskalaiseen ravintolaan syömään. Yksi kavereistamme asuu Pariisissa ja johdatti meidät oikein mukavaan ravintolaan ihan Louvren kulmilla, Brasserie de Louvreen. Alkupalana testasimme sammakonkoipia, melkein kanalta maistuivat! Ja upotettuna voihin, valkosipuliin ja yrtteihin mikä tahansa on hyvää. Jälkkärinä jaoimme annoksen liekitettyjä lettuja, ihan vaan sen vuoksi, että halusimme nähdä tuon liekityksen lähietäisyydeltä. Paikka näytti hienolta ja palvelu oli erinomaista, joten meitä hieman jännitti hintataso sisään astuessamme. Lasku oli kuitenkin alle 50e henkilö, viinit ja pääruuatkin mukaanluettuina.

Tiistai alkoi samalla kaavalla kuin maanantaikin, eli lähileipomon tuotteilla, hyvällä kahvilla ja työhetkellä. Iltapäivän vietimme Pariisin boheemimmaksi tituleeratulla vasemmalla rannalla. Ensin tutustuimme alueeseen Discover Walksin erinomaisella tippipohjaisella kävelykierroksella, sitten ihmettelimme Notre Damen katedraalin yksityiskohtaista mahtavuutta. Shakespeare & Company oli kirjafaneille pakollinen pysähdyskohde ja sopiva paikka viettää aikaa sateisella säällä, ennen viininmaistelua paikallisessa kuppilassa.

Keskiviikkona ehdimme nauttimaan vielä viimeisen pariisilaisen aamupalamme — tällä kertaa ihan kahvilassa — ennen lentokentälle ja Suomeen suuntaamista.

Nyt olemmekin sitten Suomessa seuraavat viikot. Joulutunnelmia ja myöhemmin toivottavasti myös lunta ja pakkasta!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Edellisen viikon huimien seikkailujen vastapainoksi otimme tällä viikolla rennosti täällä hotellin kulmilla. Viikkoon mahtui auringonlaskukävelyitä rannalla, sangriaa ja taivaslyhtyjä, työpajojen suunnittelua ja toteuttamista, illallinen hienossa tunisialaisessa ravintolassa ja iloinen taksikyyti.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Tällä viikolla meillä on ollut useampi työpaja. Oman työpajamme (tietysti!) lisäksi suosikkini oli videotyöpaja, jossa opettelimme videolla esiintymistä. Yllättävän hankalaa! Minä ainakin teen hassuja ilmeitä, sekoan sanoissani tai sitten jäädyn paikalleni yrittäessäni välttää kaikki virheet. Oli mielenkiintoista katsoa omia videoitaan ja kuulla muidenkin mielipiteitä niistä, ja kokeilla taas uudelleen.

Pelasimme minigolf-turnauksen, jossa minä tulin kolmanneksi. Utelias kissanpentu toi peliin oman vaikeusasteensa, sillä aina lyödessä piti varoa, ettei kissa osu mailan tai pallon tielle.

Yritimme — kolmannen kerran — päästä merirosvoristeilylle. Tällä kertaa satamassa selvisi, että poliisi ei päästä laivaa liikkeelle kovan tuulen vuoksi. Pääsimme me sentään käymään laivan kannella ottamassa muutaman kuvan, mutta muuten luovutimme tämän aktiviteetin suhteen.

Koska oli tuulesta riippumatta oikein hyvä keli, niin risteilyn sijasta päätimme järjestää sangria-juhlat rannalla. Hotellin baarista saatu sangria vaan oli sen verran omituisen makuista, että lopputuloksena oli ennemminkin olutjuhlat. Pääasia, että vietimme muutaman aurinkoisen tunnin rannan tuntumassa juttelemassa mukavia.

Ja voimakas tuuli oli hyvä juttu, sillä pääsimme samalla lennättämään — merirosvoaiheisia — leijoja! Tajusin siinä, etten ollut ikinä ennen onnistunut saamaan leijaa ilmaan. Antilla oli sama kokemus, joten me päädyimme siihen, että Suomessa ei vaan ole oikeanlaista tuulta.

Viikonloppuna Campille saapui täältä Djerbalta kotoisin oleva Faten ja olemmekin tällä viikolla päässeet näkemään saarta hieman eri tavalla. Kävimme mm. herkuttelemassa hienommassa tunisialaisessa ravintolassa. Aktiviteettien ja tuliaisten hintataso on vähintään puolittunut Fatenin liityttyä seuraamme mukaan.

Tuosta tunisialaisesta ravintolasta palatessamme taksikuski soitti innoissaan meille paikallista musiikkia ja kannusti taputtamaan mukana. Välillä yritin lopettaa taputtamisen, mutta se ei tullut kuuloonkaan koko vartin mittaisen taksimatkan aikana. Mitä nyt poliisin tarkastuspisteissä — niitä on täällä hotellialueille johtavien teiden varsilla — piti olla hiljaa paikallaan.

Useampana päivänä ajoitimme kävelyn rannalla auringonlaskun aikaan. Kovin hyvästä kuntoilusta se ei tosin käy, sillä kuvattavaa ja ihasteltavaa on niin paljon. Erään kerran olimme liikkeellä isommalla porukalla ja miehet pääsivät auttamaan paikallisia kalastajia veneen kiskomisessa maalle.

Yhtenä iltana pidimme rantajuhlat: mojito-cocktaileja, valaisevia ilmapalloja ja hyvää musiikkia. Ilma on jo sen verran viileä, että huppari ja kynsikkäät olivat tarpeen, mutta hauskaa meillä oli silti. Tällä kertaa myös valolyhtyjen lähettäminen taivaalle sujui paremmin, sillä tuuli vei lyhdyt merelle eikä palovaaraa ollut.

Myöhemmin hotellin baarissa olin hetken aikaa ranskalaiseläkeläisten — sekä baarimikkojen — suosikki, sillä minulla oli kädessäni iso kimppu puhaltamiamme ilmapalloja. Ne hupenivat hetkessä kaikkien halutessa omansa.

Tuli myös lyötyä lukkoon alkuvuoden reissusuunnitelmat — maanosan tarkkuudella. Saavumme Bangkokiin 13. tammikuuta ja kiertelemme Kaakkois-Aasiassa muutaman kuukauden. Kohdelistalla ovat Bangkokin lisäksi ainakin Chiang Mai, joku mukava Thai-saari, sekä Indonesiassa Bali, Bogor ja Gili-saaret.

Niin ja vielä, jos käyttämäni työkalut — nettisivut, ohjelmistot, kännykkäsovellukset — kiinnostavat löydät nyt suosikkini diginomadin ja reissaajan työkalut sivulta!

Enää viimeinen viikko Djerban saarella edessä. Pitääpä imeä itseensä aurinkoenergiaa ennen Suomen joulukuiseen pimeyteen saapumista…

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tämän viikon kohokohta oli retki mantereen puolelle Saharan maisemiin. Kameliratsastus auringonlaskuun, Star Wars kuvauspaikkoja, luola-asumuksia, yö teltassa keitaalla, suuri suolajärvi ja maasturilla kaahailua aavikolla. Kunnon seikkailu 

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Torstaina leikittelin android-ohjelmoinnin kanssa, bloggasin ja editoin valokuvia. Viiden aikaan olin kerrankin valppaana ja huomasin lähteä kävelylle merenrantaan, kameran kanssa tällä kertaa. Tuloksena oli pastellinsävyisiä tunnelmakuvia, sainpa vielä kalastajan siluetin perspektiivia luomaan.

Perjantaina tein videohaastatteluja Coworkin Campin osallistujista. Olen itse täällä vapaaehtoisena, eli teen joka viikko pieniä hommia työtilamaksun maksamisen sijaan. Näiden haastattelujen tekeminen on yksi tehtävistäni ja todella mielenkiintoista, en ollutkaan ennen ymmärtänyt kuinka monta (teknistä) asiaa täytyy pitää mielessä. Illan työpajassa puhuimme biohackingista ja terveellisestä ruokavaliosta, kiinnostava aihe. Aivan kaikkea en kuitenkaan ilmeisesti vielä sisäistänyt, sillä ilta jatkui leffaillan sipsien ja kokiksen kera.

Lauantaiaamuna meillä oli aikainen herätys, sillä lähdimme viikonlopuksi mantereen puolelle aavikkoseikkailulle. Reilut puolet coworking porukasta lähti mukaan, osa jätti retken väliin turvallisuussyistä tai työkiireiden takia. Itseänikin hieman mietitytti, mutta lopulta uskoin paikallisten mielipiteitä ja lähdin mukaan. Eikä kertaakaan pelottanut viikonlopun aikana, kaikki tapaamamme ihmiset olivat ystävällisiä emmekä nähneet mitään levotonta. Toisaalta, jos en olisi ollut täällä alueella jo valmiiksi, olisin varmasti lykännyt retkeä myöhempään ajankohtaan.

Meillä oli käytössä pikkubussi kuskeineen sekä (englanninkielentaitoinen!) opas. Ajoimme Djerbasta vuorten yli Saharan laitamille, suolajärven yli ja melkein Algerian rajalle asti. Matkaa kertyi kahden päivän aikana noin 600 kilometriä, joten bussissa istumista — onneksi upeissa maisemissa — oli ihan riittämiin. Useampia Star Warsin episodeja on kuvattu tässä osassa Tunisiaa ja me pysähdyimmekin monessa leffoista tutussa kohteessa. Tosin oppaamme ei ollut tainnut nähdä elokuvia, eikä oikein osannut niistä mitään kertoa, tiesi vaan niiden olevan turistien suosiossa.

Aamun ajelimme suhteellisen hyväkuntoisia teitä rannikon tuntumassa. Libyan raja on melko lähellä ja siitä johtuen tienvarsia täplittävät kotikutoiset bensa-asemat. Ihmiset hakevat huomattavasti halvempaa bensaa kanisterikaupalla Libyan puolelta ja myyvät sen sitten Tunisiassa, suoraan kanistereista kaataen.

Ensimmäisen kerran pysähdyimme ennen vuorten ylitystä, antiikinaikaiselle viljavarastolle. Samantapaista paikkaa oli käytetty Anakin Skywalkerin kotina Star Warsissa, mutta ilmeisesti kyseessä oli eri paikka. Täällä kiipesimme kapeita rappusia rapistuneisiin huoneisiin ja aurinkoisella sisäpihalla hampaattomana hymyilevä mummo tarjosi meille minttuteetä likaisista laseista.

Vuorten — jotka tässä kohtaa ovat aika matalat — ylitys oli jännää hommaa. Välillä tuuli niin kovaa, että pelkäsin bussin tempautuvan jyrkänteeltä alas. Pienellä kuvauspysähdyksellä paikallisessa kylässä suu ja silmät täyttyivät hetkessä hiekasta. Seuraavassa kylässä, Matmatassa, pysähdyimme lounaalle hieman erikoisempaan asumukseen. Tuulisessa, karussa ja lämpötilaltaan vaihtelevassa paikassa ihmiset ovat keksineet rakentaa kotinsa maan sisään. Ensin kaivetaan syvä ja leveä kuoppa ja sen seiniin kaiverretaan varsinaiset huoneet. Näin ollaan suojassa tuulelta ja samalla lämpötila pysyy tasaisempana.

Tällaiseen paikkaan me pysähdyimme lounaalle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa maanalainen asumus, vaan Luke Skywalkerin koti. Leffan varsinaisia kulisseja paikassa ei tosin enää juuri ollut, mutta kyllä se tunnistettavissa oli. Ja jos ei ollut, niin seinillä riippuvat valokuvat elokuvienteon ajoilta tarjosivat aika selkeän vinkin.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa, pysähtyen vuoren seinämään kaiverrettuun berberikotiin. Berberit ovat asuneet näillä kulmilla jo yli 5000 vuotta ja sopeutuneet erämaan elämään hyvin. Tietenkin asiat ovat viime aikoina myös muuttuneet, erään luolahuoneen reunassa kyyhötti televisio ja jossain hyrräsi generaattori. Asutulta paikka kuitenkin näytti, vaikka muutama huone vaikuttikin enemmän lavasteelta kuin todellisessa käytössä olevalta. Esimerkiksi “keittiö” oli niin puhdas ja vanhanaikainen, että epäilen jossain oven takana olleen modernimman version.

Vuoriston ylityksen jälkeen ajoimme vielä pari tuntia läpi kivierämaan ja pääsimme ensimmäisen kerran ihmettelemään aavikon lumoavaa yksitoikkoisuutta. Muutama hassu pensas siellä täällä, mutta muuten kiviä silmän kantamattomiin. Ainoan vaihtelun toivat vain keitaiden ympäristön rakentuneet kylät, joiden kaduilla melkein kaikki olivat kietoutuneet huiveihinsa hiekalta suojaan.

Yöksi asetuimme yhdelle pienistä keitaista, telttakylään, jossa varsinaisen päärakennuksen ympärille oli kasattu kymmenisen osittain avointa telttaa ihan kunnon sängyillä varustettuna. Melkein kuin luksustelttailua siis, paitsi että tilat olivat kyllä parhaat päivänsä nähneet.

Vielä ennen auringonlaskua, tai oikeastaan juuri siihen ajoitettuna, oli vuorossa koko retken kohokohta: kameliratsastus Saharan dyyneillä. Olin kuullut varoituksia kameleista, siitä miten ne purevat ja sylkevät, mutta nämä olivat oikein leppoisia tapauksia. Kamelin selkään kiivetään eläimen ollessa maassa ja jännin kohta koko ratsastusta on kamelin jalkeille nousu. Siinä saa kyydittävä pitää ihan kunnolla kiinni ettei tipahda maahan. Varsinainen liikkuminen taas oli yllättävän mukavaa ja ymmärrän nyt — heiluvan liikkeen kokeneena — miksi kamelia kutsutaan aavikon laivaksi.

Puolisen tuntia ratsastettuamme aurinko lähestyi horisonttia ja me jalkauduimme upottavaan hiekkaan. Dyynin laelta avautui upea näkymä auringonlaskussa kellastuvan aavikon ylle. Muut juoksivat ylös ja alas korkeilla hiekkakukkuloilla, minä tyydyin hiljentymään hetkeen. Varmasti yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani.

Teltassa nukutti yllättävän hyvin, kunhan sain ensin nukahdettua kaikenlaisten ajatusten pyöriessä päässäni levottomasti. Jossain vaiheessa yöllä heräsin siihen, että tuuli oli yltynyt ja sänkynikin vavahteli sen voimasta. Nukahdin kuitenkin nopeasti uudestaan ja heräsin vasta aamun valjetessa, teltta ja sänky edelleen paikoillaan. Erona oli vain se, että minä itse olin yltäpäältä hiekassa. Vaikka kuinka olin pudistellut peiton ennen nukkumaanmenoa, niin aavikon hienolla hiekalla on taipumus löytää tiensä kaikkialle.

Aamun alkajaisiksi ajoimme — kuivan — suolajärven läpi. Pohjois-Afrikan suurin, useamman kymmenen kilometrin levyinen valkea suolatasanko oli aika vaikuttava näky, vähän kuin olisi ajanut lumen peittämällä merenjäällä.

Suolajärven toisella puolella vaihdoimme pikkubussimme kahteen maasturiin ja suuntasimme aavikolle. Vaikka yllättävän hyvin tuo bussimmekin oli selvinnyt hiekassa ajamisesta, niin nyt suuntana oli isommat dyynit ja Star Warsista tutun Tatooinen planeetan maisemat. Ajelimme jeepeillä ylös ja alas jyrkkiäkin dyynejä ja kokematonta — minua — jännitti. Veikkaan, että kohteisiimme olisi ollut tasaisempikin reitti, mutta tuo ajelu oli tärkeä osa elämystä. Isoimman dyynin harjalta avautui näkymä pienelle tasangolle, jonka keskellä Star Warsin Mos Espan kylän lavasteet odottivat meitä. Paikalle ei ole kunnon teitä, ei opasteita — eikä pääsymaksuakaan — mutta silti meitä oli vastassa rihkamaa kauppaavien lasten lauma.

Mos Espan jälkeen jatkoimme aavikkoajelua vuoriston reunaan palmujen reunustamille keitaille. Yhdellä näistä pääsimme kävelemään kapeaa kanjonia pitkin, puroa seuraillen vesiputoukselle. Toisella taas näimme kobran lasihäkissä ja tarantellan purkissa. Kummatkin ilmeisesti olivat myynnissä.

Palattuamme bussille nautimme vielä myöhäisen lounaan (kunnon pizzaa!), ostimme isot pussilliset mandariineja evääksi noin eurolla ja aloitimme melkein viisituntisen kotimatkan. Olimme takaisin hotellilla kymmenen aikaan illalla, väsyneinä, hiekkaisina ja hymy kasvoilla.

Maanantaina oli aika palata arkeen ja työn pariin. Minä tosin käytin puolet päivästä tekemällä Android-sovellusta tutustumishetkeä varten, mikä ei ehkä sinänsä ollut työtä vaan ennemminkin opiskelua. Tiistai taas sujui enimmäkseen tätä blogia muokatessa ja kehittäessä. Meidän piti mennä yöuinnille, mutta lähes myrskyinen sää muutti suunnitelman peli-illaksi.

Tiistai-iltana tuli myös uutinen Tunisian pääkaupungissa tapahtuneesta pommi-iskusta ja maanlaajuisesta hätätilasta. Täällä turistien turvasatamassa, saarella kaukana pääkaupungin melskeestä, koko asiaa ei olisi edes huomannut, ellei yksi campilaisista olisi saanut tiedotusta suurlähetystöstään. Illan ajan taas mietitytti maailman tila ja Tunisian tilanne, mutta seuraavana aamuna huoli häipyi taka-alalle auringon paistaessa ja elämän jatkuessa entisellään. Ja niin kai se onkin, turha murehtiminen ei auta ketään ja todennäköisyys terrori-iskun keskelle joutumiseen on häviävän pieni vaikkapa liikenteen riskeihin verrattuna.

Keskiviikkona tutustuin verkkokurssien tekemiseen ja toteuttamiseen, voisiko siinä olla seuraava projekti? (Ideoita opetusaiheeksi?) Illalla teimme neuvotteluharjoituksia ja vaikka ne olivat mielenkiintoisia, niin täytyy myöntää, että juuri nämä eivät olleet minun vahvuuksiani. Minä haluaisin aina löytää win-win tilanteita, enkä pidä asetelmasta, jossa toisen voitto on toiselta pois. Tervetuloa todelliseen maailmaan voisi joku kai todeta, mutta minun kuplassani on kaikilla mukavampaa.

Sellaista tällä kertaa. Tiedossa vielä pari viikkoa lisää Coworking Campia ja elämää Djerballa.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Kolmas viikko Tunisiassa. Epäonnistunut merirosvoretki, taivaslyhtyjä, myrskyisiä kelejä ja juuri sopiva paikka rauhoittumiselle iltaisin.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Takana on aika hiljainen ja arkinen viikko, enkä oikein tiedä mitä siitä edes kertoisin. Todella mukavaa on ollut, mutta enemmänkin pieniä kivoja hetkiä ja työvirettä kuin hehkutettavia reissukertomuksia.

Lauantaina myrskysi oikein kunnolla, salamat pitivät yöllä hereillä ja vesi virtasi valtoimenaan. Aamulla kurkasin parvekkeelta ja huomasin, että nyt meillä on merinäköala, sillä viereinen pelto oli veden vallassa.

Lauantaipäivän tunnelmat olivat muutenkin omalta osaltani aika ankeita, kun seurasin Pariisin tapahtumia. Välillä maailman pahuus vaan iskee kovaa ja kestää hetki ennen kuin muistan taas, että kyllä se hyvä lopulta voittaa. Ainakin minun maailmankuvassani. Mielenkiintoista oli, että suurin osa hotellimme vieraista on ranskalaisia, mutten ainakaan näin kielitaidottomana huomannut ihmisissä mitään eroa aiempiin päiviin.

Sunnuntaina tarkoituksenamme oli mennä merirosvoristeilylle, eli luvassa piti olla melkein oikea merirosvolaiva merirosvoineen, uintihetkiä ja flamingoja. Satamassa ikävä kyllä selvisi, että edellisen päivän myrskyn takia liian moni oli peruuttanut eikä koko retkeä tehtäisikään. Päädyimme siis kävelemään kaupungin keskustaan, kiertelemään hieman markkinoilla ja nautiskelemaan tuorepuristettua appelsiinimehua kahvilan terassille.

Tiistaina keräännyimme rannalle lähettämään thai-tyylisiä taivaslyhtyjä, eli isoja paperilyhtyjä joiden alle sytytettävä tuli lennättää niitä ilmassa. Upea näky! Harmi, että tuuli ei vienytkään niitä merelle vaan saaren sisäosiin, joten emme uskaltaneet kovin montaa lähettää. Seurailemme tuulen suuntaa ja yritämme uudelleen jonain toisena iltana!

Jokainen täällä Coworking Campilla pitää vuorollaan lyhyen esityksen itsestään ja työstään. Tänä keskiviikkona oli minun vuoroni ja käytin tilaisuuden hyväkseni kokeillakseni piirrosvideon tekemistä. Se oli yllättävän hauskaa ja nyt mietinkin, miten voisin sisällyttää tällaisten videoiden tekemisen liiketoimintaani.

Lisäksi olen löytänyt uuden suosikkipaikan iltaisin. Uima-altaan reunalla on mukavan rauhallista, vesi välkehtii veden pinnassa ja pieni liplatus peittää kauempaa kuuluvat juhlimisen äänet. Siinä on hyvä syventyä podcastin pariin tai pidempiin keskusteluihin.

Meidän aikamme Tunisiassa on jo melkein puolivälissä ja muutamia seikkailujakin on tiedossa. Niistä ensimmäinen tänä viikonloppuna, sillä lähdemme aavikkoretkelle. Star Wars kuvauspaikkoja, kameleita, keitaita, yö teltassa ja auringonnousu hiekkameren yllä. En malta odottaa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Coworkailua Djerban saarella Tunisiassa. Katutaidetta ja historiaa, tarinankerrontaa ja 3D-printtausta. Sadetta, ruokamyrkytys ja maailman huonoin opas, mutta myös auringonpaistetta ja täydellinen iltahetki rannalla.

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Ensimmäiset päivät satoi. Välillä rennosti ripotellen, välillä taivaan täydeltä, muodostaen vesiputouksia katoilta ja jokia kävelypoluille. Torstaina onnistuin vielä istuskelemaan uima-altaan luona, katoksen alla, tekemässä visuaalisia muistiinpanoja. En ollut taas hetkeen tehnyt näitä ja vaikka se vähän haparointia alussa olikin, niin oli mukava palata puuhaan.

Perjantaina satoi jo enemmän ja päivä kului sisätiloissa töiden parissa. Itävallan vienninedistämisorganisaation edustaja Tunisiassa tuli viettämään päivän kanssamme ja kertoi meille Tunisian — ja Algerian — taloudellisesta tilanteesta. Algeriassa kaikki käytännössä keskittyy öljyn ympärille, kun taas Tunisian tilanne on monimuotoisempi. Tunisiassa on toimiva koulutusjärjestelmä ja korkeasti koulutettua työvoimaa, mutta korruptio ja inflaatio ovat ongelmana. Lähiaikojen levottomuudet, varsinkin niiden vaikutukset yhteen Tunisian talouden kulmakivistä eli matkailuun, ovat aiheuttaneet entistä korkeamman työttömyyden. ICT-ala on onneksi kasvussa, mutta se painii edelleen aivan eri sarjassa kuin matkailu ja pientuotanto.

Perjantai-illalla katsoimme Your own way out -dokumentin, jossa haastateltiin useita menestyneitä diginomadeja ja yrittäjiä. Ihan mielenkiintoista juttua aiheesta kiinnostuneelle!

Lauantaiksi olimme varanneet pikkubussin, kuljettajan sekä oppaan kiertääksemme Djerban saaren nähtävyydet. Aloitimme Djerba Experience kompleksista, jossa ensin tutustuimme museossa entisajan esineistöön ja taiteeseen. Olin yllättynyt siitä kuinka hienoja ja mielenkiintoisia asioita museossa oli, olimmehan me melko pienellä — tosin historiallisesti merkittävällä — saarella. Museon jälkeen vuorossa oli perinnekylä, jossa pääsimme seuraamaan mm. savenvalajan työskentelyä. Näyttää helpolta ja kevyeltä, mutta ei todellakaan ole sitä!

Kompleksin viimeinen etappi oli krokotiilifarmi(??), vaikkei saarella asu luonnonvaraisesti krokotiilejä. Nämä yksilöt, tai ensimmäiset 400, oli tuotu Madagaskarilta noin viisitoista vuotta sitten. Tämä farmi — kuulemma Välimeren alueen suurin — oli onneksi enemmän turistinähtävyys ja tutkimuslaitos kuin tuotantotehdas, joten eläimillä näytti olevan suhteellisen hyvin elintilaa.

Seuraavaksi ajelimme saaren keskustan suuntaan. Ensin yritimme pysähtyä maailman toiseksi vanhimmassa synagogassa, mutta se ei ollukaan lauantaisin — sapattina — yleisölle avoinna. Meidän oppaamme ei muutenkaan ollut ihan ajan tasalla tehtävissään. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla hän hävisi koko visiitin ajaksi. Toisella pysähdyksellä eli Djerbahoodissa vaadimme häntä opastamaan meitä, opas kun oli. Hän sanoi, ettei kerro tarinoita, mutta voimme kyllä kysyä. No me kysyimme:
– Mitä nämä jutut ovat?
– Piirroksia seinillä.
– Niin ja …
– En minä tiedä, en minä ole taiteilija!

Siinä kohtaa oli pakko revetä nauruun. Onneksi Coworking Campin järjestäjä Matthias osasi kertoa meille hieman enemmän: Djerbahood on Erriadhin kylässä tehty katutaideprojekti, johon 150 taiteilijaa 30 maasta ovat antaneet panoksensa tekemällä oman teoksensa. Kylän talojen seinät ovatkin täyttyneet mitä erilaisemmista taideteoksista ja jokaisen kulman takaa löytyy jotain uutta. Suuria, koko seinän peittäviä kuvia, pieniä hahmoja ikkunan kulmalla. Modernia, perinteistä, kantaa ottavaa ja kaunista kaikkea sekaisin. Seikkailimme tunnin verran kylän kujilla, sillä taide yhdistettynä tietynlaiseen rappioromantiikkaan ja siniseen taivaaseen tekivät tästä oikean valokuvaajan unelmapaikan!

Katutaiteen jälkeen pidimme lounastauon saaren isoimman kaupungin Houmt-Soukin kävelykadulla. Kebab juustonaan-leiväällä maistui hyvältä ja päivän hyväntekeväisyystyönä pelastin kissanpennun pulasta. Lounaan aikana Matthias sai hoidettua meille uuden oppaan, tällä kertaa sellaisen, joka itse asiassa tiesi jotain saaren nähtävyyksistä ja puhui melkein sujuvaa englantia. Koska englannin kieli tulee täällä vasta arabian ja ranskan — useimmiten saksankin — jälkeen, niin sen osaaminen edes turistien parissa työskentelevillä ei ole mikään oletusarvo.

Loppupäivän aikana opimmekin vähän enemmän Djerban saaresta ja Tunisiasta ylipäätään. Djerba on ollut tiiviisti asutettu jo Rooman ja Bysantin aikaan, mutta karuissa olosuhteissa ei paljoakaan ole säilynyt noilta ajoilta. 1400-luvulla (tai 1200-luvulla, lähteestä riippuen…) rakennettu Ghazi Mustapha linnoitus on sen sijaan yllättävän hyvässä kunnossa. 1500-luku oli levotonta aikaa saarella useiden tahojen kiistellessä saaren valtiudesta ja näissä yhteyksissä linnoitusta vahvistettiin ja laajennettiin useamman kerran. Vuosisadan loppupuolella Ottomaanit vakiinnuttivat asemansa ja pysyivätkin vallassa satojen vuosien ajan, aina 1800-luvun loppupuolelle asti.

Ajelimme päivän aikana lähes koko saaren ympäri. Maasto on koko saarella melkeinpä aavikkoista, villejä palmuja ja pieniä pensaita kasvaa siellä täällä. Rannikkoa reunustavat pienet kalastusveneet, jotka vielä tänäkin päivänä ovat monelle paikalliselle tärkeä ravinnonhankintakeino.

Päivän viimeinen kohde oli Guellala museo saaren eteläpuolella. Tämän museon suurin anti olivat melkein huvittavan todelliset vahahahmot erilaisista paikallisista perinteistä. Vai mitä sanotte alla olevasta säärikarvojen poistoa kuvaavasta asetelmasta, jossa hääseremoniaan valmistautuvan morsion tuska on todella luettavissa kasvoilta? Jos ikinä tänne saarelle päädytte, käykää tutustumassa!

Sunnuntaina satoi taas, mutta sehän sopi oikein hyvin laiskaan päivään. Kuuntelin podcasteja sohvalla maaten, värittelin värityskirjaani, kirjoitin blogia (juttu talo-ja eläinvahtikeikoista). Illalla pelasimme koko porukalla erilaisia pelejä, vaikka minulla olikin jotenkin vetämätön olo ja lähdin ajoissa nukkumaan.

Vetämätön olo selittyi aamuyöstä, kun heräsin jonkinlaisen ruokamyrkytyksen(?) kourissa. Loppuyö kuluikin sitten kylppärin ja sängyn väliä rampaten, ja maanantaipäivä huoneesta poistumatta. Antti toi säännöllisin väliajoin luumuja, kokista ja kuplavettä (=ainoat asiat, joita sain alas), minä hytisin kuumehorteessa peiton alla. Onneksi televisiossa oli yksi englanninkielinen kanava (Euronews), Kindlessä lukemattomia kirjoja ja soittimessa podcasteja.

Tiistai-aamuna olo oli jo paljon parempi ja toimerruin takaisin toimistolle. Siellä selvisi, että kaksi muutakin meistä oli kipristellyt maanantain kipeänä. Eli ilmeisesti sairaus johtui jostain mitä me kaikki söimme, vaikkemme onnistuneetkaan päättelemään mistä. No, joskus näitäkin. Yllättävän vähän meillä on kuitenkaan ollut ruokaperäisiä ongelmia reissatessa.

Tiistain toipilaspäivän vietin viihtyisästi kirjanpidon ym. hallintotehtävien parissa. Onneksi aurinkoinen keli oli sentään palannut ja toi piristystä päivään. Ja opinhan minä myös 3D-printtauksesta! Vähän hankalalta tavalta se vielä vaikuttaa tehdä mitään — varsinkin edullisemmilla harrastelijavälineillä — mutta harrastus se kai siinä mittakaavassa onkin.

Keskiviikkona olin jo täysin takaisin elävien kirjoissa ja hyvä niin, sillä vedimme Antin kanssa työpajan visuaalisesta tarinankerronnasta ja tavoitteiden asettamisesta. Hyvä työpaja, mielenkiintoisia keskusteluja, positiivista palautetta ja uusia ideoita itsellekin. Näitä lisää!

Auringonlaskun aikaan kävelin rannalle, jossa ei ollut lisäkseni muita kuin vartija hotellimme portilla. Olin jättänyt kuvausvälineetkin toimistolle. Seisoin vedenrajassa aaltojen huuhtoessa varpaitani ja katselin rantaviivaa pitkin miten aurinko laski, värjäten maiseman pastelliväreillä. Siinä hetkessä oli rauhaa ja muistin, miten mukavaa elämä onkaan.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Historiaa syksyisessä Edinburghissa, (melkein) poimittaislinjalla Lontooseen, puistoilua, Pariisin lentokenttä ja Djerban saaren lämpimät tuulet Tunisiassa. Coworking Camp on alkanut!

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Viikko alkoi Edinburghissa. Aamut töitä Airbnb-huoneen työpöydän ääressä ja iltapäivät kaupungin kiertelyä, oppaalla ja ilman. Edinburgh, tai ainakin sen vanhemmat osat, ovat täynnä historiaa ja synkän mahtavia rakennuksia. Tuntui, että kaupunki on omimmillaan juurikin syksyllä, iltojen hämärtyessä ja ruskan tuodessa väripilkkuja rosoiseen ilmeeseen.

Olen osallistunut jo useammalle Sandemans New Europe kierrokselle eri kaupungeissa ja ne ovat aina olleet erinomaisia. Asiantunteva ja viihdyttävä opas sekä sopiva miksaus faktoja ja tarinoita, historiaa ja nykyaikaa, oppaan persoonallisuudella ja kokemuksilla höystettynä. Torstaina tekemämme Edinburgin Free Tour vahvisti tätä mielikuvaa entisestään, oppaamme oli aivan loistava! Niin ja vaikka kierroksen nimessä on sana free eli ilmainen, niin on silti suositeltavaa tipata opasta lopuksi, sillä he eivät saa muuta palkkaa.

Perjantaina kävimme Skotlannin kansallismuseossa. Aloitimme luonnontieteelliseltä puolelta nopella dinosaurusten ihmettelyllä ennen Skotlannin historiaan perehtymistä. Historiarakennuksen alimmassa kerroksessa oli näytillä kuvilla ja kirjoituksilla varustettuja hyvin vanhoja kivitauluja sekä muuta alueen “varhaisiin ihmisiin” liittyvää materiaalia. Vaikka esillä olikin kaikkea mielenkiintoista, niin kokonaiskuvaa oli vaikea saada, sillä esittelyteksteistä puuttui usein yhteyksien ymmärtämisen kannalta oleellista tietoa. Keistä tämä kertoo? Mihin aikaan tämä sijoittuu? Onneksi olimme torstaisella kierroksella oppineet jo jotakin alueen historiasta, joten pysyimme jonkin verran kärryillä. Ylemmissä kerroksissa tietoa löytyikin sitten jo paljon paremmin, joten ehkä alimman kerroksen epämääräisyys johtuikin vaan siitä, että asioista ei oikeasti tiedetä.

Etsiessäni parasta (=helppoa ja halpaa) tapaa päästä Edinburghista Orlyn lentokentälle Pariisiin bongasin Megabus Goldin tarjoamat sängyillä varustetut yöbussit. Koska emme olleet tällaisia ennen edes Aasiassa kokeilleet, niin nyt oli korkea aika ja varasin meille parisängyn(!) bussista. Kiivettyämme kaksikerroksisen bussin toiseen kerrokseen tajusin, että jokaisen parisängyn päällä oli vielä yksittäinen makuupaikka, eli liikkumatilaa ei paljoakaan ollut. Kävi sääliksi yläpuolellani nukkuvaa poikaa, sillä lähes joka kerta liikahtaessani onnistuin samalla kolhaisemaan hänen sänkyään. Pehmeän pohjan läpi iskut varmaankin tuntuivat ihan mojovasti.

Bussin lähtiessä liikkeelle olo oli kuin Harry Potterilla poimittaislinjalla, tarrautuessani sängyn laitoihin ja yrittäessäni pysyä patjalla bussin heilahdellessa puolelta toisella. Motarille päästyämme kyyti onneksi hieman tasaantui ja sain nukuttuakin muutaman tunnin. En siis ihan ensimmäisenä vaihtoehtona suosittele tätä, mutta kyllä se normaalin istumabussin yökulkuneuvona voittaa. Ja pääsinpä elämään hetken velhoelämää, pienenä korvauksena siitä, että jouduin jättämään haaveilemani Lontoon Harry Potter studiot välistä kaikkien vierailuaikojen ollessa loppuunmyydyt jo viikkoja etukäteen.

Lontoossa etsimme ihan ensimmäisinä käsiimme lähimmän kahvilan, josta löytyi sekä sähköpistoke että netti. Siellä vierähtikin aika lähes huomaamatta puoleenpäivään, joten luovuimme sen suuremmista Lontoon suunnitelmista ja lähdimme vain kävelemään lähialueille. Buckinghamin palatsin luota ei löytynyt kuninkaallisia, mutta turisteja kylläkin pilvinpimein. Viereinen Green Park puisto oli pukeutunut upeisiin syysväreihin ja taivaisiin kurottelevien puiden alla olo oli kuin toisessa maailmassa. Hyvä paikka ottaa muutama ihan täysin lavastamaton lehtienheittelykuva — eikös kaikilla ole tapana heitellä lehtiä ilmaan puistossa käydessään?

Ennen Heathrown kentälle siirtymistä kävimme vielä herkuttelemassa korealaisella ruualla — niin hyvää! — ja tutustumassa Westminsterin katedraliin. Täytyy kyllä myöntää, että katedraali ei todellakaan ollut kaunein näkemäni vaan toi mieleeni 80-luvun pastelliväreillä sisustetun kylpylän. Kuriositeetti toki sekin, samoin kuin yhdestä katedraalin sivukappelista löytämäni pyhimys lasiarkussa. — Olenko ainoa, jolle katolinen tapa esitellä pyhäinjäännöksiä tuntuu erikoiselta? Mieleeni on ikuisesti syöpynyt eräässä kirkossa Irlannissa näkemäni pyhimyksen pää lasilaatikossa.

Heathrowlla kaikki meni sujuvasti ja lento oli mukava, tarjoilutkin ilman lisämaksua! Pariisissa olimme varanneet huoneen lentokentän lähellä olevasta hotellista ja hintaan kuuluva nouto kentältä oli kyllä hieno asia yli vuorokauden matkustamisen jälkeen. Huoneeseen päästyämme kaaduimme sänkyyn ja nukuimme syvästi tuhisten kellon soittoon asti. Lentomme lähti vasta neljän aikaan iltapäivällä, mutta matkaan Pariisin keskustaan olisi mennyt reilusti aikaa ja tiesimme palaavamme useammaksi päiväksi joulukuussa. Vietimme siis päivän hotellin aulassa töitä tehden ja palasimme ajoissa kentälle odottamaan lentoamme Djerban saarelle Tunisiaan, Coworking Campille.

Astuessamme koneesta ulos Djerbassa vastassa oli se tietynlainen lämmin tuulenhenkäys, joka kertoo etelänmaista ja tuo mieleeni lapsuuden lomat. Nostimme automaatista käteistä, haimme paikallisen sim-kortin (nettidataa!) ja etsiydyimme taksiin. Autosta löytyi ihan kunnon taksimittari, joten ei tarvinnut edes neuvotella ja tingata. Koska saavuimme sen verran myöhään, että aurinko oli jo ehtinyt laskea emme nähneet paljoakaan maisemia matkalla hotellille. Palmuja vilahteli ohi siellä täällä ja muutaman pienemmän kylän läpi ajelimme.

Olimme perillä hotellilla juuri sopivasti ennen illallisajan päättymistä, joten saimme vatsamme täyteen ja bongasimme samalla muutaman muun Campin osallistujista. Osa oli vanhoja tuttuja viime vuodelta, osa aivan uusia tuttavuuksia ja kokonaisuus vaikuttaa oikein hyvältä!

Maanantaina heräsin verhojen välistä pilkistävään auringonvaloon ja parvekkeelle astuessani minua tervehti sininen taivas ja linnunlaulu. Aika hyvä fiilis tuli heti seuraavasta kuusiviikkoisesta! Ja samalla meiningillä päivä jatkui. Aamiaista nautimme ravintolan ulkopöydässä ja tarjontaan sisältyi sekä maustamatonta jogurttia että hyvää kahvia. Coworking-tilamme oli saatu järjestettyä, siellä odottivat työpöydät, mukavat tuolit ja runsas määrä sähköpistokkeita. Nettikin toimi jo, vieläpä yllättävän hyvin.

Lounas tarjoiltiin rannan ravintolassa, joten siellä käydessämme näimme ensimmäisen kerran Djerban valkean rannan turkoosin Välimeren syleilyssä. Aika hienolta näytti! Autioiksi rantaa ei toki voi kutsua, sillä rantatuoleja on vieri vieressä juuri hotellimme kohdalla ja muutama kaupustelijakin rannalla liikehti. Sekä tietenkin kamelikyytejä tarjoava mies, Tunisiassa kun ollaan. Hevosellakin pääsisi ratsastamaan, hiukset hulmuten rantaviivaa pitkin kuten hevosen vuokraaja itse demonstroi. Taidan jättää nämä kuitenkin väliin, sillä en ole ihan vakuuttunut näiden eläinten kohtelusta.

Päivän päätteeksi kokoonnuimme ensin yhteen esittäytymään ja suunnittelemaan tulevaa viikkoa, kävimme sen jälkeen illallisella ja päätimme päivän muutamalla drinkillä korttipelin (Exploding Kittens!) parissa.

Samaan tyyliin ovat muutkin päivät menneet täällä: aamupala, töitä, lounas, töitä, yhteinen työpaja, illallinen, pelejä, nukkumaan. Ja sama uusiksi. Keskiviikkoiltana tosin pelien jälkeen suuntasimme vielä meren rantaan yöuinnille. Valotikut ja hohtavat ilmapallot turvavälineinämme kahlasimme lämpimään veteen kellumaan. Ja hyvin nuo turvavälineet toimivat, sillä kaikki löysivät vielä rannalle takaisin. Lopuksi otimme muutaman ryhmäkuvan pitkällä valotusajalla, niistä tuli aika hienoja, eikös?

Täällä Djerban Coworking Campillä olemme vielä yli viisi viikkoa, joten lisää juttua näistä maisemista on tulossa! Niin ja mukaan mahtuu vielä, jos kiinnostua kokeilla etätyötä ja coworkingia vaikkapa parin viikon ajan ;)

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Meillä on ollut tapana sanoa, että on se ihmeellistä miten meillä on niin hyvä tuuri reissussa, ettei koskaan tapahdu mitään oikeasti ikävää. No tällä viikolla saatiinkin sitten pieniä lovia tuohon tuuriin…

Koko viikko kului Coworkation tapaamisessa Tierra Bomban saarella, aivan Cartagenan edustalla. Heräsimme aikaisin ja aloitimme päivän joogalla (johon tosin en loppupäivinä osallistunut, syy selviää tuolla alempana). Sitten oli vuorossa aamu-uinti, suihku ja aamiainen terassilla “päivän kysymyksen” parissa. Loppuosat päivistä täyttyivätkin sitten työnteosta, työpajoista ja opiskelusta. Työpäivä päättyi auringonlaskujoogaan ja sen jälkeen vuorossa olikin enää illallinen ja keskustelut. Useimmiten päädyimme nukkumaan jo hyvin aikaisin, koska aamulla uni loppui jo kuuden aikaan.

Meitä oli koolla aika pieni porukka, mutta varmaankin myös tästä johtuen ilmapiiri oli ihanan turvallinen, avoin ja kannustava. Mukavia ihmisiä ja niin mielenkiintoisia keskusteluita. Kirjoittelen varmaankin tästä Coworkation kokemuksesta vielä enemmän ihan erillisessä jutussa.

Mutta nyt niihin hieman ikävimpiin juttuihin tällä viikolla.

Perjantaina vietimme mukavaa iltaa pelaten mm. pullonpyöritystä ja itse muokkaamaamme pantomiimi-alias-peliä. Vatsa ihan kipeytyi hihityksestä ja muutama olutpullokin tyhjeni. Yhden aikaan yöllä kömmimme nukkumaan, tai se oli ainakin aikomuksemme, kunnes avasimme huoneemme oven ja vastassa olikin uima-allas.

Kylppärin hana oli aiemmin päivällä korjattu ja kaikki ei ilmeisesti ollutkaan mennyt ihan putkeen, sillä putken liitos oli nyt ratkennut ja vettä suihkusi huoneeseen. Onneksi meillä ei ollut mitään hajoavaa lattialla. Ja onneksi meillä oli apua, sillä yhteistuumin saimme vuodon tukittua ja huoneen kuivattua alta aikayksikön. Osa kyykki lattialla syvien lautasten kanssa kauhomassa vettä saaveihin, joku kiipesi katolle sulkemaan veden koko talosta ja yksi istui peukalo vesiputkessa vuotoa tukkimassa. Tilanne lähinnä huvitti kaikkia siinä vaiheessa, olihan alla jo valmiiksi naurunäytteinen ilta.

Seuraavana päivänä saapui korjaaja ja saimme samalla vedenkin takaisin taloon. Ei siis lopulta sen isompi kommellus, oikeastaan vaan hauska tarina kerrottavaksi.

Maanantaina kävi sitten se isompi epäonni. Aamu oli kuuma ja rannalla joogatessa hiki virtasi jo seitsemän aikaan. Keho väsyneenä en kiinnittänyt tarpeeksi huomiota liikkeisiini ja yhtäkkiä istuinkin maassa ja huusin kovaa kivusta. Polvilumpioni oli plumsahtanut pois kuopastaan ja oli nyt polven ulkopuolella. Sattui muuten aika kovaa. Onneksi sain itseni pidettyä jossain määrin rauhallisena ja Antti samoin ja saimme ojennettua jalkani suoraksi näin pakottaen lumpion takaisin paikoilleen.

Minulle on käynyt näin muutaman kerran aiemminkin, mutta lapsuudessa ja silloin lumpio on vain käväissyt paikoiltaan. Näillä kerroilla olen parantunut muutamassa päivässä. Tässä iässä keho ei ilmeisesti ihan niin nopeasti toivu ja olihan se lumpio pois paikoiltaan jonkin aikaa venyttäen kiinnikkeitä. Summasummarum, seuraavina päivinä en paljoakaan kävellyt vaan jouduin turvautumaan muiden apuun hyppiessäni yhdellä jalalla eteenpäin. Keskiviikkona pystyin jo hieman nilkuttamaan, mutta tarvitsin edelleen tukea, varsinkin pienenkin rappusen edessä. Maailmani siis pienentyi kattamaan lähinnä ulkotoimistomme ja oman huoneeni. Olo oli varmaan aika sama kuin tuon ylemmän kuvan merenneidolla olisi kuivalla maalla.

Sairaalaan en mennyt, sillä ajatus rannalle raahautumisesta ja pikkuveneeseen kipuamisesta ei oikein innostanut, kun pienikin jalan liike sattui. Ja koska polvi on aiemmin parantunut itsestään nopeasti, niin ajattelin, että katson hetken miten käy. Googletinkin asiaa ja yleinen ohje näyttää olevan tukea polvi (ei kipsillä vaan esim. joustositeellä) ja välttää laittamasta painoa sille muutaman viikon ajan. Antin lääkäriäitikin oli samaa mieltä.

Kyynärsauvat olisi kyllä ollut hyvä käydä hakemassa, sillä nyt jalalle tulee väkisinkin laitettua painoa. Perjantaina on edessä lento Floridaan ja kävelymatkat lentokentillä voi olla aika pitkiä. Loputon jonotus yhdellä jalalla seisten ahdistaa jo valmiiksi. Toivottavasti saan jonkinlaista apua kentällä ja pääsen ehkä jopa pidempien jonojen ohi. Kerron ensi viikolla miten kävi…

Kolmas epäonni viikolla oli keskiviikkoinen sadekuuro, joka katkaisi sähköt saarelta. Meille asti korjaustyöt eivät ainakaan seuraavaan päivään mennessä ehtineet eikä majapaikalla ollut kuin minigeneraattori aivan välttämättömien asioiden hoitoon. Työnteko loppui siis läppärin ja wifi-lähettimen virran tyhjentyessä ja yö oli aika kuuman kostea ilman tuuletinta. Toisaalta illanvietto terassilla lyhtyjen valossa oli oikein tunnelmallinen :)

Seuraavaksi edessä pikapysähdys Floridassa ja sen jälkeen maailman suurimmalla risteilyaluksella Atlantin yli!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Sää on ollut harmaa ja sateinen lähes koko viikon. Pari kertaa ollaan koettu oikein kunnon ukkosmyrsky. Maanantain ja tiistain välisenä yönä jyrähteli seitsemän tuntia. Tuntui siltä, että aina kun sai unen päästä kiinni niin jysähti ja heräsihän siihen. Jossain vaiheessa aamuyöllä kaivoin turhautuneena kirjan käteen ja ryhdyin lukemaan. Rannalla oli kuulemma upeat aallot, pari tyyppiä oli käynyt aamulla kuvailemassa. Harmittaa, ettei itse tullut mentyä. Tuon huonosti nukutun yön jälkeen sänky vaan houkutti paljon enemmän.

Sään takia oikeastaan kaikki ulkoaktiviteetit on jäänyt väliin. Lauantaina oltiin lähdössä kävelylle, ehdittiin just hotellin porttien ulkopuolelle ennen sateen alkamista. Tuli siis noin 100 metrin kävely. Kahtena päivänä oli sen verran seesteisempiä hetkiä, että karkasin hetkeksi rannalle. Joko podcastin ja mahjongin pariin tai sitten kirjaa lukien. Aloitin juuri kirjan nimeltä Essentialism: the Disciplined Pursuit of Less, eli miten keskittymällä ja karsimalla elämästä tulee mukavampaa. Mielenkiintoista ja ajankohtaista.

Muuten päivät ovat kuluneet enimmäkseen kahden asian parissa. Ensiksikin olen päivittänyt tämän blogini ulkoasua, työ, joka on vienyt jo monta tuntia eikä vieläkään ole valmis. Laitoin muutokset kuitenkin näkyviin, koska mielestäni tämä on jo nyt parempi kuin vanha versio. Vai mitäs pidätte? Yksityiskohtien säätämiseen saan helposti kulumaan vaikka miten paljon aikaa ja vielä, kun samalla haluan kokeilla ja oppia uusia jippoja WordPressistä (julkaisujärjestelmä, jolla tämäkin blogi on tehty), niin työsarkaa on loputtomiin.

Toinen ajankuluni oli tammi-helmikuisen Kalifornian automatkamme suunnittelu. Nyt on ensin hotelli Sna Franciscossa kahdeksi yöksi ja sitten auto 27 päiväksi, Las Vegasiin päättyen. Muita varauksia en vielä ole tehnyt, mutta ideoita ja ajatuksia on monen kuukauden edestä. Valtatie 1 Tyyntämerta seuraillen ja pikkukaupungeissa pysähtyen, joku kiva viinialue, luonnonpuistoja, San Diego, aavikkoa, Grand Canyon. Ajattelin säästää rahaa ostamalla paikan päältä halvat telttailukamppeet, sillä monissa luonnonpuistoissa on suht edullisia telttailualueita hienoilla paikoilla. Kalifornian talvi pääsi kuitenkin vähän yllättämään, sillä lämpötila voi rannikollakin ilmeisesti laskea lähelle nollaa öisin ja päivälämpökin voi olla siinä 10 asteen paikkeilla. Eikö Kaliforniassa olekaan ainainen kesä? Ja entäs sitten aavikolla? Las Vegasissakaan ei usein talvella ole t-paitakelejä ja Grand Canyonissa on lunta. Suunnittelutyö siis jatkuu ja kaikki vinkit ovat erittäin tervetulleita.

Niin ja ehdinhän minä vielä johtamaan muutamia pelejä iltojen ratoksi, osallistumaan keskusteluun diginomadien kilpailueduista, tekemään visuaalisia muistiinpanoja esityksistä sekä vetämään erilaisia lämmittelyharjoituksia. Ja kaivoinpa vielä virkkuukoukun esiin ja väsäsin pussukan joululahjakasaan.

Aika täällä Turkissa on melkein ohi, enää muutama päivä jäljellä. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin, on ollut tosi mukava kokemus, mutta toisaalta reissujalka jo vipattaa uusiin seikkailuihin. Maanantaina lennetään siis Istanbuliin ja sieltä tiistaina Prahan joulutunnelmiin. Ja varsinaiseksi jouluksi kotiin, perheen ja ystävien, kynttilöiden ja (toivottavasti) lumen, joululaulujen ja -ruokien pariin.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Jälleen yksi viikko on vierähtänyt Kemerin auringossa. Tai olihan meillä pari sateista päivää. Lämpötilakin on laskemaan päin, paikalliset lomailijat kävelee rannalla jo talvitakeissa. Saksalaiseläkeläiset eivät tosin vielä ole luopuneet auringonotosta uima-asussa, keräilevät vaan auringonvarjoja tuulensuojaksi. Minäkin istuskelin rannalla sunnuntaina, kirjaa lueskellen. Aaltojen pauhu loi juuri sopivan taustamusan mielenkiintoiselle kirjalle. – Päälläni oli muuten neule, farkut ja kaulahuivi, jotka kai asettavat minut janalla saksalaisten ja turkkilaisten välimaille.

Torstaina oli tarkoitus lähteä vaeltamaan, mutta sateinen sää sai unohtamaan suunnitelmat. Iltapäivällä saatin ihan kunnon ukkosmyrsky, useampi tunti välähdyksiä ja jylinää. Eli oikein hyvä työpäivä. Perjantaina käytiin Antin kanssa kävelyllä tässä meidän pikkukylässä (tai oikeastaan hotellien ympärille syntyneessä kauppatiivistymässä). Ennen kymmentä oli hiljaista ja suurin osa paikoista kiinni. Onneksi apteekki oli sentään auki, niin sain tarvitsemani deodorantin. Näin jännää tämä meidän elämä.

Lauantaina teimme vihdoin vaellusretken. Valitsimme (saksalaisesta) opaskirjasta sopivalta kuulostavan, helpohkon puolentoista tunnin kävelyn Phaseliksen raunioille. Muuten hyvä, mutta kirja oli viitisen vuotta vanha ja sen jälkeen alueelle oli rakennettu uusia teitä ja tehty muita liikennejärjestelyjä… Ensimmäinen etappi onnistui vielä hyvin, vaikka ohjeet vähän pielessä olivatkin. Pienellä rannalla purjeveneet keikkuivat aalloilla, tuuli sekoitti hiukset ja paikallinen harppuunakalastaja nousi vedestä märkäpuvussaan. Sieltä piti alkaa merkitty vaelluspolku raunioille, mutta eipäs vaan löytynytkään. Kiipesimme kuitenkin rinteen ylös, sillä uskoimme polun jossain vaiheessa löytyvän, olihan kyseessä kapea luontokaistale meren ja tien välissä.

Löytyi tie ja löytyi rantatörmä, muttei polkua. Ja löytyi tukeva piikkilanka-aita ja rako siinä. Seuraavat tunnit kuljettiinkin sitten tien ja rantatörmän väliä, välillä piikkilanka-aidan ali kumarrellen. Joskus löytyi lupaava polku, joka kuitenkin poikkeuksetta päättyi jyrkänteelle. Eli pakko taas palata tien varteen ja yrittää seuraavaa hyvältä näyttävää polkua. Vähitellen, enimmäkseen pikatien vartta edeten, selvisimme raunioille asti. Aikaa oli kulunut tuplasti arvioitua enemmän. Seikkailu.

Phaselis oli vauras satamakaupunki Antiikin Kreikan ja varsinkin Rooman aikana. Siitä on jäljellä ihan vaikuttavat rauniot, joista vain pari osiota oli köydellä rajattu. Muualle pääsi seikkailemaan ja kiipeilemään ihan sydämen kyllyydestä. Portaita ylös, kaarikäytävien läpi, ikkuna-aukoista kavuten, leveällä kivitiellä tallustellen.

Sunnuntaina otin aamupäivän loman kannalta ja lueskelin. Iltapäivällä kaivoin jo läppärin esiin, kun ei vaan malttanut lomailla. Siitä lähtien päivät onkin taas kulunut läppärin äärellä. Niin paljon kaikkea jännää tekemistä! Olen myös vetänyt useamman työpajan tai harjoituksen. Perjantaina emännöin Pro Action Café -työpajan, jossa syntyi oikein hyviä keskusteluita ja osallistujien projektit saivat lisää tulta alleen. Niin mukavaa nähdä innostus ihmisten kasvoilla! Maanantaille taas keksin tutustumispelin, sillä viikonlopun aikana saapui useita uusia “leiriläisiä”. Ja keskiviikkoiltapäivänä kokoonnuimme melkein kaikki terassille juttelemaan parhaista diginomadikohteista. Tuuli hieman heitteli fläppejäni, mutta auringon lämmmössä oleskelu oli sen arvoista. Paljon mukavampi keskusteluympäristö kuin kokoushuone! Niin ja ei tämä nyt ihan pelkäksi työnteoksi sentään ole mennyt, useana iltana ollaan pelailtu yhdessä. Tosi mukavaa pitkästä aikaa. Ja maanantai-iltana käytiin Antalya Piano Festivaaleilla poseeraamassa punaisella matolla ja kuuntelemassa upeaa nelikätistä pianonsoittoa.

Vielä pari viikkoa jäljellä täällä Kemerissä. Mitä nyt viikonloppuna käväistään Kreikan puolella. Alkuvuodenkin suunnitelmia tuli lyötyä sen verran lukkoon, että inboxissa on lentoliput San Franciscoon 19.1. Jee! Paikoilleen asettuminen ei siis ole agendassa vieläkään.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina matka alkoi jo yön puolella, tilataksin tullessa hakemaan puoliunessa laahustavia matkaajia Kemerin hotellistamme puoli viiden aikaan. Suuntana meillä oli Istanbul (lentäen) ja kuten ehkä voitte arvata, niin allekirjoittanut ei ollut päättämässä lentoajoista.

Pienten aamupäivätorkkujen jälkeen suunnattiin nokat kohti turistialueita. Päätettiin reippaina kävellä puolen tunnin matka Suurelle basaarille (Grand Bazaar), jotta nähdään samalla paikallista elämää. Basaari itsessään oli valtava ja vaikka siellä oli periaatteessa eri tuotteille omat alueensa, niin lähes samanlaiset kaupat toistuivat käytävältä toiselle. Jossain vaiheessa mietin eksyneeni limboon, kiertäväni ympyrää kippomyyjältä toiselle pääsemättä koskaan pois. Keskipäivän rukoushetki sulki suurimman osan kaupoista ja mekin löysimme lopulta ulos. Mukaan ei muutamasta tinkimisyrityksestä huolimatta tarttunut kuin yksi puolen euron rannekoru.

Ulkona pikkukaupat jatkuivat, tavarat vaan vaihtuivat enemmän käyttöesineisiin turistirihkaman sijaan ja esillepanoon ei enää niin oltu panostettu. Pyörimme kapealla kadulla edestakaisin, ensin aikaa tappaen ja sitten lounastreffipaikkaamme epätoivoisesti etsien. Google-map merkkasi sijainnin muutamalla kymmenellä metrillä pieleen ja väärälle puolelle katua. Tämä riitti täysin hämmentämään porukkamme ja perille löytämiseen tarvittiin paikallisten apua. Palkintona oli oikein mukava pihviravintola, josta sain pitkästä aikaa oikein kunnon burgerin. Jos pyörit basaarin kulmilla, niin kannattaa käydä kokeilemassa Virginia Angus Burger & Stake House.

Lounaan aikana jo ennestään harmaa päivä harmaantui entisestään ja vettäkin rupesi ripottelemaan. Sateessa kävely ei houkuttanut, joten suuntasimme rantaan etsimään Bosporinsalmen risteilyä. Sen verran sisäänheittäjiä hengaili satamassa, että veneen löytäminen oli helppoa. Aina pitää tinkiä, muistutti “matkanjohtajamme” ja näytti esimerkkiä hankkimalla meille kuusi lippua viiden hinnalla (yhteensä 20e 75 minuutin risteilystä). “Laiva lähtee 10 minuutin päästä” oli normivastaus melkein puolentunnin ajan, kunnes lopulta pääsimme liikkeelle. Hetken sisseilimme katetulla yläkannella valokuvia ottaen, mutta pian vetäydyimme sisätilojen lämpöön. Isoista ikkunoista näki sielläkin hyvin ja elämä oli paljon mukavampaa vilunväreiden kaikotessa ja teekupin höyrytessä.

Risteilyn jälkeen kävelimme sillan yli onkijarivistöä ihmetellen, ahtauduimme junaan, joka kuljetti meidät mäen päälle, kävimme kahvilla, katsastimme Galatan tornin ja matkasimme joulukoristellulla antiikkiratikalla kävelykatua pitkin Taksimin aukiolle. Sieltä sompailimme vielä julkisilla Yazane Coworking-tilaan, jossa vietimme mielenkiintoisen parituntisen tutustumalla paikallisiin yrittäjiin.

Lauantai oli historiapäivä. Istanbulin ensikertalaiset lähtivät katsastamaan aina niin hurmaavan Haaga Sofian ja ruhtinaallisen Topkapin sulttaanien palatsin. Me muut tutustuimme Istanbulin arkeologisen museon aarteisiin. Kolmasosa museosta oli remontin alla ja kulku hyvinkin sokkeloista (luulimme kolme kertaa jo kiertäneemme kaiken ja sitten jonkun käytävän perältä löytyikin taas uusi osasto). Pihamaalla lojui antiikin patsaita siellä täällä. Meillä Suomessa ne olisivat museon lasikaapissa, mutta täällä niitä ilmeisesti vaan on liikaa. Tai ehkä ne ovat kopioita? Iso huone oli täynnä kaiverrettuja sarkofageja, vartijapatsaat kohoavat neljään metriin ja Babylonian Ishtar-porttia vartioivat värikkäät leijonat, alkuhärät ja lohikäärmeet.

Tarkoituksenamme oli käydä myös Sinisessä moskeijassa ja Basilica Cisternissä, mutta vesisade ja pitkät jonot saivat vaa’an kallistumaan ravintolassa istumisen puolelle. Maistuva kebab-annos (turistihintaan 14e) ja turkkilaista kahvia mukavan lämpimässä ja tunnelmallisessa paikassa. Viihdyttiin melko pitkään ennen siirtymistä… toiseen kahvilaan. Siellä treffasimme seurueemme toisen osan ja join ekan (mutta ehdottomasti en viimeisen) kerran kunnon turkkilaista omenateetä. Matkamme jatkui Galatan suuntaan ja siellä kävelykadun vilskeessä Taksimille asti. Pysähdyin matkalla tutkimaan muutamaa kauppaa ja huomasin, että täältä saa “normaaleja” farkkuja, ei pelkkiä pillejä. Pitää kai vielä käydä shoppaamassa, sillä olen metsästänyt perusfarkkuja koko syksyn, mutta niitä ei vaan myydä enää missään. Pysähdyimme kahville Starbucksiin (pysytkö vielä perässä juotujen kahvi/teekuppien määrässä?) ennen illalliselle siirtymistä. Illallispaikaksi valikoitu se ainoa, jossa ei ollut sisäänheittäjää ahdistelemassa. Paikka oli lähes täynnä, muut tyhjiä. – Voiskohan ravintoloitsijat oppia tästä jotain?

Sunnuntaille meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Lähdettiin ensin Sinisen moskeijan suuntaan, josko tällä kertaa oltaisiin paikalla aukioloaikaan ilman suuria jonoja (moskeija suljetaan rukousaikoina, nyt se oli auki 8:30-11, 12:45-14:15 ja 15:15-16:30). Kaupungissa juostiin sunnuntaina maratoni, joten ratikat eivät kulkeneet kaikkialla. Vaikka maratonin käytössä olevien katujen ylittäminen vaati ylimääräistä säätämistä, niin plussapuolena oli selkeästi lyhyemmät jonot kaikkialle. Kävimme siis sekä Sinisessä moskeijassa että Basilika Cisternissä. Sininen moskeija on varmaan monelle tuttu, kaunis ja levollinen moskeija, jonka mosaiikkikoristeet ovat käsityötaiteen mestarinäyte.

Basilika Cistern taas on 1500-vuotta vanha entinen vesivarasto, suuri pylväshalli, jossa risteilevillä puulaitureilla voi kävellä veden yllä. Kaiverretut pylväät, kuuluisimpina Meduusan päät, sekä vedessä uiskentelevat kalat luovat maagisen tunnelman hämärässä valaistuksessa. Ihmeellinen paikka. Kuvittelin itseni sinne ilman laitureita, pienellä veneellä ja kynttilöitä kellumaan kaikkialle. Olisi aika kokemus. Toisaalta mietin myös, että olisi aika jännä, jos vedessä uiskentelisi muutama hai. Pitäisköhän laittaa museovirastolle kehitysehdotuksia?

Täältä jatkoimme vielä maustebasaariin (Spice Bazaar), joka on pienempi ja siistimpi versio Isosta basaarista kiireisille turisteille. Emme tosin tälläkään kertaa ostaneet mitään. Summamutikassa kävellen, mennen sinne missä näyttää kivalta, päädyimme Istanbulin isoimman moskeijan, Suleimanin moskeijan porteille. Käytiin ihmettelemässä sitäkin ja sitten parkkeerattiin itsemme lounaspöytään lämpölamppujen alle. Tämä paikka oli vihdoinkin sitä hintatasoa, minkä muistin 1,5 vuoden takaiselta Istanbulin reissultamme (eli 16e kahdelta hengeltä, kun muutoin tällä reissulla mennyt aina noin 40e). Ruoka oli ihan ok ja päälle tuli vielä kuuma tee, jolla sai myös kädet lämmiteltyä. Lattialla vieressäni istui kissa, joka ensin hetken anovasti tuijoteltuaan alkoi tökkimään minua tassullaan. Säännöllisen sinnikkäästi koko ruokailun ajan.

Pysähdyttiin vielä kahvilassa maistelemassa paikallisia jälkkäriherkkuja ja haettiin sitten reppumme hotellilta. Matka takaisin Kemeriin sujui ongelmitta ja vaikka Istanbul niin ihana onkin, niin olipa mukava olla takaisin lämmössä. Maanantaiaamuna heräsin jo auringonnousun aikaan ja oli pakko hipsiä parvekkeelle nappaamaan muutama kuva ja ihan vaan hymyilemään elämälle.

Kolmen päivän miniloman jälkeen (ilman läppäreitä ekaa kertaa 1,5 vuoteen!) olikin aika sukeltaa töiden pariin. Muutama päivä sujahti ohi ihan huomaamatta. .Keskiviikkona oli Jonin 29-vuotissynttärit, joita lähdimme viettämään McDonaldsiin. Työntekijät siellä olivat hieman hämmentyneitä, kun osallistujien ikä selvisi heille. “Koska loput tulevat? Teitä on 16 lasta? – Meitä on 16 i-h-m-i-s-t-ä.” Kaikki saivat Happy meal -ateriat ja yllättävän hyvää kakkua. Merirosvo- tai prinsessapäähineet ja itse kootut naamiot sekä happy meal -lelut. Klovni ja merirosvo viihdyttivät meitä, musiikki soi ja nauru raikasi. Tanssimme, pelleilimme ja istuimme ilmapallojen päälle puhkaistaksemme ne. Parhaat synttäribileet pitkään aikaan!

Sellainen viikko. Ja elo Coworking Campillä sen kun jatkuu. Onneksi, sillä täällä on kivaa. Monet niistä joiden piti lähteä täältä marraskuun lopussa ovat jo muuttaneet suunnitelmiaan ja jäävät koko ajaksi. Viittauksia Hotel Californiaan on kuultu.
—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä