Paikalla oli asutusta jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua ja kaupunki pysyi asuttuna espanjalaisten valloittajien tuloon asti. Parhaimmillaan Dzibilchaltunissa oli 20.000 asukasta (joidenkin lähteiden mukaan jopa 40.000), tehden siitä yhden alueen isoimmista kaupungeista.

Muinainen tie johti alueen läpi. Tällä hetkellä se vie Astronomiatornille.

Tornin keskimmäisestä ikkunasta paistaa aurinko noustessaan kevät- ja syyspäivän tasauksen aikaan, sivuikkunoista taas toisesta talvipäivänseisauksena ja toisesta kesäpäivänseisauksena.

Torni tunnetaan myös 7 nuken temppelinä, sillä argeologit löysivät sieltä 7 pientä nukkea. Nämä nuket ovat nykyään alueen museossa näytillä.

Alueen keskeltä löytyy jotain mayaraunioille hieman erikoisempaa, eli 1500-luvulla rakennettu katolinen kirkko.

Kirkon seinämateriaalina oli käytetty alueella olleiden pyramidien kiviä. Näiden koristelut erottuvat vielä joissakin kohdissa.

Alueella oli myös muutamia ihan tavallisten (tai siis varmaankin rikkaiden ja etuoikeutettujen omistamien) talojen raunioita.

Kiivettiin (kohtuullisen matalalle) rakennelmalle maisemia ihmettelemään. Tästä kun katsoi oikealle niin näki silmänkantamattomiin viidakkoa, jonka seasta saattoi erottaa tarkkaan katsoessaan erottaa kasviston valtaamia raunioita – alueelta on tunnistettu jo noin 8.000 rakennusta, vaikkei niitä ole esiin kaivettukaan.

Vasemmalla puolestaan avautui vierailtavaksi raivattu ja osittain entisöity alue.

Täällä sai pyramideille kiivetäkin, toisin kuin monissa muissa kohteissa. Tosin pyramidit olivat täällä varsin maltillisen kokoisia, eivätkä siten niin hengenvaarallisia kömpelöille vierailijoille.

Mulla on turistiposeerauksessa vielä hieman opittavaa.

Mies hallitsee asian paljon paremmin.

Dzbilchaltunin alueelta löytyy myös cenote. Sanakirjat kääntää sen sortumakaivoksi, mutta taidan käyttää tuota cenote sanaa mieluummin. Osuva tuo suomenkielinen nimi on kyllä sen puolesta, että nämä lammikot ovat syntyneet kalkkikivikallion sortuessa ja päästäessä näin pohjaveden pinnalle. Osa cenoteista on luolissa, osa taas ihan avoimella paikalla. Yhteistä niille kaikille on se, että vesi on raikasta ja hyvin kirkasta. Cenotet ovat usein myös hyvin syviä, halkaisijaltaan kymmenmetrinen lammikko saattaa olla moninkertainen syvyydeltään.

Dzibilchaltunin cenotessa asusteli niitä pikkukaloja, joita käytetään “kalakylpylöissä” jalkojen kuorintaan. Tässä kyseisiä kaloja herkuttelemassa mieheni varpailla.

Itsekin uskalsin upottaa varpaani kalojen syötiksi.

Ja hetken päästä jopa pulahtaa joukkoon. Just sopivan lämpöistä vettä ja niin kirkasta!

Muutamat paikallisetkin hyödynsivät ilmaista jalkahoitoa.

Ennen lähtöä käytiin vielä katsomassa ihan hiljaittain uusittu museo, joka oli pieni mutta näyttävä. Ja kuumana päivänä sen ilmastointi olisi varmaan mukava kokemus raunioiden kiertelyn jälkeen.

Hyödyllistä tietoa:

• Dzibilchaltun sijaitsee noin 15 km Meridasta. Helpoin tapa tutustua paikkaan on osallistua järjestetylle retkelle. Toisaalta jo kolmenkin hengen porukalla saattaa olla edullisempaa ottaa oma taksi. (Kannattaa muuten pyytää taksia odottamaan se pari tuntia mitä raunioilla menee, sillä taksin saaminen paikan päältä on kuulemma hankalaa.) Meridasta paikalle (tai ainakin lähelle) pääsee myös hyvin edullisesti pikkubussilla, mutta emme itse käyttäneet tätä vaihtoehtoa, joten enempää en osaa siitä kertoa.
• Itse teimme retken Chicxulubista (rannikolta, noin 30min matka), josta maksoimme taksista 550 pesoa, eli noin 33 euroa ja vähän tippejä päälle. Tosin tällä hinnalla kävimme samalla reissulla myös Meridassa.
• Alue on auki 8-16:30. Sisäänpääsy maksaa 122 pesoa (noin 7 euroa) ja sisältää pääsyn myös museoon. (Katso ajantasaiset tiedot Yucatan Todayn sivustolta)
• Lisäksi maksoimme n. 45 minuutin yksityisopastuksesta 250 pesoa (noin 15 euroa). Opas puhui ihan hyvää englantia ja tiesi alueesta paljon. Näillä virallisilla oppailla on oma kojunsa sisäänkäynnin lähettyvillä ja hinnasto on kaikille sama.
• Isommat reput yms. pitää jättää narikkaan sisäänkäynnin lähettyvillä. Jostain syystä niitä ei saa viedä alueelle. Itse saimme ottaa reput mukaan raunioille, mutta museoon niitä ei saanut viedä.
• Cenoten lähistöllä ei ole pukukoppeja tai vastaavia, joten jos haluaa uiskennella cenotessa, on helpointa laittaa uikkarit jo valmiiksi vaatteiden alle.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tällä viikolla oltiin liikkeessä! Ehdittiin asustelemaan kolmessa eri kylässä, mikä on meidän mittakaavassa jo hyvin paljon. Ja tästä kaikesta on todisteena tasan kolme Instagram-kuvaa… Tällä viikolla siis melko tekstipainotteinen katsaus, yritän parantaa tapani ensi viikoksi.

Torstai ja perjantai kului vielä espanjan kurssilla. Ei sitä vieläkään mitenkään sujuvasti puhu, mutta kynnys avata suunsa laski kyllä huomattavasti. Tajusin, että pystyn kuitenkin melkein kaiken haluamani viestimään vaikka sanavarasto ja kielioppi olisikin vähän niin ja näin. Nyt vaan pitää harjoitella ja käyttää kieltä aina kun mahdollista. Torstaina ei paljoa muuta tehtykään, sillä koko illan ja iltapäivän satoi oikein kunnolla. Sen verran poistuttiin hotellin turvista että saatiin vatsamme täytettyä. Lähin ravintola löytyi kadun toiselta puolelta, mutta silläkin matkalla ehti jo kastua. Sateenvarjo suojeli osittain, mutta kadulla nilkkaan asti ylettyvälle vedelle ei oikein voinut mitään. Tulipa sandaalit huuhdeltua.

Perjantaina oli vastassa yllätys. Bongasin facebookista kaverin statuksen paikkakunnaksi Meridan. Enpä ollut tajunnut, että kyseinen (meksikolainen) kaverini asustelee nykyään Meridassa. No parempi edes viimeisena päivänä ja saatiinkin sovittua treffitkin illaksi! Olipas mukava vaihtaa kuulumisia yli viiden vuoden tauon jälkeen. Vähäsen harmitti, että tavattiin vasta tässä vaiheessa, oltaisiin saatu niin paljon hyviä vinkkejä kaupunkiin ja ennen kaikkea olisi ehtinyt viettämään vähän enemmänkin aikaa yhdessä. Pitää jatkossa muistaa päivitellä useammin Facebookiin missä onkaan menossa, myös omaan statukseen eikä vaan blogien sivuille.

Lauantaiaamuna oli aika jättää Meridalle hyvästit. Kuukausi tuli vietettyä tuossa kaupungissa, jonne päädyttiin oikeastaan aika lailla vahingossa, mutta joka sulatti meidän sydämet. Bussimatka Cancuniin oli melko lailla yllätyksetön ja samalla vauhdilla päästiin perille asti seuraavaan kohteeseemme eli Isla Mujeresin saarelle Cancunin edustalla. Oltiin varattu tähän väliin pari päivää ihan vaan (melkein) lomailulle. Ja ihan hyvä niin, koska työskentelyyn kyseinen saari ei ehkä olisi ollut kovinkaan sopiva. Nettiyhteydet olivat hitaita ja ilma kuuma, eikä ilmastointia ollut juuri missään. Ja kyllähän tämä miniloma tuli ihan tarpeeseen.

Ensivaikutelmamme Isla Mujeresista ei tosin ollut kovin positiivinen, lähinnä mietitytti millaiseen turistihelvettiin sitä oikein ollaan päädytty. 95% ihmisistä oli lomailijoita, kadunvarret täynnä matkamuistokauppoja ja baareja, ja kaikki hinnat kaksinkertaisia Meridaan verrattuna. Jätettiin kamat hotellille ja kiirehdittiin rannalle katsomaan auringonlaskua. Istahdettiin rantatuoleille ja samantien tuli joku perimään maksua. 6 euroa olisi kuulemma ollut vuokra, vaikka päivä oli jo ohi ja tuoleja oltiin keräilemässä pois. Eihän me tietenkään maksettu, mutta eipä paljon auttanut mielialaan tuo kokemus. Jäätiin kuitenkin läheiseen rantabaariin seuraamaan auringonlaskua ja kyllähän siinä väkisin rupesi hymy nousemaan huulille, kun aurinko laski punaisena pallona turkoosiin mereen ja kädessä oli jääkylmä olut. Vielä kun jatkettiin matkaa tapasbaariin, jonka tarjonnassa oli makumaailma kyllä hiottu huippuunsa ja kyytipojaksi sai hyvää valkoviiniä. Taidokas trubaduuri lauloi vieressä ja ilta viileni mukavan lämpimäksi. Muutaman tunnin jälkeen päädyttiin siihen, että eiköhän tämä saari ole sittenkin oikein hyvä lomailupaikka.

Sunnuntaiaamuna mieheni heräsi seiskalta sukellusretkeä varten. Mä taas hyödynsin tilaisuuden ja nukuin yhdeksään asti, kun ei ollut ketään herättämässä. Senkin jälkeen makoilin vielä tunnin verran kirja kädessä, ennen kuin edes harkitsin ylösnousua. Elämän pieniä iloja. Lopulta alkoi vatsa kurnimaan sen verran, että aamupalaa oli etsittävä. Päädyin sitten astetta hienompaaan paikkaan (joita on saarella paljon) ja nautin aamiaiseksi french toastia karibialaiseen tapaan, tuoreilla hedelmillä ja rommi-vaahterasiirapilla. Iltapäivällä oli kuuma, joten otettiin pienet torkut ennen auringonlaskurannalle suuntaamista. Ilta sujui leppoisassa pikku baarissa, josta sai oikein hyviä nachoja ja monenlaisia drinkkejä 2€ kappale. Tavoillemme uskollisina emme kuitenkaan jaksaneet juhlia kovin pitkään, vaan oltiin nukkumassa jo kymmenen aikaan.

Maanantaiksi olin varannut itselleni snorklausretken, sillä kaipuu vedenalaiseen maailmaan oli jo kova ja koralliriutat saaren ympärillä suurin syy sen kohteeksi valitsemiselle. Vesi oli kirkasta ja suurinpiirtein lämmintä, mitä nyt uiminen vähän kömpelöä pakollisessa pelastusliivissä. Yhdessä vaiheessa opas osoitteli jotain sivulleni ja kääntyessäni huomasin ison barracudan muutaman metrin päässä hengaamassa. Hieman taisin hätkähtää, mutta olihan se upea ilmestys. Sen lisäksi ei mitään erikoisempaa näkynytkään, mutta värikkäistä “akvaariokaloista” ei ollut puutetta. Päivän toinen snorklauspysäkki oli “vedenalaisella museolla” eli paikassa, jossa meren pohjaan oli upotettu noin kymmenen metrin syvyyteen useita patsaita. Pinnalta asti yksityiskohdat eivät oikein näkyneet ja jännempää olikin seurata pohjassa uiskentelevia sukeltajia. Paluumatkalla istuin veneen kokassa ja virnuilin vaan onnellisena auringonpaisteelle ja turkooseille aalloille. Retken jälkeen olikin taas päivätorkkujen aika ennen illalliselle suuntaamista. Myös tämä ilta jäi aika lyhyeksi, sillä mieheni ei voinut kovin hyvin, oli ilmeisesti saanut auringonpistoksen. En siis pääsyt yhtenäkään iltana vielä salsaamaan. Tilanne on kyllä korjattava lähipäivinä.

Tiistaina aamupalan jälkeen piti jo luovuttaa huone, siitä huolimatta veteen piti vielä päästä. Kamerasta löytyykin hienoja kuvia reissaajasta sarongi päällä ja rinkka selässä. Minä suuntasin rannalle ja mies jäi vahtimaan tavaroita, kahvilaan läppärinsä ja kahvikupillisen ääreen. Uimareissun jälkeen lautalla takaisin mantereelle ja pikkubussi Playa del Carmeniin, Lonely Planetin mukaan “timmien eurooppalaisten leikkikentälle”, reilun tunnin verran Cancunista etelään. Meillä on täältä varattuna kahden makkarin asunto kuukaudeksi (Apollomatkoilla on muuten edelleenkin tosi halpoja äkkilähtölentoja Cancuniin, ja meillä tuo toinen makkari käyttämättä, vink-vink!).

Alku ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä oltiin saatu hieman väärät ohjeet (katu 14b katu 14 sijaan) asunnollemme ja ehdittiin odottelemaan portin edessä reilu tunti ennen kuin asia selvisi. Täällä oli ilmeisesti jotain häikkää puhelinlinjoissa enkä saanut edes yhteyttä vuokranvälittäjäämme. Onneksi joku asukas tuli paikalle ja päästi mieheni sisäpihalle, jonka toiselta puolelta asunto sitten löytyi. Oltiin siis vaan väärällä puolella korttelia, muuten ihan oikeassa paikassa. Olivat kuulemma jo ihmetelleet, oliko meille sattunut matkalla jotain. Mukava asunto, keittiössä tilaa kokkaamiseen, suihkussa lämmintä vettä, olkkarissa sohva ja tv ja iso ruokapöytä. Vielä kun saadaan netti kunnolla pelittämään. Tällä hetkellä meillä on käytössä vain taloyhtiön oikukas yhteys, mutta omistajat ovat tilanneet nettiasentajan tänne. Olisi kuulemma pitänyt tulla eilen, muttei kuulunut. Nyt ollaan odoteltu sitä tänään koko päivä, ei olla uskallettu lähteä asunnosta mihinkään, jos se sattuisi tulemaan juuri silloin. No, ollaan saatu mm. kuukausipalaveri pidettyä (ks. kuva yllä).

Nettiasentajaa ei ole vieläkään näkynyt. Huomenna kyllä liikutaan. Jos ei muuten, niin ainakin kahvilaan toimivamman netin ääreen. – Täältä Playalta ei siis vielä ole kuvia jaettavaksi, mutta eiköhän niitä tässä lähiviikkoina tule ihan riittävästi. Kunhan asetutaan ja päästään tutkiskelemaan kaupunkia.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina Chicxulubissa melskasi jonkinlainen talvimyrsky, vettä satoi koko päivän ja tuuli ulvoi nurkissa. Aamulla ääni kuulosti siltä, että moottoripyöräjengi oli vallannut sisäpihan. Iltaa kohden mietittiin jo, että mitä hirviöitä siellä pihalla on irrallaan. Se päivä pysyttiin siis aika visusti sisätiloissa ja meidän suunnittelemat retket tälle A:n viimeiselle varsinaiselle lomapäivälle jouduttiin kaikki heittämään mäkeen. No, ehkä lomalla on välillä hyvä rentoutua ja olla vaan?

Sään luvattiin paranevan perjantaiksi, joten varattiin alakerran kanadalaismiehen (joka on lomaillut täällä jo 12 vuotena) avustuksella paikallinen kuski aamuksi. Jospa vaikka A:kin ehtisi vielä nähdä jotain ennen lähtöään. Perjantai-aamuna aurinko pilkotti kuin pilkottikin pilvien välistä ja sade oli loppunut joskus yön aikana. Czibilchaltumiin siis! Chibilchaltunin (nimi, jota en vieläkään osaa lausua) rauniot löytyvät Progresson ja Meridan välimailta ja ovat huomattavasti pienemmät kuin esim. Chichen Itza, mutta samalla myös montaa kertaa rauhallisemmat. Törsättiin oikein viralliseen oppaaseen ja mukava paikallinen papparainen esitteli meille aluetta ja kertoili tarinoitaan. Tällä kertaa oli ihan ymmärrettävää kieltä, joten opittiin mm. se, että paikalliset hautasivat vainajiaan kotitalojensa pihaan. Talot kun rakennettiin maakasan päälle ja nämä olivat samalla sopivan pehmeitä kohtia hautojen kaivuuseen.

Dzibilchaltumin alueen sisällä on myös cenote, eli oikestaan pieni, syvä lammikko. Näitä cenoteja löytyy paljon ympäri Jukatania ja niistä monet ovat kokonaan tai osittain luolassa. Tämä Czbilchaltunin lammikko oli vähemmän hätkähdyttävästi aukiolla, mutta kiehtova se hyvin kirkkaine vesineen ja lumpeineen silti oli. Lammikossa asusti parvi niitä sellaisia kaloja, joita esim. kaakkois-aasian kylpylöissä usein käytetään jalkahoidoissa. Jalkoja vedessä uittamalla sai siis samalla luonnollisen jalkakuorinnan. Kutittivat kyllä! Ja hieman jännitti uimareissu noiden samaisten kalojen kanssa, mutta kunhan vain pysyi liikkeessä koko ajan niin eivät käyneet kiinni. Eihän se sattunut olisi sekään, mutta kun kutian niin hemputin helposti.

Dzibilchaltumin jälkeen huristeltiin Meridan iltapäiväruuhkien läpi viemään A asemalle nappaamaan bussi Cancuniin. Me palattiin vielä pariksi päiväksi Chicxulubiin. Kuskina meillä oli koko tämän reilu viisi tuntia paikallisen taksikuskin kolmikymppinen poika, joka taksin ajamisen lisäksi piti omaa hampurilaisravintolaa muutamana iltana viikossa kotipihallaan. Arvatkaapas missä me syötiin sinä iltana? Oma kuski oli muuten täällä yllättävän halpa, reilu viisi tuntia ja noin 70km ajoa, maksoi yhteensä 33e.

Sunnuntai-iltapäivällä Chicxulubin kämpän ihanan avulias omistaja haki meidät kämpältä Meridaan (jossa hän siis itsekin asui). Oltiin varattu ihan keskustasta hotellihuone kuudeksi yöksi, sillä haluttiin olla lähellä kouluamme. Kyllä, koulunpenkillä ollaan istuttu tällä viikolla! Nyt kaksi aamupäivää (9-13) espanjan tunteja takana ja ainakin puhumisrohkeus on kasvanut. Meitä on ryhmässä minun ja mieheni lisäksi vain yksi vanhempi kanadalaisnainen (kaikki täällä on Kanadasta!?), joten opetus on hyvin henkilökohtaista. Tunneilla myös keskitytään puhumiseen ja keskustellaan milloin mistäkin. Opettaja korjailee vain suurempia virheitä eikä ole turhan tarkka, vaan kannustaa yrittämään. Kielioppia käydään välillä pieniä paloja ja sitten taas harjoitellaan puhumalla. Eikä käydä mitään valmiita keskusteluita (“kysy tätä – vastaa näin”), vaan ihan oikeasti jutellaan kaiken maailman asioista. Kivaa!

Muuten ei olla näiden kolmen tämänkertaisen Meridan päivän aikana paljoa tehtykään. Kun ei ole tottunut intensiiviseen opiskeluun (ja aamuherätyksiin), niin iltapäivällä on jo ihan rätti. Pikku päivätirsat, muutama tunti töitä, illallinen ja nukkumaan. Siinäpä se. Vaikka hotellihuone onkin ihan tilava, tuntuu se aika pieneltä asuntojen jälkeen. Onneksi meidän huone on sisäpihalla, joten siinäkin voi istuskella. Paitsi, että meidän naapurina on jenkkisetä, joka tulee juttelemaan ufoista ja shamaaneista, eikä lähde kulumallakaan, vaikka yrittäisi vinkata, että työt on kesken. Niin, ja on meillä uima-allaskin heti tuossa huoneen oven ulkopuolella! Mieheni käy siellä aamupulahduksella heräämässä joka aamu, mäkin sain itseni sinne jo yhtenä aamuna. Vähän turhan kylmää mulle, mutta niin tuntuu kaikki olevan. Pilalle hemmoteltu Kaakkois-Aasian uimavesillä?

Tällainen viikko tällä kertaa. Mites siellä?

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina oli suuri retkipäivä, sillä lähdettiin ihailemaan Uxmalin mayaraunioita. Retkeen olisi kuulunut nouto hotellilta, mutta yllättäen meidän lähiötalolta ei. Mentiin siis bussilla keskustaan ja saatiin samalla käytyä paikallisessa kielikoulussa. Varattiin helmikuun alkuun espanjan intensiivikurssi, 4 aamuna 4 tuntia opetusta kunakin. Jos sillä vaikka päästäisiin jo hieman kiinni paikalliseen elämään.

Koululla vierailun jälkeen meillä oli (olevinaan) jo niin kiire, ettei ehditty lounaalle. Keräiltiin kioskilta pussillinen keksejä, pähkinöitä, jogurttia, juustopiiraita ym. evääksi ja etsittiin retkenjärjestäjän toimisto. Siellä sitten odoteltiinkin kyytiä reilu puoli tuntia, eli ihan hyvin oltaisiin ehditty syömään. Ei olla vielä niin totuttu tähän paikalliseen aikakäsitykseen…

Pikkubussissa oli meidän lisäksi meksikolainen nuoripari ja argentiinalainen reissaajatyttö. Opas puhui sujuvasti sekä espanjaa että englantia. Siinä pääsi hyvin treenaamaan kieltä, kun ensin kuunteli asian espanjaksi ja sitten tarkisti englanninkielisen version aikana ymmärsikö oikein. Ikävä kyllä opas ei tullut meidän mukaan varsinaisille raunioille, vaan saatiin “englanninkielinen” opas paikan päältä. Lainausmerkeissä siksi, koska kyseisen vanhan herran sanavarasto oli hyvin pieni ja aika paljon jäi arvailujen varaan. Ilman tarinoitakin paikka oli kyllä kertakaikkisen lumoava, vai mitä sanotte tästä?

Vaikka alueella oli ollut asutusta jo ennen ajanlaskumme alkua, niin varsinainen Uxmal perustettiin vuoden 700 vaiheilla. Siellä eli parhaimmillaan noin 25.000 ihmistä, vaikka kaupunki olikin ennemmin uskonnollinen ja hallinnollinen keskus kuin asuinpaikka. Ja jos ymmärsin oppaan puheista oikein, niin jossain vaiheessa rikkaat mayat tekivät kaupunkiin pyhiinvaelluksia ja yöpyivät pyramidien alaosissa sijaitsevissa pienissä huoneissa. Eli pyramidi toimi tavallaan hotellina :) (Tätä tietoa en tosin löytänyt jälkikäteen netistä).

Toiselle isoista pyramideista pääsi kiipeämäänkin. Pakkohan sitä oli leikkiä seikkailijaa ja kiivetä ylös. Pitää kyllä myöntää, ettei ollut ihan helppoa. Ei sinänsä pelottanut, mutta heikotti, kun katsoi alas. Monissa kohdissa oli kädetkin apuna kiipeämisessä. En sentään tullut istualtani rappu rapulta alas koko matkaa, niin kuin muutama muuta kanssaseikkailija.

Alueella kiertelyn jälkeen meille oli varattu illallinen illan pimentymistä odotellessa. Retkeen kun kuului vielä valo- ja äänishown katselu raunioiden yllä. Nämä tällaiset showt tuntuvat olevan suuressa huudossa täällä, jokainen isompi ja vähän pienempikin raunio järjestää niitä, samoin kuin esimerkiksi viime viikolla mainitsemani Gran Museo del Mundo Maya. Me päätettiin treenata meidän espanjan ymmärrystä, eikä ostettu kuulokkeita shown englanninkielistä käännöstä varten. Ääni kaikui kuitenkin niin paljon, että suurin osa tarinasta jäi mielikuvituksen varaan. Hienoltahan ne valot raunioilla näyttivät pimeässä illassa, mutta 45 minuuttia oli aika pitkä aika.

Perjantai meni töitä tehden, mitä nyt illalla kierreltiin meidän lähiötä. Syötiin tosi hyvä nachos-setti pikkuravintolassa, joka näytti siltä, että joku oli etupihalleen laittanut muovipöytiä ja grillin ja näin ravintolan pystyyn. Näin saattoi ollakin. Täällä on joka päivä ravintolapäivä! Kotimatkalla pysähdyttiin paikallisessa pubissa, jossa oli tarjolla meksikolaisten pienpanimoiden oluita. Nam.

Lauantaina päivä kului taas koneella, mutta illalla busseiltiin keskustaan, jossa A oli jo koko päivän kierrellyt. Käytiin syömässä, kierreltiin muutamia liikkeitä ja yritettiin seurata Meridafestin esityksiä keskusaukiolla. Oltiin jotenkin siellä aina väärään aikaan, joko esitys juuri loppui tai sitten odoteltiin kymmeniä minuutteja, että jotain alkaisi.

Sunnuntaina käytiin A:n kanssa vielä syömässä ja shoppailemassa sunnuntaimarkkinoilla, tai ennemminkin siinä ympäristössä. Ja löydettiin vihdoin sen meidän lähelle menevän bussin lähtöpaikka! Oltiin yritetty selvittää asiaa koko viikko ja päädytty aina taksilla kotiin. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Iltapäivällä meidän seuraavan kodin omistaja noukki meidät kyytiin ja kuskasi meidät Chicxulubiin. Meillä on käytössä kolmen makkarin asunto pienessä kerrostalossa (oisko 12 asuntoa?). Parasta kämpässä on iso parveke merelle päin, ylimmästä eli kolmannesta kerroksesta on aikas hienot näkymät. Samassa kompleksissa on kolme samanlaista pientä kerrostaloa ja keskellä oleskelualue uima-altaineen. Vesi on tosin hyvin kylmää, samoin kuin meressäkin.

Chicxulub on pieni kalastajakylä noin puolen tunnin matkan päässä Meridasta. Ja tämä meidän asuinkompleksi on vielä noin 1,5 kilsan päästä tuolta kylästä, eli ollaan aika rauhassa täällä. Suurin osa taloista ja asunnoista on tyhjiä, sillä paikalliset itse tulevat “mökeilleen” yleensä vain kesäisin. Jotkut heistä vuokraavat asuntojaan talvea pakoon lähteneille kylmempien maiden asukkaille. Tässä meidän kompleksissakin lomailee tällä hetkellä useampi kanadalaiseläkeläinen.

Lähdettiin melkein saman tien etsimään illallista, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Ilmeisesti kylän ruokapaikat ovat lähinnä lounaspaikkoja ja kunnon kauppoja ei ole, kioskeja vaan. Niin ja alkoholiakaan ei muuten myydä sunnuntaisin viiden jälkeen. Saatiin saaliiksi vain muutama sipsipussi ja patonkeja, mutta kyllä niillä nyt yhden illan selvisi.

Aamupäivä tehtiin töitä parvekkeella (josta yllä oleva kuva on napattu), maisemista nauttien ja lounasaikaan lähdettiin liikkeelle ruokaa metsästämään. Käveltiin tienreunan paahtavassa auringossa tuo 1,5 kilsan matka kylän keskustaan. Onneksi matkalta löytyi jätskikauppa! Tosin A:n jätski osoittautuikin jäädytetyksi suklaapatukaksi, mutta kylmäähän sekin oli.

Kylän keskusaukiolla bongattiin muutama dinosaurus. Chicxulub on kuuluisa tänne iskeytyneestä meteoriitista, jota vahvasti epäillään dinosaurusten sukupuuton aiheuttajaksi. Kun luettiin tästä paikasta, niin ajateltiin, että tuo kraateri pitää nähdä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä läpimittaa on ilmeisesti reilusti yli sata kilsaa ja itse kraaterin päälle on jo kertynyt kilsan verran maata.

Dinosaurusten lisäksi löydettiin lähellä olevaan isompaan kylään, Progresoon, menossa oleva pikkubussi. Progreso on yleensä hyvin rauhallinen kylä, lukuunottamatta muutamaa päivää viikossa, jolloin iso risteilyalus ankkuroi kylän laituriin (joka on muuten kurottautuu 6). Ilmeisesti myös Meridalaisten kesälomien aikaan paikka on hyörinää täynnä.

Käytiin lounaalla merenrantapaikassa, jossa maksettiin ylihintaa ruuasta ihan vaan sen takia, että saatiin syödessämme upottaa jalat valkeaan hiekkaan ja katsella meren kuohuja. Vastaan tuli myös uusi tapa tuoda juomien yhteydessä pöytään pikkusyötävää, vähän kuin tapaksia Espanjassa. Meridassa ei tällaiseen tapaan oltu törmätty ja menikin hetki selvittää täysin espanjankielisen tarjoilijan kanssa, että miksi meidän pöytään tuodaan monta lautasellista asioita, joita ei oltu tilattu.

Pakollisen rantahiekalla kävelyn jälkeen otettiin 10 korttelin kuntomarssi paikalliseen supermarkettiin kylän toiselle laidalle. Taksin peräluukku täyttyi meidän ruokaostoksista (saattoi siinä olla muutama olutkin), mutta näillä toivottavasti selvitään Chicxulubin vierailun loppuun. Tuona iltana, ja kaikkina muinakin, ihasteltiin auringonlaskua parvekkeelta.

Auringonlaskun jälkeen seuraamme ovat liittyneet ystävämme ampiaiset, jotka pörräävät valon ympärillä. Niitä on ilmeisesti myrkytetty ja pörrääminen muuttuu nopeasti kuolinkamppailuksi lattialla. Ei niinkään mukavaa seurattavaa.

Maanantai-iltana yksi ampiaisista takertui huiviini ja siinä huitoessani sain sen tietenkin pelästymään sen verran, että pistihän se. Tuurilla meni muutaman sentin hartian puolelle, eikä kaulaan. Enkä ilmeisesti ole allerginen tälle paikallisellekaan lajikkeelle, koska mitään isompia oireita ei tullut. Tiistai-iltana ampiaisia näkyi enää muutama, joten eiköhän tämä tästä.

Tiistai ja keskiviikko ollaankin vietetty lähinnä parvekkeella. Joko läppärin kanssa tai illalla viinilasi kourassa. Välillä ollaan käväisty uima-altaalla. Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä iltapäiväksi ja illaksi Progressoon, mutta vesisade siirsi sen suunnitelman seuraavaan päivään.

Tällaista tällä viikolla. Mites siellä?

—

Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Toinen viikko Meridassa takana ja edelleen kaupunki on yksi kivoimmista, joissa olen oleskellut. Ja ruoka vaan on niin hyvää. Just mietittiin, että yleensä jo viikon jälkeen kaipaa jotain muutakin kuin paikallista ruokaa, mutta täällä on jo kaksi viikkoa mennyt eikä mitään.

Torstai-iltapäivä käytettiin etsimällä yhden tietyn pankin konttoria, sillä meidän piti maksaa takuumaksu Playa del Carmenin vuokrakämppäämme varten. – Siellä meillä muuten olisi toinen makkari edullisesti vuokrattavana 11.2.-11.3., kaupan päälle vielä hyvä seura :p

Ei muuten ollut helppoa tuon pankin löytäminen, käveltiin katua edes takaisin ja kyseltiin neuvoa monelta ihmiseltä. Onneksi kyseinen katu oli Paseo de Montejo, leveä bulevardi, jonka varrella on hienoja taloja ja taidetta. Ja löytyihän se pankki sitten loppujen lopuksi, mutta ei olisi kyllä ollut toivoakaan ilman apua. Talossa ei meinaan ulkopuolella ollut mitään merkkejä siitä, että siellä olisi pankki.

Tuon kävelyn ja säätämisen jälkeen oltiin niin väsyneitä, että ei jaksettu mennä lähipuistoon livemusaa kuuntelemaan, vaikka sellaista olisi ollut tarjolla. Myöskin perjantai sujui aika lailla kotosalla, illalla sentään istuskeltiin takapihalla. Voi tavallaan sanoa olleensa ulkona.

Lauantai-iltana suunnattiin taas keskusaukiolle, jonka Meridafest oli vallannut ja joka oli autoilta suljettu. Aukiolla oli erilaisia esityksiä lattaribändeistä mayatansseihin. Ilmeisesti kaikkina lauantai-iltoina aukiolla tapahtuu jotain, mutta näin tammikuisen Meridafestin aikaan erityisesti.

Aukiolla ollessa käytiin myös ihastelemassa taidetta sekä nykytaiteen museon käytävällä että kuvernöörin talossa.

Illalliseksi kokeiltiin paikallista herkkua, Poc-Chocia. En yleensä ole suuri possun ystävä, mutta tämä grillattu versio maustekastikkeineen aivan suli suussa. Oheen vielä limemargaritat ja ilta oli aika hyvä.

Sunnuntaina vaihdettiin kotia, eli siirryttiin isompaan asuntoon Meridan pohjoisosiin. Täällä meillä on käytössä kaksi makkaria, jotta A:n ei tarvitse nukkua sohvalla. Aluetta voisi kai kuvailla lähiöksi, sillä ollaan vajaan puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Meidän talo on hiljaisella kadulla, mutta läheltä löytyy kyllä yllin kyllin ravintoloita ja kaikkea tarpeellista. Itse talokin vaikuttaa oikein mukavalta, takapihalla on paikka riippumatolle.

Heti, kun oltiin sunnuntaina asetuttu uuteen kotiimme, lähdettiin tutkimaan miten täältä pääsee julkisilla keskustaan. Bussi sinnepäin oli itseasiassa hyvin helppo, kunhan pysäytti sellaisen, jonka etulasissa luki “Centro”. Täällä ei paljoa varsinaisia bussipysäkkejä ole, vaan bussin voi pysäyttää lennosta. Takaisinpäin tulo ei ollutkaan ihan yhtä helppoa, ei lopulta onnistuttu löytämään sopivaa bussia, vaikka kyseltiin neuvoja monelta. Kaikki neuvoi eri suuntiin. Lopulta päästiin yhden jaetun tilataksin (niitä kulkee täällä kaikkialla) kyydissä vajaan kymmenen korttelin päähän, eli suhteellisen lähelle. Sen jälkeen ollaankin sitten tultu taksilla kotiinpäin.

Keskustassa oli meneillään isot sunnuntaimarkkinat, oppaiden mukaan “must-juttu” Meridassa. Keskusaukio oli täyttynyt kojuista, joista suurin osa tuntui myyvän paikallisia valkoisia ja upeasti kirjaltuja vaatteita. Itse en vielä ostanut mitään, mutta tuollainen paita kyllä houkuttaa. Me keskityttiin tällä kertaa ruokapuoleen ja kokeiltiin neljän eri kojun antimia. Paikallisissa nakkiperunoissa oli vain kaksi nakkia, maistuvat tacot maksoivat 50 eurosenttiä kappale, churro-munkkeja meni sujuvasti pussillinen ja kaiken kruunasi kotitekoinen pitayajäätelö. Oiskohan pitaya muuten lohikäärmehedelmä suomeksi?

Maanantai-iltapäivällä A sai pitkän matkansa päätökseen ja hurautti taksilla pihaan. Olin ensin ajatellut mennä bussiasemalle vastaan, mutta oli hieman epäselvää, mihin Meridan monista asemista A:n bussi saapuisi. Onneksi taksilla ajelu on suht edullista ja kuskit tuntee kaupungin hyvin. Täällä on itse asiassa melko helppo suunnistaa, sillä katujen nimet ovat numeroita, parilliset kadut kulkevat pohjois-eteläsuunnassa ja parittomat itä-länsisuunnassa. Ainoa mikä tuottaa vaikeuksia on se, että samat numerot toistuvat eri kaupunginosissa.

Maanantaina A oli yllättäen aika väsynyt reissun jäljiltä, joten ei tehty muuta kuin retki ravintolaan ja supermarkettiin ruokaostoksia varten. Täällä oli muuten ihan normaaleja takseja, ei sellaisia pyörähärveleitä kuin viime viikolla…

Tiistaina A sai laiskotella aamupäivän ja me saatiin töitä tehtyä. Iltapäivällä seikkailtiin bussilla keskustaan ja käytiin tutustumassa paikalliseen antropologian museoon. Puitteet oli ainakin hienot, sillä museo sijaitsi huolella restauroidussa palatsissa. Näyttely itsessään oli aika köykäinen ja perustui lähinnä valokuviin.

Museon jälkeen käveltiin keskusaukiolle. Istuskeltiin puiston penkeillä ja ihailtiin hämärtyvää aukiota, valojen syttyessä loistamaan. Sellaisen reilun puolen tunnin aikana meitä tuli jututtamaan kaksi paikallista, joista molemmat halusivat “treenata englantiaan”. Ihan mukavasti juttelivat ja neuvoivat, mutta kummasti molemmat korostivat lähellä olevan myymälän erinomaisuutta ja kuinka tänään olisi viimeinen aukiolopäivä. Ja molemmat osasivat suomeksi sanan “riippumatto”. Aika jännää, kun muuten täällä on saanut olla hyvin rauhassa kaupustelijoilta. Ei sen puoleen, hyvin mukavia ja harmittomia nämäkin olivat.

Illan lopuksi vietiin vielä A syömään samaan ravintolaan, jossa oltiin lauantaina herkuteltu. Tilattiin kaikkia Poc-Chuc annokset ja sitruunmargaritat. Tarjoilijaa hieman nauratti. Käytiin myös varaamassa retki(!) torstaille, mennään ihmettelemään Uxmalin mayaraunioita. Vetävät kuulemma vertoja Chichen Itzalle, eli jännityksellä odotellaan.

Keskiviikon ohjelmana oli kävelyretki Gran Museo del Mundo Mayaan eli mayojen maailman suureen museoon. Jo pihalla museo valloitti meidät näillä värikkäillä inkkaripatsaillaan. Ja oli kyllä hienosti toteutettu uusi museo, jossa oli kivasti hyödynnetty nykytekniikkaa mm. videoesitysten kautta.

Siinäpä se viikko. Ensi viikolla vielä muutama päivä Meridassa ja sitten biitsille. Hip!

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista.
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina vesisade Cancunissa vaan jatkui ja olikin mukava suunnata Meridaan. Bussimatka kesti yli neljä tuntia, mutta aika kului luksusbussissa nopeasti. Ihan uusi auto, mukavat leveät penkit ja yllättävän tasainen motari. Ja screeneillä pyöriviä leffoja kuunneltiin kuulokkeiden kautta, eli ei tarvinnut kuunnella ellei halunnut. Kuten sanoin, luksusta.

Meridasta oltiin varattu viikoksi hostellin yhteydessä oleva talo. Niin, ihan oma talo! Meillä on mukavan värikkäät olkkari, ruokailuhuone, keittiö ja makkari. Paljon tilaa ja suhteellisen siistiä. Parasta on, että alle 30€ vuorokausihintaan kuuluu herkullinen meksikolainen aamupala hostellilla parin oven päässä. Jokainen aamu alkaa siis tuoreilla hedelmillä ja päivittäin vaihtuvalla lämpimällä annoksella.

Meillä on myös ihan oma pikku takapiha. Siellä on kiva istuskella iltaa, niin kuin tiistaina tehtiin. Ja sinne saa nyrkkipyykit narulle kuivumaan. Pitää vaan muistaa seurata säätilaa, jotta saa vaatteet haettua turvaan ennen sadetta. Eka pesukerta ei ihan mennyt putkeen tän osalta.

Täällä Meridassa on mukavia puistoja joka puolella. Tämä alla oleva on vanhan kaupungin keskustasta, Meridan katedraalin kulmilta. Tämä kyseinen katedraali on muuten Amerikkojen vanhimpia ja rakennusaineksena on käytetty paikalta purettujen Maya-pyramidien kiviä. Käveltiin tuonne perjantai-iltana, käytiin syömässä ja istuskeltiin puistonreunan kuppilassa ohikulkijoita katselemassa. Kuvaa ottaessa aurinko oli juuri laskemassa, värit upeita ja puistossa ihmisiä vauvasta vaariin.

Värikäs ravintola näytti luurankoineen niin houkuttelevalta, että valittiin se. Ruokakin oli ihan ok, mutta hinnat kolminkertaiset verrattuna edellisenä iltana testaamaamme pikkupaikkaan asuntomme lähellä.

Lauantaina löydettiin majapaikkamme omistajan ohjeiden avulla paikallinen iso supermarketti, josta shoppailtiin kassikaupalla ruoka-aineksia. Kaupan ulko-ovella miehet huutelivat “taksi, taksi”. Vastattiin joo ja mies johdatti meidät polkupyörälleen, jonka perässä oli kärry. Sellaisen kyydissä sitten köröteltiin se reilu kymmenen korttelia takaisin kämpille.

Päivät sunnuntaista tiistaihin menivätkin sitten kotona. Ensin mun vatsallani oli hiukan ongelmia paikallisen ruokatarjonnan kanssa ja kun mun olo parani, niin mies oli puolestaan kipeänä. Onneksi on mukavat olot täällä talossa, niin ei haitannut olla jumissa.

Keskiviikkona päästiin työpäivän jälkeen ulos talosta ja käytiin valokuvaamassa ympäristöä. Oli jo sen verran hämärää, että kuvattiin lähinnä ihan kameralla, mutta sainpa tämän puistonäkymän tallennettua kännykällä Instagrammiin.

Ei olla vielä käyty missään museoissa tai tehty mitään erikoisempaa, sillä rakas ystävämme A saapuu taas viihdyttämään meitä pariksi viikoksi ja olen säästellyt aktiviteetteja siihen. Tämä kotiin jumiutuminen onkin ollut hyvä juttu siltä kannalta, että ollaan saatu paljon työtä tehtyä “varastoon” ja voidaan ottaa vähän rennommin A:n täällä ollessa.

—
2013 – vuosi maailmalla kuvina, osa 2 on nyt luettavissa. Hip hei! Käypä kurkkaamassa.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista.
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä