Itse olen malttamaton valokuvaaja. Tekniikkani on ennemminkin räpsiä kymmeniä kuvia ja toivoa, että jokin niistä onnistuu, kuin säätää asetuksia loputtomiin. Onneksi tuo toinen osapuoli on kärsivällisempi. Meillä työnjako meneekin yleensä niin, että itse kuvaan kännykameralla lähinnä Instagrammia varten ja mies järkkärillä parempilaatuisia kuvia. Kännykän kanssa säätömahdollisuudet ovat aika rajalliset, joten minun kuvaushommani on ohi paljon nopeammin kuin mieheni. Jossain vaiheessa keksin ajankulukseni ryhtyä kuvaamaan häntä kuvaamassa ja näistä otoksistahan tuli osasta ihan hienoja!
Valokuvaaja Espanjan Camino de Santiagoa kävelemässä.
Valokuvaajan varjo Hämeen linnassa.
Skopjen vanhassa basaarissa.
Myrskyn kourissa Turkissa.
San Franciscon sumussa.
Santa Cruzin rannoilla Kaliforniassa.
Santa Monican värikkäällä laiturilla.
Grand Canyonin reunalla. Kirjaimellisesti.
Värien täyttämässä Trinidadissa Kuubassa.
Cartagenan auringonlaskua ikuistamassa.
Valtameriristeilijän takakannella.
Malagan katedraalin lumoissa.
Mites teillä, oletko sinä yleensä se kuvaaja vai sivustaseuraaja?
—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.
Kahden järkkärin ja kännykän taktiikalla kulkee meidän reissujengi. Viimeksi Karibian risteilyllä hyttimies nimesikin meidät kameraperheeksi. :) Minun on saatava ottaa itse omat kuvani. Haluan blogin vain omien silmieni kautta nähtyjä juttuja. Mutta nämä kuvasi ovat aivan mainioita! Liian usein omat kuvani ovat staattisia, vailla elämää, kun ei kehtaa ihmisiä olla kuvailemaasa.
Tuo ihmisten kuvaaminen on ongelmallista mullekin, täällä blogissakin on lähinnä maisemia. Tai jos on ihmisiä, niin heitä ei kuvista tunnista. Tuo mieskään ei halua olla linssin edessä, mutta hänen keskittyessään kameran säätöihin mä pääsen räpsimään näitä otoksia :) Itsestäni sitten taas löytyy kasoittain takaapäin otettuja kuvia, kun olen jo kyllästynyt odottelemaan ja jatkan matkaa.
Tää oli tosi hauska postaus! Ja mahtavissa maisemissa olette päässeet kuvailemaan! Mäkin saatan ottaa välillä kuvia miehestä joka ottaa kuvia järkkärillä, varsinkin jos hän on huvin keskittynyt kuvan ottamiseen ja jossain ihmeellisessä asennossa :)
Kiitos! Ja ihmeelliset kuvausasennot on just niitä parhaita tahattomia poseerauksia :)
Minä olen meillä se, joka ottaa kuvat, jaksaa pyllistellä pusikoissa ja rämpii ojissa oikeita kuvakulmia metsästäen. Niinpä minua itseäni ei kuvissa koskaan näykään. Joskus pyydän miestäni ottamaan minusta kuvan ja hänhän ottaa, nimenomaan sen YHDEN kuvan, jossa tietysti olen ihan idiootin näköinen :)
Meilläkin on tosin vähän kuvia meistä itsestämme, kun ei niitä muista ottaa ja jos muistaakin, niin lopputulos ei kuitenkaan onnistu :)
Mä otan usein molemmilla välineillä, eli iPhonella ja kameralla, mutta pitäis ehkä yrittää ottaa vähän eri kuvakulmista eri värkeillä. Reissukumppaneiden kuvaaminen on musta parasta. Ne saa kivasti seisoskelemaan tai poseeraamaan eri maisemiin ja niissä kuvissa on musta usein se paras fiilis. Pitäis suostua itekin useammin kuvattavaks… hauskasti mun tän viikkoinen postaus sivuaa tätä samaa aihetta kun omasta naamasta kirjotin. ;)
Mä oon tosi huono kuvaamaan kahdella välineellä. Jos oon liikkeellä järkkärin kanssa, niin unohdan kaivaa puhelinta esiin. Tai sitten se järkkäri jää laukkuun ja kaikki kuvat on kännyssä, vaikka kameralaukkua raahasikin mukana… Reissukumppaneilla saa kyllä kuviin hyvää fiilistä, tuo mun reisukumppanini ei vaan oikein viihdy kameran edessä, Kuten en kyllä minäkään, pitäisi varmaan harjoitella enemmän…
Me olemme liikkeellä joko 2 järkkäriä + 2 kameraa tai sitten oikeana kamerana vain minun Olympus PEN ja sitten molempien puhelimet.
Minulle “kelpaa” hyvin myös siipan ottamat kuvat ja usein parhaimmat kuvat ovatkin hänen ottamiaan, mutta on kiva, että on parista kuvakulmasta kuvia samasta paikasta/tilanteesta, niin on valinnanvaraa.
Siippani ei oikein pidä itse valokuvassa olemisesta, joten monet matkakuvani hänestä olenkin ottanut tilanteista, jossa hän kuvaa – siitä voisi melkein saada sellaisen perusidean juttuihimme, jos haluaisi :-)
Meillä on juuri tuo sama juttu, miestä ei oikein saa kameran eteen. Onneksi se keskittyy niin syvästi kuvaamiseen, ettei huomaa mun napsivan kuvia vieressä :) Välillä mietin, että olisi kiva, että mullakin olisi oma kunnon kamera matkassa. Mutta sen yhdenkin järkkärin kantaminen matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla liikkuessa on hankalaa. Ehkä joku sellainen pienempi kamera? :)
Täällä ilmoittautuu järkkärin ja kännykän kanssa kuvaava videoija ja niin pois päin… Hieman harmittaa kun mieheni ei kuvaa enemmän, hänellä kun on kuvaukseen tosi hyvin silmää, mutta meillä se menee yleensä niin että meikäläinen tekee kaiken. Ja juoksee samalla muksujen perässä. Sitä tosin tekee miehenikin :)
Työnjako :D
Järkkäri ja pokkari aina mukana. Minä ja mies molemmat tykätään kuvata, joten matkat sujuu hyviä kuvakulmia etsiessä…Mä taidan olla se, joka jaksaa nousta aikasin aamulla hyvän valaistuksen motivoimana. :)
Meillä mä tykkään napsia kuvia kaikesta vastaan tulevasta, kun taas mies etsii niitä täydellisiä kohteita. Sille saa usein muistutella, että ota nyt ihan vaan tilannekuviakin muistoksi, ei kaiken tarvitse olla niin prikulleen :) Ja meillä se on kyllä mies joka herää aamun valoon kuvaamaan, mutta se on muutenkin enemmän aamuvirkku kuin allekirjoittanut.
Huikea idea! Mukavia kuvia katsella.
Kuvattavana olemisen kaihtamisesta meinasin kirjoittaa muiston opiskeluajoilta mutta jääköön. Nykyisenä muotiasublogi- ja selfieaikana aiheuttaisi meikävanhus väärinkäsityksiä vähän liikaa.
Kiitos! Ja nyt jäi kaivertamaan tuo kuvausmuisto opiskeluajoilta, pitäisikö sun kuitenkin kirjoittaa siitä? Antamaan vähän vastapainoa nykymaailmalle :D
Kiitos ihanista kuvista!
Otan matkatessa paljon kuvia. Minulle vaikeinta on jälkikäteen kuvien karsinta (huonojen otosten hävittäminen) ja kuvien taltiointi.
Tuo huonojen otosten hävittäminen on mullekin hankalaa. Pikku hiljaa siihen oppii, kun ymmärtää ettei kaikkia kuvia saa millään kahlattua läpi ja käsiteltyä. Mulla on ongelmana myös se, että jos samasta kuvakulmasta on monta eri versiota, hieman eri rajauksilla tai valotuksella tms. niin mä haluun pitää ne kaikki. Vaikka fiksuahan olisi tietysti valita 1-2 parasta ja vaan poistaa loput, koska en mä kuitenkaan tartte 5 versiota samasta kuvasta…
Hauska postaus! Making-of kuvat on mun mielestä usein tosi mielenkiintoisia: pääsee katselemaan sitä, mitä kuvaaja katsoo. Olen itse usein vieressä katsomassa kun kuvaaja työskentelee ja olen oppinut siitä itsekin paljon. Saatan ottaa tilanteesta sitten kännykällä tai omalla järkkärilläni kuvia. Mutta meillä on selkeä työnjako, mä kirjoitan ja kuvaaja kuvaa. Yritän pysyä hänen takanaan, etten ole pilaamassa kuvia :)
Kiitos! Ja totta, se on mielenkiintoista nähdä miten valokuvaaja kohdetta katsoo. Ja millaisista asennoista :)