Tämä viikko 69: Arizona, Nevada ja Meksiko

Williams, Grand Canyon ja Kingman Arizonassa, Las Vegas ja Hooverin pato Nevadassa, Sayulita Meksikossa 12.-18.2.2015

Torstai oli meidän roadtripin pisin ajopäivä, kuutisen tuntia Kalifornian La Quintasta Arizonan Williamsiin. Maisemat matkan varrella muuttuivat pikkuhiljaa aavikosta mäkiseksi, sitten metsän kautta preeriaksi ja jälleen metsäksi. Useamman kerran piti pysäyttää auto tien varteen kuvien ottamiseksi, vaikka se säätämistä vaatikin muun liikenteen seassa. Lounas nautittiin dinerissa pikkukylässä aavikon keskellä. Odotin melkein kulman takaa löytyvän leffakulissien tukipuut normaalin talon sijasta. Tarjoilijalla oli pitkä parta, burgerit olivat rasvaisia ja pihassa oli muutama iso lava-auto.

Williamsiin päädyimme, koska se tarjosi lähimpiä edullisia majapaikkoja Grand Canyonin vierailua silmällä pitäen. Matkaa puistoon oli tunnin verran ja päätimme reippaina herätä niin ajoissa, että ehdimme perille seuraamaan auringonnousua. Vasta aamulla autossa istuessamme tajusimme, että olimme edellisenä päivänä ajaneet aikavyöhykerajan yli ja kelloja olisi pitänyt siirtää tunti eteenpäin. Ei siis toivoakaan ehtiä perille ennen auringonnousua, joten teimme uukkarin ja palasimme hetkeksi Highlander motellille töiden pariin.

Grand Canyonille pääsimme lopulta puolen päivän aikaan. Heti puiston porttien jälkeen juutuimme ruuhkaan ja ajattelimme, että onko tämä paikka tosiaan näin täynnä. Ei onneksi ollut, vaan tien vieressä laiduntava peuralauma oli pysäyttänyt liikenteen, kaikkien jäädessä kuvaamaan.

Vierailijakeskuksessa katsoimme lyhyen infofilmin kanjonista ja kyselimme vinkkejä parhaista kohteista puistossa. Kysymykseemme siitä, missä on paras paikka auringonlaskun seuraamiseen saimme vastaukseksi “kesällä”. Ja luennon siitä, miten talvella maapallo on kallellaan väärään suuntaan niin, että aurinko ei laske kanjoniin. Vierailijakeskukselta kävelimme hetken polkua pitkin ja siinä se avautui silmiemme edessä, Grand Canyon. Avaruudestakin näkyvä mahtava arpi maapallon pinnassa.

Kanjoni on niin valtava, että sitä on hankala käsittää edes siinä reunalla seisoessaan. Saati sitten vangita kameralla. Yritimme kyllä, ja eiköhän siellä muutama hyvä otoskin ole joukossa. Kanjonin reunaa kiemurteli kävelypolku, joka vei upean maiseman luota toiselle. Kanjoniin sisään kiemurteli myös pari polkua, mutta ne jäivät meiltä tällä kertaa testaamatta.

Ja olihan se auringonlaskukin ihan vaikuttava, vaikka “väärä” vuodenaika olikin.

Williamsista ajelimme kuulua Route 66 tietä Kingmanin kaupunkiin, jossa vierailimme myös tietä ja sen historiaa esittelevässä museossa. Nykyisellään tie ei enää ole aktiivisessa käytössä, vaan ennemminkin turistinähtävyys, samalla kun monet osat on integroitu osaksi nykyisiä valtateitä. Tien varrelta löytyy paljon pieniä erikoisuuksia ja nähtävyyksiä, nostalgisia kahviloita ja valokylttejä.

Insinööritaidon mestarinäyte Hooverin pato oli pakollisten kohteidemme listalla. Vaikka se ei enää ole lähellekään maailman suurin pato, niin vaikuttava se oli silti. Vielä kiinnostavammaksi paikan teki sen historia, on ollut ihan mieletön operaatio sen rakentaminen 1930-luvulla. Tuhannet työpaikat houkuttelivat paikalle työttömiksi jääneitä ympäri maata ja työtä tehtiin ympäri vuorokauden. Olot eivät olleet kummoiset ja hengenvaara oli aina läsnä, mutta palkkaus lama-aikana hyvä. – Vinkki: padon toiselta puolelta löytyy ilmaisia parkkipaikkoja, eli ellei ole liikuntarajoittunut ei kannata pysähtyä parkkitaloon.

Hooverin padolta oli enää lyhyt ajomatka roadtripimme päätekohteeseen Las Vegasiin. Aikaa siihen kyllä kului, sillä halusimme heti ajaa kaupungin tunnetuimman kadun eli Stripin läpi. Kasinoiden reunustama katu on ruuhkainen ja liikennevaloja on vähän väliä, mutta tämä tuntui ainoalta oikealta tavalta saapua Vegasiin. Hotellimme Downtown Grand sijaitsi vanhassa keskustassa, korttelin päässä Fremont Street Experiencen villistä meiningistä.

Maanantaina kävelimme Stripiä ylös alas. Kävimme sanomassa Flamingon flamingoille hei, söimme burgerit Shake Shackissa New Yorkissa, katsoimme kolme suihkulähdeshowta Bellagion edustalla, kiirehdittiin sieltä näkemään Miragen tulivuoren purkaus (10 minuutissa ehti juuri ja juuri) ja päätettiin ilta Venetianin sisältä(!) löytyvän Venetsian Grand Canalin äärellä. Suurellista, kimaltelevaa, tuhlailevaa, silti samalla hieman nuhjuista. Parhaiten mieleen jäi Bellagion suihkulähdeshown vangitseva tunnelma, varsinkin oopperaversion aikana nousi ihokarvat pystyyn ja nauliuduin paikalleni.

Vegasin suhteen mulla meni hieman suunnitelmat pieleen, sillä en ollut tajunnut maanantain olevan kansallinen vapaapäivä (Presidents’ Day). Vegasin hotellien arkihinnat ovat yleensä hyvin edullisia, samoin mm. maailmankuulut buffetit. Mutta nytpä maanantai ei ollutkaan arkipäivä. Emme saaneet niin luksusta majoitusta kuin olin ajatellut ja silti maksoimme ekasta yöstä noin 100e, kun toisen yön (arkiyö) sai alle neljälläkympillä. Samoin jäi kokematta suunnittelemamme gourmetbuffat, sillä niissä oli arkihintojen (aamiainen n. $20) sijasta erikoishinnat, eli ainakin tuplasti kalliimmat. Päädyimme ihan perusaamiaisbuffaan hotellimme lähelle, joka sekin oli ihan hyvä ja maksoi alle $8.

Vegas päätti neljän viikon jenkkiosiomme. Kaupunki oli kiva nähdä, muttei sinne enää ehkä tarvitse palata. Ellei mukana ole isoa kaverijengia ja tarkoituksena juhlia kunnolla. Moni muu paikka houkuttaa kyllä vielä takaisin, päällimmäisinä San Francisco, San Diego, Santa Ynezin viinilaakso ja pienet rantakaupungit. Ja niihin uskomattomiin kansallispuistoihin pitää päästä, samoihin uudestaan ja kaikkiin vielä kokematta jääneisiin. Seuravaan jenkkiroadtripin voisikin suunnitella niiden ympärille.

Las Vegasista lensimme Phoenixin kautta Meksikon Puerto Vallartaan. Molemmat lennot kulkivat kirkkaalla taivaalla ja alla levisi uskomattomat maisemat. Tässä kaksi esimerkkiä Arizonan yltä. Aika huikeata eikö? Grand Canyon helikopterilennolla jäi kokematta, mutta tässä saatiin hieman esimakua.

Puerto Vallartasta tulimme paikallisbussilla Sayulitan rantakylään. Ensivaikutelma on rento ja värikäs, aika täynnä turisteja mutta silti mukava. Meillä ei ollut majoitusta varattuna kuin kolme yötä hostellissa, sillä vuokrakämppien löytäminen netin kautta oli aika mahdoton tehtävä. Kaikki netistä löytyvä on superkallista ja nekin melkein varattuja tähän aikaan vuodesta. Blogeissa ohjeistettiin vaan tulemaan paikan päälle ja kyselemään kaikilta vastaantulijoilta, saman vinkin sain tutulta kysyessäni. Tätä me siis teimme keskiviikkopäivän (ehdimme me toki myös syömään meksikolaista herkkuruokaa kolme kertaa) ja nyt näyttää siltä, että meillä on asunto kuukaudeksi! Ja samalla hinnalla kuin turisteille kaupatun loma-asunnon olisi saanut vain muutamaksi päiväksi.

Asuntojutuista ja elämästä Meksikossa lisää ensi viikolla.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!