Jos tuolle suunnalle joskus eksyt, suosittelen visiittiä! Kokosin tähän hieman perusinfoa paikasta, perustuen kuukauteemme kylässä talvella 2015.

Liikkuminen

Kylä on niin pieni, että siellä liikkuu helpoimmin kävellen. Kapeille kaduille eivät autot niin helposti mahdukaan, joten myös golf-kärryt ovat suosittuja. Viereisiin kyliin ja lentokentälle pääsee kätevästi paikallisbusseilla.

Puerto Vallartan lentokentältä matka paikallisbussilla kestää tunnin verran. Pysäkki löytyy tien toiselta puolelta, eli kentältä ulos tultuasi kävele vasemmalle kulman taakse ja ylitä tie siltaa pitkin. Sayulitaan ajavan bussifirman nimi on Compostela ja oikea bussi löytyy bongaamalla “Sayulita” teksti bussin etuikkunasta.

Sayulitassa on pieniä ruokakauppoja, mutta valikoimat ovat melko pienet ja hinnat isoja marketteja huomattavasti kalliimmat. Jos viihdyt pidempään, kannattaa käydä vaikkapa Mega-supermarketissa Buceriassa. Sinne pääset paikallisbussilla noin 20 minuutissa. Toisaalta, ulkona syöminen on helppoa ja edullista, joten et välttämättä paljoakaan kokkaile itse.

Aktiviteetit

Sayulita on surffikylä ja sieltä löytyy aaltoja niin kokeneemmille kuin aloittelijoille. Lukuisista surffikouluista voi ostaa opetusta tai sitten vain vuokrata laudan tunniksi tai vaikka koko päiväksi. Myös SUP-lautailu on suosittua ja näitäkin lautoja saa surffikouluista. Hinnat saattavat vaihdella, joten kannattaa tehdä pientä markkinatutkimusta.

Sayulitan pääranta täyttyy ennemminkin surffareista kuin uimareista ja leppoisaa uimarantaa kannataakin etsiä muualta lähimaastosta. Paikallisten suosima ranta löytyy seuraamalla päärantaa vasemmalle ja siitä hautausmaan läpi. Myös päärannasta oikealle löytyy hiljaisia poukamia pienen kävelyn jälkeen.

Suosittu päiväretkikohde on Marietas-saarten luonnonpuisto. Sinne on tarjolla reissuja moneen makuun, pienellä veneellä valaita katselemaan tai sitten vaikka koko päivän setti valaita ja vesileikkejä täyden palvelun katamaraanilla.

Helmikuiset Sayulita-päivät tuovat kaupunkiin tivolin muutamaksi viikoksi ja kaikenlaista muutakin oheisohjelmaa löytyy. Muutenkin kylässä on vireä, tosin lähinnä expattien pyörittämä, yhteisö, joka järjestää taidenäyttelyitä, viikottaisen maatilatorin, yms.

Ravintolat

Kiitos turistien ja expattien, Sayulitan ravintolatarjonta on yllättävän laaja. Vaikka keskustan pystyy kiertämään minuuteissa, niin silti kuukauden joka päivälle löytää halutessaan uuden mielenkiintoisen ravintolan kokeiltavaksi. Tarjontaa on katutacoista fine diningiin (itse, ei niin yllättäen, testasimme enemmän tuota ensimmäistä). Ruokalistat hintoineen löytyvät yleensä jo ravintolan ulkopuolelta, joten vertailu on helppoa. Melkein kaikkialla alkuruuaksi tuodaan nachoja ja kastikkeita ilman lisämaksua. Aukioloajat ja -päivät tuntuvat vaihtelevan, eli ei kannata tehdä liian tarkkoja suunnitelmia missä syödä milloinkin.

Tässä muutama suosikkimme:

Maria’s / El Rinconcito – vierekkäiset lounaskatukojut muovisilla pöydillä ja niin hyvillä tacoilla & cevichellä, että kävimme melkein joka päivä. (Tacot + mehu 40$, ~2,5€)

Mary’s – parhaat quesadillat ja täytetyt chilit (chiles rellenos). Todella hyvää ja kohtuuhintaista paikallista ruokaa. Auki sekä lounaalla että illallisella. Varaudu odottamaan, jos olet kiireisimpään aikaan liikkeellä. (Quesadilla-annos ja olut 70$, ~4€)

Aalyeah’s Nachos & Wings – hieman syrjemmällä oleva ystävällinen ja halpa paikka. Omistaja käy juttelemassa pöydissä ja monet asiakkaista tuntuvat olevan kantiksia. (Iso nachos-lautanen kahdelle ja 2-for-1 Margaritat yhteensä 150$ eli 75$ per pää, ~4,5€)

Los Corazones – vähän hienompi paikka, meksikolaista ja kansainvälistä yhdistellen. Fillet Mignon pihvi aivan suli suussa ja punaviini oli parasta pitkään aikaan. (Alkuruoka, Filet Mignon -pihvi, lasi hyvää viiniä 250$, ~15€)

Pancho’s Tacos – hyviä tacoja, varsinkin al pastor -possulla. Ei katukoju, vaan ihan viihtyisä istumamesta, vaikka hinnat samalla tasolla. Usein 2-1-hinnalla Margaritatarjous. (Lautasellinen al pastor -tacoja, toinen margaritoista 80$, ~5€)

Mamma Mia – italialainen. Pizzoja ei kokeiltu, vaikka hyviltä näyttävätkin, mutta kotitekoinen pasta ja kastikevaihtoehdot houkuttelivat meidät herkuttelemaan useamman kerran. (Carbonara pennepastalla, lasi viiniä 160$, ~10€)

Yah-Yah Cafè – aamupalaa ja bageleita. Ja hyvä wi-fi. Tuoreita aineksia ja vastaleivottuja tuotteita. (Vohveli pekonilla ja munakkaalla, kahvi ja tuorepuristettu appelsiinimehu 100$, ~6€)

Hinnat ovat Meksikon pesoissa ($) ja euroarvio tämän hetkisen kurssin mukaan. Jos ihmettelet, miksi en liittänyt mukaan osoitteita, niin et vaan tarvitse niitä. Kaikki paikat ovat keskustassa ja törmäät niihin kuitenkin jo ekoina päivinä.

Esimerkkejä hinnoista

Kassillinen hedelmiä ja vihanneksia 60$ (~3,5€)
Taco katukojusta 17$ (~1€)
Lounassetti ravintolassa 60$ (~3,5€)

Smoothie tuoreista raaka-aineista 30$ (~2€)
Olut ravintolassa 25$ (~1,5€)
Margarita 65$ (~4€ mutta usein kaksi yhden hinnalla!)

Koneellinen pyykkiä 60$ (~3,5€, pestynä ja silitettynä)
5x kortti joogatunnille 600$ (~37€)
Surffausopetus 600$ (~37€, kesto muutaman tunnin)
Surffilaudan tuntivuokra 60$ (~3,5€)

Vuode siistissä hostellissa 250$ (~15€)
2 huoneen paikallinen vuokra-asunto keskustassa 5.500$ (~340€)

Paikallisbussi lentokentälle 35$ (~2€)
Paikallisbussi lähikylään 15$ (~1€)

Eikös kuulosta aika hyvältä? Haluaisitko tietää vielä jotain muuta Sayulitasta? Jätä kommentti ja vastaan parhaani mukaan.

Sayulitassa seikkaillaan myös näissä Tämä viikko -postauksissa: 70, 71, 72 ja 73.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi viikkoa yhden hinnalla, sillä viime viikon vietimme Kuubassa netittömällä lomalla. Tai vilkaisin minä kerran mailiboksiani. Ihan vaan nopeasti tarkistaakseni, ettei maailma ollut kaatunut. Ei ollut. Ja olipa kyllä virkistävää viettää viikko ilman sosiaalista mediaa ja sähköposteja. Siinä vasta tajusin kuinka paljon ne aikaani normaalisti vievätkään.

Mutta palataanpa ensin torstaihin kahden viikon taakse ja viimeiseen päiväämme Sayulitassa. Vielä kerran katkarapucevicheä kulman kojusta, oluelle naapurin kanssa, rannalle katsomaan auringonlaskua vesisateesta huolimatta. Kotiin palatessa makkarin seinältä löytyi iso karvainen hämähäkki ja me kutsuimme naapurin tytön apuun. Ei se ole myrkyllinen, kertoi tyttö ajaessaan hämähäkin karkuun harjanvarrella. Ne syövät hyttysiä ja muita hyönteisiä, joten on oikeastaan ihan hyvä, että niitä löytyy ympäriltä. Olin silti aika onnellinen siitä, että tämä tapahtui vasta viimeisenä iltana.

Perjantaina lensimme México Cityyn. Laskeuduimme ilmeisesti juuri maanjäristyksen aikaan, mutten tuntenut mitään. Saattoi tosin olla, että olimme h-hetkellä vielä ilmassa. Tämä oli toinen pikavisiittimme Méxicoon: viime vuonna teimme vastaavan parin yön pysähdyksen. Tällä kertaa yövyimme meksikolais-saksalaisen ystäväpariskuntamme luona Condesan trendikkäässä kaupunginosassa. Työsuhdeasunnossa oli paljon tilaa ja kattoterassilta avautui näkymä kahteen suuntaan kaupungin yli.

Siellä asunnossa me sitten vietimmekin suurin osa ajasta rentoutuen, joko leffascreenin edessä tai olohuoneen sohvilla jutellen. Muutaman kerran päivässä kävimme puistossa kävelyttämässä pariskunnan uutta koiraa. Se oli löytökoira ja vielä “koeajalla” mutta en yhtään epäile ettei se jäisi heille pysyvästi. Lisäksi kävimme syömässä perulaisessa ravintolassa (jatkan kalansyöntiharjoituksiani!), runsaalla aamiaisella hyvin hitaan palvelun leipomossa, sekä katutacoilla herkuttelemassa.

Sunnuntaina etsiydyimme taksitolpalle aikaan, jolloin muut kadullaliikkujat olivat lähinnä baarista kotiin palaajia. Kentällä kaikki meni helposti ja oli kiva huomata, miten kommunikointi espanjaksi sujuu jo hieman paremmin. Tosin meidän edellämme Kuuban turistikortteja jonottamassa oli kiinalaispariskunta, joka ei puhunut englantia eikä espanjaa, mutta ilmeisen menestyneesti hekin reissun päällä olivat.

Kuubassa meitä oli vastassa trooppisen kuuma ja kostea keli sekä pienen haahuilun jälkeen löytynyt kuskimme. – Kuubassa matkustaessa on hyvä sopia joku hakemaan sinut kentältä/bussiasemalta ja viemään varaamaasi majapaikkaan, silloin ei tarvitse taistella kaikenlaisten sählärien kanssa.

Olimme varanneet etukäteen ensimmäisen kolmen yön majoituksen Havannassa Casa Particularissa, eli paikallisten vuokraamassa huoneessa. Varauksen voi tehdä netissä (ks. Cuba Junky. Myös Airbnb aloitti juuri Kuubassa ja välittää juurikin näitä Casa Particulareja.) Jatkovaraukset hoituvat näiden Casa Particularsien kautta, meidänkin Havannan isäntä neuvoi meitä suunnitelmissamme, soitti tutuilleen ja hoiti meille majoituksen ja vastaanottajan bussiasemalle.

Ensivaikutelma Havannasta oli likainen ja kulunut, vanhan keskustan kaduista suuri osa oli revitty auki putkitöitä varten. Pari päivää kaupungin kaduilla, värikkäiden siirtomaa-aikaisten talojen ja kunnostettujen vuosikymmeniä vanhojen autojen parissa, lattarimusiikin soidessa sai ajatukset kuitenkin muuttumaan. Havanna sai valtaansa hitaasti mutta vahvasti ja lopulta olin ihan myyty eläväiselle kaupungille. “Hola Amigos” -huudot ja lukemattomat myyntipuheet menivät jo toisesta korvasta ulos eikä niihin kiinnittänyt enää huomiota.

Me söimme paljon, hieman vaihtelevalla menestyksellä ja joimme jonkin verran, paremmalla menestyksellä. Hemingwaysin suosikkijuoma Daiquiri oli yleensä varma valinta, samoin kuin Mojito. Antin yrittäessä kerran tilata Cuba Libren tarjoilija totesi, että “olet nyt Kuubassa, ota jotain paikallista”.

Kuuntelimme bändien soitantaa kaduilla ja baareissa, uskaltauduimme tanssimaan hieman salsaa muiden turistien joukossa. Kävimme parissa historian museossa ja yritimme päästä Kuubalaisen taiteen museoon, joka olikin suljettu tuntemattomaksi ajaksi “vedenpuutteen vuoksi”. Kävelimme Maleconin rantakatua auringonpaisteessa aaltojen pärskeissä ja vuokrasimme päivän päätteeksi avoauton kuskeineen tunniksi. – Alla olevan kuvan auto ei liity tapaukseen, vaikka omalla tavallaan hieno onkin.

Havannasta matka jatkui Trinidadiin. Bussiasemalla selvisi, että aikataulut olivat muuttuneet ja seuraava bussi lähtisi reilun kolmen tunnin päästä. Onneksi paikalta löytyi pari kohtalontoveria ja saimme jaettua taksin (“publico”) suurinpiirtein bussilipun hinnalla. Kuskillamme oli raskas kaasujalka ja reilun viiden tunnin matka taittui kolmessa tunnissa. Välillä vähän jännitti maaseudun pikkuteillä viilettäessämme.

Trinidad oli varsinainen postikorttikaupunki. Kunnostetut, värikkäät siirtomaa-ajan talot, kaduilla kulkevat hevoskärryt ja vanhan keskustan autoilta suljetut mukulakivikadut kuljettivat sata vuotta taaksepäin.

Emme tehneet kaupungissa mitään sen ihmeempää, kävelimme vain ympäriinsä. Antin kamera oli ahkerassa käytössä. Välillä pysähdyimme syömään, kahvittelemaan, oluelle tai ihan vaan puistoon istuskelemaan.

Vanhassa kaupungissa joka toinen liike tuntui olevan taidegalleria ja niissä saimmekin kulumaan monta tuntia. Muutama taulu päätyi rinkkaan mukaan, vaikka kovin isoja emme saakaan mukana kuljetettua. Yksi uniikkiteos (suurin osa myynnistä olevista on kopioita tunnetuista kuubalaisista maalauksista) jäi kaihertelemaan mieltä, mutta sitä olisi pitänyt kantaa koko loppureissu erillisenä pakettina. Ensi kerralla sitten.

Päivät olivat tuskaisen kuumia ja me yleensä palasimmekin huoneemme viileyteen lueskelemaan niiksi tunneiksi jolloin varjot puuttuivat kaduilta. Iltaisin oli mukavasti hieman viileämpää ja juuri sopiva hetki ostaa muovimukillinen mojitoa katukojusta ja istahtaa pääaukion rappusille muiden matkaajien seuraan. Lähikuppilasta kantautui musiikki ja ohikulkijoita sekä leikkisiä katukoiria oli mukava tarkailla.

Majapaikkamme emäntä oli töissä kaupunginmuseossa ja kävimme siellä hänen suosituksestaan. Museon kokoelmissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, mutta itse rakennus ja varsinkin sen tornista aukeavat näkymät olivat ehdottomasti parin euron arvoisia!

Trinidadista jatkoimme Playa Gironin pikkukylään, jonne meidät houkutteli lupaus hyvistä sukellus- ja snorklausvesistä. Ja niitähän löytyi! Täällä koralliriutta on vain muutaman kymmenen metrin päässä rannalta ja sukeltamaan pääsee ilman venekyytiä. Upeat oli näkymät, kertoi Antti veden alta palatessaan ja maksoi samantien toisen sukelluksen siihen perään. Minä puolestani vuokrasin snorklauskamat ja uiskentelin omassa rauhassani värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Oli se vaan kivaa ja harmittaakin, että meille jäi lopulta bussiaikataulujen vuoksi vain tämä yksi kokonainen päivä aikaa täällä.

Majapaikkamme Playa Gironilla oli mukavin Kuuban kodeistamme ja emäntä ihanan kärsivällinen meille espanjaksi jutellessaan. Kylässä on pari ruokapaikkaa, mutta me söimme kaikki ateriamme majapaikassamme. Oikein hyvää ruokaa, eikä hinnalla pilattua. Vai mitä sanotte kokonaisesta hummerista kymmenellä eurolla?

Paluumatkaan Havannaan meiltä meni melkein kokonainen päivä, sillä bussi kiersi Varaderon kautta. Ollaan siis nähty vilaukselta myös Varaderon kuuluisat turistirannat ja täytyy myöntää, että aika upealta valkoinen hiekka ja turkoosi meri siellä näytti. Havannaan saavuimme alkuillasta ja kävimme illallisella 5Esquinas-italialaisravintolassa, joka oli jäänyt mieleen aiemmasta käynnistä. Sen jälkeen vielä vähän vaeltelua vanhan kaupungin kaduilla ja terassipysähdys.

Maanantaina soi kello aamulla varttia yli viisi ja kahden taksimatkan, kolmen lennon ja 14 tunnin jälkeen saavuimme Kolumbiaan Cartagenaan. Matkasta väsyneinä päädyimme epävirallisen taksin kyytiin ennen kuin hälytyskellot soivat, että Kolumbiassa se ei ehkä ole paras idea. Selvisimme kuitenkin ongelmitta perille, mitä nyt kuski pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Airbnb-huoneemmekin löytyi helposti ja mukava omistaja antoi meille vinon pinon vinkkejä kaupunkiin.

Arvata varmaan saattaa, että viikon nettipimennon jälkeen muutama päivä meni aika tiukasti koneen ääressä. Kämpästä olemme poistuneet lähinnä ruokailemaan. Iltaisin olemme kierrelleet hieman enemmän vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla.

Cartagena on aika samanlainen kuin Trinidad Kuubassa, tosin paremmassa kunnossa, trendikkäämpi ja mainoksilla höystetty. Värikästä, kaunista ja eläväistä. Keskiviikkona löysimme Getsemanin alueelta aukion, jonka reunoilla turistit ja paikalliset istuvat vierivieressä ja keskellä lapset potkivat jalkapalloa. Elämä on mukavaa.

Vielä muutama päivä täällä Cartagenan kaupungissa ja sitten siirrymmekin läheiselle saarelle muiden diginomadien kanssa Coworkation-tapaamiseen.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Joko me oltiin täällä kuukausi? Toisaalta osaan tilata lounaani lähipaikastamme ruokalistaan vilkaisematta, tiedän minkä verran rahaa pitää varata mukaan pyykkejä hakiessa ja mistä löytyy paras jazz-bändi perjantaisin, mutta toisaalta niin paljon jäi vielä kokematta ja näkemättä. Edes naapurikylässä San Panchossa ei tullut käytyä, vaikka sinne olisi päässyt bussilla vartissa. Aina sama juttu: kun aikaa on enemmän, niin aktiviteetteja siirtää eteenpäin. Koska aikaahan on, kunnes yllättäen sitä ei enää olekaan.

Tällä viikolla ollaankin ruksittu monta tämä-pitää-vielä-tehdä juttua listalta. Torstaina emme palanneetkaan heti illallisen jälkeen kotiin vaan jatkoimme baariin paikallista bändiä kuuntelemaan. Hyvin soittivat ja rock-coverit houkuttelivat tähtitaivaan alle tanssilattialle useammaksi tunniksi.

Lauantaina heittäydyimme täysin turisteiksi ja osallistuimme koko päivän mittaiselle laivaretkelle Marietas-saarille. Vaihtoehtoisia retkiä on tarjolla useita, eri mittaisia ja erilaisilla mukavuustasoilla. Me ajattelimme, että kun kerran turisteillaan niin turisteillaan sitten kunnolla, ja ostimme Chico Loccon all-inclusive retken isommalla katamaraanilla. Retki alkoi avobussikuljetuksella satamaan, jossa etsimme sopivan löhöilypaikan veneestä ja saimme isot kahvimukilliset kouraan. Juomatarjoilu toimi muutenkin hyvin koko päivän, aina jos olin käsi tyhjänä niin heti tuli joku kysymään haluanko drinkin tai kylmän oluen. Myös ruokailut aamupalasta lounaaseen ja välipaloihin kuuluivat hintaan.

Ensimmäiset pari tuntia vietimme kierrellen ympyrää Marietas-saarten lähistöllä, etsien alueella talvehtivia valaita. Ensin löysimme delfiiniperheen. Enpä ollutkaan ennen nähnyt delfiinin poikasia! Hetken kuluttua vilahti pinnassa jo valaskin. ‘Onpas iso’, ajattelin, ennenkuin opas ehti kertomaan, että kyseessä on poikanen. Näimme me muutaman aikuisenkin yksilön, vaikka niitä onkin vaikeampi bongata, sillä koskaan ei tiedä missä kohtaa ne pongahtavat pintaan. On se kyllä vaikuttava näky, kun bussinkokoinen valas nousee pystysuorassa vedenpinnasta ja pyörähtää kuin ylisuuri balettitanssija.

Valaiden jälkeen ankkuroimme Marietas-saarten luo. Laskin katamaraanin liukumäestä mereen ja uiskentelin sydämeni kyllyydestä. Testasin myös SUP-lautaa, mutta aallokko ei näemmä ole paras paikka ensimmäiseen kokeiluun, laudalla pystyssä pysyminen oli yllättävän hankalaa. Jossain vaiheessa saimme snorklaus-kamat ja polskutimme rantaviivaa seuraten ja kaloja bongaillen Marietas-saarten tunnetulle maamerkille, eli saaren sisällä olevalle rannalle. Aika jännän näköinen paikka, mutta niin paljon turisteja!

Loppupäivä vietettiin merellä musiikin soidessa. Sayulitaan palattiin juuri ajoissa niin, että ehdimme vielä rannalla auringonlaskua ihailemaan. Oikein mukava päivä, ja vaikka rahaa kuluikin useamman päivän budjetin verran, niin välillä on kiva ottaa ihan lomailun kannalta!

Retken jälkeinen sunnuntai sujuikin leppoisissa merkeissä. Melkein koko päivän jatkunut sade oli hyvä syy käpertyä sänkyyn leffoja katsomaan. Valitsin sentään kieleksi espanjan, niin tuli samalla treenattua kuullunymmärtämistä eikä mennyt koko päivä ihan löhöilyksi. Illalla sade taukosi hetkeksi ja kävimme syömässä falafeleja. Siinä kuppilan pöydässä istuessamme viereen ilmestyi kolme suomalaista tyttöä, jotka kysyivät “oliko meistä juuri juttu Hesarissa?” Ensimmäinen kerta, kun joku tunnistaa meidät blogin tai muiden diginomadijuttujen perusteella.

Viikonlopun jälkeen aika on kulunut lähinnä töiden parissa. Mukaan on kuitenkin mahtunut muutama aivan mahtava ruokakokemus. Los Corazones ravintolan sisäfilepihvi oli suussasulavan murea ja kun siihen vielä lisäsi maistuvan kastikkeen, valkosipuliperunamuusin ja oikein hyvän punaviinin, niin en muista koska viimeksi olisin syönyt jotain niin hyvää. Vaikka kokemus oli Sayulitan mittakaavassa hintava (16e/hlö), niin mietin jo, pitäisikö siellä vielä käydä ennen lähtöä. Toinen ruokahuippu oli Chiles rellenos eli täytetyt chilit Mary’s ravintolassa. Täydellinen yhdistelmä hyvin haudutettua lihaa, maustekastikkeita ja pikkuisen tulista chiliä.

Kun kirjoittelen tätä, on jo viimeinen päivämme Sayulitassa. Pian pitää lopettaa, että ehtii vielä rannalle. Huomenna jatkamme viikonlopuksi Mexico Cityyn ystävien luo ja sieltä sitten Kuubaan. Ensi viikolla ei siis kannata paljoa odotella päivityksiä, palaan asiaan taas huhtikuun alussa Kolumbiaan laskeuduttuamme.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Päivärytmi täällä on jo aika vakiintunut. Mielenkiintoista, miten se mukautuu aina omanlaisekseen joka paikassa. Kalifornian roadtripillä heräsin aamuvarhaisella, keskityin heti töihin ja vietin iltapäivät turistina. Täällä taas aamut ovat paljon rauhallisempia, usein aloitan joko joogatunnilla tai kahvila-aamiaisella. Töiden pariin ehdin yhdentoista aikaan ja jatkan sinne noin seitsemään asti. Tänne tämä rytmi on juuri sopiva, sillä emme kumpikaan ole oikein rantaihmisiä ja pelkkä ajatuskin auringonotosta saa ihoni punertumaan. Aamuisin on mukavan viileätä, auringonlaskun aikaan rannalla kaunista ja kylän ravintolat heräävät henkiin illan hämärtyessä.

Joogatunnilla olen käynyt kolmena aamuna tällä viikolla. Ulkosalissa kuulee ympäristön äänet kukoista lapsikatraisiin, sekä tuntee tuulenvireen iholla. Tunnilla tehtävä Hatha-jooga on juuri sopivan haastavaa, mutta samalla niin rentouttavaa. Ihan mahtava aloitus päivälle! Viiden kerran kortistani on enää yksi kerta jäljellä ja nyt mietin, vieläkö ehtisin käyttämään toisen kortillisen ennen lähtöämme ensi viikon perjantaina.

Rannalla olemme olleet lähinnä auringonlaskun aikaan, mutta sunnuntaina lähdimme liikkeelle jo aiemmin ja kävin ihan uimassakin. Playa de los Muertos, eli kuolleiden ranta, on tyynempi kuin Sayulitan surffarien suosima pääranta. Sinne mekin löysimme, ohjeenamme kävellä päärantaa keltaiselle hotellille asti ja siitä tietä pitkin kukkulan yli ja hautausmaan läpi (rannan nimi ei siis ole tuulesta temmattu). Kuten yleensäkin sunnuntaisin paikalla oli monia paikallisia perheitä piknik-eväineen, vaikkei pilvinen iltapäivä heille kai täydellinen ollutkaan. Me olimme tyytyväisiä, ei ollut liian kuuma eikä tarvinnut pelätä palamista.

Tämän viikon ruokalöytöjä ovat olleet katkarapuceviche (eli sitrusmehuilla kypsennettyä katkarapua tomaatin, sipulin yms. kanssa), kotitekoinen pasta yhdessä kylän lukuisista italialaisista (miksiköhän niitä on niin monta?) ja amerikkalaistyyppinen aamupala: pannukakkuja pekonilla eli terveysintoilijan painajainen. Huomattiin myös, että yksi lähirafla tarjoaa yltäkylläisen lounassetin eli valinnaisen pääruuan, riisiä, tortilloja, papuja ja mehun neljällä eurolla. Juomalöytöjen puolella ei mitään uutta, margaritat ovat edelleen hyviä. Monessa kuppilassa on happy hourin aikaan 2-1-hinnalla, mutta aina ei tiedä tarkoittaako se kahta lasillista vai yhteen isoon lasiin tehtyä kahden normimargaritan kokoista juomaa.

Perjantaisin täällä on live-jazzia tarjolla kahdessa paikassa. Viime viikolla testasimme Latitude 20:n, tällä viikolla Zen Gardenin. Ruoka oli parempaa edellisessä, mutta keikka ehdottomasti parempi jälkimmäisessä. Kaksi vanhempaa miestä, trumpetin ja kitara, ja niin paljon tunnetta muutamassa sävelessä. Aivan huippu!

Työn kannalta tällä viikolla on ollut uusia tuulia. Meillä on muutama idea Android-appseista pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa ja nyt kun muuten on hieman hiljaisempaa, päätin syventyä niihin. Aloitin käymällä Android-kurssia sekä Courserassa että Udacityssä. Sain ensimmäisen harjoitussovelluksen näkymään puhelimessani, mutta sen jälkeen oli pakko keskeyttää nuo kurssit ja palata Javan pariin, sillä osaamiseni on hieman ruostunut 14 vuodessa.

Java on siis ohjelmointikieli, jota tarvitaan Android-appsien kehityksessä. Sitä minä olenkin nyt tahkonnut monta tuntia päivässä. Tai tahkota on kyllä väärä sana tässä yhteydessä, sillä kivaahan minulla on ollut! Ensin ajattelin, että opettelen vain perusteet, jotta ymmärrän mistä on kyse ja voin paremmin palkata jonkun tekemään näitä juttuja. Nyt taas pohdin, että voisinhan mä näitä tehdä itsekin osa-aikaisesti? Juuri sopivaa aivojumppaa ja tulokset näkee nopeasti.

Viime viikolla jo kerroin lähikuukausien matkasuunnitelmistamme (Mexico City, Kuuba, Cartagena). Lisää varmistui tällä viikolla kun varasin lennot Cartagenasta Floridaan. Siellä meillä on pari yötä aikaa, auto vuokrattuna ja suunnitelmana käydä Evergladesin kansallispuistossa.

Floridasta hyppäämme jälleen laivaan, tällä kertaa maailman suurimpaan risteilyalukseen, Suomessa rakennettuun Royal Caribbeanin Allureen. Vähän lyhyempi Atlantin ylitys kuin aiemmat (12 yötä), vähän kalliimpi (noin 100e/yö kahdelta), mutta paljon enemmän kaikenlaista tekemistä. Liukuvaijeri, surffisimulaattori, keskuspuisto, vesiteatteri jne. Netinkin pitäisi toimia, ainakin jollain lailla, tosin varmuutta tähän ei saada ennen kuin päästään käytännössä testaamaan. Tiedossa on siis sekä työskentelyä että kaikkea muuta jännää.

Risteily päättyy vapunpäivänä Barcelonaan, jossa vietämme viikonlopun ennen Helsinkiin lentämistä. Alunperin olimme ajatelleet viettää koko toukokuun Espanjassa, mutta työkuvioiden vuoksi suuntaammekin lähes suoraan Suomeen muutamaksi kuukaudeksi. Toivottavasti tämän vuoden toukokuu on lämmin :)

Vielä yksi viikko edessä täällä Sayulitassa, ennen matkan jatkumista ja loman alkua!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Toinen kokonainen viikko Sayulitan rennossa meiningissä takana. Päivät ovat seuranneet toinen toistaan melko samanlaisina. Leppoisa aamu ilman herätyskelloa, blogeja lukien ja somea selaillen. Joskus kymmenen, yhdentoista aikaan kaivan läppärin esiin ja asetun keittiön pöydän ääreen ulos. Seuraa pitävät kattoon pesään tehneet, yllättävän leppoisat ampiaiset sekä pulupariskunta. Lounasta syömme jossain kylän mukavista pienistä ruokapaikoista.

Iltapäivään yritän mahduttaa myös hieman opiskelua, juuri nyt innostaa ohjelmointikieli Java ja appsien teko Androidille. Illalliseksi saatamme hakea tacoja lähikojusta, jossa täytteeksi vuolletaan paloja pastor-possuvartaasta ja maustekastikkeita saa annostella itse. Joinain iltoina käymme testaamaassa jonkin uuden ravintolan. Niitä täällä on yllättävän paljon asukaslukuun verrattuna, kiitos turistien. Lopulta käperryn ajoissa sänkyyn, jotta voin hyvällä omatunnolla lukea vielä ainakin tunnin verran. Tällä hetkellä (uudelleen)luvussa on Kahnemanin Thinking fast and slow.

Siinäpä se viikko pääpiirteissään. Lisäksi torstaina kävin kuvaamassa Antin surffituntia ja se olikin niin jännää seurattavaa, että poltin huomaamattani olkapääni kirkkaanpunaisiksi. Sen jälkeen sulauduin hyvin lomailujengiin. Täällä on ilmeisen suosittua opetella surffaamaan, sillä ns. aloittelijoiden rannalla on välillä ihmisiä ruuhkaksi asti. Ihmettelen, ettei siellä sen kummempia haavereita satu, kun aloittelijat eivät vielä osaa ohjailla lautojaan… Koukuttavalta laji kyllä vaikuttaa, Anttikin on vuokrannut lautaa jo pari kertaa tuon oppituntinsa jälkeen. Itse en ole rohkaistunut edes kokeilemaan, vaikka vesi täällä lämmintä onkin. Aaltojen voima hieman pelottaa, enkä tiedä olisiko minulla tällä lihaskunnolla siellä mitään virkaa.

Kuntoilusta puheen ollen, maanantaina olin reipas ja osallistuin aamulla jooga-tunnille. Ostin ihan viiden kerran kortin, joten uudelleenkin pitäisi mennä. Tänä aamuna oli jo tarkoitus, mutta jostain syystä olin keskellä yötä valveilla useamman tunnin enkä sitten herännyt ajoissa. Muuten harrastukset ovat koostuneet lähinnä ulkona syömisestä. Perjantaina käytiin vähän paremmassa ravintolassa herkuttelemassa ja saatiin aikaan noin neljänkymmenen euron lasku. Siinä kyllä taisi olla mukana useampi margarita. Livebändi soitteli jazzia, joten jäätiin varsinaisen ruokailun jälkeen vielä kuuntelemaan.

Vertailukohtana eilinen nachoillallinen margaritoilla maksoi reilut kymmenen euroa. Samalla testasin myös michelada-juomaa, eli olutta jonka joukkoon on sekoitettu tomaattimehua, erilaisia maustekastikkeita, limemehua ja chiliä. Mielenkiintoinen voisi olla sopiva adjektiivi juoman kuvaamiseen. Join sen kyllä, mutta en taida tilata toiste. Enemmän mieleeni on ainakin Meridassa yleinen tapa juoda olutta limen, chilin ja suolan kanssa.

Tiistaina ja keskiviikkona wifi ei toiminut kunnolla asunnossamme. Ensin käytimme ostamaamme puhelindataa, mutta sitä kului niin vauhdilla, että siirryimme kahvilaan. Laskimme, että on halvempi ostaa kuppi kahvia kuin maksaa datasta… (Sim-kortti ja 3 gigaa dataa 650 pesoa eli ~33e, kuppi hyvää kahvia 25 pesoa eli alle 2e ja santsata saa.) Nyt keskiviikkoillalla netti onneksi toimii taas kotonakin. – Meidän asuntomme on muuten tuon alla olevan kuvan oikeanpuoleisten portaiden päässä.

Tällä viikolla löimme myös lukkoon jatkosuunnitelmia. Lennämme täältä viikonlopuksi Mexico Cityyn ystäviä moikkaamaan ja sieltä viikoksi Kuubaan ihan vaan lomalle. Siellä kun nettiyhteydet ovat kiven takana, niin on pakko ottaa tauko läppäröinnistä! Kuubasta matka jatkuu Cartagenaan, jossa meillä on viikko aikaa pyöriä kaupungissa ennen lähisaarelle Coworkation-tapaamiseen suuntaamista. Cartagenassa olemme viettäneet muutaman päivän vuonna 2011 ja tuolloin tykästyimme kaupunkiin kovasti. Toivottavasti se on edelleen yhtä ihana! Coworkationia odotan innolla, sillä saamme viettää 10 päivää muiden diginomadien seurassa paratiisimaisemissa. 680 USD (~614e per pää) diili sisältää majoituksen lisäksi paikallisen kokin loihtimat terveelliset ruuat, joogaa kaksi kertaa päivässä ja erilaisia yhteisiä työpajoja.

Mutta vielä meillä on reilu kaksi viikkoa aikaa Sayulitassa. Tuntuu hyvältä pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa ja hautautua rutiineihin!

PS. Kirjoitin viikon aikana myös ensimmäinen osan vastauksiani diginomadielämään liittyviin kysymyksiin: Diginomadina: elämäntapa.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Viikko Sayulitan lämmössä takana! Elämä on rentoa täällä pienehkössä länkkärien täyttämässä surffikylässä Meksikon Tyynenmeren puoleisella rannikolla. Muutettiin perjantaina meidän yllättävän helposti löytyneeseen vuokrakämppään (etsintämetodina: kysele sieltä täältä). Vaikka muutama sanoi, ettei mitään ole tarjolla näin sesonkiaikaan ja välitysfirma tarjosi lähinnä 150 dollaria yössä hintaluokan paikkoja (niitäkin vasta seuraavalle viikolle), niin muutaman kyselyn jälkeen löytyi jo joku joka tunsi jonkun toisen joka oli juuri vuokrannut asunnon.

Etsittiin tämä kyseinen tyyppi käsiimme työpaikastaan paikallisesta baarista ja hetken juteltuamme selvisi, että hänen vuokranantajallaan on pari asuntoa vapaana tällä hetkellä. Käytiin seuraavana päivänä yhdessä vuokranantajan puheilla ja katsomassa kahta asuntoa samassa pihapiirissä. Mietittiin hetki, valittiin niistä toinen ja sovittiin muuttavamme sisään seuraavana aamuna.

Meillä on nyt ihan kylän keskustassa kaksi makkaria (haluaako joku tulla kylään?), pikkukylppäri ja puoliksi ulkona oleva keittiö/olohuone. Maksetaan 330e kuussa ja hintaan sisältyy mm. astiat, kaasu ja viikottainen siivous. Aika hyvä tuuri siis asunnonmetsästyksessä! Ja koska vuokranantajat ei puhu muuta kuin espanjaa, niin tässä tulee samalla treenattua kielitaitoa.

Päivät onkin kuluneet lähinnä tässä muovisen ruokapöytämme ääressä. Netti toimii yllättävän hyvin (varsinkin kun kytkettiin signaalinvahvistin päälle), leffojakin pystyy katsomaan pätkimättä. Katto suojaa auringon paahteelta ja seinän puuttuminen tuo viilentävän tuulenvireen, samalla kun avaa mukavan näköalan. Paljon kivempi kuin katsella seinää. Tosin tässä ollaan koko ajan esillä naapureille, vähän vaatii vieläkin totuttelua suomalaiselle sielulle. Aamupalaa ollaan tehty lähinnä kotona, sillä kämpän varustukseen kuuluu blenderi ja kulmakaupasta saa tuoreita hedelmiä.

Muuten ei olla paljoa kokkailtu, sillä ulkona syöminen on täällä edullista. Halvimmillaan ollaan syöty täytettyjä leipiä tai tacoja kojusta muutamalla eurolla, kalleimpaan ravintolakeikkaan on tähän mennessä mennyt 18e kahdelta. Yhtenä iltana käytiin syömässä toisen nomadipariskunnan kanssa. He ovat olleet täällä jo melkein neljä kuukautta ja osasivat antaa hyviä vinkkejä. Koitan muistaa jakaa niitä teillekin, kunhan ollaan itse testattu.

Ranta on täällä kai se pääasia, ainakin jos vierailevilta turisteita kysytään. Me ollaan käyty siellä muutamana päivänä, vaikkei veteen asti olla vielä ehdittykään. Paikka on surffarien suosiossa ja aallot näyttävät ainakin näin kokemattomaan silmään aika tasaisen varmoilta. Antti lupasi kokeilla surffausta, minä taidan tyytyä valokuvaamaan rannalta. SUP-lautailua hieman mietin, mutta en tiedä onko aallokko paras paikka aloittaa…

Osuttiin tänne juuri Sayulita-päivän (24.2.) aikoihin, eli aikamoiseen melskeeseen. Varsinkin iltaisin täällä kaikuu tivolin musiikki ja äänekäs juontaja, joka toistaa vakiolausettaan “Ferrrrrroooo… ” oikein komialla ärränpäräytyksellä noin viiden minuutin välein. Viikonloppuna alkoivat myös joka iltaiset ilotulitukset. Ekan kerran oltiin jo nukkumassa, kun puoli yhdentoista aikaan alkoi paukkua. Lopulta oli pakko nousta ihan katsomaan ja kunnon show se oli. Nyt juhlinnan pitäisi tosin olla ohi, saa nähdä kuinka paljon illat hiljenee.

Varsinaisena Sayulita-päivänä kylän pääkatu tyhjennettiin autoista ja ihmiset kerääntyivät tien varteen katselemaan paraatia. Armeijan siistejä rivejä, tylsistyneen näköisiä kouluryhmiä, paikallinen kauneuskuningatar kärryissä ja viimeisinä kohokohta, eli ratsukot. Ylväitä naisia upeissa puvuissa puunattujen hevosten selässä, cowboyt isoissa hatuissaan ja hevostaan tanssittava setä. Piti kiertää vielä toiseen kohtaan katua, jotta nähtiin nämä uudestaan ja sai parempia kuvia.

Sayulita-päivän iltana käytiin viimein katsastamassa myös tivoli ja sen ympärille kerääntyneet torikojut. Parilla eurolla sai maukkaan sopen, eli perinteistä tortillaa paksumman lätyn paahdetulla possulla ja muilla mukavilla mausteilla. Itse tivoli koostui lähinnä lapsille suunnatuista laitteista, joista monet näyttivät sen verran ruosteisilta, etten tiedä uskaltaisinko päästää ketään kyytiin. Pomppulinnat sen sijaan vaikuttivat hauskoilta.

Erilaisia heittopelikojuja oli vieri vieressä (ilmeisesti jokaisella on oma omistaja, kokoontuvat vain yhteen näihin tivoleihin?). Joissakin piti osua tikoilla vinhasti pyörivän taulun maaleihin, toisissa taas sai olutpalkintoja, jos sai heitettyä kivellä lasipullon rikki. Tuohon lasipullojen rikkomiseen ei lähdetty (ei taida sirpaleet mennä kierrätykseen…), mutta tikanheittoa Antti kokeili. Yllättävän vaikeaa oli, eikä saatu palkintokeksejä. Tivolin lavalla esiintyi kansantanssiryhmiä ja katseltiin hetki niiden kenkien kopinaa ja helmojen viuhuntaa ennen kotiin suuntaamista.

Niin ja viikon suuri tapahtuman oli Hesarin juttu meistä Miksi tehdä töitä harmaassa Suomessa, kun internettiin pääsee kaikkialla maailmassa? (tuo otsikko ei muuten todellakaan ole meidän suusta, vaan klikkihakuisen nettioimittajan keksimä). Jutun seurauksena tuli useita mielenkiintoisia yhteydenottoja ja paljon positiivista palautetta. Kiitos kaikille! Muutama hieman negatiivisempikin mielipide tuli, varsinkin Hesarin kommenttiosioon, mutta itse asiassa odotin pahempaa. Lupasin tässä postauksessa Tuttuja Hesarissa – millaista on elää diginomadina koota yhteen vastauksia diginomadielämään liittyviin kysymyksiin, vielä ehdit lisäämään omasi!

Siinäpä se viikko. Ja vielä ainakin muutama seuraava täällä Sayulitan kulmilla. Sen jälkeisiä suunnitelmia yritetään tässä kuumeisesti saada päätettyä, mutta vaihtoehtoja on vaan liikaa.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä