Talo- ja lemmikkivahti: miksi ja miten?

Tietoa talo- ja lemmikkivahtikeikoista

Tervetuloa talo- ja lemmikkivahtihommista kertovan artikkelisarjani toiseen osaan, jossa kerron enemmän talovahtiuden hyödyistä ja haasteista, sekä annan muutamia vinkkejä suurimpien sudenkuoppien välttämiseksi. Ensimmäisessä osassa Paikalliselämää talo- ja eläinvahtina jaoin hieman omia kokemuksiamme ja tulevissa osissa annan käytännön ohjeita hyvän talovahtipaikan tai -vahtijan etsimiseen sekä onnistuneeseen kokemukseen.


Mistä talo- ja lemmikkivahtihommissa oikein on kyse? Juurikin siitä, miltä kuulostaakin, eli joku pitää huolen talosta ja mahdollisista lemmikeistä omistajan poissaollessa. Talovahti asuu talossa (tai asunnossa), eli viettää siellä myös yönsä, eläen periaatteessa kuin omistaja itsekin eläisi. Vahtikeikkojen pituus vaihtelee muutamasta päivästä useaan kuukauteen, jopa vuoteen. Yleisin syy hankkia talovahti on omistajien lomamatka, mutta toisinaan kyseessä voi olla vaikka kakkosasunto tai myynnissä oleva aiempi asunto.

Talovahtius on vastavuoroista, eli talo lemmikkeineen pysyy kunnossa ja talovahti saa mukavan maksuttoman majoituksen. Raha ei siis yleensä liiku suuntaan eikä toiseen. Sekä talovahtijoita että talonvahtikeikkoja voi etsiä omasta lähipiiristään, mutta toisena vaihtoehtona ovat netin välityspalvelut, kuten meidän käyttämämme Trustedhousesitters. Kerron näistä käytännöistä pian enemmän, mutta listaan ensin pääsyyt sekä talovahdiksi hakeutumiselle että talovahdin hankinnalle.

Miksi talovahdiksi?

  • Talovahtina saat majoituksen ilman rahan vaihtumista, eli säästät huimasti kustannuksissa. Ihan ilmaiseksi en talovahtiutta kuitenkaan kutsuisi, sillä vastikkeeksi majoituksesta ja mukavista oloista pidät huolta talosta sekä mahdollisista lemmikeistä. Useimmiten tämä tarkoittaa pientä määrää työtä, josta suurin osa (=koirien lenkkeilyttäminen) on hyvin mukavaa. Olen myös nähnyt tarjolla paikkoja, joissa hoidettavana on kokonainen farmillinen eläimiä, jolloin työmäärä on tietenkin paljon suurempi.
  • Talovahtina pääset paljon paremmin osaksi paikallista elämää kuin esimerkiksi hotellissa asuessa. Elät kuten muutkin, käyt lähikaupassa, lenkkipolulla, vaihdat naapurin kanssa kuulumisia. Talonomistajilta opit paljon paikallisista olosuhteista ja saat sisäpiirin vinkkejä.
  • Koska pidät huolta jonkun kodista, paikka on usein huomattavasti miellyttävämpi – ja kotoisampi – kuin hotellihuoneet ja vuokra-asunnot. Varsinkin pidemmillä reissuilla sitä alkaa kaivata kotoisia mukavuuksia ja esimerkiksi minulle tärkeä asia on kunnon keittiö ja mahdollisuus kokkailla.
  • Kaikilla meillä ei ole mahdollisuutta pitää omia lemmikkejä juuri tällä hetkellä, joten lemmikkivahtius tarjoaa hienon mahdollisuuden päästä hellittelemään ja leikkimään eläinystävien kanssa.

Miksi talovahti?

  • Lemmikkisi saa olla kotonaan, eikä stressaannu ympäristön muutoksesta. Koirahoitolat ym. voivat olla kuin lastentarhoja, eli pienten sairauksien leviäminen tapahtuu kotioloja helpommin. Vaikka ulkopuolisen hoitopaikan päiväkulut liikkuisivat muutamissa kympeissä, niin jo parin viikon lomasta kertyy iso summa, joka säästyy, jos sinulla on lemmikkivahti.
  • Et joudu pyytämään isoja palveluksia perheenjäseniltäsi tai ystäviltäsi. Kyllähän sitä usein löytyy ystävä, joka käy kastelemassa kukat ja ruokkimassa kissasi, mutta mikset antaisi sitä tehtäväksi jollekin, joka varsinaisesti haluaa tehdä sen? Kaikilla ei myöskään ole lähipiirissä sopivia hoitajia, ja haaveillut matkat voivat jopa jäädä tekemättä tästä syystä.
  • Kun kotisi on asuttuna on varkauksien tai ilkivallan uhka pienempi. Asuttu koti on turvallisempi myös kaikenlaisten vahinkojen varalta, sillä huoltotoimenpiteitä vaativat ongelmat eivät jää niin helposti huomaamatta. Ei siis ole pelkoa saapua kotiin, jossa vesiputki on hajonnut ja kastellut kaiken.
  • Jos sinulla on puutarha tai viherkasveja, nekin vaativat yleensä vähintäänkin viikottaista hoitoa. Talovahti voi huolehtia näistäkin.

ruska, Nethy Bridge, Skotlanti

Kuulostaa houkuttelevalta, mutta…

Viime postaukseen saamieni kommenttien perusteella moni olisi valmis lemmikkivahdiksi, mutta useimpia epäilytti oman rakkaan lemmikin ja kodin luottaminen tuntemattoman haltuun. Ymmärrän tämän hyvin ja ainahan muiden ihmisten kanssa toimiessa on riskejä. Mutta kuitenkin, hyvin todennäköisesti siellä vahtijaehdokkaiden joukossa on ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin!

Kenenkään lemmikinhoitotaitoja eivät palvelut pysty sataprosenttisesti takaamaan, mutta ne tukevat monin tavoin sopivan hoitajan löytymistä. Talovahdeiksi rekisteröityneet voivat pyytää tutuiltaan suosituksia palvelun kautta. Onnistuneen vahtikeikan jälkeen voi pyytää suosituksen kyseisestä keikasta, ja nämä ovatkin yleensä parhaimpia suosituksia. Palveluun on mahdollista myös lisätä rikosrekisteriote ja muutamat vahtipaikkaa tarjoavat sellaista pyytävätkin. Meillä ei sellaisia ole, mutta olen kyllä lupautunut ne tarvittaessa hankkimaan. — Koska itse olemme löytäneet vahtipaikkamme Trustedhousesitters-sivuston kautta, niin käyttämäni käytännön esimerkit ja vinkit liittyvät juurikin kyseiseen palveluun. Toki ne ovat usein toimivia myös muiden palveluiden kohdalla.

Mikä voi mennä pieleen ja miten välttää ongelmia?

Trustedhousesitters ja muut välityspalvelut ovat juurikin välityspalveluita ja talovahtisopimus on yksityisten osapuolten välinen. Palvelut eivät siis ota vastuuta osapuolten välisistä sopimuksista, mutta tarjoavat toki apua hätätilanteissa. Tästä syystä on tärkeää keskustella kaikesta mahdollisesta, tehdä vaikka ihan kirjallinen sopimus ja tarkistaa kotivakuutuksen kattavuus.

Itse en ole kuullut tapauksista, joissa talovahti olisi tuottanut suuren pettymyksen. Berliinin paikkamme edellinen vahtija tosin oli sotkenut päivät ja oli saapumassa paikalle vasta päivää liian myöhään. Onneksi hän asui jo valmiiksi Saksassa, joten asia saatiin korjattua. Tämänkin takia suosittelen, että vahtija saapuu paikalle jo päivää, kahta aikaisemmin.

Huonojakin kokemuksia varmasti jollakin talonomistajilla on, mutta koska itse kuulen enemmänkin vahtijapuolen kokemuksia, eivät ne ole minun korviini asti kantautuneet. Vahtijapuolelta taas tiedän muutaman tapauksen, joissa vahtipaikka ei olekaan ollut juuri sitä mitä luvattiin tai keikka on peruuntunut päivän varoitusajalla.

Talovahtiuden aikana voi myös käydä jotakin. Kotivakuutus on yleensä voimassa myös talovahtien aikana, varsinkin jos kyseessä on vastavuoroinen sopimus, jossa raha ei vaihdu kumpaankaan suuntaan. Joissakin maissa on jopa sääntöjä, joiden mukaan kotivakuutus on voimassa vain silloin kun koti on asuttuna. Vakuutuksen voimassaolosta ja kattavuudesta on hyvä keskustella talovahtiudesta sopiessa. Jotkin talonomistajat myös pyytävät muutaman satasen takuusumman, jolla korvataan mahdollisia talovahdin aiheuttamia vahinkoja. Näiden suhteen kannattaa sopia hyvin tarkkaan, mihin takuuta voi käyttää ja miten sen maksu ja palautus hoidetaan.

Meille ei onneksi ole sattunut mitään vakavaa talovahtina: mitään isompaa ei ole hajonnut ja eläimet ovat pysyneet terveinä. Minä olen hajottanut muovisen roskiksen saranan ja Antti jo osittain rikki olleen vedenkeittimen kannen, ja kerran yksi kissoista ei pariin päivään halunnut syödä juuri mitään. Berliinissä kissavahtina ollessamme toista kissaa ei kuulunutkaan illalla kotiin ja meillä kesti pari päivää löytää karkulainen — naapurin avustuksella —  läheisen talon kellarista (lue tarkemmin: Tämä viikko 99: Berliini). Silloin vähän hirvitti, että mitä jos kissaa ei löydykään. Jokaisessa paikassa olemme saaneet tarkat hoito-ohjeet, yhteystiedot eläinlääkärille ja toimintaohjeita mahdollisten hätätapausten varalle, joten olo on ollut suhteellisen varma.

Koira terassilla, Kokemäki, Suomi

Onnistumisen avaimet: Odotukset kohdalleen ja keskustelu auki!

Usein ongelmat johtuvat erilaisista tavoista ja odotuksista. Esimerkiksi eri osapuolten siisteyskäsitykset saattavat olla hyvin erilaiset tai sitten voidaan vaikka ymmärtää sovittu ”olemme paikalla mahdollisimman paljon” eri tavoin (esimerkiksi aina vähintään toinen vahtijoista kotona vs. päiväsaikaan voi olla poissa työpäivän verran). Ei siis kannata olettaa mitään vaan on hyvä tarkistaa kaikki hiemankin epäselvä. Kummankaan osapuolen ei kannata tehdä liian suuria kompromisseja, vaan miettiä tarkasti mihin oikeasti on valmis. Ja jos toisesta osapuolesta tulee huono fiilis, vaikkei sitä osaisikaan selittää, niin suosittelen jättämään väliin. Tämä on usein merkki siitä, että kemiat ja odotukset eivät vaan kohtaa.

Lisäksi kannattaa jo vahtipaikkaa etsiessä lukea myös ilmoitusten rivien välistä, millainen henkilö ja paikka ovat ilmoituksen takana. Esimerkiksi itse karsin usein heti pois ne jotka kirjoittavat vain muutaman rivin eivätkä liitä yhtään kuvaa, sillä ajattelen, etteivät he ole kovin tosissaan ja vaikka olisivatkin, heiltä voi olla hankala saada kaikkea tarvittavaa tietoa. Toisaalta karsin pois myös ne, jotka vaikuttavat minuun makuuni turhan tarkoilta yksityiskohdista (tyyliin jo hakuilmoituksessa kerrotaan, että ”Musti pitää viedä lenkille kolme kertaa päivässä: 30 minuuttia klo 6:15, 20 minuuttia klo 14 ja 45 minuuttia klo 16:45”). Parhaiten kiinnostukseni herättävät ilmoitukset, joissa kerrotaan lemmikeistä tarkemmin ja käydään läpi asumisen kannalta oleellisimmat asiat.

Välityssivustot tarjoavat sopimuspohjia ja valmiita lomakkeita oleellisten tietojen täyttämiseksi. Me olemme joka paikassa saaneet jo etukäteen monisivuisen oppaan, jossa on kerrottuna kaikki eläinten luonteesta ja ruokinta-ajoista pesukoneen toimintaan ja lähistön ruokakauppoihin. Suosittelen talonomistajille vahvasti tällaisen oppaan tekemistä sekä sen yhdessä läpikäymistä.

Toimivaksi on myös osoittautunut se, että vahti saapuu paikalle jo päivää tai kahta aikaisemmin, jolloin hän voi seurata mukana päivän tapahtumissa ja oppia samalla kädestä pitäen miten mikäkin asia hoituu. Samalla molemminpuolinen luottamus kasvaa tutustuessa ja lemmikeilläkin on aikaa tottua uuteen hoitajaan.

Muista varasuunnitelma

Kun molemmat osapuolet ovat yksityishenkilöitä, niin aina voi sattua jotain odottamatonta: sairastumisia, loukkaantumisia tai muuta ikävää. Juuri tämän takia on hyvä olla varasuunnitelma. Mitä teen lemmikilleni, jos talovahti ei viime hetkellä pääsekään paikalle? Mikä on varasuunnitelma, jos talovahti joutuukin keskeyttämään keikan? Ja toiselta kannalta, mitä jos talovahtipaikkani peruuntuukin viime hetkellä? Mitä teen, jos olen jo paikan päällä?

Kissa ikkunalaudalla, Berliini, Saksa


Summa summarum, mikään ei ole ikinä täysin ongelmatonta, mutta maalaisjärjellä ja avoimella keskustelulla talovahtihommat saa onnistumaan!

Jos (ja kun!) asia vielä kiinnostaa, niin pian ilmestyvässä juttusarjan seuraavassa osassa kerron tarkempia vinkkejä talovahtipaikan tai -vahdin löytämiseen.


Me käytämme talovahtipalvelujen löytämiseen Trustedhousesitters -sivustoa. Liittymällä palveluun linkkini kautta tuet samalla tätä blogia :)

6 kommenttia

  • Tarkoitat varmaankin koirahoitoloita kun puhut kenneleistä sairauksien leviämisen kohdalla? Kennel on sillä joka kasvattaa koiria kennelnimellä, Suomessa useimmiten kotonaan pienessä mittakaavassa ja pienellä koiramäärällä (yhdestä esim viiteen, kuuteen koiraan saakka) ilman edes mitään erillisiä kenneltiloja. Näin meilläkin :-) Aika harva kasvattaja ottaa kotiinsa vieraita koiria hoitoon, mutta onhan joillakin tilat siihenkin ja omia kasvatteja monikin ottaa mahdollisuuksien mukaan.

    Ihan metka palvelu, voisin jopa harkita käyttäväni. Meillä tosiaan noita koiria on enemmänkin ja olemme toistaiseksi olleet reissussa max 2 vk kerrallaan. Silloin meillä oli talon- & koiravahti omasta takaa eli miehen työkaveri, mutta hän on nykyisin niin vähän itse enää Suomessa että se vaihtoehto on kokolailla poissa laskuista. Sittemmin olemme olleet vain noin viikon poissa kerrallaan ja jakaneet koirat useampaan hoitopaikkaan missä on toki oma rumbansa niin ennen matkalle lähtöä kuin kotiin palattua. Ja kuitenkin aina takaraivossa se, että pitäisikö esimerkiksi viikon hoidosta tarjota rahallista korvausta.

    Nyt on suunnitteilla ensimmäinen pidempi Euroopan reissu (noin 6 vk) niin että otettaisiin pari koiraa mukaan ja loput…. niin? Ehkä tässä olisi vaihtoehto? ☺

    • mirje sanoo:

      Kiitos huomiosta, korjaan heti tuon termin. Käänsin ilmeisen huolimattomasti englanniksi käydystä keskustelusta.

      Niin ja suosittelen kokeilemaan, koiravahtipalvelut voisi olla just sopiva ratkaisu teille 😊

  • Hej!
    Fungerar denna service ännu!? Januari 2019?
    Kan Du ordna kontakter i Vasa, Finland?
    Jag har en mycket pålitlig väninna, som älskar djur. Själv haft en Cavallier King Charles hund.
    Hon ställer gärna upp 1-2 veckor och ser till ett hem, tar hand om hund, katt, vattnar blommor m.m. Hellst i Vasa, Finland.

  • Marianne Siermala sanoo:

    Marianne Siermala fortsätter:
    Jag är pensionerad sjukskötare. Varit avd.skötare på IVA i 30 år.
    Förtroendeuppgifter, Tehy:styrelse, social-o hälsovårdsnämnden. ODD FELLOW, AL-Anon-dragare.
    Grundat :Stödförening för närstående till missbrukare r.f.

    Jag kan varmt rekommendera min väninna som hus och husdjursvakt under någons semesterresa!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *