Reissun kohokohdista jo kirjoittelinkin, joten nyt ajattelin tarttua aiheeseen, joka varmasti myös kiinnostaa monia: mitä kuukauden roadtrip Kalifornian suunnalla oikein kustantaa? Lyhyesti sanottuna $171/152€ päivässä, sillä juuri sen verran meidän molempien kaikki kulut mukaan laskettuna käytimme. Tässä postauksessa kerron hieman tarkemmin mihin rahamme hupenivat ja annanpa vielä muutaman vinkinkin kaupan päälle.

Kaikki summat ovat kahdelle hengelle, ellei toisin mainita. Vaihtokurssina käytin reissumme aikaista kurssia eli $1 = 0,89€. Kurssihan on viime vuosina vaihdellut aika huomastikin ja tällä hetkellä ollaan meille aika epäedullisessa tilanteessa. 

Autonvuokra

Valitsimme standardiluokan auton eli sellaisen riittävän suuren ettei jää jalkoihin, mutta riittävän pienen, jotta sillä osaa vielä ajaa. Rentalcars.com:in (affiliate-linkki) kautta Alamolta varattu auto maksoi 617€ 26 vuorokaudelta eli noin 24€/pv. Palautuksesta toiseen paikkaan ei tullut lisämaksua vaikka noudimme auton San Franciscosta ja palautimme sen Las Vegasiin. Hintaan kuului perusvakuutukset ym. tarvittava. Koska tiesimme viettävämme aikaa kansallispuistoissa ym. syrjäisissä paikoissa, niin otimme vielä varmuuden vuoksi tienvarsipalvelun (n. $5/4€/pv) joka sitten pelastaisi meidät jos vaikka unohtaisimme avaimet autoon…

Bensa on Jenkeissä halpaa kuin saippua edelleen, vaikka paikalliset hinnannoususta valittavatkin. Meillä meni bensaan $158/143€ koko matkalla ja ajoimme kuitenkin lähemmäs 2000 mailia (~3200km). Arizonassa ja Nevadassa tankkaaminen oli Kaliforniaa edullisempaa.

Majoittuminen

Yleensä käytämme majoittumiseen Airbnb:tä. Tällä roadtripillä Airbnb-yöt jäivät kuitenkin vähiin, sillä siirryime paikasta toiseen päivän, parin välein ja silloin motellit tuntuivat paremmalta vaihtoehdolta. Yleensä varasin majoitukset etukäteen kohde kerrallaan, eli yhteen paikkaan asetuttuamme etsin seuraavasta kohteesta Trip Advisorin ja Booking.com:in avulla halvimman “tarpeeksi hyvän” paikan (eli sellaisen jolla oli vähintään 7/10 pistettä tai TA:ssa 3+). Motelleista ei USA:ssa ole puutetta, joten olisi myös ollut mahdollista vain pysähtyä johonkin matkan varrella vastaan tulevaan. Halusin kuitenkin jonkinlaista varmuutta paikan mukavuudesta, enkä halunnut kiertää motellista toiseen sopivaa etsimässä.

Keskimäärin maksoimme huoneesta $58/52€ yöltä veroineen. Jos katsoo vain motelliöitä, niin keskiarvo oli $54/48€. Halvin majoituksemme oli $37/33€ Airbnb-huone La Quintassa ja kallein Hamlet Inn Solvangissa ($106/94€, tähän hintaan sai tosin polkupyörän lainaan ja mukaan 2-for-1 alennusvihkosen viinitiloille, joten paikka oli yksi suosikeistamme, (katso Booking.com:issa). Isot kaupungit olivat kalliimpia kuin pikkukylät.

San Franciscossa meillä ei ollut vielä autoa ja mielestäni hotellimme San Remo oli todellinen löytö ja varasinkin sen jo muutamaa kuukautta etukäteen. Se sijaitsi North Beachin mukavalla alueella kävelyetäisyyden päässä suurimmasta osasta nähtävyyksiä ja me maksoimme siististä huoneesta (jaetulla kylppärillä) $80/71€/yö (Booking.com). Las Vegasissa on arkipäivinä ihan huippuhyviä tarjouksia varsinkin viime hetkellä, mutta me osuimme sinne meille ennalta tuntemattomana vapaapäivänä ja maksoimme siksi $79/70€/yö, tämä tosin ihan viihtyisästä 4 tähden kasinohotellista Downtown Grand Fremont Streetin lähistöllä.

Motelleista suosikkini oli Sea Breeze Inn ($55/45€, Booking.com) San Simeonissa. Majapaikassa sinänsä ei ollut mitään ihmeellistä (eikä mitään vikaakaan heikkoa wifiä lukuunottamatta), mutta ne takapihalta meren yli aukeavat näkymät… Vau!

Olen Booking.comin kanta-asiakas, joten saan suurimmista osasta varauksia 10% alennusta normihinnasta. Näissä hinnoissa tuo alennus on siis huomioitu. Joskus käytän myös Hotels.com:ia, joilta saa aina yhden ilmaisen yön 10 maksetun jälkeen, mutta pidän enemmän Booking.com:in tavasta antaa alennus heti. – Nuo Booking.com-linkit parhaisiin majapaikkoihin ovat affiliate-linkkejä, joten jos varaat niiden kautta saan minäkin muutaman pennosen, vaikuttamatta sinun maksamaasi hintaan.

Näiden löytöjen ohella kaikki majapaikkamme olivat ihan hyviä: Islander Inn Santa Cruz, Sand Castle Inn Seaside (Monterey), Sandpiper Inn Morro Bay,  Lynwood Century Freeway Travelodge  Lynwood (Los Angeles, hieman rauhaton alue), Highlander Motel Williams ja Quality Inn Kingman.

Airbnb-paikoista aivan uskomaton San Diegon huoneemme ei ole enää palvelussa, sillä se oli vain väliaikaisesti tarjolla (kannatti tarttua tilaisuuteen, vaikka oltiinkin ekoja vieraita!). La Quintan paikkamme oli muuten tosi mukava, mutta isäntäpari riiteli viimeisenä yönä, joten en suosittele sitäkään tässä. San Clementen huoneemme sen sijaan oli tosi kiva, kävelymatkan päässä rannalta ja omistajat oikein avuliaita.

Ruokailut

Keskimäärin käytimme kahden hengen ruokailuihin päivässä $45/40€. Söimme melkein kaikki ateriamme ulkona ja joissakin majapaikoissa aamiainen kuului hintaan. Tosin kun kyse on motelliaamiaisesta eli tarjolla on sokerimuroja, pullapaahtoleipää ja muffinsseja, niin en ole varma kutsuisinko sitä aamiaiseksi…

Suosikkipaikkamme In-n-Out Burger on pikaruokamesta, josta saa maailman ehkä parhaat burgerit muutamalla dollarilla. Five Guys ja Shake Shack ovat myös loistavia burgeripaikkoja, vaikkakin jonkin verran kalliimpia kuin In-n-out. Pikaruokapaikat eivät Yhdysvalloista lopu ja valikoimaa riittää. Moottoriteiden varsilla on usein kyltit ennen liittymiä, joista voi tarkistaa mitä ruokapaikkoja (ja hotelleja & bensa-asemia) sieltä löytyy. Vinkkinä autoilijalle: kanastripsejä on helppo syödä ajellessa, siitä vain autokaistan kautta bucket matkustajan syliin ja eikun herkuttelemaan.

Kiinalaiset ravintolat ovat usein myös edullisia ja annokset niin isoja, että meille kahdelle riitti hyvin yksi $10/9€ take-away annos jaettavaksi. Perusdinerissa saa kaksi henkeä vatsan täyteen $25/23€. Kaliforniassa ei myöskään ole pulaa meksikolaisista ravintoloista. Ne saattavat usein näyttää hieman nukkavieruilta, mutta kaikki kokeilemamme tarjoilivat todella hyvää ruokaa edulliseen hintaan, parhaimmillaan söimme molemmat $10/9€.

Ruuan lisäksi käytimme alkoholiin noin $3/2,5€ päivässä, eli tästä voi päätellä, että meillä oli aika kuiva kuukausi. Viininmaistelu viinitilalla oli noin $10/9€ ja pienpanimo-olut baarissa $7/6€.

Muut kulut

Joku saattoi tästä jo kärppänä laskea, että muut kulumme olivat noin $25/22€ päivässä. Tähän sisältyi hieman shoppailua (REI-retkeily/urheilukauppa, pakollinen pysäkki joka reissulla!) sekä erilaisia aktiviteetteja. San Franciscossa osallistuimme kahdelle tippipohjaiselle kävelykierrokselle (SF Guides), Montereyssä tutustuimme akvaarioon ($40/37€ per hlö), kansallispuistoissa maksoimme automaksun (Joshua Tree $15/13€ ja Grand Canyon $25/23€, molemmat voimassa 7pv). Joissain paikoissa maksoimme parkkimaksuja, Las Vegasissa piti tietenkin pelailla jonkin verran ja Hooverin padolla osallistua kierrokselle ($15/13€ per hlö). Ja niin edelleen, joten kyllähän niistä kertyy kuluja, varsinkin kun ei Vegasistakaan tullut sitä jättipottia.

Roadtripillä kului rahaa paljon yli normaalin budjetimme (152€/pv vs. 80€/pv yhteensä kahdelle hengelle). Ja tämä yöpymällä motelleissa ja syömällä lähinnä pikaruokaa. Ei ole ihan halvin paikka matkustella tuo USA:n länsirannikko, mutta onneksi me olimme tähän varautuneet. Oli se kuitenkin sen verran eeppinen kokemus, että kannatti!

Mites sinun reissusi? Oletko käynyt Kaliforniassa ja miltä budjettisi näytti meihin verrattuna? Ja mitä hyviä vinkkejä sinä antaisit tällaiselle reissulle lähtijöille?

Haluatko lukea lisää? Täällä muita juttuja USA:sta.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Jälleen tuplaviikkopostaus, tällä kertaa (teko)syynä Atlantinristeily ja hitaahko netti, joka ei pitänyt kuvatiedostojen siirtelystä.

Kaksi viikkoa sitten torstaina sanoimme hyvästit uusille Coworkation-ystävillemme ja jätimme taaksemme Tierra Bomban saaren. Saari olisi mielellään pitänyt meitä siellä vielä hetken, sillä venematkalla mantereelle moottori pysähtyi tämän tästä. Olimme alun perin ajatelleet viettää saarella vielä viimeisenkin Cartagenan yömme, mutta kun keskiviikkoisen sateen katkaisemaa sähköä ei kuulunut takaisin, päätimme varmuuden vuoksi suunnata takaisin mantereelle.

Onneksi läppärissä oli vielä sen verran virtaa, että ehdin löytämään meille majapaikan yöksi. Muutenhan sitä olisi voinut kulkea ovelta ovelle kyselemässä, mutta yhdellä jalalla hyppien se ei houkuttanut. – Ai miksikö yhdellä jalalla? Lue edellisestä Tämä viikko 77: Coworkation Kolumbia –postauksesta. – Oli muutenkin yllättävän hankalaa löytää tietoa siitä montako kerrosta kussakin hotellissa on ja onko niissä hissiä. Lopulta varasin hotellin, joka näytti kuvassa ainakin 10-kerroksiselta, ajatellen, että siellä on pakko olla hissi. Ja olihan siellä! Kaupan päälle tuli kiva näkymä huoneesta.

Lentoretki Cartagenasta Floridan Fort Lauderdaleen oli ehkä elämäni helpoin. Heti kentällä minulta kysyttiin haluanko pyörätuolin ja siinä minua sitten kuskattiin jonojen ohi. Enpä ole USA:n rajatarkistuksestakaan ennen selvinnyt vartissa. Viime vuonna samaisella Fort Lauderdalen kentällä jonotettiin melkein kaksi tuntia. En olisi ilman tuota pyörätuolia kyllä selvinnytkään, sen verran kävelyä ja jonossa seisoskelua olisi ollut tiedossa. Silti, jos olisin saanut valita, mieluummin ehjä polvi kuin nopeat rajamuodollisuudet.

Fort Lauderdalessa haettiin alle vuokra-auto ja hurautettiin saman tien muutama tunti etelään päin. Meidän alkuperäinen suunnitelma oli kävellä monta reittiä Evergladesin kansallispuistossa ja nukkua siellä yö autossa. Jalkavammaisena ei pitkistä kävelyistä tullut mitään, eikä autossa nukkuminenkaan tuntunut hyvältä idealta. Majapaikka vaihtui hotelliksi ja muuten mietin, että onko meidän edes järkeä mennä kansallispuistoon vai olisiko parempi keksiä jotain muuta. Vierailijakeskuksessa meidät onneksi vinkattiin veneretkelle sekä muutamalle lyhyelle kävelyreitille, niin pääsimme kuin pääsimmekin puistoon tutustumaan. Vielä kun ostin aamulla kaupasta sekä polvituen että kävelykepin, niin liikkuminenkin onnistui paremmin.

Mainittu veneretki kulki suola- ja murtovedessä rannikolta sisämaan järville päin. Heti alussa bongasimme harvinaisen krokotiilin, mutta paljon muita eläimiä emme sitten nähneetkään. Manaatitkaan eivät halunneet näyttäytyä meille. Alueen kasveista ja puista opimme paljon, samoin alueen vallanneesta vieraslajista: burman pythonista. Aiemmin oli mahdollista pitää näitä isoja käärmeitä lemmikkeinä ja monet niistä päätyivät Evergladesin soille. Pääsivät karkuun joko vahingossa tai sitten tarkoituksella, kun omistajat kokivat liian isoksi kasvaneen käärmeen hankalaksi. Karkulaiset viihtyivät ilmeisen hyvin Evergladesissä ja nyt niitä on alueella arvioiden mukaan yli satatuhatta sotkemassa paikallista ekosysteemiä. Yhtäkään emme tosin nähneet.

Enemmän eläimiä näkyi Anhinga-polulla aivan puiston porttien lähistöllä. Alligaattoreita, pelottomia lintuja, isoja heinäsirkkoja sekä monenvärisiä liskoja. Ja mukavan monta penkkiä ripoteltuna polun varteen, jotta pääsin levähtämään vähän väliä. Tämä on ehkä yksi Evergladesin suosituimmista poluista, eikä suotta!

Paluumatka Fort Lauderdaleen sunnuntai-aamuna sujui liikenneruuhkaa laskematta sujuvasti. Satamassa sain taas pyörätuolikyydin, vaikka tällä kertaa ei jonoja ollutkaan. En vieläkään ymmärrä miten Royal Caribbean sen tekee, mutta jotenkin he chekkaavat sisään yli 5000 matkustajaa parissa tunnissa ilman jonoja.

Ja kyllä, luit oikein, yli 5000 matkustajaa, sillä olimme astuneet sisään maailman suurimmalle risteilyalukselle Allurelle! Sillä kuluisikin sitten seuraavat 9 päivää Atlantia ylittäessä ennen pysähdystä Malagassa.

9 päivää laivalla yhteenmenoon voi kuulostaa paljolta, mutta Allurella on paljon tekemistä. Itse en tosin voinut tuon polven kanssa kokeilla esimerksiksi ziplinea tai surffisimulaattoria. Lukemattomat tanssitunnitkin jäi välistä ja katselin vaan kateellisena vierestä muiden menoa. Karuselliin onneksi pääsivät tällaiset liikuntarajoitteisetkin.

Vaikka laiva on suuri, tai ehkä juuri siksi, sieltä löytyy monta erilaista pikkupaikkaa. Esimerkiksi lounaalle voi mennä valkoisten pöytäliinojen a la carteen, monipuoliseen buffetiin, puiston kahvilaan salaatille, tai sitten voi vaan napata hodarin boardwalkilta.

Illallisseura oli jälleen hyvin mielenkiintoista. Useimpina iltoina menimme a la carte -ravintolaan ja valitsimme jaetun pöydän. Näin saimme aina uutta juttuseuraa. Paljon reissaavia eläkeläisiä, monen monta teksasilaista kehumassa osavaltionsa villejä kevätkukkasia sekä yksi hyvinkin humalainen täti, joka ei muistanut mitään keskusteluista. Saimme tämän viimeksi mainitun tädin kanssa vietetyn illallisen aikana vastata varmasti lähelle kymmenen kertaa kysymykseen mistä olemme kotoisin ja kuulla aina saman ihmettelyn siitä, miten pitkä matka Suomesta on…

Töitä teimme vuorotellen shamppanjabaarin pehmeillä nojatuoleilla, yökerhon aamupäiväisessä hiljaisuudessa, kahvilan pöydässä, ulkona aurinkokannen lepotuoleissa ja pianobaarin sohvilla. Iltaisin oli viihdettä Broadway-show Chicagosta jäätanssiin ja jazz-kapakan livebändistä vesishown akrobaatteihin. Aika huiseja kaikki!

Tällä kertaa meillä oli käytössä rajaton nettikin. Nopea se ei ollut missään vaiheessa ja hirmukalliskin se oli ($240 2 laitetta 12 päivää), mutta toimi oikeastaan koko ajan! Pysyimme siis yhteydessä ulkomaailmaan koko ajan ja saimme ihan ”normaalejakin” töitä tehtyä. Aiemmilla ylityksillähän me olemme keränneet ylitysajaksi töitä joita olemme voineet tehdä ilman nettiä.

Töiden parissa kuluikin paljon aikaa tällä risteilyllä, kun ei vienyt tanssitunnit ym. aktiviteetit aikaa… Muun ohessa saimme ensimmäisen Android-appsimme julkaisukuntoon (siitä lisää ensi viikolla!) ja pari muuta melko pitkälle.

Toisen viikon keskiviikkona oli vihdoin ensimmäinen satamapäivä laivan pysähtyessä Malagaan. Mekin kävimme kaupungilla kävelemässä ja juomassa kahvit, tuliaisostoksilla turistirysissä ja etsimässä Lushin liikettä (shampoo-pala loppui, tarvitsemme pikaisesti uuden!). Malagassa oli mukavasti istuinpaikkoja siellä täällä, niin sain aina välillä lepuutettua jalkaani ja selvisin näin useamman kilometrin kävelystä.

Sellainen kaksiviikkoinen takana. Seuraavaksi pari päivää Barcelonassa ennen Suomeen lentämistä. – Jos muuten kaipaat talo/eläinvahtia kesällä, niin ota yhteyttä!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Santa Cruzin rantakallioita kiertelee kilometrien mittainen kävelytie. Sen varrella oli hyvä bongata surffareita ja muita paikallisasukkaita, sekä ihan mahtava auringonlasku.

Montereyn akvaario on maailmankuulu, eikä syyttä. Vaeltelu laajassa meduusanäyttelyssä oli kuin kävely avaruuden olioiden joukossa. Ulkona taas pääsi seuraamaan saukkojen leikkiä sekä aaltojen hypnotisoivaa liikettä ranta-altaassa.

Point Lobos State Natural Reservin jylhillä rantakallioilla pääsi paraatipaikalle seuraamaan merileijonien elämää. Hyvällä tuurilla paikalla voi bongata myös valaita. Kannattaa myös tarkistaa puistonvartijoiden pitämien kierrosten aikataulut, niillä voi oppia paljon uutta ja mielenkiintoista!

Upein ajopätkä oli Big Surina tunnettu lähes asumaton ja jylhä osio valtatie ykköstä. Pysähdyksien kera saimme kulumaan täällä koko päivän. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin viettänyt täällä useamman päivän luonnonpuistoissa kierrellen ja kaikille tien varren näköalapisteille pysähtyen.

Big Surin vaiheilta löysimme myös Andrew Molera State Parkin ja villin hiekkarannan. Rannalle pääsy vaati kahlauksen jäätävän kylmän puron yli sekä noin kilometrin kävelyn, joten saimme olla siellä lähes kahdestaan muutamaa aalloilla kelluvaa surffaria lukuunottamatta.

San Simeonin majapaikkamme (Seabreeze Inn) sijaitsi aivan meren lähellä, autiopaikalla Tyynenmeren upeita auringonlaskuja ajatellen!

Hearstin linnaa oli meille suositellut niin moni, ettei sitä voinut jättää välistä tuntuvasta sisäänpääsymaksusta ($25) huolimatta. Ja olihan se, yltäkylläisyyden ihmemaa.

Solvangin leffakulisseilla näyttävässä symppiskylässä otimme pyörät allemme ja katsastimme muutaman viinitilan lähimailla. Aurinkoinen iltapäivä ja maukkaat viinimaistiaiset oli kieltämättä voittajayhdistelmä.

Saapuminen Santa Monican rannalle LA:n kulmille oli paluu suurkaupungin sykkeeseen. Mutta sellaisen rennon ja aurinkoisen suurkaupungin, jonka rantakadulla pyöräilee naisia kukkamekoissa ja vieressä nuorisoryhmä tasapainoilee taidokkaasti slacklinella.

Griffithin observatorioon on tunkua auringolaskun aikaan, joten siellä kannattaa joko olla hyvin ajoissa tai varautua kävelemään. Välistä sitä ei kuitenkaan kannata jättää, sillä näkymä kaupungin yli on upea taivaan vaihtaessa väriä ja hiljalleen pimentyessä värivalojen mereksi.

San Diegossa meillä on käytössämme ehkä tähän mennessä mukavin ja hulppein Airbnb-talo (tai siis huone siitä). Usvainen kanjoni auringon hiljalleen noustessa ja loikoilu terassin riippumatossa iltapäivän lämmössä…

San Juan Capistranon lähetysasema vei löytöretkelle alueen historiaan, samalla hurmaten vehreällä sisäpihallaan, jossa värikkäät kalat uiskentelivat suihkulähteessä ja perhoset lentelivät ympärillä.

Päiväretkemme Joshua Treen kansallispuiston halki oli ensimmäisiä kokemuksiani aavikosta. Vaikka kaikki näyttää aluksi karulta, niin siellähän on elämää ja värejä vaikka miten! Muutaman kilometrin mittaisilla kävelypoluilla sai hyvän ensikäsityksen puiston erilaisista osioista.

Lisää Kalifornia-fiilistelyä näissä postauksissa: Tmä viikko 66, Tämä viikko 67 ja Tämä viikko 68.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai oli meidän roadtripin pisin ajopäivä, kuutisen tuntia Kalifornian La Quintasta Arizonan Williamsiin. Maisemat matkan varrella muuttuivat pikkuhiljaa aavikosta mäkiseksi, sitten metsän kautta preeriaksi ja jälleen metsäksi. Useamman kerran piti pysäyttää auto tien varteen kuvien ottamiseksi, vaikka se säätämistä vaatikin muun liikenteen seassa. Lounas nautittiin dinerissa pikkukylässä aavikon keskellä. Odotin melkein kulman takaa löytyvän leffakulissien tukipuut normaalin talon sijasta. Tarjoilijalla oli pitkä parta, burgerit olivat rasvaisia ja pihassa oli muutama iso lava-auto.

Williamsiin päädyimme, koska se tarjosi lähimpiä edullisia majapaikkoja Grand Canyonin vierailua silmällä pitäen. Matkaa puistoon oli tunnin verran ja päätimme reippaina herätä niin ajoissa, että ehdimme perille seuraamaan auringonnousua. Vasta aamulla autossa istuessamme tajusimme, että olimme edellisenä päivänä ajaneet aikavyöhykerajan yli ja kelloja olisi pitänyt siirtää tunti eteenpäin. Ei siis toivoakaan ehtiä perille ennen auringonnousua, joten teimme uukkarin ja palasimme hetkeksi Highlander motellille töiden pariin.

Grand Canyonille pääsimme lopulta puolen päivän aikaan. Heti puiston porttien jälkeen juutuimme ruuhkaan ja ajattelimme, että onko tämä paikka tosiaan näin täynnä. Ei onneksi ollut, vaan tien vieressä laiduntava peuralauma oli pysäyttänyt liikenteen, kaikkien jäädessä kuvaamaan.

Vierailijakeskuksessa katsoimme lyhyen infofilmin kanjonista ja kyselimme vinkkejä parhaista kohteista puistossa. Kysymykseemme siitä, missä on paras paikka auringonlaskun seuraamiseen saimme vastaukseksi “kesällä”. Ja luennon siitä, miten talvella maapallo on kallellaan väärään suuntaan niin, että aurinko ei laske kanjoniin. Vierailijakeskukselta kävelimme hetken polkua pitkin ja siinä se avautui silmiemme edessä, Grand Canyon. Avaruudestakin näkyvä mahtava arpi maapallon pinnassa.

Kanjoni on niin valtava, että sitä on hankala käsittää edes siinä reunalla seisoessaan. Saati sitten vangita kameralla. Yritimme kyllä, ja eiköhän siellä muutama hyvä otoskin ole joukossa. Kanjonin reunaa kiemurteli kävelypolku, joka vei upean maiseman luota toiselle. Kanjoniin sisään kiemurteli myös pari polkua, mutta ne jäivät meiltä tällä kertaa testaamatta.

Ja olihan se auringonlaskukin ihan vaikuttava, vaikka “väärä” vuodenaika olikin.

Williamsista ajelimme kuulua Route 66 tietä Kingmanin kaupunkiin, jossa vierailimme myös tietä ja sen historiaa esittelevässä museossa. Nykyisellään tie ei enää ole aktiivisessa käytössä, vaan ennemminkin turistinähtävyys, samalla kun monet osat on integroitu osaksi nykyisiä valtateitä. Tien varrelta löytyy paljon pieniä erikoisuuksia ja nähtävyyksiä, nostalgisia kahviloita ja valokylttejä.

Insinööritaidon mestarinäyte Hooverin pato oli pakollisten kohteidemme listalla. Vaikka se ei enää ole lähellekään maailman suurin pato, niin vaikuttava se oli silti. Vielä kiinnostavammaksi paikan teki sen historia, on ollut ihan mieletön operaatio sen rakentaminen 1930-luvulla. Tuhannet työpaikat houkuttelivat paikalle työttömiksi jääneitä ympäri maata ja työtä tehtiin ympäri vuorokauden. Olot eivät olleet kummoiset ja hengenvaara oli aina läsnä, mutta palkkaus lama-aikana hyvä. – Vinkki: padon toiselta puolelta löytyy ilmaisia parkkipaikkoja, eli ellei ole liikuntarajoittunut ei kannata pysähtyä parkkitaloon.

Hooverin padolta oli enää lyhyt ajomatka roadtripimme päätekohteeseen Las Vegasiin. Aikaa siihen kyllä kului, sillä halusimme heti ajaa kaupungin tunnetuimman kadun eli Stripin läpi. Kasinoiden reunustama katu on ruuhkainen ja liikennevaloja on vähän väliä, mutta tämä tuntui ainoalta oikealta tavalta saapua Vegasiin. Hotellimme Downtown Grand sijaitsi vanhassa keskustassa, korttelin päässä Fremont Street Experiencen villistä meiningistä.

Maanantaina kävelimme Stripiä ylös alas. Kävimme sanomassa Flamingon flamingoille hei, söimme burgerit Shake Shackissa New Yorkissa, katsoimme kolme suihkulähdeshowta Bellagion edustalla, kiirehdittiin sieltä näkemään Miragen tulivuoren purkaus (10 minuutissa ehti juuri ja juuri) ja päätettiin ilta Venetianin sisältä(!) löytyvän Venetsian Grand Canalin äärellä. Suurellista, kimaltelevaa, tuhlailevaa, silti samalla hieman nuhjuista. Parhaiten mieleen jäi Bellagion suihkulähdeshown vangitseva tunnelma, varsinkin oopperaversion aikana nousi ihokarvat pystyyn ja nauliuduin paikalleni.

Vegasin suhteen mulla meni hieman suunnitelmat pieleen, sillä en ollut tajunnut maanantain olevan kansallinen vapaapäivä (Presidents’ Day). Vegasin hotellien arkihinnat ovat yleensä hyvin edullisia, samoin mm. maailmankuulut buffetit. Mutta nytpä maanantai ei ollutkaan arkipäivä. Emme saaneet niin luksusta majoitusta kuin olin ajatellut ja silti maksoimme ekasta yöstä noin 100e, kun toisen yön (arkiyö) sai alle neljälläkympillä. Samoin jäi kokematta suunnittelemamme gourmetbuffat, sillä niissä oli arkihintojen (aamiainen n. $20) sijasta erikoishinnat, eli ainakin tuplasti kalliimmat. Päädyimme ihan perusaamiaisbuffaan hotellimme lähelle, joka sekin oli ihan hyvä ja maksoi alle $8.

Vegas päätti neljän viikon jenkkiosiomme. Kaupunki oli kiva nähdä, muttei sinne enää ehkä tarvitse palata. Ellei mukana ole isoa kaverijengia ja tarkoituksena juhlia kunnolla. Moni muu paikka houkuttaa kyllä vielä takaisin, päällimmäisinä San Francisco, San Diego, Santa Ynezin viinilaakso ja pienet rantakaupungit. Ja niihin uskomattomiin kansallispuistoihin pitää päästä, samoihin uudestaan ja kaikkiin vielä kokematta jääneisiin. Seuravaan jenkkiroadtripin voisikin suunnitella niiden ympärille.

Las Vegasista lensimme Phoenixin kautta Meksikon Puerto Vallartaan. Molemmat lennot kulkivat kirkkaalla taivaalla ja alla levisi uskomattomat maisemat. Tässä kaksi esimerkkiä Arizonan yltä. Aika huikeata eikö? Grand Canyon helikopterilennolla jäi kokematta, mutta tässä saatiin hieman esimakua.

Puerto Vallartasta tulimme paikallisbussilla Sayulitan rantakylään. Ensivaikutelma on rento ja värikäs, aika täynnä turisteja mutta silti mukava. Meillä ei ollut majoitusta varattuna kuin kolme yötä hostellissa, sillä vuokrakämppien löytäminen netin kautta oli aika mahdoton tehtävä. Kaikki netistä löytyvä on superkallista ja nekin melkein varattuja tähän aikaan vuodesta. Blogeissa ohjeistettiin vaan tulemaan paikan päälle ja kyselemään kaikilta vastaantulijoilta, saman vinkin sain tutulta kysyessäni. Tätä me siis teimme keskiviikkopäivän (ehdimme me toki myös syömään meksikolaista herkkuruokaa kolme kertaa) ja nyt näyttää siltä, että meillä on asunto kuukaudeksi! Ja samalla hinnalla kuin turisteille kaupatun loma-asunnon olisi saanut vain muutamaksi päiväksi.

Asuntojutuista ja elämästä Meksikossa lisää ensi viikolla.

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaina otin kaiken irti upeasta Airbnb-majapaikastamme ja istuin koko päivän läppärini takana, enimmäkseen ulkona terassilla vehreän maiseman helmassa. Siinä strategisessa rajakohdassa, jossa jalat on auringossa mutta läppäri vielä varjossa. Siirsin siis tuoliani vartin välein hieman taaemmas. Joskus iltapäivällä tuli seinä vastaan ja aurinko valtasi koko terassin. Siinä kohtaa oli pakko mennä hetkeksi sisätiloihin.

Iltasella kävelimme asuinalueellamme Hillcrestissä. Paljon liikkeitä (joka kolmas tuntui olevan kauneushoitola??) ja kutsuvan oloisia ravintoloita, pikku kerrostaloja ja hienompia omakotitaloja. Jalkakäytävätkin löytyy, eli täällä voisi oikeasti asustella ilman autoa. Illallisella kokeilime hostiemme suosittelemaa Tap and press -kuppilaa, jossa oli tarjolla aivan mahtavia täytettyjä vohveleita (vähän kuin voileipiä) ja pitkä lista pienpanimoiden oluita, asiantuntevan baarimikon ohella.

Perjantai-aamuna käytin vielä viimeisen mahdollisuuden fiilistellä terassilla aamuista sumua kanjonin yllä. Niin rauhallinen fiilis ja raikas ilma. Aamupalan jälkeen kävelin Balboa-puiston läpi muutaman kilometrin matkan eläintarhaan, jossa ihmeteltävää riitti sekä eläimissä (isoja virtahepoja, ei mitään kääpiöversioita!) että lapsilaumoissa. Kolme tuntia hurahti kuin siivillä, ja vielä jäi iso osa puistoa näkemättä Antin tullessa noutamaan.

San Diegosta palasimme tunnin verran rannikkoa ylös, San Clementen rantakaupunkiin. Paikasta ei etukäteen tiedetty juuri mitään, olin valinnut sen koska sieltä löytyi kohtuuhintainen majoitus kävelymatkan päässä biitsiltä. Mukava pikkukaupunkihan se oli! Kävelimme heti aluksi rantaan, jossa biitsi jatkui pitkälle keskuslaiturilta. Istahdimme laiturin terassille odottamaan auringonlaskua ja nauttimaan happy hour -drinkeistä ja wingseistä.

Lauantaina pidimme (lähes) vapaapäivän, enkä tehnyt koneella muuta kuin käsittelin hieman valokuvia. Niitä kertyy hirveällä vauhdilla näin koko ajan liikkuessa… Söimme lounaaksi ihan törkeen hyvää (ja halpaa) meksikolaista jossain pikkupaikassa, kävelimme keskuskadun kaupparivistön ohi rannalle ja siellä vesirajaa seuraillen eteenpäin. Surffarit temppuili aalloissa vierellä ja me jaoimme polun koiranulkoiluttajien, lenkkeilijöiden ja perheiden kanssa.

Pienen lepotauon jälkeen kävimme herkuttelemassa juustoilla, humuksella ja laatuviineillä Cellarissa. Normihintaisena paikka olisi ollut aika lailla meidän hintatason ulkopuolella (15 dollarin viinilasillisia…), mutta sielläkin oli onneksi päivittäin happy hour. Viineilyn jälkeen siirryimme omalle budjetillemme paremmin sopivaan paikkaan, eli paikalliseen pubiin juomaan pari perusjenkkiläistä Bud Lightia.

Sunnuntaina oli taas aika liikkua, eli ajella aavikolle Palm Springsin suuntaan. Heti aluksi pysähdyimme kuitenkin San Juan Capistranon lähetysasemalle. Yli kaksisataa vuotta vanha paikka oli juuri sopiva sekoitus historiaa, tietoa, fiilistä ja rauhallisuutta. Sisäpihan puutarha oli kuin keidas kalalampineen.

Vanha kirkkorakennus hurmasi vaatimattomalla juhlallisuudella ja ulkona taas lentelivät perhosten parvet.

Suurimman osa matkasta ajelimme hieman pienempiä teitä, ensin ruskeiden, kumpuilevien vuorten yli ja sitten yhä enemmän autiomaaksi muuttuvassa lakeudessa. Määränpäässämme La Quintassa olimme juuri ajoissa istahtaaksemme parvekkeelle katsomaan, kun taivas värjäytyi auringonlaskunpunaiseksi vuorten takana.

Maanantai oli taas työpäivä, valtasimme olohuoneen ruokapöydän toimistoksemme ja näpyttelimme menemään tuntikausia. Joskus iltapäivällä siirsimme koneet sivuun ja lähdimme tutkimaan ympäristöä. Lyhyen ajomatkan päästä löysimme Coachella Valley Reserven, jossa saimme ensikosketuksemme aavikkoon. Mukava puolentoista kilometrin polku vei korkeiden palmujen muodostaman, kostean keitaan kautta autiomaan karuun ympäristöön, jossa piikkipensaat ja kaktukset sinnittelivät siellä täällä.

Tiistaina lähdimme liikkeelle jo aamuvarhaisella, tavoitteenamme olla Joshua Treen kansallispuistossa hyvissä ajoin ennen päivän kuumenemista. Haimme kartan Visitor Centeristä, saimme neuvoja mukavista, lyhyistä kävelyistä ja maksoimme samalla automaksun ($15). Kävelimme kaksi muutaman kilometrin mittaista lenkkiä puistossa, ihaillen aavikon kasvillisuutta ja huikean näköisiä isoja kiviä. Maasto oli mukavan tasaista, polut hyvin hoidettuja, eikä se aurinkokaan niin kovasti paahtanut, sillä koko aamupäivän kävi vilpoinen tuuli.

Aavikolla olikin paljon värikkäämpää kuin olin osannut odottaa. Kiviä löytyi koko skaala punaisesta harmaaseen, ruskeasta mustaan ja kasvit toivat oman osuutensa. Täällä on varmasti tosi upeaa keväällä pensaiden kukkiessa!

Illalla rentouduttiin majapaikkamme porealtaassa, ulkoilmassa. Aika mukava päivä. Keskiviikkona ei sitten paljoa tapahtunutkaan, hyödynnettiin taas hyvät työskentelyolosuhteet ja linnouttauduttiin läppärien taakse. Tai käytiinhän me kaupoilla, metsästämässä matkakokoista wifi-vahvistinta, joka lopulta löydettiinkin. Nyt saadaan siis heikot wifi-yhteydet toimimaan paremmin ja vähän lisäsuojaa laitteillemma. Samalla reissulla kävimme myös Five Guysin burgereilla herkuttelemassa, ja olihan ne hyviä. In-n-out on silti mun suosikki.

Illalla oli ensimmäinen outo tilanne meidän Airbnb-kokemuksissa, kun omistajapariskunta riiteli hyvinkin äänekkästi olohuoneessa. Me olimme jo sängyssä omassa huoneessamme, eikä oikein tiedetty miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Tässä mielessä koko asunnon vuokraaminen on helpompaa, koska silloin ei tarvitse miettiä isäntien kanssa elämistä. Toisaalta nämäkin ihmiset olivat muuten mukavia. Ja meidän kaksi muuta Kalifornian Airbnb-kokemusta tältä reissulta on ollut aivan superhyviä, meillä on ollut oikein mukavat, avuliaat, rennot ja ylipäätänsä ihanat hostit. Omassa asunnossa (tai hotellissa) oltaisiin jääty ilman monia hyviä vinkkejä ja keskusteluita. (Lisää Airbnb-juttuja)

Tällainen viikko tällä kertaa. Vielä hetki Yhdysvaltoja, eli Arizona ja Nevada, sitten Meksikon puolelle!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstaipäivä Morro Bayssa kului lähinnä läppärin takana. Lounastauolla käveltiin rantalaiturilla, yritettiin saada hyvää kuvaa Morron kivestä (paikan nähtävyys, iso kivi meressä…) ja testattiin joka puolella myytävää clam chowderia eli simpukkamuhennosta. Olihan se ihan hyvää, mutta kyllä ne saman rantakuppilan burgerit maistui paremmin.

Perjantaina ajeltiin Santa Ynezin laakson viinialueelle, eli sinne Sideways-leffasta tuttuihin maisemiin. Olin varannut huoneen Hamlet Inn nimisestä motellista, sillä siellä huoneen hintaan kuului polkupyörät. Olin sopinut, että saamme pyörät käyttööme jo puolenpäivän aikaan, vaikkei huoneeseen vielä silloin päässytkään. Pyörillä ajelimme kumpuilevissa maisemissa muutamalle viinitilalle.

Tiloilla oli tarjolla maistelusettejä, eli useita viinejä, jokaista muutama senttilitra lasin pohjalle. Buttonwoodin tilalla saimme kaksi settiä yhden hinnalla ($10/5 viiniä) Hamlet Innin “maistelupassilla”. Nämä kaikki olivat hyviä, mutta eivät niin hyviä, että olisi houkuttanut ostamaan. Tila toimii myös maatilana ja puodista olisi voinut ostaa mukaan myös kotitekoisia hilloja ym. satoa.

Rideaun viinitila oli astetta hienompi. Siellä maksoimme normihinnan ($12/6 viiniä + extrat) mutta otimme vain yhden setin puoliksi. Tosin saimme kaupanpäälle maistella myös tuoretta viiniä, sekä punaisena että valkoisena, ja makeaa jälkkäriviiniä. Ja lopuksi sai vielä lisäkaadon suosikkiaan. Täällä oli muutama aika helmi viini, mutta emme piheyksissämme raaskineet ostaa pulloa mukaan.

Pyöräretken päätteksi pysähdyimme vielä kylän keskustan viininmaisteluhuone Lucas & Lewellenillä testaamassa jälkkäriviinejä (2-1 hinnalla, eli $10/5+6 viiniä). Sieltä tarttui pullollinen Moscatia mukaan. Kaikkialla oli mukava palvelu ja kaatajat kertoivat mielellään lisää viineistä ja tiloista. Eikä tullut (ainakaan näkyviä) hymähdyksiä meidän olemattomalle viinitietoudelle.

Solvang kylänä tuntui epätodelliselta, vähän kuin teemapuistolta. Kyllä ne paikalliset silti vakuutti siellä asuvan ihan oikeita ihmisiä arkeä elämässä. Kunnostetut vanhat (tai vanhan näköiset) talot reunustivat katuja, jossain näkyi tuulimylly ja kylän tanskalaisuus oli korostetusti esillä. Suosittelen kyllä pistäytymistä.

Solvangista ajeltiin viinialueiden läpi ja rantaa pitkin Los Angelesiin. Highway 1 oli jostain kohtaa poikki maanvyörymän vuoksi ja jouduimme “hieman” kiertämään. Siitä huolimatta saavuttiin Santa Monican rannalle ennen auringonlaskua. Auto parkkiin ja kävelytielle muiden sekaan. Ihmisiä viiletti ohi pyörillä ja skeittilaudoilla, tien reunalla toiset temppuilivat telineissä.

Santa Monican laiturilla oli ihanan värikästä, auringon luodessa juuri sopivan valon ennen laskemistaan.

Vuoristoradan kohdalla piti pysähtyä pitemmäksi aikaa, että sai vangittua ohikiitävän vaunun kuvaan juuri oikeaan kohtaan.

Rappuset alas ja jalat rannan yllättävän viileään hiekkaan. Katse kohti merta ja auringonlaskua. Hämärän laskiessa hypättiin takaisin autoon ja ajeltiin kaikenlaisten pikkuteiden läpi (Google Mapsin mielestä nopein reitti, en ole ihan vakuuttunut). Sitten automeressä motarilta toiselle ja vihdoin Lynwood Century Highway Travelodge -motellilla. Parkkiksen ja rakennuksen ympärillä oli aita ja respan täti lasin takana. Kartalla seuraavana on Compton, josta Antti ensimmäisenä huomautti, että sehän on se Jackie Brown paikka… Ensi kerralla voisi siis hieman enemmän perehtyä siihen, miltä alueelta majoituksen varaa. Toisaalta hotelli itsessään tuntui ihan turvalliselta ja autollahan Losissa muutenkin liikutaan paikasta toiseen.

Sunnuntaina tehtiin ennen turisteiksi muuttumista taas kokonainen työpäivä (aamuviidestä yhteen, eli aikaiset aamuherätykset senkun jatkuvat). Ajeltiin ensin Downtownin pilvenpiirtäjien, kodittomien ja upeiden uusien rakennusten seassa. Sitten syötiin ei-kovin-ihmeelliset burgerit ystävän suosittelemassa 50-luvun dinerissa. Pirtelöt oli kyllä hyviä ja sisustus kohdallaan. Ajoreitti jatkui Beverly Hillsin hienostoalueille ja Mulholland Driven mutkiin. Turistibussin kanssa ohiteltiin vuoroin toisiamme.

Auringonlaskuksi suunnattiin Griffithin observatoriolle, jonne oli muutama muukin päätynyt. Auto saatiin noin kilometrin päähän observatoriolta, eli tuli pikku ylämäkitreeni siihen kohtaan. Periltä aukesi upeat maisemat kaupungin yli ja seistiin siinä reunalla pitkään, katsellen värien muuttumista keltaisesta punaiseen ja siitä tuikkivien valojen mereksi. Ihan ehdoton paikka kyllä Losin vierailijoille! Observatorion sisällä oli mielenkiintoisia näyttelyitä ja olisi ollut planetaarioesityksiäkin, mutta me aamuvirkut oltiin jo liian väsyneitä odottamaan.

Maanantaina taas töitä ennen huoneen luovutusta. Motarit leveni levenemistään ja palmut huojuivat lähtiessämme San Diegon suuntaan. Matkalla pysähdyimme In-n-Out burgereille (niin hyviä) ja toisessa kohtaa shoppaamaan REI-urheilukauppaan.

Perillä San Diegossa emme olleet uskoa todeksi tuuriamme Airbnb-huoneen kanssa. Iso makkari, jossa töypöytä ja paljon kaappitilaa, oma kylppäri ja oma olkkari. Yhteisissä tiloissa kunnon keittiö, olkkari ja pari isoa terassia. Ylemmällä uima-allas, poreallas, tulipaikka ja grilli. Alemmalla, eli “meidän” terassilla pari tuolia ja riippumatto. Ulkoilmatoimisto hyvillä näkymillä:) Kämpässä asuu 3 muuta, kaikki noin kolmikymppisiä mukavia miehiä, kaksi IT-alalla. Aika tyytyväisiä siis ollaan! Oltaisiin itse asiassa jääty vielä viikonlopuksi, mutta joku oli jo ehtinyt varaamaan.

Tässä on mennytkin pari viime päivää lähinnä asunnolla. Aamupäivän auringossa on ollut hyvä tehdä töitä ulkona ja illalla ollaan viritetty tuli ulos ja maisteltu pienpanimo-oluita. Tiistaina käytiin iltapäivällä Balboan puistossa, jossa suuri osa museoista oli kiinni sähköongelmien takia. Onneksi siellä oli muutenkin katseltavaa.

Keskiviikkona taas käytiin kävelyllä Gaslight Quarterissa eli keskustan kulmilla, jossa ei kyllä näin päiväsaikaan ollut mitenkään erikoista. Ilmeisesti illalla valot ja ihmismassat saa aikaan ihan erilaisen tunnelman. Kotiin ajeltiin kiertoteitä, erilaisia asuinalueita rennoista rantakylistä rikkaiden lukaaleihin ihmetellen.

Sellainen Kalifornia-viikko tällä kertaa. Täällä on aikas mukavaa, onneksi vielä viikko edessä.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Roadtrip-viikko! Torstai-aamuna kolkuteltiin autovuokraamon ovia jo ennen ysiä ja pian alla oli uljas musta (Antin mielestä sininen) ratsu. Alamon ystävällinen setä antoi meille varattua isomman auton, onnistui myymään palveluvakuutuksen ja vannotti lähettämään hänelle satasen, jos voitetaan isosti Vegasissa.

Selvittiin San Franciscon keskustasta motarille yllättävän kivuttomasti, sillä puhelimessa oli navigaattori ja kartat (ostettiin sim+datapaketti Walgreensilta). Ensimmäinen etappi Stanfordin yliopistolle Silicon Valleyn sujui nopsasti maisemia ihastellessa. Miten täällä voikin olla niin paljon luontoa joka puolella? Missä ne kaikki ihmiset on? Motarit vaan suhaa villin luonnon läpi… Stanfordissa osallistuttiin opastetulle kierrokselle, jolla käsiteltiin aika hyvin historiaa ja opiskelijaelämää, mutta se ehkä kiinnostavin osa, eli nykytutkimus, jäi harmittavan vähälle.

Stanfordista ajeltiin kapeita, korkeiden puiden reunustamia teitä yli kukkuloiden Tyynenmeren rantaan. Matkan varrella näkyi aika komean näköisiä rancheja, ei varmaankaan ole rahasta puutetta. Highway 1:tä eli Kalifornian kuuluisaa rantatietä ehdittiin ajella vain joitakin kymmeniä kilometrejä ennen päivän majapaikkaamme Santa Cruziin saapumista. Mutta oli ne vaan upeat nekin kilometrit! Santa Cruzista olimme varanneet kahdeksi yöksi huoneen Islander Inn motellista. Mukava, edullinen ja pienet yksityiskohdat kunnossa.

Perillä emme paljon muuta tehneet kuin kävimme syömässä burgerit ja painuimme pehkuihin, vaikkei kello vielä paljoa ollutkaan. Olimme nimittäin päättäneet kokeilla jetlagin siivittäminä uutta päiväaikataulua, eli herätys neljän, viiden maissa, siihen heti työpäivä ja sitten iltapäivä vapaata. Näin saadaan sekä tehtyä täysi työpäivä että leikittyä turistia valoisaan aikaan! Ja rahaa säästyy, kun ei istu iltaisin baarissa vaan on jo kasilta nukkumassa.

Perjantaina tutustuimme Santa Cruzin rannikon nähtävyyksiin, eli ihastuttaviin merileijoniin kaupungin puolen mailin mittaisen (!) laiturin päässä sekä rantaa pitkin kiemurtelevaan kävelytiehen. Jälkimmäisellä oltiin juuri auringonlaskun aikoihin. Ehdittiin hetki katsella meressä kelluvia kymmeniä surffareita ja sen jälkeen auringonvaloshow varasti huomion.

Lauantaina ehdittiin tällä meidän uudella aikataululla tekemään melkein täysi työpäivä ennen motellihuoneen luovutusta. Ja syömään lounaaksi edellisillan kiinalaisruuan jämät, jotka olin jääkaapittomassa huoneessa säilönyt kylppärin avonaisen ikkunan luona. Onneksi on sen verran viileät yöt täällä, että ihan syömäkelpoista oli. Se tässä aikaisessa aikataulussa on haasteena, että ruokapaikat, kuten hotellin aamiainenkaan, eivät ole meidän kanssa samassa rytmissä. Onneksi kaupasta saa noukittua mukaan kaikenlaista snäckiä, hedelmistä nuudelikeittoon.

Santa Cruzista ajeltiin ensin vähän matkaa takaisin pohjoiseen päin, Henry Cowell Redwood State Parkiin jättiläismäisiä punapuita ihmettelemään. Ne isoimmat yksilöt löytyvät Kalifornian osavaltion pohjoisosista, mutta kyllä nämäkin olivat meidän mielestä aika uskomattomia. Yhteen puuhun pääsi sisäpuolelle ja sinnehän olisi mahtunut vaikka koko perhe asustelemaan! Niska ylöspäin katselusta kipeänä suuntasimme takaisin Highway 1:lle ja siellä pysähdyimme melkein heti Seacliff State Beachille. Paikalliset olivat kokoontuneet grillaamaan ja chillaamaan, uskaliaimmat hyppelivät aalloissa (vesi on kylmää!!) ja muutamat virittivät onkensa laiturin kaiteelle.

Me taas keskityimme kuvaamaan mahtavia maisemia. – Täällä päin ajellessa kannattaa pysähtyä saman päivän aikana useammalle osavaltion rannalle tai puistoon, sillä samalla 10 dollarin parkkilipukkeella pääsee niihin kaikkiin. Ja näitä puistoja ja rantoja on Highway 1:n varrella monia!

Matka päättyi tällä kertaa Montereyn lähistölle Seasiden kaupunkiin, Sand Castle Inn motelliin. Jälleen mukava ja edullinen valinta. Aamupalalla oli perusmurojen ja vohvelikoneen lisäksi kananmunia ja banaaneja. Ei ehkä kuulosta ihmeelliseltä, mutta motelliaamupalaksi ennenkuulumatonta.

Sunnuntain aktiviteettina meillä oli Monterey Bayn paljon kehuttu akvaario. Ja olihan se hieno. Meduusat hypnotisoivat seuraamaan minuuteiksi, isossa altaassa hait ja valtavat tonnikalat ihmetyttivät, pikkukalat uiskentelivat ympyrää merilevämetsässä, rausku tuntui pehmeän karvaiselta ja luennoilla opin uutta sekä syvänmeren omituisista eläinlajeista että valkohaiden käyttäytymisestä (San Franciscossa ei ehkä kannata surffata syksyllä).

Montereystä lähdettäessä oli edessä pidempi ajopäivä Big Surin syrjäisen ja karun kauniin rannikon läpi. Ihan ensimmäiseksi pysähdyimme Point Lobos State Reserviin, jossa kävelimme muutaman polun. Toisen päästä löysimme jyrkät kalliot ja alapuolella tyrskyissä pyörivät merileijonat, toiselta taas harvinaisia sypressejä ja näköalapaikkoja merelle. Vieressä oleva naisporukka osoitteli innoissaan merellä näkyviä valaita, mutta minä en vaan onnistunut niitä bongaamaan. Ensi kerralla kiikarit mukaan.

Toinen pidempi pysähdyksemme oli Andrew Molera State Parkissa, jossa oli hyvin rauhallista tuohon Point Lobosiin verrattuna, eikä edes työntekijää näkynyt parkkikojussa. Pyörimme hetken ympäriinsä ennen kuin bongasimme pienen joen toisella puolen pariskunnan. He neuvoivat kahlaamaan joen yli ja kävelemään noin mailin mittaisen reitin rannalle. Saimme heiltä vielä pikkupyyhkeet matkaan jalkojen kuivaamiseksi ja eikun menoksi. Oli muuten kylmää vettä! Varpaat oli ihan sinisinä toiselle puolelle päästyä, vaikka joki oli vain muutaman metrin levyinen. Lisäksi voin kertoa, että tiukkasuiset stretchfarkut ei ole hyvä valinta silloin, kun lahkeet pitää kääriä ylös. Meni hetki äheltäessä.

Kaliforniaa vaivaava, jo monta vuotta jatkunut kuivuus näkyi tässäkin puistossa. Niitty ja pienet metsiköt joiden halki polku kulki olivat enimmäkseen ruskeita ja puoliksi paljaita. Pikkulinnut saivat aikaan niin suurta meteliä kuivien lehtien joukossa, että parilla ekalla kerralla olin ihan varma että pian hyökkää puuma niskaan. Polun päästä löytyi kuin löytyikin aivan upea ranta. Paikalla vain pari surffaria meressä kellumassa, me kaksi ja joukko merilintuja. Aika wau hetki!

Saatiin noilla kahdella keikalla kulumaan sen verran aikaa, että loppupäivästä pysähdyttiin vain pari kertaa tien varteen kuvaamaan. Tuon highway 1:n varressa on tiuhassa levennyksiä maisemien ihailuun, sillä aika suuri osa tien käyttäjistä on turisteja täydellistä näkymää etsimässä. San Simeonin kylää lähestyessämme alkoi jo ilta hämärtyä ja sumu kulkeutua mereltä.

Seabreeze Inn motellille saapuessamme oli jo pimeää ja vasta aamulla tajusimme kuinka upea näkymä meidän huoneemme ikkunasta olikaan!

Muutenkin motelli oli (taas) aika nappivalinta. Alle 50e/yö saatiin iso huone noilla näkymillä sekä supermukava sänky. Ainoa ongelma oli pätkivä motellin netti, kun ei myöskään meidän ostamallamme sim-kortilla juuri ollut kuuluvuutta tuolla keskellä ei mitään. No tulipa käsiteltyä kasa valokuvia ja tehtyä suunnitelmia. Tiistaina ei paljoa muuta tehtykään, töitä ja rentoilua. Heti hotellin takaa löydettiin portti ja sen takaa polku, joka seuraili rantakallioiden reunaa. Todettiin, että eipä elämältä paljoa muuta tarvita kuin hienoja kävelymaisemia.

Illallisella käytiin lähikylän meksikolaisessa ja takaisin palattiin juuri oikeaan aikaan auringon laskiessa.

Ihan paras päätös päivälle, auringonlasku meren yllä.

Torstai-aamuna annettiin huone pois jo ennen kymmentä ja ajeltiin läheiselle Hearstin linnalle. Yhden miehen (ja naisarkkitehdin) unelma, eurooppalainen linna korkean mäen päällä on täällä muuttunut todeksi. Uskomaton sekamelska kaikenlaista antiikkia, kaikki suureellista ja ylitsevuotavaa, mutta silti samalla kumman viihtyisää. Näin jo sieluni silmin itseni täällä 20-luvun filmitähtenä, muiden kuuluisuuksien kanssa uima-altaalla loikoilemassa, ratsastamassa seeprojen seassa ja keskustelemassa maailman tapahtumista illallisen ääressä.

“Kaikki näkemäsi maat kuuluvat Hearstille” piti paikkaansa ainakin ennen vanhaan, ja täältä kukkulalta näki aika kauas! Linna ja sen lähiympäristö ovat nykyään osavaltion museokäytössä, mutta Hearst-korporaatio omistaa vielä maat sen ympärillä. – Suosittelen käymään jos täällä päin liikutte, vaikka kierros 25 dollaria maksaakin.

Hearstin yksityisestä eläintarhasta on jäljellä enää muutamia lajeja, mukaanlukien tien laidalta jo bongaamamme seeprat. Nautakarjaa kummuilla taas vaeltaa laumoittain ja näistä vapaana laiduntavista ja ruohoa syöneistä lehmistä tehdyt burgerit olivat kyllä erinomaisen maukkaita. Pakkohan ne oli käydä testaamassa San Simeonin kylässä.

San Simeonista hieman pohjoiseen löytyi Piedras Blancas Rookery eli merinorsujen koti. Nämä jättimäiset eläimet olla möllöttävät ihan siinä valtatien vieressä. Tämän vuoden poikaset olivat juuri syntyneet ja ne torkkuivat tyytyväisinä emojensa vieressä. Välillä piti vähän mölytä ja uhoilla. Ja sitten taas heittää evällä hiukan hiekkaa päälle ja tuhahtaa rauhoittuessaan. Isommat (kaksitonniset!) urokset suojelivat omaa aluettaan tunkeilijoilta ja möllersivät missä sattuivat. Riippumatta siitä jäikö joku pikkuinen alle. Aika hurjaa menoa.

Päivä ja viikko päättyi Morro Bayn kaupunkiin, Sand Piper Inniin. Mukava ja edullinen, kuinkas muutenkaan. Ja intialaiset omistajat, kuten jo 3/4 motellissa ollut. Aika jännä, mistäköhän se johtuu? Muualla kun ei niin paljon intialaisia ole kuitenkaan näkynyt.

Roadtrip jatkuu vielä melkein kolme viikkoa, sitä siis lisää ensi kerralla. Matka jatkuu etelään!

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai oli matkamessupäivä, alkaen aamuvarhaisella (ainakin omalla mittakaavallani) aamiaisella ja päättyen illan bloggaajabileisiin Radisson Blu Plaza -hotellilla. Päivään mahtui muutama hyvä tapaaminen (suosikkeinani Rauma ja Pori, oottakaa vaan miten hyviä juttuja tulossa kesällä), mielenkiintoisia luentoja, tämän vuoden (suunniteltujen) matkakohteiden ständien kiertämistä sekä tärkeimpänä muiden bloggaajien kanssa hengailua.

Perjantaipäivä kului asiakkaan nettisivujen ja esitysten kanssa puuhatessa, illalla taas nähtiin Kulinaristikerhon ihanien naisten kanssa Kampin libanonilaisessa Vivo’sissa. Hyvää ruokaa (isot annokset) ja mukavaa seuraa. Sieltä jatkettiin vielä Kallioon Majava-baariin, jonne ilmestyi yllättävän monta tuttua. Tämä on kuulemma uusi perinne, onhan jo kaksi tervetuloa/mennään-taas tapaamista ollut kyseisessä paikassa. Siellä siis taas kesällä, kuvioissa edulliset skumppapullot mutta toivottavasti ei tällä kertaa mukana ollut lärvilauta.

Lauantaina pyörin muutaman tunnin matkamessuilla, lähinnä bloggaajille suunnattuja esityksiä seuraamassa ja muihin tutustumassa. Lisäksi pikakierros muutamalla ständillä ja nimi pariin arvontalappuun. Messuilta jatkettiin Kurvin Loosesteriin kavereita moikkaamaan ja syömään ihan huippuhyvät pizzat (se mausteinen tomaattikastike!).

Sunnuntai kului epätoivoisessa sumussa. Tuntui, että kaikki valmistelut reissua varten oli vielä kesken. Viime hetken ostoksia (jatkojohto suomalaisille pistokkeille), kaverin kanssa lounasta, mukaantulevien tavaroiden läpikäyntiä, tietojen siirtämistä vanhalta läppäriltä uudelle, blogipostauksen kirjoittaminen, jne. Kellon lähentyessä yhtä yöllä kaaduin viimein sänkyyn.

Maanantai-aamu meni aika samoissa merkeissä (miksi aina tulee niin kiire?), muutama asia jäi vielä tekemättä kun kiirehdin lentokenttäbussiin. Ei (kai) mitään kovin oleellista sentään. Norwegianin lennot Tukholman kautta Oaklandiin sujuivat mukavasti, vaikka Tukholman kentällä olikin hieman epäselvyyttä siitä, lasketaanko lentolippu Meksikoon poislähdöksi Yhdysvalloista. Virkailijan mukaan kun “Meksiko on tavallaan Yhdysvaltojen osa”… Meksikolaiset saattaa olla eri mieltä tästä. Hyväksyivät kuitenkin lopulta ja päästivät koneeseen. Itse kone oli uusi ja mukava, omalta näytöltä sai katsella leffoja ja tilata halutessaan ruokaa/juomaa. Tilaakin oli ns. halpalentoyhtiöksi ihan riittävästi, edessäni istuneesta penkinkallistajasta huolimatta. – Murisin sille mielessäni, muttei auttanut.

Onneksi maahantulovirallisuudet meni (suhteellisen) nopeasti, oikea juna löytyi helposti ja loppumatka hotellille hurautettiin taksilla. Tarkoitus oli kyllä käyttää bussia, mutta kummallakaan ei puhelimeen ladattu kartta toiminut kunnolla eikä huvittanut lähteä kiertämään katuja summamutikassa kaikkien kamojen kanssa. Perillä San Remo hotellilla oltiin yhdentoista aikaan illalla, eli siinä aamuysiltä Suomen aikaa. Hieman väsytti. Onneksi oli mukava sänky! Hotellimme oli muutenkin oikein kiva, ei mitään luksusta mutta budget-hotelli hyvällä paikalla ja ystävällisellä henkilökunnalla. Aulasta sai ilmaista kahvia ja jaetuista suihkuista tuli lämmintä vettä.

Kunnon jetlag-tyyliin herättiin ekan kerran neljältä, mutta saatiin sentään vielä nukahdettua pariksi tunniksi. Puoli kahdeksan aikaan sai jo aamiasta lähikuppilasta, josta jatkettiin parin korttelin päähän Fisherman’s Wharfille. Sää oli aika sumuinen…

Laituri 39:lla ei, tälläkään kertaa, ollut kovin montaa merileijonaa paikalla. Käytiin silti moikkaamassa.

Jatkettiin matkaa rantaa pitkin Ferry Buildingille ja sääkin alkoi jo kirkastua. Perillä osallistuttiin SF City Guides vapaaehtoisten vetämälle (ilmaiselle!) kierrokselle ja opittiin paljon mielenkiintoista. Muun muassa se, että tässä ihan paraatipaikalla oli useamman kymmenen vuoden ajan kaksikerroksinen moottoritie. Tuo hirviö on onneksi nyt purettu ja Ferry Building on vilkas kohtaamispaikka. Siellä kannattaa käydä kokeilemassa paikallisia tuotteita ja nauttimassa lounasta.

Käveltiin takaisin North Beachillä sijaitsevaan hotelliimme Financial Districtin ja Chinatownin kautta. Miten niin monenlaista aluetta mahtuukin niin lyhyelle matkalle! Keskustan päässä bongattiin yksi Private Owned Public Open Spaceista, eli kaikille avoimista yksityisistä tiloista. Monet näistä ovat rakennusten ylimmissä kerroksissa ja tarjoavat upeat näköalat. Netistä voi googlata osoitteita, tai sitten vaan etsiä noita kylttejä ja marssia reippaasti sisään.

Chinatown taas on ihan oma juttunsa. Ihan kuin olisi yhtäkkiä teleportannut maailman toiselle puolelle. Kuulemma yli 80% täällä asuvista on ensimmäisen polven maahanmuuttajia (lähinnä Aasiasta), monet kyltit ovat kiinalaisilla merkeillä ja ympäriltä kuuluvaa puhetta ei ymmärrä.

Tähän väliin otettiin pieni lepohetki ennen kuin busseiltiin toiselle puolelle keskustaa, Divisadero-kadulle ystävää tapaamaan. La Urbana-ravintolassa (siellä halvemmalta puolella eli autotallissa) oli tiistaisin tacot $2 ja tuoppi paikallista olutta $4. Molemmat tosi hyviä, suosittelen! Hyvää oli myös Puerto Ricon ajoilta tutun ystävän tapaaminen, juttu jatkui kuin ei vuosien taukoa olisi välissä ollutkaan.

Keskiviikkona osallistuttiin toiselle SF City Guidesien kierrokselle, tällä kertaa makumatkalle North Beachillä. Maistiaiset ilmaisella kierroksella olivat tietenkin pieniä, mutta tarinoita kuultiin sitäkin enemmän. Kohokohta oli parkkihallin katolle kiipeäminen, vau mitä maisemia!

Eipä olisi ilman tuota kierrosta löydetty tätä näköalapaikkaa, kannatti siis osallistua.

Lounaaksi syötiin maukkaat täytetyt leivät pikkuruisessa Petite Delissä, jonka suloinen omistajatäti höpötti koko ajan. Siitä käveltiin alas Fisherman’s Wharfille ja kaiken turistihulluuden läpi Aquatic Parkiin. Ensimmäinen vilaus (tällä kertaa) Golden Gate sillasta!

Päivä oli (San Franciscolle epätyypillisesti) kirkas ja aurinkoinen, joten rantaa pitkin oli kiva kuljeskella Fort Masonille.

Ja seuraavaksi se “pakollinen” nähtävyys, eli Golden Gate silta. Ei tosin jaksettu kävellä koko matkaa, vaan hypättiin viimeisiksi kilometreiksi bussin kyytiin. Sillan luona oli muutama muukin ja vaati jonkin verran kärsivällisyyttä saada kuvia ilman kanssaturisteja.

Illalla ei jaksettu lähteä mihinkään pidemmälle, vaan käytiin testaamassa Foursquaresta bongattu lähirafla Kennedy’s Irish Pub & Curry House. Intialaista ruokaa ja kymmeniä olutlaatuja hanassa. Sillä yhdistelmällä ei voi mennä pieleen.

Siinäpä se viikko. Aika vauhdikasta! Ja seuraavaksi vuorossa Kalifornia-roadtrip. Instassa voi seurata reaaliaikaisesti :)

—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai oli hyvin pitkä reissupäivä. Kello pärähti aamulla vähän ennen seitsemää, jotta ehdittiin vielä hyödyntämään hostellin ilmainen aamupala ennen kentälle lähtöä. Oltiin varattu yksityinen kuljetus, koska ryhmäbusseja ei mennyt sopivaan aikaan (oltaisiin joko jouduttu lähtemään aamuviideltä tai sitten ysiltä, joka oli mun makuun hieman liian tiukka aikataulu, varsinkin kun pääsiäistorstaina voi olla ruuhkia ja viivästyksiä normaalia enemmän). Antigua on täynnä matkatoimistoja, mutta ilmeisesti ne kaikki myyvät samoja matkoja, sillä kysyimme kuljetusta neljästä eri paikasta ja niissä kaikissa oli täsmälleen samat ajat tarjolla.

Eli yksityisellä kyydillä mentiin. Se oli puolisen tuntia myöhässä, koska oli juuttunut ruuhkiin ja hieman jo hermoiltiin siinä hostellin edessä seisoessamme. Matkaan päästyämme kaikki menikin ihan täydellisesti, kaikki ruuhkat oli vastakkaisella kaistalla ja me köröteltiin lentokentälle pikavauhtia uuden auton pehmeässä kyydissä. Lähtö- ja turvatarkastus meni kävellen läpi ja oltiin lopulta portilla 50 minuuttia hostellilta lähdön jälkeen. Olin, aiemmista sählingeistä oppineena, varannut reilusti aikaa ongelmille. Joten koska mitään ei sattunut, meillä oli yli 3 tuntia aikaa kentällä. No, saatiin ainakin loput paikalliset rahat kulutettua tuliaisiin.

Kentän tuoleja tuli kulutettua lopulta enemmänkin, sillä meidän lento lähti yli pari tuntia myöhässä. Ja kun päästiin perille, niin Fort Lauderdalen päässä oli huimat maahantulojonot. Ensimmäinen tunti vierähti ylimääräisessä jonotushuoneessa, jonka jälkeen vasta päästiin varsinaiseen maahantulotarkastushuoneeseen jonottamaan. Siihen vielä päälle jonotus autonvuokraustiskille autoa noutamaan, niin päästiin liikkeelle vasta puoli yhdentoista aikaan. Dollar autovuokraamossa kaikki meni kyllä jonottamisen jälkeen sujuvasti, sai jopa itse valita auton rivistä. Otettiin sininen, niin löytyy helpommin parkkipaikalta – jostain syystä suurin osa autoista sielläpäin on joko valkoisia tai mustia.

Koska ajatuksissani (joissa lento oli ajoissa ja maahantulojono lyhyt) olin ajatellut meidän pääsevän auton kanssa liikkeelle viimeistään seiskan aikaan, olin varannut meille hotellin perjantaisen kohteemme, Kennedy Space Centerin, läheltä. Ajomatka oli reilut 200 mailia eli oltiin perillä puoli kahden aikaan yöllä, vaikkei pysähdytty matkalla muuta kuin kahdella drive-through luukulla. Ensin ämpärillinen kanaa ja hunajasinappidippiä KFC:stä (helppo syödä ajaessa) ja sitten vielä isot kahvit 24h mäkkäristä.

Vaikka nukahdettiin lähes heti hotlalle päästyä, jäi yö turhan lyhyeksi, sillä aamulla oli kiire nousta ja lähteä avaruutta tutkimaan. Ennen kymppiä oltiin jo Kennedy Space Centerin pihamaalla, valmiina tutustumaan avaruuden ihmeisiin. Avaruudessa kuvattuja 3D-filmejä, pienoismalleja, oikeita raketteja, avaruussukkuloita, astronauttien esineistöä. Hienosti tehtyjä multimedia esityksiä ja paljon uutta tietoa.

Meillä kävi huipputuuri vierailuajankohdan kanssa, sillä muutamaa päivää aiemmaksi suunniteltu avaruusaluksen (space craft) laukaisu oli jouduttu huonon sään takia siirtämään juuri meidän vierailupäivälle! Tosin meidänkin päivänä oli aika huono keli ja ihan loppuun asti jännättiin, päästäänkö alusta laukaisemaan. 50-50 oli mahdollisuudet jossain vaiheessa, mutta kyllä se sinne taivaalle singahti. Kovin lähellä laukaisua ei tietenkään voi olla, mutta keskuksen katsomosta nähtiin lähtöpaikka lahden ylitse. Yksityiskohtia, eikä oikeastaan itse sukkulaakaan, erottanut, vaan ainoastaan kirkas valo näkyi katsomoon asti. Vaikuttavinta oli ehkä ääni, joka hiljalleen vahvistuen ärjyi lahden yli ja täytti tilan.

Takaisin itse keskuksessa kokeltiin vielä sukkulanlaukaisusimulaatiota, joka oli mielenkiintoinen, mutta luulen kyllä oikean laukaisun tuntuvan hieman enemmän. Avaruuskeskuksessa oli niin paljon nähtävää, että paikan mennessä kiinni iltaseiskalta meiltä jäi vielä useampi kohde näkemättä. Ei oltu edes tajuttu kellon olevan niin paljon, kun oli joka puolella nähtävää ja koettavaa.

Lauantaiaamu alkoi shoppailulla massiivisessa retkeilykaupassa. Lähinnä mukaan tarttui täydennystä hajonneiden vaatteiden tilalle ja Espanjan Caminoa varten tarvittavia kävelykamppeita. Shoppailun jälkeen suunnattiin ihmismassojen mukana Universalin Islands of Adventures teemapuistoon, tarkemmin ottaen siellä olevaan Harry Potter maailmaan. Oli kyllä upeasti rakennettu Tylyahon kylä sinne, jänniä yksityiskohtia joka puolella. Vessassa kuului Murjottavan Myrtin huokailut, postitoimistosta sai pöllöpostileiman kortteihin ja Kolmesta Luudanvarresta kermakaljaa.

Päänähtävyys alueella on Tylypahkan linna ja sen sisältä löytyvä vuoristoradan tapainen uskomaton laite. Itse linna oli todella huolella rakennettu ja massiivinen, ja sitä ehti hyvin tutkia jonottaessaan laitteeseen, sillä jono kiemurteli pitkän matkaa linnan huoneesta toiseen (ja jonotusaika oli pahimmillaan yli tunnin). Itse laite oli yhdistelmä robottikäden päässä olevaa vuoristoratavaunua, erikoistehosteita ja videota. Vaunusta pois noustessaan ihmiset, minä mukaan lukien, haukkoivat henkeään ja toistelivat miten upea laite oli. Piti jonottaa vielä toiseenkin kertaan, sillä mitään tällaista en ollut ennen kokenut. Ihan kuin olisi oikeasti lentänyt ympäri Tylypahkaa!

Sunnuntaina eipä muuta ehdittykään kuin ajella vauhdilla Miamiin, palauttaa auto ja astella laivaan. Adventure of Seas on hiukkasen isompi kuin se laiva, jolla tultiin toiseen suuntaan. Matkustajisto on myös paljon monimuotoisempaa, nyt mukana on ihmisiä vauvasta vaariin, eikä keski-ikä näytä olevan yli kuudenkympin, kuten viimeksi. Me saatiin kanta-asiakkaina hyttiluokan korotus, joten meillä on ihan ikkuna tällä kertaa. Ei tosin ulos, vaan sisäosan promenadikadulle (ajattele Siljan Serenadea ja Symphonya). Siinä on kiva istuskella sohvalla ikkunan edessä ja katsella ohikulkijoita.

Heti maanantaina oli ensimmäinen pysähdys, tällä kertaa Bahaman pääkaupungissa Nassaussa. Ainakin sataman lähellä vaikutti enemmänkin turisteille tehdyltä lavasteelta, jossa päätarkoitus on shoppailla. Me etsittiin hetkeksi kahvila ja nettiyhteys, ja käveltiin sitten lähimmälle rannalle. Vesi oli kylmää (hemmoteltu minä) ja ihmisiä paljon, joten ei menty veteen asti, hengailtiin vaan hetki. Sitten takaisin laivalle, lounasta ja töiden pariin.

Tiistai oli ensimmäinen meripäivä, eikä mitään ihmeempää tapahtunut. Etsittiin hyviä työskentelypaikkoja (tällä laivalla on hyvin vähän sähköpistokkeita) ja virittäydyttiin työtunnelmaan parin loma/matkapaikan jälkeen. Päivällä tuli testattua myös kuntosali ja sen yhteydessä oleva sauna. Oikein hyvä sauna (Suomessa rakennettu laiva!), ja rauhallinen, sillä sain olla siellä ihan omissa oloissani nauttien kunnon löylyistä.

Keskiviikkona aamupäivä istuttiin koneidemme ääressä loungessa, syötiin aikainen lounas ja puolenpäivän jälkeen saavuttiin San Juaniin Puerto Ricoon.

Joitakin vuosia (6…) sitten asuin täällä vuoden, joten oli mukava palata vanhoille kulmille. Tosin silloin en tietenkään asunut vanhassa kaupungissa risteilysataman lähellä, vaan ihan normaalien ihmisten seuduilla. Ensimmäisenä pysäkkinä San Juanissa oli Starbucks (ilmainen wi-fi!!), joka löytyi vanhasta tutusta paikasta. Muutaman tunnin naputtelun jälkeen käytiin kiertelemässä San Juanin upean värikästä vanhaa kaupunkia.

Illalla nähtiin vielä muutamaa täällä asuvaa ystävääni. Kuulumisten vaihtoa, paljon halauksia, hyvää puertoricolaista ruokaa (mofongo, tostones, amarillos, mayoketsuppia, piña colada). Hyvä päivä!

Seuraava viikko kuluukin sitten merellä, Atlantia ylittäen. Jännää :)

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä

Torstai-illalla päätettiin rikkoa meidän useamman päivän mittainen kotirauha ja suunnata kaupungille hyytävästä puhurista huolimatta. Aivan New Orleansin varmasti tunnetuimman alueen, French Quarterin, vierestä löytyvä Frenchman Street on netin mukaan “paikallisten Bourbon Street”. Bourbon Street taas on French Quarterin tunnetuin bilekatu, joka näytti aika villiltä päiväsaikaankin. Frenchman Street oli onneksi hieman rauhallisempi versio ja näytti hyvin kutsuvalta ravintoloineen ja kadulle asti kuuluvine live-musiikkeineen. Jo aiemmin mainitsemani kylmä viima sai meidät tosin etenemään aika vauhdilla, eikä oikein tullut ihmeteltyä kaikkia yksityiskohtia.

Kun ei ollut tullut netistä katsottua mihin paikkaan mennä (aina pitäisi katsoa vinkkejä!) niin katseltiin ympärillemme, mikä näyttäisi mukavalta ruokapaikalta. Kun löytyi ravintola, joka ikkunasta katsoen oli lähes täynnä ja josta kuului livemusaa, niin sinne. Hampurilainen oli oikein maistuva, mutta bändi ei soittanutkaan ruokailuhuoneessa, eli puoliksi nappiin.

Vatsat täynnä etsittiin vielä paikka, jossa kuultaisiin sitä livemusaakin. Pitäähän sitä New Orleansissa käydessä kuulla jazzia. Löytyihän sitä! Mukava pikkubaari, loistava laulaja bändeineen ja tupa täynnä väkeä.

Perjantaina oli meidän “vapaapäivä” ja aika vallata French Quarter. Olimme saaneet ohjeet ajaa autolla lauttarannalle Algiers Pointiin ja hypätä sieltä joen toiselle puolelle vievään lauttaan. Näin päästiin French Quarterin kulmille huolehtimatta ruuhkassa ajamisesta tai parkkipaikan löytämisestä.

Perillä lähinnä käveltiin ympäriinsä ja imettiin tunnelmaa itseemme. Upeita vanhoja, entisöityjä rakennuksia, katusoittajia, ihan kokonaisia bändejä jazzaamassa, lukemattomia taidegallerioita, pieniä putiikkejä. Lounaaksi jälleen Po-Boy leipä ja visiitti museoon oppimaan lisää historiasta. Oli itse asiassa aika tylsä tuo Louisiana museo, kannattaa ehkä käyttää aika johonkin muuhun, jos tuonne päin maailmaa eksyy.

French Quarterista löytyy myös Cafe du Monde, maailmankuulu kahvila, joka on ollut paikallaan vuodesta 1862 ja josta saa kuulemma maailman parasta maitokahvia. Ei tullut kokeiltua, sillä jono kiemurteli ovesta ulos ja pitkälle kadun vartta pitkin. Kun ensin käveltiin sinne päin, ihmeteltiin, että mihinköhän nuo kaikki ihmiset jonottaa. Kahville tietenkin. Ajateltiin sitten, että käydään nyt edes jossain kahvilla. Mutta ei. Jopa Starbucksiin oli älytön jono, joten keiteltiin kahvit sitten vasta kotona.

Lauantai kului taas kotinurkissa, lähinnä eläinten parissa tai läppäri edessä. Sunnuntai-aamuna otettiin kunnon siivousrupeama, jotta kämppä olisi kunnossa omistajien saapuessa. Haudutin myös lihapataa tummassa oluessa, olisi sitten jotain tarjottavaa illalla.

Matkalla lentokentälle talon omistajia noutamaan pysähdyttiin vielä ostarilla, sillä en edelleenkään ollut löytänyt kenkiä rikkinäisteni tilalle. Nyt nappasi! Oli se ihme miten hankalaa on löytää ihan peruskenkiä, ei siis neonvärisiä lenkkareita, tai korkeita korkoja, tai kangastennareita, vaan jotain millä voi kävellä useamman kilometrin ja jotka menee kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Kun mukana on vain yksi pari umpinaisia kenkiä, niin niiden pitää olla aika monikäyttöiset.

Urheilukaupasta löydettiin myös alusvaatteita, joita ollaan nyt yli vuosi metsästetty. Monet matkabloggaajat hehkuttaa ExOfficion alusvaatteita (kuivuu muutamassa tunnissa, supermukavat, kevyet), mutta niitä ei ole löytynyt matkamme varrelta, vaikka olen monen monta urheilu- ja retkikauppaa kierrellyt. Vaihtoehtona olisi tietysti myös tilata netistä, mutta silloin postimaksut helposti maksaa saman verran kuin itse vaatteet. Mutta nyt siis löytyi.

Saavuttuaan kotiinsa omistajat vaikuttivat tytyyväisiltä talon ja eläinten kuntoon, ja lihapatakin kelpasi. Eiköhän saada siis ihan hyvä suositus, jonka avulla seuraavien vahtipaikkojen nappaaminen on helpompaa. Omistajat olivat huolissaan siitä, miten vähän kaupunkia me oltiin nähty, joten halusivat vielä viedä meidät maanantaina jonnekin. Vaihtoehtoja ei ollut kovin montaa, koska suuri osa nähtävyyksistä oli maanantaina kiinni. Päädyttiin tekemään retki läheiseen suoluonnonpuistoon.

Kannatti! Aivan upeita maisemia, satumaailmassa oltiin taas. Ilma oli kirpeän kylmä, eli alligaattorit pysyivät visusti piilossa, mutta eipä ollut riesana hyttysiä tai hellettä. Muutaman kilometrin matkalla nähtiin sekä puista suota (swamp) että avosuota (marsh) ja kamera lauloi.

Paluumatkalla pysähdyttiin syömään mitäänsanomattoman näköiseen paikalliseen kuppilaan, jossa ilmeisesti kaikki kaupungin Po-Boy paikat läpikäyneen arvostelijan mielestä oli kolmanneksi parhaat paahtopaistisämpylät. Ja todellakin, hyvää oli! Mukavaa olla paikallisten matkassa, niin löytää tällaisiakin yllätyksiä. Itsekseen tuonne lähiön pikkuostarin ruokalaan ei olisi varmasti ikinä eksynyt.

Tiistaina halailtiin elukat viimeisen kerran ja suunnattiin kentälle. Hieman jännitti miten käy, koska oltiin juuri kuultu tanskalaiselta diginomadipariskunnalta, että heitä ei oltu päästetty Meksikon lennolle ilman matkalippua maasta pois. Mietittiin jo edellisenä iltana, pitäisikö ostaa varalle jokin peruutuskelpoinen lippu tms. Oli kuitenkin sen verran hankalaa / kallista, ettei viitsitty. Mutta ei mitään ongelmia, kukaan ei missään vaiheessa kyselly mitään, ei edes maahantuloviranomaiset Meksikossa.

Matkaan meni lähes 11 tuntia, sillä meillä oli useamman tunnin vaihto Atlantassa. Siellä on onneksi iso, mukava kenttä, joten aika kului hyvin. Käytiin TGI Fridaysissa nautiskelemassa burgerit ja bataattiranskikset mun ikisuosikilla JackDaniel’s-kastikkeella. Shoppailemaankin ehdittiin sen verran, että löydettiin tuiki tarpeellinen toinen pistokeadapteri ja miehelle uusi bluetooth headset.

Cancunin kentällä meitä odotti kyyti, sillä oltiin oltu kaukaa viisaita ja varattu shuttle valmiiksi. Ei tarvinnut miettiä, miten päästä koko päivän matkustamisen jälkeen hotlalle, vaan siellä meitä odoteltiin nimikyltin kanssa. Eikä laskukaan ollut kuin muutaman dollarin enemmän verrattuna bussilla keskustaan ja taksi hotlalle vaihtoehtoon.

Hotellille päästyä oltiin ihan valmiita nukkumaan, kunhan saataisiin itsemme ruokittua. Onneksi hotellin yhteydessä oli meksikolainen ravintola, josta sai kanaa ihanan mausteisella vihreällä chilikastikkeella. Annos sitä, kylmä olut ja peiton alle pehmeään sänkyyn. Päivä mukavasti pulkassa.

Keskiviikkona satoi koko päivän vettä, mutta käveltiin silti reilun kilometrin matka bussiasemalle. Ostettiin liput Meridan bussiin seuraavalle päivälle ja treffattiin muutama ystävä. Olin tiistaina laittanut somessa viestin, että Cancuniin ollaan matkalla ja J vastasi, että he lentävät sieltä huomenna kotiinpäin. Sovittiin siis kahvitreffit ja päästiin hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Hauskoja tällaiset onnenpotkut, mukavaa törmäillä tuttuihin.

Muuten Cancunin näkeminen jäi aika vähiin, ei viitsitty rannallekaan lähteä tässä vesisateessa. Tulipahan levättyä, ja viihdytään täällä Meksikossa varmaan ihan riittävä pitkään, että ehditään kokemaan aurinkoisiakin päiviä. Ja päästään rannalle.

Illalla käytiin taas syömässä hotellin ravintolassa ja törmättiin suomalaiseen reissariin. Pieni on maailma. Bongattiin mies kenkien suomenlipuista ja vaihdettiin muutama sana. Tällä oli parin viikon reissu loppumassa ja saatiin muutamia hyviä vinkkejä Jukatanin alueelle.

Netti oli alhaalla koko illan, joten en saanut tätä postausta lähtemään. Vieläkään nyt torstai-aamuna ei ole yhteyttä, ehkä sitten Meridasta saan tän eetteriin. Yritin eilen hankkia prepaid netin kännykkääni, mutten kielimuurista johtuen saanut asiaa hoidettua loppuun. Liittymä mulla nyt on, muttei vielä nettipakettia. Täytyy tänään yrittää uudelleen, niin olisi joku backup jos wi-fi yhteydet tökkii. Ja pitää treenata tuota espanjan kieltä, sillä aika suuri osa siitäkin vähästä mitä Puerto Ricossa elellessäni opin, näyttää hävinneen muistista.

—
Kaikki postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on viikottainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkapostauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista.
Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.

Kotona kaikkialla - Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjnä