Bali (Amed ja Ubud), Indonesia ja Hongkong 28.4.-11.5.2016
Letkeitä päiviä Amedin snorklausparatiisissa, pikavisiitti Ubudin nomadikulmille ja jäähyväiset Balille. Muutaman pompun ja Hongkongin stop-overin kautta Suomeen.
Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän lähinnä viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).
“Nomadivillassa” vietetyn huhtikuun jälkeen meillä oli vielä reilu viikko aikaa Balilla ja pohdimme pitkään, miten haluamme tuon ajan viettää. Meren kutsu oli lopulta voimakkain ja päädyimme takaisin Amedin snorklaus- ja sukellusvesille. Antti varasi itselleen kolmipäiväisen vapaasukelluksen jatkokurssin ja minä varauduin viettämään tuntikausia korallien ja kalojen yläpuolella leijaillen.
Siinä se kuusi päivää sitten vierähtikin, vuorotellen vedessä kelluttelun ja töiden teon välillä. Eipä Amedissa paljon muuta tekemistä olekaan, varsinkaan ilman ajopeliä. Meille tämä kuitenkin sopi erinomaisesti, eikä samoissa muutamassa paikassa syöminenkään kyllästyttänyt.
Aivan majapaikkamme edessä aukeni pieni koralliriutta kaloineen ja noin sata metriä rantaa eteenpäin löytyi isompi palanen riuttaa. Tuolla riutalla on myös vedenalainen rakennelma, jota osa kutsuu temppeliksi ja osa postitoimistoksi. Itse olen kallistumassa jälkimmäiseen, vaikken tiedä onnistuisiko postikortin lähettäminen.
Majapaikaksi valikoitui Sama Sama Bungalows (Booking.com), johon olimme oikein tyytyväisiä. Toisen kerroksen terassiltamme aukeni hieno näkymä merenlahden ylle, sänky oli oikein mukava ja ilmastointi toimi. Nettikin toimi enimmäkseen oikein hyvin ja nopeasti, joten työskentely onnistui omasta huoneesta käsin, maisemaa ihaillen.
Päivisin viihdyimme myös Apneista-vapaasukelluskoulun yhteydessä sijainneessa Amed Organik Caféssa, jossa ei kylläkään ollut wifiä, mutta puitteet ja tarjoilut olivat enemmän kuin kohdallaan. Vieläkin muistelen lämmöllä paikan tuoremehusekoituksia ja juustokakkua.
Amedista jatkoimme vielä pariksi päiväksi Ubudiin. The Peacock Inn hotellin (Booking.com) sijainti oli keskeinen ja tilava huone mukavan moderni. Uima-allaskin löytyi, mutta lämpimään mereen tottuneelle vesi oli kylmää.
Tein viime hetken tuliaisostoksia, melkein jo onnistuen tinkimmisessäkin. Ainakaan en ihan hirvittäviä ylihintoja enää maksanut. Vielä kerran oli käytävä nauttimassa balilaisesta hieronnastakin ja tällä kertaa sain viimein houkuteltua Antin mukaan. Taisi sekin tykätä.
Testasimme myös useamman työskentelykahvilan ja the Onion Collective coworking-tilan, joista tämä viimeksi mainittu oli suosikkimme – lähinnä rauhallisen ympäristön ja hyvin toimivan netin vuoksi. Yhdessä kahvilassa netti toimi myös hyvin – kunnes sähköt katkesivat. Kun katko tuntui jatkuvan, kyselimme tarjoilijalta syytä: tärkeä hautajaiskulkue oli käynnissä pääkadulla ja koska hautajaistorni oli korkea, piti sähkölangat katkoa tien yltä. Kuulemma ihan normaali tapa.
Viimeisenä Balin iltana kokoonnuimme, hieman haikeissakin tunnelmissa, villalla asuneen porukkamme kanssa vielä kerran syömään ja nauramaan. En tiedä ihastuinko varsinaisesti Baliin, kaikesta tarjonnasta ja luonnonkauneudesta huolimatta jotain jäi puuttumaan. Mutta vahva diginomadiyhteisö houkuttelee meidät varmasti saarelle vielä uudelleenkin.
Paluumme Balilta Hämeenlinnaan kesti pari päivää, sillä yövyimme matkan varrella pari yötä. Ensin Kuala Lumpurin lentokentällä, jossa ajatusvirheeni vuoksi ehdimme nukkumaan vain muutaman tunnin. Kahdeksan tunnin vaihtoajasta kun ei paljoa jäänyt jäljelle, kun siitä ensin vähensi rajamuodollisuudet, hotelliin kirjautumisen ja seuraavan aamun lähtöselvityksen turvatarkastuksineen.
Toiseksi yöksi pysähdyimme Hongkongiin, jossa olimme hotellillamme jo kolmen aikaan iltapäivästä. Tämä oli jo toinen pikavisiittini kaupunkiin, ja kuten edelliselläkin kerralla, niin tälläkin kertaa ilma oli harmaan sateinen ja minä unenpuutteessa. Varsinainen keskusta ja kehuttu Victoria Peak jäivät siis edelleen näkemättä keskittyessämme herkuttelemaan ja ihmettelemään Kowloonin alueella.
Hongkongista en vielä saanut otetta, mutta taidan haluta sinne takaisin. Miljoonakaupungin syke tuntui niin erilaiselta Balin saarielämän jälkeen. Niin paljon kaikkea, jotain uutta jokaisen kulman takana. Ja ihmisiä, ihmisiä kaikkialla. Olihan Balillakin vilkasta ja ihmisiä, mutta jollainlailla kylämäisesti. Hongkong taas on niin selkeästi suurkaupunki.
Hongkongista lensimme Aeroflotin siivillä Moskovan pompun kautta. Monet hieman epäilivät lentoyhtiövalintaamme, mutta eipä jäänyt valittamista – paitsi ruuasta, jota en vaan yksinkertaisesti saanut alas. Saatamme siis lentää Aeroflotilla uudelleenkin, varsinkin jos he edelleen tarjoavat näitä hyvin edullisia Aasian lentoja.
Suomessa oli Aasian jälkeen niin hiljaista, niin hiljaista. Autiolla lentokentän juna-asemalla epäilimme jo aseman olevan pois käytöstä. Tai ehkä ydinlaskeuma oli tyhjentänyt kaupungin. Mutta sieltä se juna körötteli paikalle ja vähitellen hiljaisuus alkoi taas tuntua normaalilta.
Hei olipa kiva kuulla, että tekin koitte Aeroflotin hyväksi valinnaksi. Niiden hinnat on todellakin kilpailukykyiset. Nyt syksylle päädyttiin Turkish Airlinesiin, koska hintaeroa oli tosi vähän ja viimeeksi turkkilainen oli ainakin ihan jees. Paitsi mitä nyt palvelussa oli vähän parannettavaa…
Ei se Aeroflot meidän suosikkiyhtiöksi noussut, mutta oli ihan riittävän hyvä. Muutaman kympin erolla en ehkä sitä valitsisi (riippuu tietysti mikä se toinen vaihtoehto on…), suuremmalla säästöllä kyllä. Me esimerkiksi säästettiin yhdensuuntaisissa lennoissa melkein 300e per nassu Finskin suoriin lentoihin verrattuna.