Tämä viikko 4: Suomi

Palju
Höyry nousee jo

Hämeenlinna – Kokemäki – Helsinki, Suomi 14.-20.11.2013

– –

Tältä viikolta on niin vähän Instagram-kuvia, ettei tullutkaan Instagram Travel Thursday postausta vaan ihan tällainen tavallinen. Sainpahan kuitenkin jotain tällekin viikolle, ettei katkennut kolmen suoraan nämä viikkopostaukset. Ja ensi viikolla taas Instagram-versio.

– –

Torstai ja suurin osa perjantaista oltiin miehen vanhempien luona Hämeenlinnassa. Rauhaisaa elämää ja koneen naputtelua. Sängyllä työskentelystä seurauksena kipeä selkä. Käytiin myös iltakävelyllä, joka jäi kylmässä ilmassa aika lyhyeksi. Kaupalle asti sentään, ostettiin salmiakkia ja ksylitolipurkkaa. Elämän pieniä, mutta niin tärkeitä, iloja. Nollaa lähentelevä kelikin tuntui hurjalta, kun ei ole päässyt pikkuhiljaa totuttelemaan laskeviin lämpötiloihin.

Syksyinen katu Hämeenlinnassa

Kotikatu Hämeenlinnassa

Puu

Hieno puu.

Saatiin taas auto lainaan ja ajeltiin Kokemäelle. Ei tosin tajuttu, että sitähän on jo ihan pimeetä, jos neljän aikaan lähdetään. Toisaalta teki hyvin tunnelmallisen matkan. Perillä ei perjantaina tapahtunut sen kummempia, kunhan syötiin ja juoruiltiin. Ja naurettiin hassuille eläimille.

Kaverukset

Kerrankin ne tulee toimeen

Lauantaina käytiin muutamia ystäviä tapaamassa. Ihania olivat. Iltapäivällä sisko perheineen tuli kylään. Äiti oli tehnyt suussa sulavan mureaa hirvipaistia ja muita herkkuja kuten joululihapullia. Meillä on siis aina jouluisin tietynlaisia lihapullia, koska me perheen jälkikasvu ollaan varsinkin pienenä oltu hyvin kranttuja. Näin sain syöpötellä vähän jouluherkkuja jo varastoon, kun tämän vuoden joulu tulee vierähtämään jenkeissä eläinvahtina. Ruokailun jälkeen mentiin vielä lämpimään paljuun lillumaan tähtien alle, oli aika mukava fiilis.

Palju

Siinä se lämpiää

Palju iltapäivällä

Iltapäivän auringossa…

Palju auringonpaisteessa

… marraskuussa

Lyhdyt

Valoja syksyn hämärään

Sunnuntaina ajeltiin maisemareittiä Harjavaltaan sanomaan hei mummulle. Näpsin kuvia matkalta, mutta liikkuvasta autosta tuli niin heikkoja otoksia, että jätetään ne nyt tästä blogista. Ennen takaisin Hämeenlinnaan suuntaamista käytiin vielä syömässä teiniaikojeni suosikkipaikassa Pizzeria Beldassa Kokemäellä (tosin vaihtoehtoja ei silloin oikeastaan ollut). Edelleen oli oikein hyvää.

iskender kebab

Pizzeria Beldan Iskender kebab <3

Auringonlasku

Ohikiitävä auringonlaskun värjäämä maisema

Paluumatkalla taivaalla kipusi aivan mahtavan iso kuu. Yritin sitä kuvailla, alla vähiten epäonnistunut otos. Kuu oli sen verran alhaalla, että jokainen mahdollinen pysähtymispaikka oli sellaisessa kohdassa, jossa kuu jäi puiden tai mäen taakse.

Kuu

Suuren suuri kuu puiden takana

Hämeenlinnassa istuttiin vielä iltaa mieheni veljen perheen seurassa. Tarjoiluina Dry Martineja ja pannukakkuja. Tämän lyhyen Suomen visiitin yhtenä päätarkoituksena olikin tavata kaikki rakkaat sukulaiset ennen kuin häivytään taas pidemmäksi aikaa. Onnistuttiin aika hyvin.

Maanantaina päivä töitä ja rinkkojen pakkaus vol. N. Suunta Helsingin kautta maailmalle. Käsimatkatavaroilla lähdetään nyt tähän pidempäänkin rupeamaan. Ollaan me vaan niin hyviä jo tässä pakkaamisessa!

Puu ja taivas

Marraskuun kirkas taivas

Syksyn värejä

Syksyn hempeitä värejä

Tiistaina mulla oli pitkä listä asioita hoidettavana ja tarpeita hankittavana, joten iltapäivä kuluikin Helsingin keskustaa kiertäessä. Kaikki listalla ollut tuli hoidettua! Nyt on lisää Lushin shampoopaloja ja kasvosaippua, sateenvarjo, iso pussillinen salmiakki-irtokarkkeja jne. Shoppailuhärdellin jälkeen olikin mukava istahtaa Black Door pubin pöytiin ja tavata iso joukko kavereita. Koska visiittimme Helsinkiin oli vain parin päivän mittainen, olimme järjestäneet “vastaanoton” tässä aiemman elämämme kantapaikassa. Paljon kuulumisia tuli vaihdettua ja tarinoita kerrottua.

We are back - Here we go again! Kokoontuminen ystävien kansas.

We are back – Here we go again! Kokoontuminen ystävien kansas.

Keskiviikko menikin sitten koneella ja printterin ääressä. Esimerkiksi jatkolennot Jenkeistä eteenpäin oli varattava ennen lähtöä, jotta sain varauksen printattua mukaani välttääkseni ylimääräistä säätöä jenkkien maahantulotarkastuksessa. New Orleansista matka siis jatkuu Playa del Carmeniin Meksikoon tammikuun alkupuolella.

– –

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *