Tämä viikko 61 ja 62: Praha ja Suomi

Kokemäki, Suomi
Jäätynyt Kokemäenjoki talviauringossa

Praha, Tsekin tasavalta sekä Hämeenlinna, Kokemäki ja Helsinki/Vantaa, Suomi 18.-31.12.2014

Tässäpä teille joulun tuplanumero, eli viikkokatsaus osat 61 ja 62. Täytyy kyllä myöntää, että tämä ei ollut alkuperäinen tarkoitukseni, mutta heti läppärittömän joulun perään iskenyt, minut sänkyyn kaatanut flunssa nollasi aivotoiminnan. Yritin jotain kirjoitella, mutta eihän siitä mitään tullut ja päädyin sitten suosiolla tähän tuplaviikkopostaukseen.

Lähdetään siis liikkeelle 18.12. torstaista ja Prahan kaupungista. Heti (ihanan ison) aamupalan jälkeen käveltiin vanhan kaupungin läpi Prahan linnalle. Vettä tihkusi lähes taukoamatta ja sää oli hyvin harmaa, joten kuvaaminen jäi aika vähiin. Oli siinä kuitenkin ihan omanlaistansa tunnelmaa tuossa harmaudessa, varsinkin Kaarlensiltaa ylittäessä: ihmiset kiiruhtivat eteenpäin kumartuneina, tuuli viuhtoi kaulaliinoja ja mustat linnut lentelivät parvissa taivaalla.

View over #Praha from the #PrahaCastle #Prague

Linnalle oli pitempi kiipeäminen kuin muistinkaan ja suklaapuodin maistiaiset tarjosivat tervetulleen tauon. Mukaan tarttui muutama rasia joululahjaksi asti. Ylhäällä mäellä kierreltiin linnan alueella, mutta ei kuitenkaan menty sisään asti (tälläkään kertaa). Matkalla linnalle oli tullut sen verran ihmeteltyä vanhaa kaupunkia, että rupesi olemaan jo lounasaika ja kiire iltapäiväksi töihin. Palattiin siis toista reittiä linnalta alas, joen yli ja ennalta bongattuun korealaiseen ravintola Mamyyn juuri ennen lounasajan päättymistä.

Ornate details of the #StVitus cathedral in #Prague #Praha

Illalla suuntasimme töiden jälkeen takaisin vanhaan keskustaan. Ihan kivenheiton päässä Raatihuoneentorilta sijaitseva Las Adelitas tarjosi ihan aidolta maistuvaa (eli superhyvää) meksikolaista ruokaa ja ihan parhaita margaritoja (tamarindo-chili, mmmm…). Pieni, tunnelmallinen paikka, johon olisi ollut hyvä olla pöytävaraus, me saimme tuurilla aikalailla viimeisen vapaan pöydän, sekin pieni baaripöytä ihan oven lähellä. Syöpöttelyn jälkeen jatkoimme vielä iltaa Antin aiemmalla Prahan reissulla bongaamalle Ungelt Jazz & Blues Clubille, jossa bluesbändi aloitteli yhdeksän aikaan. Tunnelmallinen pikku paikka satoja vuosia vanhassa kellarissa.

Blues time! #Prague #Praha #JazzClubUngelt

Perjantaina tehtiin vielä aamupäivä töitä, jäätiin huoneenluovutuksenkin jälkeen hetkeksi aulaan läppärien kanssa. Lounaalle etsittiin Keltaisessa keittiössä blogista bongaamani Mlejnice-rafla. Raatihuoneen torin vieressä oleva oli tupaten täynnä, mutta saimme sieltä ohjeet ja kartan käteen muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevaan kakkosravintolaan. Sama konsepti, sama lista, samat hinnat, mutta paljon enemmän tilaa. Gulassikeitto leipäkuoressa oli ehdoton valinta täällä ja olihan se vaan hyvää. Mausteista, täyteläistä ja lihaista eli tsekkikeittiöitä parhaimmillaan.

Lounaalta jatkoimme tippipohjaiselle kierrokselle vanhaan kaupunkiin ja juutalaisalueille Prague Extravagancan kanssa. Prahassa kierrosten tarjoajia on monta, mutta valitsimme tämän koska sen lähtöaika sopi meille parhaiten ja koska he tarjoavat kierroksensa kahdessa osassa (vanha kaupunki + linna), eli osallistua voi vain toiseen tai sitten tehdä molemmat putkeen. Opas oli aika vauhdikas, mutta tiesi paljon kaupungista. Jälleen kerran muistui mieleen, että näillä kierroksilla pitäisi käydä heti ekana päivänä, ei juuri ennen lähtöä. Kaupunkia ymmärtä paljon paremmin kun tietää historiaa, plus oppaalta saa paljon vinkkejä mielenkiintoisista kohteista tai vaikkapa hyvistä ruokapaikoista.

#DavidCerny 's "in utero" #prague #praha

Illalla lähdimme ajoissa lentokentälle päin, sillä kävely ympäriinsä sateessa ei enää innostanut. Onneksi, sillä vasta kentällä tajusin, että lento lähtee tuntia aikaisemmin kuin luulin. Olin katsonut ajan kännykkäni Google-kalenterista, mutta siinä olivatkin menneet aikavyöhykkeet jotenkin sekaisin. Ei sitä siis kaikkea osaa vieläkään, vaikka koko ajan reissaa… No, jatkossa taas muistan kirjoittaa sen lähtoajan myös siihen otsikkoon, ihan varmuuden vuoksi.

Ehdittiin kuitenkin siis koneeseen ja saavuttiin Helsinki-Vantaalle pari minuuttia lauantain puolella. Kone oli ajoissa ja laukutkin oli jo hihnalla sinne ehtiessämme (molemmilla oli laukku ruumassa vastoin yleistä tapaamme, sillä tuliais- ja joululahjaostokset saivat painorajat paukkumaan). Luultiin joutuvamme viettämään reilu tunti asemalla Hämeenlinnan bussia odotellessa, mutta tällä vauhdilla ehdittiinkin jo aiempaan!

Lauantai vietettiin Hämeenlinnassa Antin vanhempien hoteissa. Saatiin hyvää ruokaa ja vaihdettiin kuulumisia. Käytiin myös uudessa ostoskeskuksessa hankkimassa vielä muutama viime hetken lahja. Ja itselle uudet puhelimet, vanhat kun präkäsivät jatkuvasti. Esimerkiksi tuon ylempänä olevan keikkakuvan käsittelyyn ja Instaan lataamiseen meni yhden soittosetin verran (puoli tuntia?) aikaa, kun känny piti mm. uudelleenkäynnistää kahdesti sen mentyä jumiin. Sitten vielä illalla päästiin pitkästä aikaa kunnon saunaan, eli ensimmäinen päivä Suomessa oli oikein mukava.

Sunnuntaina ajelimme Kokemäelle joulun viettoon ja ruskeat pellot vaihtuivat matkan aikana lumisateeseen. Perillä oli jo maa valkeana! Joulun aluspäivät menivät perheen kanssa leppoisasti: valmisteltiin tarjoiluja, pelattiin korttia ja lämmitettiin yhtenä iltana pihan palju. Sielläpä oli mukava katsella taivasta ja nauttia kylmää skumppaa. Jouluaattona uhmattiin lumisadetta ja ajeltiin viemään kynttilät haudoille. Iltapäivällä seuraan liittyi siskon perhe sekä siskonmiehen äiti ja veli perheineen. Kaksitoista henkeä meitä oli, mukana kolme lasta, eli saatiin vähän vauhtia taloon. Pöytä notkui herkuista, kuusenalus peittyi lahjoihin ja ääntensorina täytti talon. Tätä oli viime vuonna ikävä, kun vietettiin joulu kahden New Orleansissa.

Got a lot of powder snow for Christmas! #Kokemäki #Suomi #Finland

Joulupäivänä siskon perhe tuli vielä joululounaalle, eli jatkettiin herkuttelua. Kävin myös siskonpojan kanssa mäkeä laskemassa. Ja kierimässä rinnettä alas, en ymmärrä miten sitä on lapsena tehty kymmeniä kertoja putkeen, nyt makasin maassa mäen alla pää pyörällä jo ekan kerran jälkeen. Illalla ystävä oli kutsunut meidät kylään ja siinä meni monta tuntia rattoisasti jutellen, syöden ja juoden. Oisko ollut kolmen aikaan yöllä, kun kömmin sänkyyn peiton alle.

Tapaninpäivä valkeni aurinkoisena ja käytiin vielä kävelyllä Kokemäenjoen rannalla ennen Hämeenlinnaan paluuta. Oli kyllä niin kaunista! Illalla molemmat valitti kurkun kipeyttä ja lauantaina herättiin sitten molemmat kunnon flunssassa. Seuraavat päivät menikin sitten sänkypotilaina, onneksi ei ollut mitään hirveän kiireellistä ja sai rauhassa levätä. Areena, Netflix ja Helsingin kirjaston e-kirjat, niillähän se aika kului. Ja Antin vanhemmilla ollessa toimi myös täyshoito, ruokakin ilmestyi pöytään neljä kertaa päivässä. Mikäs siinä siis sairastaessa.

Winter sun, frozing river #Kokemäenjoki #Kokemäki #Suomi #Finland

Tiistaina suunnattiin iltapäivällä Helsinkiin, jotta ehdittäisiin vielä käymään Verkkokaupassa. Sain vihdoinkin uuden koneen vanhan hidastelijan tilalle, oli kuin olisi tullut toinen joulu heti perään! Tosin keskiviikkona koneen käyttöön ottaessani huomasin, että w-näppäin ei toimi kunnolla, joten pitää mennä huomenna takaisin kyselemään, mitäs sille voisi tehdä. Silti, on tää 100 kertaa parempi kuin se vanha.

Uudenvuoden juhlinta sujui sopivasti täällä meidän Vantaan majapaikassa, saatiin paikalle kasa ihania ystäviä! Halauksia, naurua, huonoja vitsejä, ennustuksia, hyvät tarjoilut ja pullokaupalla skumppaa. Elikäs oikein erinomaiset juhlat! Rakettejakin käytiin katsomassa tuossa viereisellä kentällä. Vauhti rupesi hyytymään juuri ravintoloiden sulkemisaikaan, joten ei toivoakaan saada jäljellä oleville vieraille taksia. Päädyttiin siis siskonpetiin sohvalle ja pari säkkituoliin nukkumaan. Tervetuloa 2015!

Snow makes everything so pretty! #Suomi #Finland

Oon jo reilun viikon yrittänyt valmistella postausta vuoden 2015 suunnitelmista, mutta kun ne perkuleet muuttuvat sitä mukaa kun saan tekstiä kirjoiteltua. Vielä hetki sitten ajatus oli suunnata Kaliforniasta Kolumbiaan ja sieltä Panamaan ja Costa Ricaan. Sitten havahduttiin siihen, että Kuubassa pitää käydä mahdollisimman pian, ennenkuin kaikki siellä muuttuu. Eli tutkinkin mahdollisuutta vaihtaa Panaman ja Costa Rican osuus lyhyeen Kuuban visiittiin ja johonkin muuhun. Cancunista on sinne halpoja lentoja, joten mietin Meksikoa ja Belizeä (Caye Caulkerista on kuulunut tosi paljon hyvää). Nyt huomasin, että Las Vegasista olisi halpa lento Puerto Vallertaan, jonka läheltä löytyy diginomadi/bloggaajasuosikit Sayulita ja San Pancho. Hmm..

Siinäpä se, vuoden 2014 viimeiset viikot jouluisessa Suomessa. Täällä vielä pari viikkoa ennen Kaliforniaan suuntaamista. Suunnitelmissa ainakin monen ystävän tapaaminen, pieni Suomiretki sveitsiläisen bloggaajakaverin kanssa ja Matkamessu-hässäkät.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

2 kommenttia

  • Juu, kaupunkikierros kaupunkiin tultaessa on hyvä idea – tosin meilläkin se joskus jää väliin ja yleensä sitten harmittaa vähän myöhemmin, mutta sitten ei enää tule lähdettyä, kun kaupunkia on siihen mennessä jo kierretty.

    Ja hyvä että ehditte lennolle – meille sattui tuo tuntia ennen keväällä Jordaniassa, kun maa oli jotenkin jättänyt siirtymättä talviaikaan tai siirtynytkin vaikka vuosikausiin ei välillä ollut ja lentomme oli varattu ennen tätä päätöstä ja lipussa oli siksi tunnin verran väärä aika. Mutta onneksi oltiin kentällä riittävän ajoissa ja ehdittiin silti!

    • mirje sanoo:

      Onhan se vähän noin noiden kierrosten kanssa. Toisaalta hyvin vedetyissä kierroksissa on se, että tarinoista oppii paljon uutta ja saa kontekstia näkemälleen vaikka paikat olisikin jo kiertänyt.
      Meillä tuo melkein myöhästyminen oli kyllä ihan oma kämmi. Pitkään olin tosi tarkka google-kalenterin ja aikavyöhykkeiden kanssa, mutta kun kaikki oli sujunut niin hyvin viime aikoina niin varmistelut jäi. Muistanhan sitten jatkossa ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *