Tämä viikko 99: Berliini

Kirjojen polttamisen muistomerkki, Bebelplatz, Berliini

Berliini, Saksa 10.-16.9.2015

Toinen viikko kissavahtina Berliinissä. Kadonneen kissan metsästystä, kuntosalikäyntejä, yksinoloa, aivan huippu opastettu kävelykierros, yllättävä eläintarha ja litroittain iltaisin nautittua teetä. Netflix-putki kissaa odotellessa, burgerit kauppahallissa, muutama olut paikalliskuppilassa ja värikirjan väritystä podcasteja kuunnellen. Kuluneen vuoden muistelua Twitter-päiväkirjamerkintöjäni lukien.

Snapchat postauksia Berliinistä

Niin, se kadonnut kissa taisi olla viikon isoin juttu. Kaksi yötä se ehti olemaan poissa ennen kuin vihdoin löytyi. Kävin vähän väliä sekä sisäpihallamme että ulkona kadulla huutelemassa kissaa ja helistelemässä ruokakippoa. Nukuin olohuoneen sohvalla, jos kissa sattuisi siloin palamaan kotiin ja rapistelemaan takapihan ovella. Kävin yöllä kiertelemässä ulkona, jos hiljaisuudessa kuulisin naukunaa ja paikantaisin eksyneen. Naapurin pariskunta auttoi etsinnöissä ja yhdessä kävimme sekä poliisiasemalla että korttelin muiden talojen sisäpihoilla ja kellareissa.

Lopulta perjantai-iltana se tapahtui, kun naapurin kanssa etsintöjä tehdessämme huuteluihimme vastasi hätääntynyt naukuna. Hetken etsittyämme paikallistimme äänen lähteen: sisäpihan muuri! Eli kissa oli kuin olikin naapurin kellarissa, samassa jossa olimme jo kerran käyneet. Kellari on kuitenkin iso, ylettyy koko korttelin matkan talosta toiseen, emmekä siellä käydessämme uskaltautuneet kovin pitkälle, sillä seinillä oli isot ”yksityinen alue!” -kyltit.

Kello oli tässä vaiheessa jo lähes yksitoista, joten pääsy naapuritalon pihalle ei ollutkaan niin helppoa. Meidän ei onneksi tarvinnut alkaa summamutikassa soittelemaan ihmisten ovikelloja, vaan paikallistimme alimman kerroksen huoneistosta valot. Hetken koputeltuamme ja huhuiltuamme saimme melko humalaisen pariskunnan huomaamaan meidät ja lopulta selitettyäkin tilanteen ymmärrettävästi. Pääsimme sisäpihalle, kellariin ja lopulta kissan luokse! Nälkäinen se oli, mutta muuten ihan hyvässä kunnossa. Eikä muuten ole viime päivinä kovin pitkälle kotiovelta uskaltautunut…

German history museum in Berlin

Tämän suuren draaman ratkettua uskalsin minäkin jo lähteä kotoa liikkeelle. Antti oli viikonlopun työmatkalla Suomessa, joten kiertelin yksinäni. Lauantaina suuntasin hetken asiaa mietittyäni eläintarhaan. Tiedostan, että eläintarhat eivät ole yksiselitteisesti hyvä asia, silti ne jostain syystä vetävät minua puoleensa. Berliinin eläintarha oli mukavan pieni, käveltävissä oleva puistomainen alue, isot aitaukset eläimillä ja paljon tietoa kustakin lajista näkyvillä.

Mielenkiintoisin kohde oli yöeläinten talo, jossa näin niin jänniä aavikko-otuksia, etten edes onnistunut löytämään kaikille niille suomenkielisiä nimiä. Myös virtahevot, norpat, sarvikuonot ja orangit jäivät mieleen. Kissapetoja ja karhuja en onnistunut näkemään, mutta sehän on vain hyvä merkki, että eläimillä on tilaa myös piiloutua.

Pidän eläintarhoista myös siksi, että niissä näkee hyvin innoissaan olevia lapsia – ja vähän vanhempiakin. Hyvä mieli tarttuu ja on hyvä välillä muistuttaa itseään elämän ihmettelyn tärkeydestä.

Berlin Zoo

Sunnuntaina osallistuin Sandemansin tippipohjaiselle kävelykierrokselle. Oppaamme Franziska oli todella hyvä! Hän tiesi kaupungista todella paljon ja jakoi tietonsa sekä viihdyttävästi että ymmärrettävästi. Opin mm. sen, että Napoleon vei aikoinaan Brandenburgin portin päällä olevan valjakkopatsaan sotasaaliinaan Louvreen. Napoleonin kukistuttua myös patsas palautettiin alkuperäiselle paikalleen ja samalla valjakon vaunussa seisova jumalatar uudelleennimettiin voiton jumala Victoriaksi.

Franziska kertoi myös miten Berliinissä välillä leijuva viemärintuoksu johtuu siitä, että aikoinaan viemäriverkostoa rakennettaessa kaupungin väkiluvun ajateltiin kasvavan lähivuosikymmeninä seitsemään miljoonaan. Toisin kävi ja kaiken huipuksi nykyajan saksalaiset ovat oppineet säästämään vettä, joten usein sitä ei liiku tarpeeksi viemäreissä. – Alla olevassa kuvassa eivät ole kaupungin viemärit, vaikka siltä voisikin vaikuttaa. Maan sisällä aukeavat tyhjät kirjahyllyt ovat muistomerkki tällä Bebelplatzillakin tapahtuneelle kirjojen polttamiselle.

Burning books memorial, Berlin

Tein myös matkavarauksia: ensi viikon lauantaina lennämme takaisin Suomeen, yöpyen matkalla Oslon lentokentällä – tällä ratkaisulla oli oikeasti paras hinta/helppous-suhde! Suomessa olemme muutaman viikon ja jatkamme siitä jonnekin päin Eurooppaa. Toiveissa olisi löytää talovahtipaikka pariksi viikoksi. Marraskuussa suuntaamme joka tapauksessa Tunisiaan – ellei maan turvallisuustilanteessa tapahdu jotain hälyyttävää – ja viihdymme siellä joulukuun puolelle. Aiemmin fiilistelemäni nomadiristeily Brasiliaan jää siis välistä, sillä emme millään saaneet sitä sopimaan muihin suunnitelmiimme. Mutta eipä mennä asioiden edelle, vielä on reilu viikko Berliiniä jäljellä!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme sekä Snapchat-kuvillani (tunnukseni on kotonakaikkial). Seuraa vaikka molemmissa!

2 kommenttia

  • Ritva-Liisa sanoo:

    Kiva fiilistellä Berliiniä postaustesi kautta! Olen Berliini-fani 1980- luvulta alkaen joten jaetun kaupunginkin opin tuntemaan. Viimeksi olin Berliinissä heinäkuussa ja tarkoitus oli Tämä matka – blogin Annan jutun innoittamana käydä mm. Bebelplatzilla kurkkaamassa kirjarovion muistopaikkaa mutta niinpä vaan koko Bebelplatz oli suljettu remonttien vuoksi:( Nyt siis sinne taas pääsee?
    Jos ette ole jo käyneet Neuköllnissä ihanalla kattoterassilla nimeltä Klunkerkranich niin käykääpä ihmeessä vaikka jonain kauniina iltana auringonlaskun aikaan! Se on jännästi ostoskeskuksen katolle parkkihalliin rakennettu keidas. Saksalainen kaverini ei ollut käynyt siellä vaikka oli paikasta kuullut ja asuukin lähellä. No nyt kun suomalainen kaveri tuli kylään ja kertoi että kyseistä terassia mainostetaan Suomessa asti niin sinnehän lähdettiin ja kaveri oli tosi tyytyväinen kun tuli näin tutustuneeksi paikkaan. Tuo oli muuten jossain Euroopan parhaat kattoterassit- tms jutussa vastakkoin kymppisakissa. Itse sain vinkin Urbaani viidakkoseikkailijatar- blogista. BTW ihanaa että kissa löytyi – aika jännä etsiä kissaa vieraassa kaupungissa… Itselleni oli tarpeeksi kauheaa etsiä omaa kissaani 4 päivää oululaisesta lähiöstä😳 no onneksi minunkin kissani löytyi. Viel Spaß noch in Berlin!

    • mirje sanoo:

      Kiitos Ritva-Liisa! Pitääpä käydä tuo kattoterassi katsomassa, kunhan tulee vähän vähemmän harmaa ja sateinen päivä. Oli se Bebelplatz vielä osittain remontissa, mutta muistomerkki oli nähtävillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *