Tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi viikkoa yhden hinnalla, sillä viime viikon vietimme Kuubassa netittömällä lomalla. Tai vilkaisin minä kerran mailiboksiani. Ihan vaan nopeasti tarkistaakseni, ettei maailma ollut kaatunut. Ei ollut. Ja olipa kyllä virkistävää viettää viikko ilman sosiaalista mediaa ja sähköposteja. Siinä vasta tajusin kuinka paljon ne aikaani normaalisti vievätkään.

Mutta palataanpa ensin torstaihin kahden viikon taakse ja viimeiseen päiväämme Sayulitassa. Vielä kerran katkarapucevicheä kulman kojusta, oluelle naapurin kanssa, rannalle katsomaan auringonlaskua vesisateesta huolimatta. Kotiin palatessa makkarin seinältä löytyi iso karvainen hämähäkki ja me kutsuimme naapurin tytön apuun. Ei se ole myrkyllinen, kertoi tyttö ajaessaan hämähäkin karkuun harjanvarrella. Ne syövät hyttysiä ja muita hyönteisiä, joten on oikeastaan ihan hyvä, että niitä löytyy ympäriltä. Olin silti aika onnellinen siitä, että tämä tapahtui vasta viimeisenä iltana.

Perjantaina lensimme México Cityyn. Laskeuduimme ilmeisesti juuri maanjäristyksen aikaan, mutten tuntenut mitään. Saattoi tosin olla, että olimme h-hetkellä vielä ilmassa. Tämä oli toinen pikavisiittimme Méxicoon: viime vuonna teimme vastaavan parin yön pysähdyksen. Tällä kertaa yövyimme meksikolais-saksalaisen ystäväpariskuntamme luona Condesan trendikkäässä kaupunginosassa. Työsuhdeasunnossa oli paljon tilaa ja kattoterassilta avautui näkymä kahteen suuntaan kaupungin yli.

Siellä asunnossa me sitten vietimmekin suurin osa ajasta rentoutuen, joko leffascreenin edessä tai olohuoneen sohvilla jutellen. Muutaman kerran päivässä kävimme puistossa kävelyttämässä pariskunnan uutta koiraa. Se oli löytökoira ja vielä “koeajalla” mutta en yhtään epäile ettei se jäisi heille pysyvästi. Lisäksi kävimme syömässä perulaisessa ravintolassa (jatkan kalansyöntiharjoituksiani!), runsaalla aamiaisella hyvin hitaan palvelun leipomossa, sekä katutacoilla herkuttelemassa.

Sunnuntaina etsiydyimme taksitolpalle aikaan, jolloin muut kadullaliikkujat olivat lähinnä baarista kotiin palaajia. Kentällä kaikki meni helposti ja oli kiva huomata, miten kommunikointi espanjaksi sujuu jo hieman paremmin. Tosin meidän edellämme Kuuban turistikortteja jonottamassa oli kiinalaispariskunta, joka ei puhunut englantia eikä espanjaa, mutta ilmeisen menestyneesti hekin reissun päällä olivat.

Kuubassa meitä oli vastassa trooppisen kuuma ja kostea keli sekä pienen haahuilun jälkeen löytynyt kuskimme. – Kuubassa matkustaessa on hyvä sopia joku hakemaan sinut kentältä/bussiasemalta ja viemään varaamaasi majapaikkaan, silloin ei tarvitse taistella kaikenlaisten sählärien kanssa.

Olimme varanneet etukäteen ensimmäisen kolmen yön majoituksen Havannassa Casa Particularissa, eli paikallisten vuokraamassa huoneessa. Varauksen voi tehdä netissä (ks. Cuba Junky. Myös Airbnb aloitti juuri Kuubassa ja välittää juurikin näitä Casa Particulareja.) Jatkovaraukset hoituvat näiden Casa Particularsien kautta, meidänkin Havannan isäntä neuvoi meitä suunnitelmissamme, soitti tutuilleen ja hoiti meille majoituksen ja vastaanottajan bussiasemalle.

Ensivaikutelma Havannasta oli likainen ja kulunut, vanhan keskustan kaduista suuri osa oli revitty auki putkitöitä varten. Pari päivää kaupungin kaduilla, värikkäiden siirtomaa-aikaisten talojen ja kunnostettujen vuosikymmeniä vanhojen autojen parissa, lattarimusiikin soidessa sai ajatukset kuitenkin muuttumaan. Havanna sai valtaansa hitaasti mutta vahvasti ja lopulta olin ihan myyty eläväiselle kaupungille. “Hola Amigos” -huudot ja lukemattomat myyntipuheet menivät jo toisesta korvasta ulos eikä niihin kiinnittänyt enää huomiota.

Me söimme paljon, hieman vaihtelevalla menestyksellä ja joimme jonkin verran, paremmalla menestyksellä. Hemingwaysin suosikkijuoma Daiquiri oli yleensä varma valinta, samoin kuin Mojito. Antin yrittäessä kerran tilata Cuba Libren tarjoilija totesi, että “olet nyt Kuubassa, ota jotain paikallista”.

Kuuntelimme bändien soitantaa kaduilla ja baareissa, uskaltauduimme tanssimaan hieman salsaa muiden turistien joukossa. Kävimme parissa historian museossa ja yritimme päästä Kuubalaisen taiteen museoon, joka olikin suljettu tuntemattomaksi ajaksi “vedenpuutteen vuoksi”. Kävelimme Maleconin rantakatua auringonpaisteessa aaltojen pärskeissä ja vuokrasimme päivän päätteeksi avoauton kuskeineen tunniksi. – Alla olevan kuvan auto ei liity tapaukseen, vaikka omalla tavallaan hieno onkin.

Havannasta matka jatkui Trinidadiin. Bussiasemalla selvisi, että aikataulut olivat muuttuneet ja seuraava bussi lähtisi reilun kolmen tunnin päästä. Onneksi paikalta löytyi pari kohtalontoveria ja saimme jaettua taksin (“publico”) suurinpiirtein bussilipun hinnalla. Kuskillamme oli raskas kaasujalka ja reilun viiden tunnin matka taittui kolmessa tunnissa. Välillä vähän jännitti maaseudun pikkuteillä viilettäessämme.

Trinidad oli varsinainen postikorttikaupunki. Kunnostetut, värikkäät siirtomaa-ajan talot, kaduilla kulkevat hevoskärryt ja vanhan keskustan autoilta suljetut mukulakivikadut kuljettivat sata vuotta taaksepäin.

Emme tehneet kaupungissa mitään sen ihmeempää, kävelimme vain ympäriinsä. Antin kamera oli ahkerassa käytössä. Välillä pysähdyimme syömään, kahvittelemaan, oluelle tai ihan vaan puistoon istuskelemaan.

Vanhassa kaupungissa joka toinen liike tuntui olevan taidegalleria ja niissä saimmekin kulumaan monta tuntia. Muutama taulu päätyi rinkkaan mukaan, vaikka kovin isoja emme saakaan mukana kuljetettua. Yksi uniikkiteos (suurin osa myynnistä olevista on kopioita tunnetuista kuubalaisista maalauksista) jäi kaihertelemaan mieltä, mutta sitä olisi pitänyt kantaa koko loppureissu erillisenä pakettina. Ensi kerralla sitten.

Päivät olivat tuskaisen kuumia ja me yleensä palasimmekin huoneemme viileyteen lueskelemaan niiksi tunneiksi jolloin varjot puuttuivat kaduilta. Iltaisin oli mukavasti hieman viileämpää ja juuri sopiva hetki ostaa muovimukillinen mojitoa katukojusta ja istahtaa pääaukion rappusille muiden matkaajien seuraan. Lähikuppilasta kantautui musiikki ja ohikulkijoita sekä leikkisiä katukoiria oli mukava tarkailla.

Majapaikkamme emäntä oli töissä kaupunginmuseossa ja kävimme siellä hänen suosituksestaan. Museon kokoelmissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, mutta itse rakennus ja varsinkin sen tornista aukeavat näkymät olivat ehdottomasti parin euron arvoisia!

Trinidadista jatkoimme Playa Gironin pikkukylään, jonne meidät houkutteli lupaus hyvistä sukellus- ja snorklausvesistä. Ja niitähän löytyi! Täällä koralliriutta on vain muutaman kymmenen metrin päässä rannalta ja sukeltamaan pääsee ilman venekyytiä. Upeat oli näkymät, kertoi Antti veden alta palatessaan ja maksoi samantien toisen sukelluksen siihen perään. Minä puolestani vuokrasin snorklauskamat ja uiskentelin omassa rauhassani värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Oli se vaan kivaa ja harmittaakin, että meille jäi lopulta bussiaikataulujen vuoksi vain tämä yksi kokonainen päivä aikaa täällä.

Majapaikkamme Playa Gironilla oli mukavin Kuuban kodeistamme ja emäntä ihanan kärsivällinen meille espanjaksi jutellessaan. Kylässä on pari ruokapaikkaa, mutta me söimme kaikki ateriamme majapaikassamme. Oikein hyvää ruokaa, eikä hinnalla pilattua. Vai mitä sanotte kokonaisesta hummerista kymmenellä eurolla?

Paluumatkaan Havannaan meiltä meni melkein kokonainen päivä, sillä bussi kiersi Varaderon kautta. Ollaan siis nähty vilaukselta myös Varaderon kuuluisat turistirannat ja täytyy myöntää, että aika upealta valkoinen hiekka ja turkoosi meri siellä näytti. Havannaan saavuimme alkuillasta ja kävimme illallisella 5Esquinas-italialaisravintolassa, joka oli jäänyt mieleen aiemmasta käynnistä. Sen jälkeen vielä vähän vaeltelua vanhan kaupungin kaduilla ja terassipysähdys.

Maanantaina soi kello aamulla varttia yli viisi ja kahden taksimatkan, kolmen lennon ja 14 tunnin jälkeen saavuimme Kolumbiaan Cartagenaan. Matkasta väsyneinä päädyimme epävirallisen taksin kyytiin ennen kuin hälytyskellot soivat, että Kolumbiassa se ei ehkä ole paras idea. Selvisimme kuitenkin ongelmitta perille, mitä nyt kuski pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Airbnb-huoneemmekin löytyi helposti ja mukava omistaja antoi meille vinon pinon vinkkejä kaupunkiin.

Arvata varmaan saattaa, että viikon nettipimennon jälkeen muutama päivä meni aika tiukasti koneen ääressä. Kämpästä olemme poistuneet lähinnä ruokailemaan. Iltaisin olemme kierrelleet hieman enemmän vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla.

Cartagena on aika samanlainen kuin Trinidad Kuubassa, tosin paremmassa kunnossa, trendikkäämpi ja mainoksilla höystetty. Värikästä, kaunista ja eläväistä. Keskiviikkona löysimme Getsemanin alueelta aukion, jonka reunoilla turistit ja paikalliset istuvat vierivieressä ja keskellä lapset potkivat jalkapalloa. Elämä on mukavaa.

Vielä muutama päivä täällä Cartagenan kaupungissa ja sitten siirrymmekin läheiselle saarelle muiden diginomadien kanssa Coworkation-tapaamiseen.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Joko me oltiin täällä kuukausi? Toisaalta osaan tilata lounaani lähipaikastamme ruokalistaan vilkaisematta, tiedän minkä verran rahaa pitää varata mukaan pyykkejä hakiessa ja mistä löytyy paras jazz-bändi perjantaisin, mutta toisaalta niin paljon jäi vielä kokematta ja näkemättä. Edes naapurikylässä San Panchossa ei tullut käytyä, vaikka sinne olisi päässyt bussilla vartissa. Aina sama juttu: kun aikaa on enemmän, niin aktiviteetteja siirtää eteenpäin. Koska aikaahan on, kunnes yllättäen sitä ei enää olekaan.

Tällä viikolla ollaankin ruksittu monta tämä-pitää-vielä-tehdä juttua listalta. Torstaina emme palanneetkaan heti illallisen jälkeen kotiin vaan jatkoimme baariin paikallista bändiä kuuntelemaan. Hyvin soittivat ja rock-coverit houkuttelivat tähtitaivaan alle tanssilattialle useammaksi tunniksi.

Lauantaina heittäydyimme täysin turisteiksi ja osallistuimme koko päivän mittaiselle laivaretkelle Marietas-saarille. Vaihtoehtoisia retkiä on tarjolla useita, eri mittaisia ja erilaisilla mukavuustasoilla. Me ajattelimme, että kun kerran turisteillaan niin turisteillaan sitten kunnolla, ja ostimme Chico Loccon all-inclusive retken isommalla katamaraanilla. Retki alkoi avobussikuljetuksella satamaan, jossa etsimme sopivan löhöilypaikan veneestä ja saimme isot kahvimukilliset kouraan. Juomatarjoilu toimi muutenkin hyvin koko päivän, aina jos olin käsi tyhjänä niin heti tuli joku kysymään haluanko drinkin tai kylmän oluen. Myös ruokailut aamupalasta lounaaseen ja välipaloihin kuuluivat hintaan.

Ensimmäiset pari tuntia vietimme kierrellen ympyrää Marietas-saarten lähistöllä, etsien alueella talvehtivia valaita. Ensin löysimme delfiiniperheen. Enpä ollutkaan ennen nähnyt delfiinin poikasia! Hetken kuluttua vilahti pinnassa jo valaskin. ‘Onpas iso’, ajattelin, ennenkuin opas ehti kertomaan, että kyseessä on poikanen. Näimme me muutaman aikuisenkin yksilön, vaikka niitä onkin vaikeampi bongata, sillä koskaan ei tiedä missä kohtaa ne pongahtavat pintaan. On se kyllä vaikuttava näky, kun bussinkokoinen valas nousee pystysuorassa vedenpinnasta ja pyörähtää kuin ylisuuri balettitanssija.

Valaiden jälkeen ankkuroimme Marietas-saarten luo. Laskin katamaraanin liukumäestä mereen ja uiskentelin sydämeni kyllyydestä. Testasin myös SUP-lautaa, mutta aallokko ei näemmä ole paras paikka ensimmäiseen kokeiluun, laudalla pystyssä pysyminen oli yllättävän hankalaa. Jossain vaiheessa saimme snorklaus-kamat ja polskutimme rantaviivaa seuraten ja kaloja bongaillen Marietas-saarten tunnetulle maamerkille, eli saaren sisällä olevalle rannalle. Aika jännän näköinen paikka, mutta niin paljon turisteja!

Loppupäivä vietettiin merellä musiikin soidessa. Sayulitaan palattiin juuri ajoissa niin, että ehdimme vielä rannalla auringonlaskua ihailemaan. Oikein mukava päivä, ja vaikka rahaa kuluikin useamman päivän budjetin verran, niin välillä on kiva ottaa ihan lomailun kannalta!

Retken jälkeinen sunnuntai sujuikin leppoisissa merkeissä. Melkein koko päivän jatkunut sade oli hyvä syy käpertyä sänkyyn leffoja katsomaan. Valitsin sentään kieleksi espanjan, niin tuli samalla treenattua kuullunymmärtämistä eikä mennyt koko päivä ihan löhöilyksi. Illalla sade taukosi hetkeksi ja kävimme syömässä falafeleja. Siinä kuppilan pöydässä istuessamme viereen ilmestyi kolme suomalaista tyttöä, jotka kysyivät “oliko meistä juuri juttu Hesarissa?” Ensimmäinen kerta, kun joku tunnistaa meidät blogin tai muiden diginomadijuttujen perusteella.

Viikonlopun jälkeen aika on kulunut lähinnä töiden parissa. Mukaan on kuitenkin mahtunut muutama aivan mahtava ruokakokemus. Los Corazones ravintolan sisäfilepihvi oli suussasulavan murea ja kun siihen vielä lisäsi maistuvan kastikkeen, valkosipuliperunamuusin ja oikein hyvän punaviinin, niin en muista koska viimeksi olisin syönyt jotain niin hyvää. Vaikka kokemus oli Sayulitan mittakaavassa hintava (16e/hlö), niin mietin jo, pitäisikö siellä vielä käydä ennen lähtöä. Toinen ruokahuippu oli Chiles rellenos eli täytetyt chilit Mary’s ravintolassa. Täydellinen yhdistelmä hyvin haudutettua lihaa, maustekastikkeita ja pikkuisen tulista chiliä.

Kun kirjoittelen tätä, on jo viimeinen päivämme Sayulitassa. Pian pitää lopettaa, että ehtii vielä rannalle. Huomenna jatkamme viikonlopuksi Mexico Cityyn ystävien luo ja sieltä sitten Kuubaan. Ensi viikolla ei siis kannata paljoa odotella päivityksiä, palaan asiaan taas huhtikuun alussa Kolumbiaan laskeuduttuamme.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Päivärytmi täällä on jo aika vakiintunut. Mielenkiintoista, miten se mukautuu aina omanlaisekseen joka paikassa. Kalifornian roadtripillä heräsin aamuvarhaisella, keskityin heti töihin ja vietin iltapäivät turistina. Täällä taas aamut ovat paljon rauhallisempia, usein aloitan joko joogatunnilla tai kahvila-aamiaisella. Töiden pariin ehdin yhdentoista aikaan ja jatkan sinne noin seitsemään asti. Tänne tämä rytmi on juuri sopiva, sillä emme kumpikaan ole oikein rantaihmisiä ja pelkkä ajatuskin auringonotosta saa ihoni punertumaan. Aamuisin on mukavan viileätä, auringonlaskun aikaan rannalla kaunista ja kylän ravintolat heräävät henkiin illan hämärtyessä.

Joogatunnilla olen käynyt kolmena aamuna tällä viikolla. Ulkosalissa kuulee ympäristön äänet kukoista lapsikatraisiin, sekä tuntee tuulenvireen iholla. Tunnilla tehtävä Hatha-jooga on juuri sopivan haastavaa, mutta samalla niin rentouttavaa. Ihan mahtava aloitus päivälle! Viiden kerran kortistani on enää yksi kerta jäljellä ja nyt mietin, vieläkö ehtisin käyttämään toisen kortillisen ennen lähtöämme ensi viikon perjantaina.

Rannalla olemme olleet lähinnä auringonlaskun aikaan, mutta sunnuntaina lähdimme liikkeelle jo aiemmin ja kävin ihan uimassakin. Playa de los Muertos, eli kuolleiden ranta, on tyynempi kuin Sayulitan surffarien suosima pääranta. Sinne mekin löysimme, ohjeenamme kävellä päärantaa keltaiselle hotellille asti ja siitä tietä pitkin kukkulan yli ja hautausmaan läpi (rannan nimi ei siis ole tuulesta temmattu). Kuten yleensäkin sunnuntaisin paikalla oli monia paikallisia perheitä piknik-eväineen, vaikkei pilvinen iltapäivä heille kai täydellinen ollutkaan. Me olimme tyytyväisiä, ei ollut liian kuuma eikä tarvinnut pelätä palamista.

Tämän viikon ruokalöytöjä ovat olleet katkarapuceviche (eli sitrusmehuilla kypsennettyä katkarapua tomaatin, sipulin yms. kanssa), kotitekoinen pasta yhdessä kylän lukuisista italialaisista (miksiköhän niitä on niin monta?) ja amerikkalaistyyppinen aamupala: pannukakkuja pekonilla eli terveysintoilijan painajainen. Huomattiin myös, että yksi lähirafla tarjoaa yltäkylläisen lounassetin eli valinnaisen pääruuan, riisiä, tortilloja, papuja ja mehun neljällä eurolla. Juomalöytöjen puolella ei mitään uutta, margaritat ovat edelleen hyviä. Monessa kuppilassa on happy hourin aikaan 2-1-hinnalla, mutta aina ei tiedä tarkoittaako se kahta lasillista vai yhteen isoon lasiin tehtyä kahden normimargaritan kokoista juomaa.

Perjantaisin täällä on live-jazzia tarjolla kahdessa paikassa. Viime viikolla testasimme Latitude 20:n, tällä viikolla Zen Gardenin. Ruoka oli parempaa edellisessä, mutta keikka ehdottomasti parempi jälkimmäisessä. Kaksi vanhempaa miestä, trumpetin ja kitara, ja niin paljon tunnetta muutamassa sävelessä. Aivan huippu!

Työn kannalta tällä viikolla on ollut uusia tuulia. Meillä on muutama idea Android-appseista pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa ja nyt kun muuten on hieman hiljaisempaa, päätin syventyä niihin. Aloitin käymällä Android-kurssia sekä Courserassa että Udacityssä. Sain ensimmäisen harjoitussovelluksen näkymään puhelimessani, mutta sen jälkeen oli pakko keskeyttää nuo kurssit ja palata Javan pariin, sillä osaamiseni on hieman ruostunut 14 vuodessa.

Java on siis ohjelmointikieli, jota tarvitaan Android-appsien kehityksessä. Sitä minä olenkin nyt tahkonnut monta tuntia päivässä. Tai tahkota on kyllä väärä sana tässä yhteydessä, sillä kivaahan minulla on ollut! Ensin ajattelin, että opettelen vain perusteet, jotta ymmärrän mistä on kyse ja voin paremmin palkata jonkun tekemään näitä juttuja. Nyt taas pohdin, että voisinhan mä näitä tehdä itsekin osa-aikaisesti? Juuri sopivaa aivojumppaa ja tulokset näkee nopeasti.

Viime viikolla jo kerroin lähikuukausien matkasuunnitelmistamme (Mexico City, Kuuba, Cartagena). Lisää varmistui tällä viikolla kun varasin lennot Cartagenasta Floridaan. Siellä meillä on pari yötä aikaa, auto vuokrattuna ja suunnitelmana käydä Evergladesin kansallispuistossa.

Floridasta hyppäämme jälleen laivaan, tällä kertaa maailman suurimpaan risteilyalukseen, Suomessa rakennettuun Royal Caribbeanin Allureen. Vähän lyhyempi Atlantin ylitys kuin aiemmat (12 yötä), vähän kalliimpi (noin 100e/yö kahdelta), mutta paljon enemmän kaikenlaista tekemistä. Liukuvaijeri, surffisimulaattori, keskuspuisto, vesiteatteri jne. Netinkin pitäisi toimia, ainakin jollain lailla, tosin varmuutta tähän ei saada ennen kuin päästään käytännössä testaamaan. Tiedossa on siis sekä työskentelyä että kaikkea muuta jännää.

Risteily päättyy vapunpäivänä Barcelonaan, jossa vietämme viikonlopun ennen Helsinkiin lentämistä. Alunperin olimme ajatelleet viettää koko toukokuun Espanjassa, mutta työkuvioiden vuoksi suuntaammekin lähes suoraan Suomeen muutamaksi kuukaudeksi. Toivottavasti tämän vuoden toukokuu on lämmin :)

Vielä yksi viikko edessä täällä Sayulitassa, ennen matkan jatkumista ja loman alkua!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Toinen kokonainen viikko Sayulitan rennossa meiningissä takana. Päivät ovat seuranneet toinen toistaan melko samanlaisina. Leppoisa aamu ilman herätyskelloa, blogeja lukien ja somea selaillen. Joskus kymmenen, yhdentoista aikaan kaivan läppärin esiin ja asetun keittiön pöydän ääreen ulos. Seuraa pitävät kattoon pesään tehneet, yllättävän leppoisat ampiaiset sekä pulupariskunta. Lounasta syömme jossain kylän mukavista pienistä ruokapaikoista.

Iltapäivään yritän mahduttaa myös hieman opiskelua, juuri nyt innostaa ohjelmointikieli Java ja appsien teko Androidille. Illalliseksi saatamme hakea tacoja lähikojusta, jossa täytteeksi vuolletaan paloja pastor-possuvartaasta ja maustekastikkeita saa annostella itse. Joinain iltoina käymme testaamaassa jonkin uuden ravintolan. Niitä täällä on yllättävän paljon asukaslukuun verrattuna, kiitos turistien. Lopulta käperryn ajoissa sänkyyn, jotta voin hyvällä omatunnolla lukea vielä ainakin tunnin verran. Tällä hetkellä (uudelleen)luvussa on Kahnemanin Thinking fast and slow.

Siinäpä se viikko pääpiirteissään. Lisäksi torstaina kävin kuvaamassa Antin surffituntia ja se olikin niin jännää seurattavaa, että poltin huomaamattani olkapääni kirkkaanpunaisiksi. Sen jälkeen sulauduin hyvin lomailujengiin. Täällä on ilmeisen suosittua opetella surffaamaan, sillä ns. aloittelijoiden rannalla on välillä ihmisiä ruuhkaksi asti. Ihmettelen, ettei siellä sen kummempia haavereita satu, kun aloittelijat eivät vielä osaa ohjailla lautojaan… Koukuttavalta laji kyllä vaikuttaa, Anttikin on vuokrannut lautaa jo pari kertaa tuon oppituntinsa jälkeen. Itse en ole rohkaistunut edes kokeilemaan, vaikka vesi täällä lämmintä onkin. Aaltojen voima hieman pelottaa, enkä tiedä olisiko minulla tällä lihaskunnolla siellä mitään virkaa.

Kuntoilusta puheen ollen, maanantaina olin reipas ja osallistuin aamulla jooga-tunnille. Ostin ihan viiden kerran kortin, joten uudelleenkin pitäisi mennä. Tänä aamuna oli jo tarkoitus, mutta jostain syystä olin keskellä yötä valveilla useamman tunnin enkä sitten herännyt ajoissa. Muuten harrastukset ovat koostuneet lähinnä ulkona syömisestä. Perjantaina käytiin vähän paremmassa ravintolassa herkuttelemassa ja saatiin aikaan noin neljänkymmenen euron lasku. Siinä kyllä taisi olla mukana useampi margarita. Livebändi soitteli jazzia, joten jäätiin varsinaisen ruokailun jälkeen vielä kuuntelemaan.

Vertailukohtana eilinen nachoillallinen margaritoilla maksoi reilut kymmenen euroa. Samalla testasin myös michelada-juomaa, eli olutta jonka joukkoon on sekoitettu tomaattimehua, erilaisia maustekastikkeita, limemehua ja chiliä. Mielenkiintoinen voisi olla sopiva adjektiivi juoman kuvaamiseen. Join sen kyllä, mutta en taida tilata toiste. Enemmän mieleeni on ainakin Meridassa yleinen tapa juoda olutta limen, chilin ja suolan kanssa.

Tiistaina ja keskiviikkona wifi ei toiminut kunnolla asunnossamme. Ensin käytimme ostamaamme puhelindataa, mutta sitä kului niin vauhdilla, että siirryimme kahvilaan. Laskimme, että on halvempi ostaa kuppi kahvia kuin maksaa datasta… (Sim-kortti ja 3 gigaa dataa 650 pesoa eli ~33e, kuppi hyvää kahvia 25 pesoa eli alle 2e ja santsata saa.) Nyt keskiviikkoillalla netti onneksi toimii taas kotonakin. – Meidän asuntomme on muuten tuon alla olevan kuvan oikeanpuoleisten portaiden päässä.

Tällä viikolla löimme myös lukkoon jatkosuunnitelmia. Lennämme täältä viikonlopuksi Mexico Cityyn ystäviä moikkaamaan ja sieltä viikoksi Kuubaan ihan vaan lomalle. Siellä kun nettiyhteydet ovat kiven takana, niin on pakko ottaa tauko läppäröinnistä! Kuubasta matka jatkuu Cartagenaan, jossa meillä on viikko aikaa pyöriä kaupungissa ennen lähisaarelle Coworkation-tapaamiseen suuntaamista. Cartagenassa olemme viettäneet muutaman päivän vuonna 2011 ja tuolloin tykästyimme kaupunkiin kovasti. Toivottavasti se on edelleen yhtä ihana! Coworkationia odotan innolla, sillä saamme viettää 10 päivää muiden diginomadien seurassa paratiisimaisemissa. 680 USD (~614e per pää) diili sisältää majoituksen lisäksi paikallisen kokin loihtimat terveelliset ruuat, joogaa kaksi kertaa päivässä ja erilaisia yhteisiä työpajoja.

Mutta vielä meillä on reilu kaksi viikkoa aikaa Sayulitassa. Tuntuu hyvältä pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa ja hautautua rutiineihin!

PS. Kirjoitin viikon aikana myös ensimmäinen osan vastauksiani diginomadielämään liittyviin kysymyksiin: Diginomadina: elämäntapa.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Viikko Sayulitan lämmössä takana! Elämä on rentoa täällä pienehkössä länkkärien täyttämässä surffikylässä Meksikon Tyynenmeren puoleisella rannikolla. Muutettiin perjantaina meidän yllättävän helposti löytyneeseen vuokrakämppään (etsintämetodina: kysele sieltä täältä). Vaikka muutama sanoi, ettei mitään ole tarjolla näin sesonkiaikaan ja välitysfirma tarjosi lähinnä 150 dollaria yössä hintaluokan paikkoja (niitäkin vasta seuraavalle viikolle), niin muutaman kyselyn jälkeen löytyi jo joku joka tunsi jonkun toisen joka oli juuri vuokrannut asunnon.

Etsittiin tämä kyseinen tyyppi käsiimme työpaikastaan paikallisesta baarista ja hetken juteltuamme selvisi, että hänen vuokranantajallaan on pari asuntoa vapaana tällä hetkellä. Käytiin seuraavana päivänä yhdessä vuokranantajan puheilla ja katsomassa kahta asuntoa samassa pihapiirissä. Mietittiin hetki, valittiin niistä toinen ja sovittiin muuttavamme sisään seuraavana aamuna.

Meillä on nyt ihan kylän keskustassa kaksi makkaria (haluaako joku tulla kylään?), pikkukylppäri ja puoliksi ulkona oleva keittiö/olohuone. Maksetaan 330e kuussa ja hintaan sisältyy mm. astiat, kaasu ja viikottainen siivous. Aika hyvä tuuri siis asunnonmetsästyksessä! Ja koska vuokranantajat ei puhu muuta kuin espanjaa, niin tässä tulee samalla treenattua kielitaitoa.

Päivät onkin kuluneet lähinnä tässä muovisen ruokapöytämme ääressä. Netti toimii yllättävän hyvin (varsinkin kun kytkettiin signaalinvahvistin päälle), leffojakin pystyy katsomaan pätkimättä. Katto suojaa auringon paahteelta ja seinän puuttuminen tuo viilentävän tuulenvireen, samalla kun avaa mukavan näköalan. Paljon kivempi kuin katsella seinää. Tosin tässä ollaan koko ajan esillä naapureille, vähän vaatii vieläkin totuttelua suomalaiselle sielulle. Aamupalaa ollaan tehty lähinnä kotona, sillä kämpän varustukseen kuuluu blenderi ja kulmakaupasta saa tuoreita hedelmiä.

Muuten ei olla paljoa kokkailtu, sillä ulkona syöminen on täällä edullista. Halvimmillaan ollaan syöty täytettyjä leipiä tai tacoja kojusta muutamalla eurolla, kalleimpaan ravintolakeikkaan on tähän mennessä mennyt 18e kahdelta. Yhtenä iltana käytiin syömässä toisen nomadipariskunnan kanssa. He ovat olleet täällä jo melkein neljä kuukautta ja osasivat antaa hyviä vinkkejä. Koitan muistaa jakaa niitä teillekin, kunhan ollaan itse testattu.

Ranta on täällä kai se pääasia, ainakin jos vierailevilta turisteita kysytään. Me ollaan käyty siellä muutamana päivänä, vaikkei veteen asti olla vielä ehdittykään. Paikka on surffarien suosiossa ja aallot näyttävät ainakin näin kokemattomaan silmään aika tasaisen varmoilta. Antti lupasi kokeilla surffausta, minä taidan tyytyä valokuvaamaan rannalta. SUP-lautailua hieman mietin, mutta en tiedä onko aallokko paras paikka aloittaa…

Osuttiin tänne juuri Sayulita-päivän (24.2.) aikoihin, eli aikamoiseen melskeeseen. Varsinkin iltaisin täällä kaikuu tivolin musiikki ja äänekäs juontaja, joka toistaa vakiolausettaan “Ferrrrrroooo… ” oikein komialla ärränpäräytyksellä noin viiden minuutin välein. Viikonloppuna alkoivat myös joka iltaiset ilotulitukset. Ekan kerran oltiin jo nukkumassa, kun puoli yhdentoista aikaan alkoi paukkua. Lopulta oli pakko nousta ihan katsomaan ja kunnon show se oli. Nyt juhlinnan pitäisi tosin olla ohi, saa nähdä kuinka paljon illat hiljenee.

Varsinaisena Sayulita-päivänä kylän pääkatu tyhjennettiin autoista ja ihmiset kerääntyivät tien varteen katselemaan paraatia. Armeijan siistejä rivejä, tylsistyneen näköisiä kouluryhmiä, paikallinen kauneuskuningatar kärryissä ja viimeisinä kohokohta, eli ratsukot. Ylväitä naisia upeissa puvuissa puunattujen hevosten selässä, cowboyt isoissa hatuissaan ja hevostaan tanssittava setä. Piti kiertää vielä toiseen kohtaan katua, jotta nähtiin nämä uudestaan ja sai parempia kuvia.

Sayulita-päivän iltana käytiin viimein katsastamassa myös tivoli ja sen ympärille kerääntyneet torikojut. Parilla eurolla sai maukkaan sopen, eli perinteistä tortillaa paksumman lätyn paahdetulla possulla ja muilla mukavilla mausteilla. Itse tivoli koostui lähinnä lapsille suunnatuista laitteista, joista monet näyttivät sen verran ruosteisilta, etten tiedä uskaltaisinko päästää ketään kyytiin. Pomppulinnat sen sijaan vaikuttivat hauskoilta.

Erilaisia heittopelikojuja oli vieri vieressä (ilmeisesti jokaisella on oma omistaja, kokoontuvat vain yhteen näihin tivoleihin?). Joissakin piti osua tikoilla vinhasti pyörivän taulun maaleihin, toisissa taas sai olutpalkintoja, jos sai heitettyä kivellä lasipullon rikki. Tuohon lasipullojen rikkomiseen ei lähdetty (ei taida sirpaleet mennä kierrätykseen…), mutta tikanheittoa Antti kokeili. Yllättävän vaikeaa oli, eikä saatu palkintokeksejä. Tivolin lavalla esiintyi kansantanssiryhmiä ja katseltiin hetki niiden kenkien kopinaa ja helmojen viuhuntaa ennen kotiin suuntaamista.

Niin ja viikon suuri tapahtuman oli Hesarin juttu meistä Miksi tehdä töitä harmaassa Suomessa, kun internettiin pääsee kaikkialla maailmassa? (tuo otsikko ei muuten todellakaan ole meidän suusta, vaan klikkihakuisen nettioimittajan keksimä). Jutun seurauksena tuli useita mielenkiintoisia yhteydenottoja ja paljon positiivista palautetta. Kiitos kaikille! Muutama hieman negatiivisempikin mielipide tuli, varsinkin Hesarin kommenttiosioon, mutta itse asiassa odotin pahempaa. Lupasin tässä postauksessa Tuttuja Hesarissa – millaista on elää diginomadina koota yhteen vastauksia diginomadielämään liittyviin kysymyksiin, vielä ehdit lisäämään omasi!

Siinäpä se viikko. Ja vielä ainakin muutama seuraava täällä Sayulitan kulmilla. Sen jälkeisiä suunnitelmia yritetään tässä kuumeisesti saada päätettyä, mutta vaihtoehtoja on vaan liikaa.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Guanajuato on perustettu yli 500 vuotta sitten ja sieltä löytyy (kuten kuvista näkyy) myös paljon hienoja historiallisia rakennuksia. Kaupungissa on hieman vajaa 200 000 asukasta, mutta keskusta-alue on silti käveltävän kompakti ja muualle pääsee tiuhaan liikennöivillä busseilla tai edullisilla takseilla.

Keskustasta löytyy lukuisia ravintoloita ja kahviloita ja hintataso on suomalaisesta näkökulmasta hyvin edullinen. Maistuvaa lounasta saa muutamalla eurolla ja meidän kalleinkin illallinen viineineen mukavassa ravintolassa maksoi yhteensä 24 euroa. Kaupungissa käy paljon meksikolaisia turisteja, mutta melko vähän vielä muita. Espanjan alkeet auttaa elämää kummasti, vaikka kyllä sitä jonkun tarvittaessa löytää tulkkaamaankin.

Guanajuato sijaitsee samannimisessä osavaltiossa, aika lailla keskellä Meksikoa. Kaupungilla on oma lentokenttä, mutta sinne lentäminen on usein kallista. Me lensimme Mexico Cityyn, josta matka luksusbussilla kesti viisi tuntia ja maksoi 25 euroa per pää. Ja maisemat matkalla olivat upeita!

Kaupungissa on monia hotelleja ja hostelleja, mutta me vuokrasimme asunnon Guanajuato Vacation Rentalsin kautta. 300 euroa kaksi viikkoa eli 21,5 euroa per yö. Vähän syrjässä keskustasta (15 min kävelyä), mutta aivan ihanan persoonallisesti kalustettu ja ne kattoterassin näkymät…

Jos kiinnostaa lukea kaupungista lisää, niin tässä Guanajuatosta kertovat tämä viikko -postaukseni: Tämä viikko 20, Tämä viikko 21 ja Tämä viikko 22.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Tämä viikko on ollu yhtä lomailua. Mukavaa :)

Torstaina oltiin México Cityssä. Aamupäivä meni viikkopostausten kirjoittamisessa ja julkaisemisessa, mutta sen jälkeen hypättiin metroon ja ajeltiin Zocaloon eli kaupungin historialliseen keskustaan. Sieltä löytyi paikoittaista tungosta, mellakkapoliiseja riveissä, iso autio aukio (maailman 3. suurin Moskovan Punaisen torin ja Pekingin Tiananmenin aukion jälkeen) ja massiivisia rakennuksia. Ihan ensimmäiseksi suunnattiin syömään meille suositeltuun Cáfe de Tacubaan, joka olikin astetta hienompi paikka kuin oletin. Eipä siinä mitään, ihan mukava syödä välillä valkoisten pöytäliinojen ja siisteihin pukuihin pukeutuneiden tarjoilijoiden keskellä. Antin mole-nauta suli suussa, juuri sopivan mausteista ja suklaista. Oma taco-annokseni oli sekin yksi parhaita Meksikossa syömiäni. Kannattaa käydä katsastamassa paikka, jos osut kulmille! Miljöökin on tosi kiva, sillä ravintola on toiminut pian sata vuotta ja yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Alla yksi seinämaalauksista.

Kun tärkein, eli lounas, oli hoidettu pois alta kiertelimme vanhaa keskustaa ihaillen arkkitehtuuria ja ihmetellen ihmisvilinää. Keskusaukion katedraali oli aika vaikuttava ilmestys. Ihan katedraalin takana on myös vanhan asteekkitemppelin rauniot, jotka löytyivät korjaustöiden yhteydessä vasta vuonna 1978. Me oltiin tosin jo nähty sen verran raunioita lähietäisyydeltä, että tyydyttiin ihailemaan näitä aidan takaa maksamatta pääsymaksua. Iltapäivällä käytiin vielä “uuden keskustan” alueella Zona Rosalla, jossa lähinnä käveltiin ympäriinsä ja yritettiin löytää shoppailumahdollisuuksia, siinä tosin onnistumatta.

Perjantai meni lähes kokonaan matkustaessa. Guatemala Cityn lentokentällä oli ennen matkatavarahallista poistumista kylttejä “viimeinen rahanvaihtopiste”. No onhan siellä kuitenkin pakko olla rahannostoautomaatti jossain, me ajateltiin. Varmaan olikin, mutta lopulta nostettiin rahaa lähtöaulan rahanvaihtopisteessa huonolla kurssilla dollarien kautta kierrättäen. Käteistä säätäessä kaikki “Shuttle to Antigua?” huutelijat olivat jo ehtineet kaikota uloskäynniltä ja vähän aikaa oli hieman epäselvää miten päästään jatkamaan matkaa. Onneksi meille tarjottiin virallista lentokenttätaksia 160Q hinnalla, mikä on itse asiassa sama hinta kuin shuttle-pikkubussi kahdelta hengeltä olisi ilmeisesti maksanut. Opaskirjan ja ystävien kokemusten mukaan taksin hinnan pitäisi olla noin 250Q, joten en tiedä mikä ihmetarjous me saatiin, ihan tinkimättä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään huijaus, sillä perille päästiin hienosti, vaikkakin reilun 40km matkaan meni liikenneruuhkassa istuen melkein pari tuntia.

Antiguasta oltiin varattu maailmanympärimatkalla olevien ystäviemme (Mari ja Sebastian go-go-around-the-world) kanssa kahden makkarin talo (Airbnb). Omistajapariskunta on ihan supermukava ja avulias, ja odottipa meitä viinipullokin keittiön pöydällä. Omistajat asuvat samassa pihapiirissä ja heillä on neljä saksanpaimenkoiraa, joista kolme on vielä aika pentuja ja neljäntenä perässä jolkottaa jo harmaantunut isoäiti. Tosi ihania ja mukavia koiria, mutta kyllä ekalla kerralla hieman hirvitti, kun tuo lauma vyöryi päälle. Mutta on ainakin turvallinen fiilis siitä, ettei kukaan pääse huomaamatta hiipimään pihalle. – Meidän söpö keltainen talo on yhdellä noista alla olevan kuvan sisäpihoista.

Ystävämme saapuivat paikalle muutaman tunnin meidän jälkeemme, joten me ehdittiin asettumaan taloksi ja testaamaan naapuriravintola Toko Barun. Siitä tulikin heti kantapaikkamme, ja olemme käyneet siellä jo neljä kertaa viiden vuorokauden aikana… Kahdella eurolla saa pitaleivällisen yhtä parhainta ikinä maistamaani falafeliä, tuoreillä vihanneksilla höystettynä. Listalla on myös mm. tandoorikanaa ja shawarmaa. Ja paras osa on kaikkien annosten mukana tulevat kastikkeet, varsinkin valkosipuliversio. Oi-oi-oi.

Ystäviemme saavuttua löydettiin toinen kantapaikkamme, eli seuraavassa korttelissa sijaitseva ihanan tunnelmallinen Café No Sé, jossa on joka ilta erinomaista livemusiikkia tarjolla. Sielläkin on tullut istuttua useana iltana. Lomalla kun ollaan oltu :) Päätettiin siis pitää nämä muutamat päivät ystäviemme kanssa ihan lomana, ehtii sitä töitä tekemään sitten taas jälkeenpäin. – Eli seuraavat päivät tästä eteenpäin meneekin varmaan läppärin ruutuun liimautuneena. Löydettiin lähistöltä pari tosi mukavanoloista kahvilaa, joihin voidaan linnoittautua koneinemme.

Toinen ystävistämme oli telonut jalkansa Tulumissa ja kulki keppien avulla. Kovin pitkille löytöretkille ei siis ollut jalkaisin asiaa ja meillä olikin neljä hyvin rentoa päivää yhdessä. YlenHyvinsyömistä useita kertoja päivässä, laiskoja hetkiä sohvalla, tuliaskäsitöistä tinkimistä, kävelyjä mukulakivikaduilla kaupunkia ihastellen, auringonlaskuja kattoterassilla, livemusan fiilistelyä, liian pitkiä iltoja, hyviä keskusteluja. Pojat kävivät kiipeämässä tulivuorelle, mutta siihen ne aktiiviset tekemiset taisivat loppua. Oikein mukavaa oli, kiitos Mari ja Sebastian!

Ollaan vielä sunnuntaihin asti täällä Antiguassa, sitten Atitlan-järvelle. Guatemala on aikas kiva. Ainakin tähänastisella kokemuksella.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Päivät torstaista lauantaihin kuluivat kotinurkissa, kattoterassilla tai sohvalla. Antilla oli sen verran paha silmätulehdus, että se vietti suurimman osan ajasta sängyssä silmät kiinni maaten eikä pystynyt lähtemään mihinkään. Arvatkaapa oliko muuten tuolle rakkaalle nörtilleni hankalaa olla kolme päivää tuijottamatta läppärin ruutua? Onneksi netistä löytyi podcasteja ja ilmaisia äänikirjoja viihteeksi. Itse olin tyytyväinen kolmesta rauhaisasta työpäivästä.

Sunnuntaina Antin olo oli jo sen verran parempi, että lähdettiin seikkailulle naapurikylään Valencianaan. Kartasta katsoin, että eihän se ole kuin pari kilsaa. Eihän se ollutkaan, mutta silkkaa ylämäkeä. Tuli siis treenattua useamman päivän edestä. Alkuun tuli vähän isompi seikkailu, kun päätimme hieman oikaista asuinalueen läpi. Muutama sata porrasta ensin ylöspäin ja sitten tulikin vastaan umpikuja. Sivukujan humalaisen miesjoukon läpi rinteeseen, jossa poluntapaiset kiemurteli ylös tielle. Meille oltiin kerrottu, että Guanajuato on hyvin turvallinen paikka, lukuunottamatta syrjäisempiä alueita, joilla turhautuneet, työttömät nuorisoporukat ryöstelee juovuspäissään ohikulkijoita. Hieman siis jännitti tuo tilanne ja kiivettiinkiin aika vauhdilla sinne mäen päälle. Eivät lähteneet perään ja loppumatka olikin seesteisempää kipuamista tietä pitkin. Siellä täällä näkyi miesjoukkoja kaljaa kittaamassa, ilmeisesti hyvin yleinen sunnuntaipäivän viihde täällä päin.

Valencianassa ihasteltiin tätä kuvauksellista, vaikkakin hieman rähjäistä, pikkukylää. Kylä on ollut aikoinaan tärkeä kaivostoiminnan keskus ja on muutama kaivoksista vieläkin toiminnassa. Yksi kaivostenomistajista rakensi menestyksestään kiittääkseen “maailman kauneimman kirkon” ja olihan se aika vaikuttava. Ei kovin suuri, mutta krumeluureista ja koristeluista ei todellakaan oltu säästelty.

Kirkon lisäksi kylän toinen päänähtävyys on kaivosmuseo, jossa pääsi lyhyelle kierrokselle entiseen kaivokseen. Saatiin päähän hienot värikkäät kypärät ja sitten oppaan perässä portaita alas vuoren syvyyksiin. Rappusia rappusten jälkeen, kunnes tultiin pieneen kammioon. Siellä opas kertoi meille hieman kaivoksen historiasta, mutta en nyt taida tässä toistaa näitä tarinoita, sillä en ole ollenkaan varma kuinka oikein ne espanjaksi kerrottuna ymmärsin. Sen jälkeen kiivettiinkin takas ylös samoja rappusia ja kierros oli ohi. Ei siis mikään kovin ihmeellinen kierros, mutta tulipahan käytyä. Kaiken tämän kiipeilyn jälkeen ei kävelymatka takaisin kotiin enää houkuttanut, vaan hypättiin paikallisbussin kyytiin.

Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen päivä Guanajuatossa. Puolenpäivän aikaan nähtiin vielä kerran Ryan ja Ang (Jets Like Taxis) lounaan merkeissä. Tosin minä ja Ryan syötiin lettuja, mutta kaipa senkin voi lounaaksi laskea.

Kolmituntiseksi venähtäneen tapaamisen jälkeen suunnattiin vielä Antin kanssa yhteen kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä, muumiomuseoon. Kartan mukaan se oli ihan keskustan kulmilla, mutta olisi pitänyt muistaa, että nämä kartat eivät ole ollenkaan mittakaavassa, eikä niistä näe korkeuseroja. Tuli taas kunnon ylämäkitreeni ja perille saapui pari punaisena huhkuvaa ja puhkuvaa reissaajaa. Näkymät oli kyllä vaikuttavat.

Ensin käytiin ihastelemassa paikallista hautausmaata, joka oli todella kaunis. Hautoja oli sekä riveissä seinämuureissa että meille tutummin maassa (ei tosin suorissa riveissä niin kuin Suomessa yleensä, vaan melkoisena sekamelskana).

Jostain syystä, lähinnä kai kuivasta ilmastosta johtuen, paikallisella hautausmaalla osa seinämuureihin haudatuista ihmisistä on muumioitunut. Ensimmäinen muumio löydettiin jo vuonna 1865 ja tällä hetkellä muumiomuseossa on esillä yli 100 muumiota, vauvasta vaariin. Aika karmiva kokemus.

Tiistaina pakattiin kamat rinkkoihin ja hyvästeltiin jälleen yksi koti. Viisituntinen bussimatka Mexico Cityyn sujui taas leppoisasti luksusbussissa ja päästiin vaihtamaan paikatkin niin että nähtiin maisemat (toisin kuin menomatkalla, ks. Tämä viikko 20). Perillä sompailtiin metroilla tunnin verran bussiasemalta Condesan alueelle, jossa ihana suomalainen tuttumme Lisa oli luvannut majoittaa meidät muutamaksi yöksi. Koska meiltä oli jäänyt lounas väliin, olimme perille päästyämme jo nälkäisiä kuin sudet, mutta Lisapa pyöräytti meille heti maukasta pastaa. Kuten sanoin, ihana Lisa. Päälle saimme vielä kävelykierroksen lähiympäristössä. Hyvin keskieurooppalainen fiilis tulee tästä Condesasta, kadut ovat täynnä kahviloita ja rafloja.

Keskiviikkona pidettiin lomapäivä! Aloitettiin aamu mukavan kiireettömällä aamiaisella lähikahvilassa, jonka jälkeen napattiin bussi Chapultepecin puistoon. Tästä suunnattoman suuresta puistosta löytyy kaikkea eurooppalaista linnaa muistuttavasta kansallisesta historianmuseosta soutelujärviin ja eläintarhaan. Me nautittiin kävelystä puiston rauhassa, ostettiin poppareita kojusta ja mehua toisesta. Pääkohteena meillä oli antropologian museo puiston pohjoislaidalla. Vau, sanon minä. Kolmisen tuntia saatiin kulumaan ihan vaan kiertelemällä ja ihmettelemällä. Puolet museosta käsitteli historiaa ja alueella aikoinaan asuneita kansoja, kun taas toinen puoli kattoi nykyajan meksikolaisia heimoja. Paljon pienoismalleja, näköismalleja, alkuperäistä esineistöä, ääniä, karttoja.

Kotimatkalla poikettiin vielä parille kylmälle oluelle paikalliseen, puimaan elämän syntyjä syviä. Kaiken kaikkiaan, oikein mukava lomapäivä. Ja ihan mukava viikkokin.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Yli viikko nyt takana Guanajuatossa ja edelleen olen aivan kaupungin pauloissa. Koko ajan vastaan tulee uusia kauniita näkymiä, kiinnostavaa taidetta, hyvää ruokaa. Eikä tuohon kattoterassin näkymäänkään ole vielä kyllästynyt… Ihan hyvä niin, sillä ollaan suurin osa ajasta vietetty siellä. Joka päivä ollaan yritetty käydä ulkona edes pienellä kävelyllä tai kauppareissulla, mutta siihen se on jäänytkin. Ei haittaa, kun voidaan tehdä töitä ulkona auringon paistaessa ja leudon tuulen helliessä, katsellen edessä avautuvaa kaupunkia.

Perjantaina ajateltiin käydä illallisella ulkona jossain tässä lähistöllä, mutta päädyttiin lopulta kävelemään keskustaan asti. Matkan varrelta löytyi vain katukojuja ja vaikka muutaman tarjonta näytti ihan houkuttelevalta, niin haluttiin istua alas syömään. Ihan hyvä valinta, sillä keskustan Plaza de San Fernandolla bändi soitteli salsaa ja aukion keskus oli täyttynyt tanssivista ihmisistä. En saanut vieläkään miestä houkuteltua mukaan (oli kuulemma liian nälkä), mutta ainakin esitys tarjosi mukavaa viihdettä ruokailun taustalle. Tosin siinä vaiheessa, kun oltiin melkein jo syöty, niin parista ravintolasta alkoi myös kuulumaan livemusiikkia. Siinä olikin ihan hyvä aika lähteä kotiin, sillä oli aika kakofoninen kuuntelukokemus.

Lauantai-iltapäivällä meillä oli kahvitreffit yhden nomadipariskunnan (Ang ja Ryan, Jets like taxis) kanssa. Juttua riitti niin hyvin, että päädyttiin lopulta vielä illalliselle yhdessä ja oltiin kotona vasta kymmenen aikaan. He olivat ollet täällä jo hieman pidempään ja osasivat antaa hyviä vinkkejä, mm. katuruokakierroksesta, jolle myöhemmin päädyttiinkin. Tämä pariskunta vaihtaa paikkaa vain 3-6 kuukauden välein ja lisämaustetta matkustamiseen tuo mukana seuraava koira. Siinä onkin vähän enemmän säätämistä paikanvaihdoksissa kuin meillä…

Tiistaiksi sovittiin tuo yllä manitsemani katuruokakierros. Kyseessä oli yksityiskierros, eli me ja opas, ja kolme tuntia aikaa kiertää kaupunki ja kokeilla erilaisia katuruokia. Oppaamme Tim on jenkki, joka on kiertänyt paljon maailmaa ja asuu tällä hetkellä täällä Guanajuatossa perheineen. Päätienestinsä hän saa matkaoppaiden ym. kirjoittamisesta, mutta on juuri aloittanut nämä ruokakierrokset lähinnä omasta mielenkiinnosta ja halusta tavata/auttaa matkaajia. Maistelimme ruokia useista eri kojuista ympäri kaupunkia ja saimme aina muutamia erilaisia versioita eteemme. Kierroksesta on paljon kuvia, joten taidan kirjoittaa ihan oman postauksen siitä.

Keskiviikkona meille tuli siivooja, joten oltiin sen aikaa paossa kattoterassilla. Koska siivoojaan piti tulla aamupäivällä, niin ajateltiin tehdä lounasta vasta sen jälkeen. Yllättäen aamupäivä on täällä aika joustava käsite, joten arvatkaapa oliko nälkä siinä neljän aikaan kun vihdoin päästiin kokkaamaan? Eikä enää voinut oikein paljoa syödäkään, sillä oltiin sovittu kuudeksi illallistreffit lauantaina tapaamiemme nomadien kanssa.

Treffit oli sovittu toiselle puolelle kaupunkia, missä Angie ja Ryan asuvat. Se olikin ihan eri maailma verrattuna näihin meidän työläiskulmiin. Leveitä katuja, koristeellisia taloja, puistoja ja kahviloita. Jälleen riitti paljon juteltavaa, ilta oli oikein rattoisa ja ruokakin raflassa erinomaista. Saatiin muuten tämä illallinen kiitokseksi siitä, että Antti oli opastanut Ryania analytiikkajutuissa. Aina kannattaa olla avulias!

Ja sitten niihin tämän viikon kuviin:

Tämä kaupunki sitten vaan on niin kaunis!

Jos täältä tulisi suoraan kotiin (ja jos olisi koti), niin mä ostaisin vaikka mitä sisustusjuttuja täältä. Kuten näitä ihanan värikkäitä puulippaita.

Tässä katuruokakierroksen satoa: valikoima tamaleja, kotitekoista jäätelöä, nonparelleja, sopeja (vähän kuin pikkupitsoja salaatin kera) ja hedelmiä mehukojussa.

Tämä pikkukauppa tuli vastaan kierroksen aikana ja mun oli ihan pakko palata sinne sen jälkeen. Mukaan tarttui muutama ihana kortti ja pikkumatkamuisto.

El Pipilan kukkulalta on huikeat näkymät kaupungin yli. Jos jyrkän mäen kapuaminen ei kiinnosta, niin ylös pääsee kiskoköysiradalla ihan keskustasta.

Joskus vallankumoussankareitakin häikii ;) Tässä El Pipila, Meksikon itsenäistymisen sankareita. Patsas näkyy korkealta kukkulaltaan pitkälle ympäri kaupunkia ja toimii hyvänä maamerkkinä.

Tällainen viikko Guanajuatossa. Täällä voisi viihtyä pidempäänkin! Suunnitelmat ei vaan anna periksi, sillä vielä on paljon muutakin tehtävää ja koettavaa. Mitä, sen voit lukaista tästä postauksesta: 2014 reissusuunnitelmia.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaipäivän käytin lähinnä e-kirjojen julkaisusta ja markkinoinnista oppimiseen, sillä mieheni ensimmäinen e-kirja on pian siinä vaiheessa, että näille taidoille olisi tarvetta. Illalla käytiin parin muun burgereita rakastavan nomadin kanssa testaamassa Playan uusi gourmet hampurilaisravintola. Pitkästä aikaa oikein hyvä burgeri, ja kun siihen vielä lisättiin artisaanioluet niihin erikoistuneessa pubissa ja hyvä seura, niin ilta oli aika onnistunut.

Perjantaina työpäivän jälkeen meillä oli kahvitreffit yhden nomadipariskunnan kanssa (me niin tavattiin ihmisiä Playalla!) italialaisessa kahvilassa. Oi, oi mitä leivoksia! Kahvittelun jälkeen huomattiin olevan auringonlaskun aika, joten kiepattiin rannan kautta kotimatkalla. Upeita värejä ja tunnelmia, vaikkei aurinko siellä meren puolelle laskekaan.

Lauantaina kyllästyttiin olemaan kotona ja suunnattiin iltapäiväksi Starbucksiin työskentelemään. Tällä kertaa netti toimi, saatiin istuinpaikaksi mukava sohva ja se caramel macchiato nyt vaan on niin hyvää. Kuuden aikaan oli pakko lopettaa työnteko, vaikka olikin vauhti päällä, sillä varpaat oli ilmastoinnin ansiosta jo aivan jäässä. Pysähdyttiin kotimatkalla ensin syömään illallista ja sitten korviin kantautuvan livemusiikin houkuttelemana yksille rokkibaari Kitxeniin. Taisi siinä pari bändiä ehtiä soittaa ennen kuin suunnattiin takaisin kotiin.

Sunnuntai menikin sitten kokonaan koneen ääressä. En tainnut poistua talosta koko päivän aikana. Maanantai oli viimeinen päivämme Playalla, joten silloin oli pakko lähteä liikkeelle. Aloitettiin lounaalla meidän lähistön quesadilla-paikassa, jossa lasku kahden hengen lounaasta juomineen oli hieman reilu 3€. Lounaan jälkeen suunnattiin meren ääreen, vielä kerran kellumaan turkooseihin aaltoihin ennen sisämaahan suuntaamista. Käveltiin 5th Avenueta tällä kertaa hieman pidemmälle ylöspäin ennenkuin käännyttiin rannalle ja palkkiona oli huomattavasti aikaisempia hiljaisempi kokemus. Illalla herkuteltiin vielä grillivartailla ja kebabintapaisella al pastor-possulla lähipaikassamme El Fogonissa. Aika mitään sanomattoman näköinen ravintola, mutta ruoka on niin hyvää, että ainakin iltaisin sinne on aina jono. – Kuva alla ei muuten liity näihin ravintoloihin, onpahan vaan kivan näköisiä taloja Playalla.

Tiistaina matkattiin toiselle puolelle Meksikoa. Kaikki meni ihan älyttömän hyvin. Vuokranantaja tuli ajoissa aamulla, saatiin takuuvuokra käteisenä takaisin ja oltiin liikkeellä ihan suunniteltuun aikaan. Bussiasemalla päästiin melkeinpä heti Cancunin lentokentälle menevään bussiin, tunnin matka sujui ongelmitta espanjaksi dubattuja leffoja katsellen ja oltiin kentällä hyvissä ajoin. Check-iniin ei ollut jonoa, tosin rinkat jouduttiin laittamaan ruumaan. Kaikki käsimatkatavarat piti punnita ja menihän se 10 kilon raja heittämällä yli. Onneksi olin tätä jo aavistellut ja pakannut kaiken tärkeän käsilaukkuun, niin ei joutunut siinä tiskillä säätämään.

Syötiin todella ylihintainen lounas kentällä (about 10€ per pää pikaruokahamppariannoksesta! Meksikossa!!) ja kiroiltiin sitä, ettei tajuttu miettiä syömistä vähän aikaisemmin. Pikaruokapaikkojen viereisessä TGI Fridaysissa kun oltaisiin samalla hinnalla syöty ihan kunnon hampparit, mutta ei uskallettu testata riittääkö 25 minuuttia ravintolaruokailuun. Lopulta se meidän lento tosin lähti hieman myöhässä, että oltaisiin kyllä ehditty.

Mexico Cityyn saavuttiin kuitenkin aikataulussa. Sielläkin kaikki meni kuin ohjekirjassa. Matkatavaroita odotellessa ostettiin taksikuponki virallisesta kojusta (näitä on monta, joten kannattaa vertailla hintoja) ja heti ulko-ovien luota päästiin hyppäämään taksiin. Meksiko Cityn paljon puhutuista ruuhkista ei ainakaan tällä matkalla näkynyt jälkeäkään (vaikka olihan sitä liikennettä paljon) ja oltiin pohjoisella bussiasemalla hujauksessa. Ehdittiin juomaan kahvitkin bussin lähtöä odotellessa. Ja mä kun olin miettinyt, ettei varmaan millään tähän bussiin ehditä, vaan sitten seuraavaan.

Bussilla köröteltiin sitten melkein viisi tuntia, mutta luksusbussin tilavilla ja mukavilla penkeillä ei ollut matka eikä mikään. Ja maisemat oli upeita, kyliä rinteissä ja vuoria taustalla. Niska oli aika kipeänä, kun pää vinossa ihailin maisemia siitä pienestä ikkunan raosta, joka meidän kohdalla oli. Vähän huonosti valitut paikat siis. Ja valitsin tietysti samat paikat paluumatkallekin, saiskohan niitä vaihtaa jotenkin…

Guanajuatossa napattiin taksi, joka löysi perille majapaikkaamme ihan yksinkertaisella ohjeistuksella. Olisi meillä ollut varalta paikan omistajan noin A4-sivun mittainen yksityiskohtainen ajo-ohjekin. Kämppä vaikuttaa todella mukavalta ja omistaja samoin. Saatiin paljon vinkkejä ja ohjeistuksia, eiköhän niillä pärjätä pari viikkoa. Kohokohta oli kuitenkin kattoterassilla käynti. Näkymät yli kaupungin ja vuorille, niin upeaa nähtävää illan pimeydessäkin. Ja tätä terassia pääsee käyttämään vain tämän kapean talon kolmessa huoneistossa majailevat ihmiset, eli se on yleensä ihan tyhjillään. Arvatkaapa mihin laitettiin toimisto pystyyn heti keskiviikkoaamuna? Täällä on jopa sähköpistoke sekä yllättävän mukavat muoviset puutarhatuolit ja pöytä. Nettikin kuuluu ongelmitta. Ehkä paras toimiston sijainti tähän mennessä!

Meidän kämppä on muutenkin tosi viihtyisä ja täynnä hyvin meksikolaisia yksityiskohtia, kuten tämän kuvan vaatekaapin koristelut. Ilmastointia tai lämmitystä ei tosin ole, joten öisin on kyllä tarvetta muutamalle viltille ja aamun kuuma suihku tuntuu taivaalliselta. Vaikka lämpötila täällä on päivisin reilusti kahdenkympin yläpuolella, se voi yöllä laskea lähelle nollaa.

Keskiviikkona käytiin viereisessä hotellissa aamupalalla, sillä emme itse olleet vielä ehtineet kauppaan. Iso hotellikompleksi, johon me onnistuttiin menemään jostain sivuovesta. Sokkeloisia käytäviä, rappuja ylös alas, eikä muita ihmisiä missään. Kylttejä seuraamalla ravintola vihdoin löytyi, vaikka usko meinasi jo loppua. Aamupalan voimalla tehtiin muutama tunti töitä tuolla jo mainitulla kattoterassilla, mutta jossain vaiheessa alkoi olla uudestaan nälkä ja päätettiin seikkailla keskustaan. Täältä meidän majapaikasta vuorenrinteeltä vie kiemurainen tie alas kaupungin keskustaan. Normaalisti kävelyyn kuluisi ilmeisesti noin 20 minuuttia, mutta matkalla oli niin paljon kuvattavaa, että aikaa saattoi mennä tuplasti.

Keskusta on ihanan värikäs ja sokkeloinen, rakastuin jo ensisilmäyksellä ja mietin, että tännehän olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Syötiin lounasta, käveltiin ympäriinsä, kuvattiin paljon ja imettiin fiilistä itseemme. SItten kaupan kautta taksilla kotiin, jääkaappi täyteen ruokaa ja aika jatkaa työpäivää. Tai oikeastaan mun piti varailla pari lentoa ja sitten kirjoittaa tämä viikkokatsaus. Upposin lento-, hotelli- ja autovarausten maailmaan niin perusteellisesti (jälleen kerran), että enhän mä mitään muuta sinä iltana sitten ehtinytkään. Mutta nyt on ainakin lennot Mexico City > Guatemala City ja Guatemala City > Fort Lauderdale. Mulla on itse asiassa työn alla postaus tän vuoden suunnitelmista, eli siinä sitten enemmän.

Tällainen viikko. Ihana Guanajuato.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä