30.10.-5.11.2014 Ateena, Kreikka ja Kemer, Turkki
Torstain työpäivä katkesi vain lyhyeen kauppareissuun, jolla napattiin myös kulman grilliltä souvlaki-wräpit lounaaksi. Leipomosta ostettiin leipä ja kahvipullat, mukava myyjä heitti kaupan päälle vielä neljä munkkia. Ihan noin vaan. Illalla suunnattiin Monastirakin metrikselle, jonne oltiin sovittu illallistreffit bloggaajaystävä Corinnen kanssa. Corinne oli bongannut netistä suositellun paikallisen pikkukuppilan, pienessä kellarissa sijaitsevan paikan, jossa ei kuulemma ole englannintaitoista henkilökuntaa eikä minkäänlaisia ruokalistoja. Hieman epämääräisillä, hämyisillä kujilla kävellessä oli aistit tarkkana. Sekä paikan bongaamiseksi että itsesuojeluvaistosta.
Paikka löytyi, mutta olikin kiinni, joten suunnattiin takaisin Psirin valoisammille kulmille ruokaa etsimään. Kierreltiin hetki ja onneksi sanottiin kaikille sisäänheittäjille ei, sillä yhdeltä sivukadulta löytyi ihan täydellinen Ouzoria Mavros Gatos. Pieni, värikäs kuppila täynnä iloisia paikallisia. Ruoka ja juoma oli erinomaista, jossain vaiheessa ilmestyi tulennielijä kadulle esiintymään ja jälkkäriksi pöytään (vaan ei laskuun) ilmestyi hunajalla maustetut shotit.
Perjantaina tehtiin vain töitä. Ainoastaan illalla käytiin kämpän ulkopuolella etsimässä jotain syötävää. Lähikuppila oli vielä melkein tyhjä, sillä eihän kukaan syö illallista niin aikaisin kuin kahdeksalta… Vain muutama vanhempi mies istuskeli tv:n ääressä, juoden olutta suoraan pullonsuusta.
Lauantaina vein Antin ihan omalle ruokakierrokselle Ateenan herkkuja maistelemaan. Olin TBEX:in aikana käynyt parillakin kierroksella ja halusin nyt jakaa näitä löytöjä Antin kanssa. Ja tietenkin päästä vielä itsekin uudestaan maistelemaan… Tarkoitus oli aloittaa “kaupungin parhaalla souvlakilla” Kostas-kojulla, mutta paikka olikin viikonloppuisin kiinni. Souvlaki-paikoista ei onneksi ole Ateenassa pulaa, joten ihan mukiinmenevä vaihtoehto löytyi läheltä.
Tämän jälkeen johdatin Antin kauppatorin (lihatori on aika näky, ei heikkovatsaisille) kautta Miran-deliin. Siellä sai maistelulautaselle osoitella lihoja ja juustoja vitriinin suuresta valikoimasta. Kyytipojaksi paikallisilla näytti olevan Ouzoa, mutta me päädyttiin pienpanimon olueen. Vatsat jo aika täynnä jatkettiin vielä jälkkäripuoti Staniin, jossa syötiin ehkä maailman parasta vuohenjogurttia hunajan ja pähkinöiden kanssa. Sekä lautasellinen loukoumadeja, jotka ovat erittäin suosittuja, hunajalla ja kanelilla päällystettyjä paikallisia munkkeja. Lopuksi vielä aukion laidan kahvilaan viinilasilliselle. Päivä oli aika hyvä.
Sunnuntai oli viimeinen päivämme Ateenassa, joten Antti kävi tutustumassa Akropolikseen ja muutamaan muuhun päänähtävyyteen. Koska minä olin nämä jo TBEX-reissuilla nähnyt, loikoilin kotona hetken pidempään ennen keskustaan suuntaamista. Monastirakin alue oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, lähinnä paikallisen näköisiä perheitä. Sujahdin itsekin mukaan, paikalliseksi naamioituen, eli ostin gyroksen ja istahdin kadunvarteen syömään. Tässä vaiheessa Antti liittyi mukaan seuraan ja vaelleltiin Monastirakin kirpparialueella hetki ihmettelemässä ja kuvailemassa. Sieltä löytyy kyllä ihan kaikkea!
Päivän päätteeksi hypättiin vielä hop-on-hop-off turistibussikierrokselle kaupungin ympäri. Ihan mielenkiintoista kuulla tarinoita kaupungista ja hahmottaa paremmin kokonaisuutta. Fiksumpi olisi tehnyt kierroksen hieman aiemmin kuin vikana päivänä… Mutta tulipa tehtyä, vaikka en ole ihan varma pistäisinkö rahaa tällaiseen bussikierrokseen (sain vapaaliput TBEX:istä).
Maanantaina pakattiin kamat hieman aiempaa hankalammin, sillä TBEX:istä tarttui mukaan kaikenlaista. Onneksi Pegasuksen lennoilla hintaan kuului ruumaan laitettava laukku, joten nakattiin Antin rinkka täpötäytenä sinne. Omaani taas pakattiin kaikki lähipäivinä tarpeellinen ja kannettiin mukana, sillä pelkään aina ruumassa kulkevien laukkujen häviävän tai ainakin tulevan myöhässä. – Ihan oleellinen pelko sinänsä, että myöhästymistä on tapahtunut useinkin.
Antalyassa oltiin joskus kymmenen aikaan ja siitä vielä kuljetus hotellille. Oltiin ainoat matkustajat 14-hengen minibussissa, näytti olevan ihan yleinen käytäntö täällä. Matkan varrella ihmeteltiin (mitä vauhdikkaassa kyydissä jännittämiseltä ehdittiin) kaupungin siisteyttä ja kehittyneisyyttä. Hirmu iso ero esimerkiksi Ateenassa nähtyyn. Perillä Kemerin kulmilla oltiin juuri ajoissa myöhäisillan snäckiä varten, eli pyörähdettiin sen kautta ennen sänkyyn kaatumista.
Tiistaina olikin sitten eka päivä Coworking Camp Turkey:tä (en tiedä miten suomentaa tuo coworking, yhdessä työskentely?). Tämä kuusiviikkoinen tapahtuma kerää yhteen yrittäjiä ja diginomadeja “työskentelemään talviauringossa”. Jokainen tekee siis omia töitään ja projektejaan, jonka lisäksi meillä on yhteistäkin ohjelmaa. Osa on paikalla koko ajan, kuten me, osa tulee vain viikoksi tai muutamaksi. Meillä on täällä iso työtila, jossa jokaisella on oma pöytä ja tuoli, lisäksi nopea netti, espresso-kone ym. tarpeellista. Hotelli itsessään on all-inclusive, eli ruokailuista yms. ei tarvitse huolehtia.
On se vaan mukavaa, kun on työkavereita ja toimisto! Ihan eri fiilis työskennellä, kun muutkin ympärillä paiskii töitä. Ja ikkunasta näkyy palmuja ja meri. Kävin jo kastamassa varpaani veteen, rohkeemmat uiskenteleekin. Joka arkipäivä meillä on parin tunnin yhteinen sessio, jossa osallistujat voivat vaikka kertoa omasta yrityksestään tai ongelmasta, jonka kanssa kamppailevat tällä hetkellä. Olen itse täällä vapaaehtoisena, eli noin 10 tuntia viikossa teen kaikenlaista, esimerkiksi noiden sessioiden suunnittelua. Tähän mennessä olen keskittynyt tekemään graafisia muistiinpanoja keskusteluista sekä suunnittelemaan vapaa-ajan aktiviteetteja, esimerkiksi retkiä lähiympäristöön.
Tosi kivalta vaikuttaa tällä hetkellä. Vähän jännitti sitoutuminen kuudeksi viikoksi, kun ei tiennyt mitä odottaa, mutta eiköhän tästä hyvä tule.
—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!
