Tämä viikko 9: Louisiana

Louisiana, USA: roadtrip ja New Orleans 19.-25.12.2013

Torstai-aamu aloitettiin Breaux Bridgen majapaikassamme perinteisellä cajun-aamupalalla, eli minä söin ison lautasellisen munkkeja ja mies makkaraa. Mielenkiintoista. Aamupäivä saatiin vielä viettää mökkimme terassilla, kunnes oli pakko palauttaa avain ja jatkaa matkaa. Ennen New Orleansia halusin käydä jollain alueen plantaaseista. Tiedättehän, nuo Tuulen viemää tyyliset suuret kartanot puuvillapeltoineen ja orjineen (jäljellä tosin onneksi enää itse kartanot). Vaihtoehtoja oli useita ja melkolailla arpapelillä valittiin Oak Alley Plantasion, eli Tammikuja-plantaasi.

Kuten jo nimestä voi päätellä, niin Tammikujalle johti isojen tammien varjostama kuja. Olivat kuulemma noin 300 vuotta vanhoja. Varsinaiseen asuintaloon pääsi tutustumaan opastetulla kierroksella. Talo oli itse asiassa suhteellisen pieni, mutta opas oli niin hyvä tarinankertoja, että kierros saa kiitettävän. Opittiin mm. miten plantaasiajan ladyt söivät alkoholissa marinoituja hedelmiä illanvietoissa, koska heille ei varsinaisen alkoholin juominen ollut suotavaa.

Plantaasilta löytyi myös sisällissodan mukaisesti sisustettu upseerin teltta. Ajan henkeä mukaillen pukeutunut vanha herra oli paikalla kertomassa sota-ajasta. Murre oli niin vahva, että minulla oli vaikeuksia ymmärtää mitään. Ja mahtoikohan herran taskumatissa olla muutakin kuin vettä?

Orjat hoitivat aikanaan lähes kaikki työtehtävät plantaaseilla, niin myös Tammikujalla. Pihaan oli rakennettu muutama näköisversio orjien mökeistä ja niihin koottu muistoesineitä ja infotauluja. Koskettavinta oli nähdä listaus talon omaisuudesta, jonka yhtenä osiona olivat orjat. Jokainen lueteltu nimeltä, iältä ja “tyypiltään” (jenkeissä syntynyt, afrikassa syntynyt, mulatti tai karibialla syntynyt) ja kaikilla oli arvo $$ perässä.

Plantaasilta lähdettäessä oli jo melkein ilta, joten päätettiin ottaa huone ensimmäisestä vastaantulevasta kohtuuhintaisesta hotellista. Näillä spekseillä päädyimme huoltoaseman yhteydessä olevaan motelliin Laplacen kaupungissa. Halvalla sai ja oli ihan riittävän siisti, joten jäätiin siihen vaikka paikka jollain tavalla vähän epämääräinen olikin. Eteisaulassa hengasi useampia ihmisiä olutta juomassa, kuului juttelut mukavasti meidän huoneeseen. Onneksi eivät kovin pitkään yöhön jaksaneet.

Tajuttiin myös jossain vaiheessa, että oltiin ainoat valkoihoiset niillä kulmilla. – Täällä tuntuu jotkut paikat olevan aika selkeästi tietyn väristen ihmisten täyttämiä, eli jossain ravintolassa näkyy vain valkoihoisia, toisessa vain tummia. (Lattareita näkyy yllättävän vähän.) Mutta joo, taidettiin moneen kertaan rikkoa kirjoittamattomia sääntöjä, kun ei niitä tunneta. Ja hyvin meitä aina kohdeltiin, mitä nyt välillä saatiin melko pitkiä katseita.

Aamulla herättiin aikaisin (siis minun maailmassani aikaisin eli seitsemältä), nopea suihku ja muutamat esille otetut asiat takaisin pakaaseihin. Onneksi huomasin kurkata toisen sängyn peiton alle, muuten olisi jäänyt kännykkä matkalle.

Matkaa takaisin New Orleansiin oli enää alle tunti ja auton palautuspaikkakin löytyi helposti. Kovin helposti sen sijaan ei löytynyt bensa-asemaa, ajeltuamme puolisen tuntia ympäriinsä kävin lopulta sieltä Hertziltä kyselemässä. Ensi kerralla muistetaan ottaa se tankkauspalvelu, etukäteen ostettuna melko sama hinta kuin itse tankatessa, muttei tartte säätää. Jos taas ei ota tuota palvelua ja palauttaa auton tankki tyhjänä, niin maksaa noin kolminkertaisen hinnan. Oltiin vaan niin säästötuulella lähtiessä, että sanottiin kaikkiin lisäpalveluihin ja vakuutuksiin ei, sen tarkemmin miettimättä.

New Orleansiin tultiin talo- ja eläinvahdeiksi joulun ja vuodenvaihteen ajaksi. Isäntämme C noukki meidät autovuokraamolta kyytiin ja heti ensi töikseen ajelutti meitä ympäri kaupunkia, kertoi tarinoita ja osoitteli käymisen arvoisia paikkoa. Ei millään kyllä riitä tämä kolmisen viikkoa edes niiden paikkojen kiertämiseen. Lounaalle pysähdyttiin yhteen C lempikahvilaan syomään paikallisten suosikki eli Po-Boys-leipä (käytännössä täytetty patonki). Mun leivässä oli lihaa enemmän kuin tarpeeksi ja kastikkeet valuivat sormille. Hyvää oli!

Vahtimamme talo on muutaman kilometrin päässä keskustasta, toisella puolella jokea. Alue on perinteinen lähiö, isoja omakotitaloja vieri vieressä. Jouluvaloin koristeltuina, tietenkin. Astuttuamme jenkkityyliin suoraan autotallista taloon saatiin vastaan sylintäydeltä karvaisia otuksia. Koirat Zoe ja Ben sekä kissat Beanie ja Lulu olisivat seuranamme (ja vastuullamme) seuraavat pari viikkoa. C oli paikalla vielä pari päivää ja opetti meidät talon tavoille.

Sunnuntai-aamuna heitettiin C lentokentälle ja mieheni pääsi kokeilemaan ajamista käyttöön saamallamme “truckilla”. Ihan pieni se on, sanoi C:n puoliso M kun juteltiin ennen saapumistamme. Ihan pieni joo, jenkkimittakaavassa. Suomen mittakaavassa ei niinkään. Mutta eipä enää jännitä niin paljon liikenteen seassa, kun ollaan samalla tasolla muiden kanssa.

Eläimet on suht helppohoitoisia, kunhan ruokitaan muutaman kerran päivässä ja paijaillaan. Koirat viedään lenkille kaksi kertaa päivässä talon takana sijaitsevaan isoon puistoon. Tulee siis huomaamatta harrastettua liikuntaa joka päivä. Yöksi saatiin oma makkari käyttöön, mutta jo ekana aamuna C:n lähdön jälkeen herättiin kaikki kuusi samasta sängystä. Ja siitä lähtien vähintään koirat on jo ollut sängyssä odottamassa yön tullessa.

Täällä on myös iso keittiö kaikkine tykötarpeineen. C on intohimoinen kokkaaja, joten varustus on sen mukainen. Minäkin pääsin pitkästä aikaa kokkauspuuhiin. Tähän mennessä valmistunut mm. molekanaa ja avocadopastaa. Jouluaattoa varten tein perunalaatikkoa, lihakastiketta ja rosollia. Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni, sillä joulu on aina ollut minulle perhejuhla, eli itse ei ole tullut esim. laatikoita tehtyä.

Ihan herkullisia noista ensikokeiluista tuli. Vaikka perunalaatikon kanssa hieman jännitti, koska huomasin vasta kokatessa, että jauhoissa oli leivinjauhe valmiina. Lisäksi ostettiin muutamia herkkujuustoja, aivan taivaallisen hyvää cajunkalkkunaa ja pari valmissalaattia. Vielä kun kiehautettiin glögi kattilassa, niin joulutunnelma oli valmis. Täytyy kyllä myöntää, että jossain vaiheessa iltaa taisin hieman itkeä pirauttaa, kun oli ikävä perinteistä perhejoulua. Ensi vuonna ollaan Suomessa joulu, reissaamaan ehtii muulloinkin.

Joulupäivä, joka täällä päin maailmaa on itse asiassa se varsinainen juhlapäivä lahjoineen ja ruokailuineen, sujui meidän osalta aikalailla chillaten. Lähinnä syötiin jouluruokailun jämiä ja lekoteltiin telkkarin edessä katsoen random ohjelmia. Ja käytiin parilla pitkällä lenkillä koiruuksien kanssa.

– –
Instagram Travel Thursday on tällä viikolla joululomalla. Onneksi, sillä Instagramissani on tasan yksi kuva kuluneelle viikolle. Tämän postauksen kuvat siis ihan tavallisella kameralla otettuja.