Tämä viikko 22: Guanajuato ja México

Guanajuato Meksiko
Guanajuaton keskusta ja vuoria

Guanajuato ja México, Meksiko 20.-26.3.2014

Päivät torstaista lauantaihin kuluivat kotinurkissa, kattoterassilla tai sohvalla. Antilla oli sen verran paha silmätulehdus, että se vietti suurimman osan ajasta sängyssä silmät kiinni maaten eikä pystynyt lähtemään mihinkään. Arvatkaapa oliko muuten tuolle rakkaalle nörtilleni hankalaa olla kolme päivää tuijottamatta läppärin ruutua? Onneksi netistä löytyi podcasteja ja ilmaisia äänikirjoja viihteeksi. Itse olin tyytyväinen kolmesta rauhaisasta työpäivästä.

Sunnuntaina Antin olo oli jo sen verran parempi, että lähdettiin seikkailulle naapurikylään Valencianaan. Kartasta katsoin, että eihän se ole kuin pari kilsaa. Eihän se ollutkaan, mutta silkkaa ylämäkeä. Tuli siis treenattua useamman päivän edestä. Alkuun tuli vähän isompi seikkailu, kun päätimme hieman oikaista asuinalueen läpi. Muutama sata porrasta ensin ylöspäin ja sitten tulikin vastaan umpikuja. Sivukujan humalaisen miesjoukon läpi rinteeseen, jossa poluntapaiset kiemurteli ylös tielle. Meille oltiin kerrottu, että Guanajuato on hyvin turvallinen paikka, lukuunottamatta syrjäisempiä alueita, joilla turhautuneet, työttömät nuorisoporukat ryöstelee juovuspäissään ohikulkijoita. Hieman siis jännitti tuo tilanne ja kiivettiinkiin aika vauhdilla sinne mäen päälle. Eivät lähteneet perään ja loppumatka olikin seesteisempää kipuamista tietä pitkin. Siellä täällä näkyi miesjoukkoja kaljaa kittaamassa, ilmeisesti hyvin yleinen sunnuntaipäivän viihde täällä päin.
Valenciana, Guanajuato

Valencianassa ihasteltiin tätä kuvauksellista, vaikkakin hieman rähjäistä, pikkukylää. Kylä on ollut aikoinaan tärkeä kaivostoiminnan keskus ja on muutama kaivoksista vieläkin toiminnassa. Yksi kaivostenomistajista rakensi menestyksestään kiittääkseen “maailman kauneimman kirkon” ja olihan se aika vaikuttava. Ei kovin suuri, mutta krumeluureista ja koristeluista ei todellakaan oltu säästelty.
Valenciana, Guanajuato

Valenciana, Guanajuato

Kirkon lisäksi kylän toinen päänähtävyys on kaivosmuseo, jossa pääsi lyhyelle kierrokselle entiseen kaivokseen. Saatiin päähän hienot värikkäät kypärät ja sitten oppaan perässä portaita alas vuoren syvyyksiin. Rappusia rappusten jälkeen, kunnes tultiin pieneen kammioon. Siellä opas kertoi meille hieman kaivoksen historiasta, mutta en nyt taida tässä toistaa näitä tarinoita, sillä en ole ollenkaan varma kuinka oikein ne espanjaksi kerrottuna ymmärsin. Sen jälkeen kiivettiinkin takas ylös samoja rappusia ja kierros oli ohi. Ei siis mikään kovin ihmeellinen kierros, mutta tulipahan käytyä. Kaiken tämän kiipeilyn jälkeen ei kävelymatka takaisin kotiin enää houkuttanut, vaan hypättiin paikallisbussin kyytiin.
kaivokset, Valenciana, Guanajuato

Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen päivä Guanajuatossa. Puolenpäivän aikaan nähtiin vielä kerran Ryan ja Ang (Jets Like Taxis) lounaan merkeissä. Tosin minä ja Ryan syötiin lettuja, mutta kaipa senkin voi lounaaksi laskea.

Kolmituntiseksi venähtäneen tapaamisen jälkeen suunnattiin vielä Antin kanssa yhteen kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä, muumiomuseoon. Kartan mukaan se oli ihan keskustan kulmilla, mutta olisi pitänyt muistaa, että nämä kartat eivät ole ollenkaan mittakaavassa, eikä niistä näe korkeuseroja. Tuli taas kunnon ylämäkitreeni ja perille saapui pari punaisena huhkuvaa ja puhkuvaa reissaajaa. Näkymät oli kyllä vaikuttavat.
Guanajuato

Ensin käytiin ihastelemassa paikallista hautausmaata, joka oli todella kaunis. Hautoja oli sekä riveissä seinämuureissa että meille tutummin maassa (ei tosin suorissa riveissä niin kuin Suomessa yleensä, vaan melkoisena sekamelskana).
Hautausmaa Guanajuato

Jostain syystä, lähinnä kai kuivasta ilmastosta johtuen, paikallisella hautausmaalla osa seinämuureihin haudatuista ihmisistä on muumioitunut. Ensimmäinen muumio löydettiin jo vuonna 1865 ja tällä hetkellä muumiomuseossa on esillä yli 100 muumiota, vauvasta vaariin. Aika karmiva kokemus.

Tiistaina pakattiin kamat rinkkoihin ja hyvästeltiin jälleen yksi koti. Viisituntinen bussimatka Mexico Cityyn sujui taas leppoisasti luksusbussissa ja päästiin vaihtamaan paikatkin niin että nähtiin maisemat (toisin kuin menomatkalla, ks. Tämä viikko 20). Perillä sompailtiin metroilla tunnin verran bussiasemalta Condesan alueelle, jossa ihana suomalainen tuttumme Lisa oli luvannut majoittaa meidät muutamaksi yöksi. Koska meiltä oli jäänyt lounas väliin, olimme perille päästyämme jo nälkäisiä kuin sudet, mutta Lisapa pyöräytti meille heti maukasta pastaa. Kuten sanoin, ihana Lisa. Päälle saimme vielä kävelykierroksen lähiympäristössä. Hyvin keskieurooppalainen fiilis tulee tästä Condesasta, kadut ovat täynnä kahviloita ja rafloja.

Keskiviikkona pidettiin lomapäivä! Aloitettiin aamu mukavan kiireettömällä aamiaisella lähikahvilassa, jonka jälkeen napattiin bussi Chapultepecin puistoon. Tästä suunnattoman suuresta puistosta löytyy kaikkea eurooppalaista linnaa muistuttavasta kansallisesta historianmuseosta soutelujärviin ja eläintarhaan. Me nautittiin kävelystä puiston rauhassa, ostettiin poppareita kojusta ja mehua toisesta. Pääkohteena meillä oli antropologian museo puiston pohjoislaidalla. Vau, sanon minä. Kolmisen tuntia saatiin kulumaan ihan vaan kiertelemällä ja ihmettelemällä. Puolet museosta käsitteli historiaa ja alueella aikoinaan asuneita kansoja, kun taas toinen puoli kattoi nykyajan meksikolaisia heimoja. Paljon pienoismalleja, näköismalleja, alkuperäistä esineistöä, ääniä, karttoja.
Mexico DF

Kotimatkalla poikettiin vielä parille kylmälle oluelle paikalliseen, puimaan elämän syntyjä syviä. Kaiken kaikkiaan, oikein mukava lomapäivä. Ja ihan mukava viikkokin.


Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

3 kommenttia

  • Kyllä näitä teidän kertomuksia lukiessa aina tulee sellainen fiilis että pitäiskö pistää Norjan kämppä myyntiin ja lähteä perheen kanssa tien päälle :) Hienoja kuvia taas, ei ollenkaan huonommat “työmaisemat”!

  • Mä kyllä komppaan Satua, pakkaan kohta repun ja Matiaksen mukaan ja lähdetään reissuun! Huippuja kuvia. (:

  • Teea sanoo:

    Kuulostaa kyllä karmivalta, ja samalla mielenkiintoiselta, tuo muumiomuseo! Tykkään myös hautausmaista, ne ovat usein koristeellisia ja rauhallisia paikkoja, joten ulkomailla tulee usein pistäydyttyä kävelyllä hautausmaalla.

    Hienon yhteiskuvan nappasitte, ihanat värit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *