Tämä viikko 74-75: Meksiko, Kuuba ja Cartagena

Sayulita ja México City, Meksiko; Havanna, Trinidad ja Playa Giron, Kuuba sekä Cartagena, Kolumbia 19.3.-1.4.2015

Tällä kertaa poikkeuksellisesti kaksi viikkoa yhden hinnalla, sillä viime viikon vietimme Kuubassa netittömällä lomalla. Tai vilkaisin minä kerran mailiboksiani. Ihan vaan nopeasti tarkistaakseni, ettei maailma ollut kaatunut. Ei ollut. Ja olipa kyllä virkistävää viettää viikko ilman sosiaalista mediaa ja sähköposteja. Siinä vasta tajusin kuinka paljon ne aikaani normaalisti vievätkään.

Mutta palataanpa ensin torstaihin kahden viikon taakse ja viimeiseen päiväämme Sayulitassa. Vielä kerran katkarapucevicheä kulman kojusta, oluelle naapurin kanssa, rannalle katsomaan auringonlaskua vesisateesta huolimatta. Kotiin palatessa makkarin seinältä löytyi iso karvainen hämähäkki ja me kutsuimme naapurin tytön apuun. Ei se ole myrkyllinen, kertoi tyttö ajaessaan hämähäkin karkuun harjanvarrella. Ne syövät hyttysiä ja muita hyönteisiä, joten on oikeastaan ihan hyvä, että niitä löytyy ympäriltä. Olin silti aika onnellinen siitä, että tämä tapahtui vasta viimeisenä iltana.

Perjantaina lensimme México Cityyn. Laskeuduimme ilmeisesti juuri maanjäristyksen aikaan, mutten tuntenut mitään. Saattoi tosin olla, että olimme h-hetkellä vielä ilmassa. Tämä oli toinen pikavisiittimme Méxicoon: viime vuonna teimme vastaavan parin yön pysähdyksen. Tällä kertaa yövyimme meksikolais-saksalaisen ystäväpariskuntamme luona Condesan trendikkäässä kaupunginosassa. Työsuhdeasunnossa oli paljon tilaa ja kattoterassilta avautui näkymä kahteen suuntaan kaupungin yli.

Siellä asunnossa me sitten vietimmekin suurin osa ajasta rentoutuen, joko leffascreenin edessä tai olohuoneen sohvilla jutellen. Muutaman kerran päivässä kävimme puistossa kävelyttämässä pariskunnan uutta koiraa. Se oli löytökoira ja vielä “koeajalla” mutta en yhtään epäile ettei se jäisi heille pysyvästi. Lisäksi kävimme syömässä perulaisessa ravintolassa (jatkan kalansyöntiharjoituksiani!), runsaalla aamiaisella hyvin hitaan palvelun leipomossa, sekä katutacoilla herkuttelemassa.

Sunnuntaina etsiydyimme taksitolpalle aikaan, jolloin muut kadullaliikkujat olivat lähinnä baarista kotiin palaajia. Kentällä kaikki meni helposti ja oli kiva huomata, miten kommunikointi espanjaksi sujuu jo hieman paremmin. Tosin meidän edellämme Kuuban turistikortteja jonottamassa oli kiinalaispariskunta, joka ei puhunut englantia eikä espanjaa, mutta ilmeisen menestyneesti hekin reissun päällä olivat.

Kuubassa meitä oli vastassa trooppisen kuuma ja kostea keli sekä pienen haahuilun jälkeen löytynyt kuskimme. – Kuubassa matkustaessa on hyvä sopia joku hakemaan sinut kentältä/bussiasemalta ja viemään varaamaasi majapaikkaan, silloin ei tarvitse taistella kaikenlaisten sählärien kanssa.

Olimme varanneet etukäteen ensimmäisen kolmen yön majoituksen Havannassa Casa Particularissa, eli paikallisten vuokraamassa huoneessa. Varauksen voi tehdä netissä (ks. Cuba Junky. Myös Airbnb aloitti juuri Kuubassa ja välittää juurikin näitä Casa Particulareja.) Jatkovaraukset hoituvat näiden Casa Particularsien kautta, meidänkin Havannan isäntä neuvoi meitä suunnitelmissamme, soitti tutuilleen ja hoiti meille majoituksen ja vastaanottajan bussiasemalle.

Ensivaikutelma Havannasta oli likainen ja kulunut, vanhan keskustan kaduista suuri osa oli revitty auki putkitöitä varten. Pari päivää kaupungin kaduilla, värikkäiden siirtomaa-aikaisten talojen ja kunnostettujen vuosikymmeniä vanhojen autojen parissa, lattarimusiikin soidessa sai ajatukset kuitenkin muuttumaan. Havanna sai valtaansa hitaasti mutta vahvasti ja lopulta olin ihan myyty eläväiselle kaupungille. “Hola Amigos” -huudot ja lukemattomat myyntipuheet menivät jo toisesta korvasta ulos eikä niihin kiinnittänyt enää huomiota.

Me söimme paljon, hieman vaihtelevalla menestyksellä ja joimme jonkin verran, paremmalla menestyksellä. Hemingwaysin suosikkijuoma Daiquiri oli yleensä varma valinta, samoin kuin Mojito. Antin yrittäessä kerran tilata Cuba Libren tarjoilija totesi, että “olet nyt Kuubassa, ota jotain paikallista”.

Kuuntelimme bändien soitantaa kaduilla ja baareissa, uskaltauduimme tanssimaan hieman salsaa muiden turistien joukossa. Kävimme parissa historian museossa ja yritimme päästä Kuubalaisen taiteen museoon, joka olikin suljettu tuntemattomaksi ajaksi “vedenpuutteen vuoksi”. Kävelimme Maleconin rantakatua auringonpaisteessa aaltojen pärskeissä ja vuokrasimme päivän päätteeksi avoauton kuskeineen tunniksi. – Alla olevan kuvan auto ei liity tapaukseen, vaikka omalla tavallaan hieno onkin.

Havannasta matka jatkui Trinidadiin. Bussiasemalla selvisi, että aikataulut olivat muuttuneet ja seuraava bussi lähtisi reilun kolmen tunnin päästä. Onneksi paikalta löytyi pari kohtalontoveria ja saimme jaettua taksin (“publico”) suurinpiirtein bussilipun hinnalla. Kuskillamme oli raskas kaasujalka ja reilun viiden tunnin matka taittui kolmessa tunnissa. Välillä vähän jännitti maaseudun pikkuteillä viilettäessämme.

Trinidad oli varsinainen postikorttikaupunki. Kunnostetut, värikkäät siirtomaa-ajan talot, kaduilla kulkevat hevoskärryt ja vanhan keskustan autoilta suljetut mukulakivikadut kuljettivat sata vuotta taaksepäin.

Emme tehneet kaupungissa mitään sen ihmeempää, kävelimme vain ympäriinsä. Antin kamera oli ahkerassa käytössä. Välillä pysähdyimme syömään, kahvittelemaan, oluelle tai ihan vaan puistoon istuskelemaan.

Vanhassa kaupungissa joka toinen liike tuntui olevan taidegalleria ja niissä saimmekin kulumaan monta tuntia. Muutama taulu päätyi rinkkaan mukaan, vaikka kovin isoja emme saakaan mukana kuljetettua. Yksi uniikkiteos (suurin osa myynnistä olevista on kopioita tunnetuista kuubalaisista maalauksista) jäi kaihertelemaan mieltä, mutta sitä olisi pitänyt kantaa koko loppureissu erillisenä pakettina. Ensi kerralla sitten.

Päivät olivat tuskaisen kuumia ja me yleensä palasimmekin huoneemme viileyteen lueskelemaan niiksi tunneiksi jolloin varjot puuttuivat kaduilta. Iltaisin oli mukavasti hieman viileämpää ja juuri sopiva hetki ostaa muovimukillinen mojitoa katukojusta ja istahtaa pääaukion rappusille muiden matkaajien seuraan. Lähikuppilasta kantautui musiikki ja ohikulkijoita sekä leikkisiä katukoiria oli mukava tarkailla.

Majapaikkamme emäntä oli töissä kaupunginmuseossa ja kävimme siellä hänen suosituksestaan. Museon kokoelmissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, mutta itse rakennus ja varsinkin sen tornista aukeavat näkymät olivat ehdottomasti parin euron arvoisia!

Trinidadista jatkoimme Playa Gironin pikkukylään, jonne meidät houkutteli lupaus hyvistä sukellus- ja snorklausvesistä. Ja niitähän löytyi! Täällä koralliriutta on vain muutaman kymmenen metrin päässä rannalta ja sukeltamaan pääsee ilman venekyytiä. Upeat oli näkymät, kertoi Antti veden alta palatessaan ja maksoi samantien toisen sukelluksen siihen perään. Minä puolestani vuokrasin snorklauskamat ja uiskentelin omassa rauhassani värikkäiden kalojen ja korallien seassa. Oli se vaan kivaa ja harmittaakin, että meille jäi lopulta bussiaikataulujen vuoksi vain tämä yksi kokonainen päivä aikaa täällä.

Majapaikkamme Playa Gironilla oli mukavin Kuuban kodeistamme ja emäntä ihanan kärsivällinen meille espanjaksi jutellessaan. Kylässä on pari ruokapaikkaa, mutta me söimme kaikki ateriamme majapaikassamme. Oikein hyvää ruokaa, eikä hinnalla pilattua. Vai mitä sanotte kokonaisesta hummerista kymmenellä eurolla?

Paluumatkaan Havannaan meiltä meni melkein kokonainen päivä, sillä bussi kiersi Varaderon kautta. Ollaan siis nähty vilaukselta myös Varaderon kuuluisat turistirannat ja täytyy myöntää, että aika upealta valkoinen hiekka ja turkoosi meri siellä näytti. Havannaan saavuimme alkuillasta ja kävimme illallisella 5Esquinas-italialaisravintolassa, joka oli jäänyt mieleen aiemmasta käynnistä. Sen jälkeen vielä vähän vaeltelua vanhan kaupungin kaduilla ja terassipysähdys.

Maanantaina soi kello aamulla varttia yli viisi ja kahden taksimatkan, kolmen lennon ja 14 tunnin jälkeen saavuimme Kolumbiaan Cartagenaan. Matkasta väsyneinä päädyimme epävirallisen taksin kyytiin ennen kuin hälytyskellot soivat, että Kolumbiassa se ei ehkä ole paras idea. Selvisimme kuitenkin ongelmitta perille, mitä nyt kuski pyysi enemmän rahaa kuin oli sovittu. Airbnb-huoneemmekin löytyi helposti ja mukava omistaja antoi meille vinon pinon vinkkejä kaupunkiin.

Arvata varmaan saattaa, että viikon nettipimennon jälkeen muutama päivä meni aika tiukasti koneen ääressä. Kämpästä olemme poistuneet lähinnä ruokailemaan. Iltaisin olemme kierrelleet hieman enemmän vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla.

Cartagena on aika samanlainen kuin Trinidad Kuubassa, tosin paremmassa kunnossa, trendikkäämpi ja mainoksilla höystetty. Värikästä, kaunista ja eläväistä. Keskiviikkona löysimme Getsemanin alueelta aukion, jonka reunoilla turistit ja paikalliset istuvat vierivieressä ja keskellä lapset potkivat jalkapalloa. Elämä on mukavaa.

Vielä muutama päivä täällä Cartagenan kaupungissa ja sitten siirrymmekin läheiselle saarelle muiden diginomadien kanssa Coworkation-tapaamiseen.

—
Postauksessa käyttämäni kuvat löytyvät Instagram tililtämme Anywhereism. Käy katsomassa, tai jopa seuraa meitä! Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Se on kuukausittainen kokoelma Instagram-kuvia hyödyntäviä matkustukseen liittyviä postauksia. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kussakin kuussa kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu tarkempiin ohjeisiin. Myös Instagramin kautta voit olla mukana tägäämällä kuvasi #igtravelthursday. Samaisella tägillä löydät paljon hienoja reissukuvia Instagrammista.