Tukea kasvuyrityksille – ja meille?

Pari viikkoa sitten osallistuimme Founder’s Instituten järjestämään iltatapahtumaan, Pitching Bootcampiin. (Jos termi ei ole kaikille tuttu, niin käytännössä pitchaus tarkoittaa oman ideasi/yrityksesi myymistä lyhyellä puheella). Mielenkiintoinen tapahtuma, opin muutaman uuden asiankin. Esimerkiksi sen, että mikkiin puhuessa on hyvä pitää sitä kiinni leuassa, niin se on sopivalla etäisyydellä ja sen liikkumisen huomaa.

Oman yrityksemme tuotteen pitchaaminen toi meille paljon keskusteltavaa ja päädyimmekin mieheni kanssa käyttämään suurimman osan ajasta keskinäiseen pohdiskeluun. (Huonosti käytetty verkostoitumistilaisuus siis. Siihenkin pitäisi muistaa panostaa…) Ongelmana meillä oli lähinnä se, että tuotteemme ovat vielä melko epämääräisiä ja että toimintamme on enemmänkin pienen mittakaavan osaamispainoteista toimintaa, kuin suureen kasvuun tähtävää tuotelähtöistä kasvuyrittämistä.

Pääkaupunkiseudulta löytyy nykyään kaikenlaista tukea juuri tämän tyyppisiä, teknologiaan perustuvia kasvuyrityksiä aloitteleville. Lisäksi on paljon ihan peruskoulutusta ja neuvontaa yrittäjyyteen. Mutta entäs me, jotka perustamme oman yrityksemme toiminnan omaan osaamiseemme ja muiden konsultointiin? Tällaisille ideoille ei tunnu löytyvän tukevia tapahtumia tai sopivia yhteisöjä. Jos tunnet joitakin, niin ilmianna! Luulisi meitäkin olevan ja tarvetta vertaistukeen.

Founder’s Instituteen palatakseni, niin sen konsepti sinänsä on mielenkiintoinen. Tämän yllä kuvatun kohdentamisongelma lisäksi haasteena on suunnitelmiimme sopimattomat aikataulut, sillä ohjelma jatkuu helmikuulle asti. Mutta teknologiaan perustuvan yrityksen starttaamista aloittelevat/suunnittelevat, käykääpä kurkistamassa olisiko tämä teidän juttu.

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *