Espanjan Camino de Santiago -vaelluksen raportointi jatkuu, tällä kertaa pakkauslistan merkeissä. Aiemmin julkaisin jo kuvapäiväkirjamerkintäni: Camino de Santiago päivästä päivään 1-6, 7-13 ja 14-22.
Kun kävelee päivittäin kilometritolkulla, niin rinkan painolla rupeaa olemaan merkitystä. Yritin siis karsia mahdollisimman minimiin mukaan tulevat tavarat. Koska mukana oli pakko kantaa myös työskentelyvälineitä (=läppäri latureineen), niin lopputulema oli siinä kymmenen kilon hujakoilla. Jaksoihan sen kantaa, mutta pari kiloa vähemmän olisi varmasti vaikuttanut kävelymukavuuteen…
Alla listattuna rinkkani koko sisältö, sekä muutamia ajatuksia tavaroiden tarpeellisuudesta. Muutama asia kun jäi näinkin pienellä tavaramäärällä reissatessa käyttämättä.
Oleelliset
Luottokortit ja käteistä käteisellä lähinnä mentiin, monessa paikassa ei kortti käynyt. Automaatteja ei pienissä kylissä ole, joten kannattaa kantaa tarpeeksi käteistä mukana.
Matkavakuutuskortti + kopio
Passi ja kopio
Tärkeitä puhelinnumeoita tallessa myös mailissa, samoin kuin passin ja vakuutuksen kopiot
Elektroniikka
Kännykkä Samsung Trend, edullinen malli, jossa kaikki oleellinen
13-tuumainen läppäri Samsung, painoa hieman alle 1,5kg
Kindle lukulaite ystävällinen silmille, akku kestää tosi pitkään, kevyt, ehdoton lukemiseen iltaisin
Laturit ja latausjohdot kaikille yllä oleville, samoin kuin suojat/pussukat
Muistitikku
Miehellä lisäksi matkassa kunnon kamera, itse näpsin kuvat kännyllä
Vaatteet
Retkeilyhousut kävelyyn, miesten malli Columbialta, sillä jostain syystä sopivat parhaiten.
Mustat urheiluhousut kävelyn jälkeen käytettäväksi
Juoksulegginsit käytin vain pari kertaa, koska kelit aika viileät
Mustat legginsit käytin lähes joka yö lämmikkeenä, juoksulegginsit ois kyllä ajanut saman asian
Sarongi huivi, hame (narun avulla viritettynä), pyyhe
Urheilushortsit aika turhat, käytin yhtenä päivänä juoksulegginsien päällä lisälämpönä
Urheilu t-paita kävelyyn, pesin joka päivä perille päästyä
Pitkähihainen paksumpi urheilupaita käytössä aika monena päivänä kävellessä, sillä ilmat viileitä
Merinovillainen toppi käytin kävelyn jälkeen, mukava eikä tarvitse pestä usein, kunhan tuulettaa välillä
T-paita käytin lähinnä niinä parina päivänä kun merinotoppi oli pesussa, ois voinut selvitä ilmankin
3 alushousut kahdet nopeastikuivuvaa matkailijamallia, joita käytin ja pesin päivittäin, perusalkkarit mukana lähinnä kaiken varalta
Rintaliivit ja urheilurintaliivit urheiluliivit pesin päivittäin kävelyn jälkeen
Bikinit ei tarvittu, mutta eihän sitä koskaan tiedä
2 ohutta urheilusukkaa ja yhdet päällyssukat käytin kaksia sukkia myös sandaaleissa, mukavampi niin
Lämpimät vaellussukat ei mahtunut kenkiin, tuli vahingossa mukaan, mutta olikin kylminä öinä ihan ehdottomat
Hanskat ja pipo todella tarpeen varsinkin aamutuimaan kävellessä
Fleecetakki ilman tätä en olisi selvinnyt kylmistä illoista, ja monena yönäkin tämä oli päällä
Ohut “sateen”- ja tuulenkestävä takki ei muuten ollut tuo Haltin Drymax ihan vedenkestävä sitten kuitenkaan
Ohut kaulahuivi kurkkuni kipeytyy tosi helposti viimasta, joten käytin aina kävellessäni kaulahuivia
Leveä hiuspanta suojasi otsaa auringolta, koska hattua ei tullut mukaan
Korvaläpät pannaton malli eli napsautetaan korvalehden ympärille, ihan huippukeksintö!
Vaellussandaalit Tevan, tosi mukavat ja käytinkin aina kun vain sää salli
Vaelluslenkkarit Colombian, ihan mukavat eikä liian massiiviset, sillä reitti kulkee kuitenkin teillä ja selkeillä poluilla
Varvassandaalit kätevät suihkussa ja kävelyn jälkeen lämpiminä päivinä
Kauneus ja terveys
Shampoo kiinteä, Lush
Hoitoaine nestemäinen, sillä tarpeeksi hoitavaa kiinteää en ole vielä löytänyt
Aloe-geeliä auringonpolttamiin, tuli tarpeeseen muutamana päivänä, kun en tajunnut auringon olevan niin vahva viileinäkin päivinä
Kasvovoide aurinkosuojalla käy myös vartalolle, ehdottomasti tarpeellinen, kun viettää suuren osan päivästä ulkona
Vartalosaippua kiinteä, myös kasvojen pesuun
Hammasharja ja -tahna
Jalkarasva käytössä joka ilta ja aamu. Uskon, että auttoi pitämään jalat kunnossa.
Jalkaviila ei ehkä niin pakollinen, mutta käytin pari kertaa
Hiertymäpuikko käytössä ihan joka päivä, auttoi!
Ihoteippi estää rakkojen syntymistä, teippasin aamuisin edellisenä päivänä kipeytyneet kohdat
Rakkolaastareita käytin muutaman kerran, kun oli isompia rakkoja, enimmäkseen vaan teippasin
Lääkepussukka laastareita, särkylääkettä, yskänlääkettä, Imodiumia, jne. Särkylääkettä kului, muuta ei. Mobilat tms. ois ollut hieno lisä.
Magnesium-tabletteja pitäisi vähentää lihasten kipeytymistä ja kramppeja, en osaa sanoa toimiko
Tiikerisalva auttaa hyttystenpistoihin ja kipeisiin lihaksiin
Shaveri
Hiusharja ja hiuslenkkejä
2 silmälasit + kotelo tällainen puolisokea (-6) ei uskalla lähteä mihinkään ilman varalaseja
Deodorantti
Pikkuhousunsuojia
Pinsetit
Kynsileikkurit ja kynsiviila
Peili
Huulirasva aurinkosuojalla
Spork haarukka-lusikka-veitsi-yhdistelmä kätevä lounastauoilla luonnonhelmassa
Korvatulpat en käyttänyt kertaakaan, vaikka kuorsaajia öisin olikin
Muuta
Pieniä minigrip-pusseja pysyy tavarat järjestyksessä ja kuivina, esim. kännykän sai suojattua
Muutama vedenkestävä pakkauspussi/kuutio tavaroille
Pienehkö matkapyyhe ois voinut olla vähän isompikin, mutta onneksi mukana oli myös sarongi
Teetä
Otsalamppu lähinnä sängyssä lukemiseen illalla ja tavaroiden etsimiseen aamulla
Pieni käsilaukku sisälsi kynän, vihon, päänsärkylääkettä, laastareita, viuhkan, huulirasvan, nenäliinoja, minihuulipunan, kynsiviilan
Nenäliinoja
Kasaan menevä vesipullo
Rinkka Osprey Farpoint 40 + sadesuoja yllättävästi mukava pitkäänkin kävelyyn
Rahavyö ei ollut käytössä kävellessä, mutta ennen ja jälkeen isommissa kaupungeissa kaikkien kamojen kanssa liikkuessani
Lukko rinkkaan vanhasta tottumuksesta lukitsen rinkkani, Caminolla ilmeisesti hyvin vähän varkauksia, vaikkei lukittavia säilytystiloja yleensä olekaan
Kangaskassi eli köyhän miehen läppärilaukku :) käytössä iltapäivisin työskentelyaikaan
Imukupilla kiinnitettävä koukku ei ollut käyttöä, vaikka useammassa pakkauspostauksessa suositeltiin
Makuupussilakana oli liian viileä valinta, onneksi yleensä oli vilttejä tarjolla
—
Jos kiinnostaa tietää mitä normaalisti kannan mukanani (siis silloin kun rinkkaa ei tarvitse raahata kilometrikaupalla päivittäin), kurkistapa Rinkan sisältö -sivulle.