13.-19.11.2014 Istanbul ja Kemer, Turkki
Torstaina matka alkoi jo yön puolella, tilataksin tullessa hakemaan puoliunessa laahustavia matkaajia Kemerin hotellistamme puoli viiden aikaan. Suuntana meillä oli Istanbul (lentäen) ja kuten ehkä voitte arvata, niin allekirjoittanut ei ollut päättämässä lentoajoista.
Pienten aamupäivätorkkujen jälkeen suunnattiin nokat kohti turistialueita. Päätettiin reippaina kävellä puolen tunnin matka Suurelle basaarille (Grand Bazaar), jotta nähdään samalla paikallista elämää. Basaari itsessään oli valtava ja vaikka siellä oli periaatteessa eri tuotteille omat alueensa, niin lähes samanlaiset kaupat toistuivat käytävältä toiselle. Jossain vaiheessa mietin eksyneeni limboon, kiertäväni ympyrää kippomyyjältä toiselle pääsemättä koskaan pois. Keskipäivän rukoushetki sulki suurimman osan kaupoista ja mekin löysimme lopulta ulos. Mukaan ei muutamasta tinkimisyrityksestä huolimatta tarttunut kuin yksi puolen euron rannekoru.
Ulkona pikkukaupat jatkuivat, tavarat vaan vaihtuivat enemmän käyttöesineisiin turistirihkaman sijaan ja esillepanoon ei enää niin oltu panostettu. Pyörimme kapealla kadulla edestakaisin, ensin aikaa tappaen ja sitten lounastreffipaikkaamme epätoivoisesti etsien. Google-map merkkasi sijainnin muutamalla kymmenellä metrillä pieleen ja väärälle puolelle katua. Tämä riitti täysin hämmentämään porukkamme ja perille löytämiseen tarvittiin paikallisten apua. Palkintona oli oikein mukava pihviravintola, josta sain pitkästä aikaa oikein kunnon burgerin. Jos pyörit basaarin kulmilla, niin kannattaa käydä kokeilemassa Virginia Angus Burger & Stake House.
Lounaan aikana jo ennestään harmaa päivä harmaantui entisestään ja vettäkin rupesi ripottelemaan. Sateessa kävely ei houkuttanut, joten suuntasimme rantaan etsimään Bosporinsalmen risteilyä. Sen verran sisäänheittäjiä hengaili satamassa, että veneen löytäminen oli helppoa. Aina pitää tinkiä, muistutti “matkanjohtajamme” ja näytti esimerkkiä hankkimalla meille kuusi lippua viiden hinnalla (yhteensä 20e 75 minuutin risteilystä). “Laiva lähtee 10 minuutin päästä” oli normivastaus melkein puolentunnin ajan, kunnes lopulta pääsimme liikkeelle. Hetken sisseilimme katetulla yläkannella valokuvia ottaen, mutta pian vetäydyimme sisätilojen lämpöön. Isoista ikkunoista näki sielläkin hyvin ja elämä oli paljon mukavampaa vilunväreiden kaikotessa ja teekupin höyrytessä.
Risteilyn jälkeen kävelimme sillan yli onkijarivistöä ihmetellen, ahtauduimme junaan, joka kuljetti meidät mäen päälle, kävimme kahvilla, katsastimme Galatan tornin ja matkasimme joulukoristellulla antiikkiratikalla kävelykatua pitkin Taksimin aukiolle. Sieltä sompailimme vielä julkisilla Yazane Coworking-tilaan, jossa vietimme mielenkiintoisen parituntisen tutustumalla paikallisiin yrittäjiin.
Lauantai oli historiapäivä. Istanbulin ensikertalaiset lähtivät katsastamaan aina niin hurmaavan Haaga Sofian ja ruhtinaallisen Topkapin sulttaanien palatsin. Me muut tutustuimme Istanbulin arkeologisen museon aarteisiin. Kolmasosa museosta oli remontin alla ja kulku hyvinkin sokkeloista (luulimme kolme kertaa jo kiertäneemme kaiken ja sitten jonkun käytävän perältä löytyikin taas uusi osasto). Pihamaalla lojui antiikin patsaita siellä täällä. Meillä Suomessa ne olisivat museon lasikaapissa, mutta täällä niitä ilmeisesti vaan on liikaa. Tai ehkä ne ovat kopioita? Iso huone oli täynnä kaiverrettuja sarkofageja, vartijapatsaat kohoavat neljään metriin ja Babylonian Ishtar-porttia vartioivat värikkäät leijonat, alkuhärät ja lohikäärmeet.
Tarkoituksenamme oli käydä myös Sinisessä moskeijassa ja Basilica Cisternissä, mutta vesisade ja pitkät jonot saivat vaa’an kallistumaan ravintolassa istumisen puolelle. Maistuva kebab-annos (turistihintaan 14e) ja turkkilaista kahvia mukavan lämpimässä ja tunnelmallisessa paikassa. Viihdyttiin melko pitkään ennen siirtymistä… toiseen kahvilaan. Siellä treffasimme seurueemme toisen osan ja join ekan (mutta ehdottomasti en viimeisen) kerran kunnon turkkilaista omenateetä. Matkamme jatkui Galatan suuntaan ja siellä kävelykadun vilskeessä Taksimille asti. Pysähdyin matkalla tutkimaan muutamaa kauppaa ja huomasin, että täältä saa “normaaleja” farkkuja, ei pelkkiä pillejä. Pitää kai vielä käydä shoppaamassa, sillä olen metsästänyt perusfarkkuja koko syksyn, mutta niitä ei vaan myydä enää missään. Pysähdyimme kahville Starbucksiin (pysytkö vielä perässä juotujen kahvi/teekuppien määrässä?) ennen illalliselle siirtymistä. Illallispaikaksi valikoitu se ainoa, jossa ei ollut sisäänheittäjää ahdistelemassa. Paikka oli lähes täynnä, muut tyhjiä. – Voiskohan ravintoloitsijat oppia tästä jotain?
Sunnuntaille meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia. Lähdettiin ensin Sinisen moskeijan suuntaan, josko tällä kertaa oltaisiin paikalla aukioloaikaan ilman suuria jonoja (moskeija suljetaan rukousaikoina, nyt se oli auki 8:30-11, 12:45-14:15 ja 15:15-16:30). Kaupungissa juostiin sunnuntaina maratoni, joten ratikat eivät kulkeneet kaikkialla. Vaikka maratonin käytössä olevien katujen ylittäminen vaati ylimääräistä säätämistä, niin plussapuolena oli selkeästi lyhyemmät jonot kaikkialle. Kävimme siis sekä Sinisessä moskeijassa että Basilika Cisternissä. Sininen moskeija on varmaan monelle tuttu, kaunis ja levollinen moskeija, jonka mosaiikkikoristeet ovat käsityötaiteen mestarinäyte.
Basilika Cistern taas on 1500-vuotta vanha entinen vesivarasto, suuri pylväshalli, jossa risteilevillä puulaitureilla voi kävellä veden yllä. Kaiverretut pylväät, kuuluisimpina Meduusan päät, sekä vedessä uiskentelevat kalat luovat maagisen tunnelman hämärässä valaistuksessa. Ihmeellinen paikka. Kuvittelin itseni sinne ilman laitureita, pienellä veneellä ja kynttilöitä kellumaan kaikkialle. Olisi aika kokemus. Toisaalta mietin myös, että olisi aika jännä, jos vedessä uiskentelisi muutama hai. Pitäisköhän laittaa museovirastolle kehitysehdotuksia?
Täältä jatkoimme vielä maustebasaariin (Spice Bazaar), joka on pienempi ja siistimpi versio Isosta basaarista kiireisille turisteille. Emme tosin tälläkään kertaa ostaneet mitään. Summamutikassa kävellen, mennen sinne missä näyttää kivalta, päädyimme Istanbulin isoimman moskeijan, Suleimanin moskeijan porteille. Käytiin ihmettelemässä sitäkin ja sitten parkkeerattiin itsemme lounaspöytään lämpölamppujen alle. Tämä paikka oli vihdoinkin sitä hintatasoa, minkä muistin 1,5 vuoden takaiselta Istanbulin reissultamme (eli 16e kahdelta hengeltä, kun muutoin tällä reissulla mennyt aina noin 40e). Ruoka oli ihan ok ja päälle tuli vielä kuuma tee, jolla sai myös kädet lämmiteltyä. Lattialla vieressäni istui kissa, joka ensin hetken anovasti tuijoteltuaan alkoi tökkimään minua tassullaan. Säännöllisen sinnikkäästi koko ruokailun ajan.
Pysähdyttiin vielä kahvilassa maistelemassa paikallisia jälkkäriherkkuja ja haettiin sitten reppumme hotellilta. Matka takaisin Kemeriin sujui ongelmitta ja vaikka Istanbul niin ihana onkin, niin olipa mukava olla takaisin lämmössä. Maanantaiaamuna heräsin jo auringonnousun aikaan ja oli pakko hipsiä parvekkeelle nappaamaan muutama kuva ja ihan vaan hymyilemään elämälle.
Kolmen päivän miniloman jälkeen (ilman läppäreitä ekaa kertaa 1,5 vuoteen!) olikin aika sukeltaa töiden pariin. Muutama päivä sujahti ohi ihan huomaamatta. .Keskiviikkona oli Jonin 29-vuotissynttärit, joita lähdimme viettämään McDonaldsiin. Työntekijät siellä olivat hieman hämmentyneitä, kun osallistujien ikä selvisi heille. “Koska loput tulevat? Teitä on 16 lasta? – Meitä on 16 i-h-m-i-s-t-ä.” Kaikki saivat Happy meal -ateriat ja yllättävän hyvää kakkua. Merirosvo- tai prinsessapäähineet ja itse kootut naamiot sekä happy meal -lelut. Klovni ja merirosvo viihdyttivät meitä, musiikki soi ja nauru raikasi. Tanssimme, pelleilimme ja istuimme ilmapallojen päälle puhkaistaksemme ne. Parhaat synttäribileet pitkään aikaan!
Sellainen viikko. Ja elo Coworking Campillä sen kun jatkuu. Onneksi, sillä täällä on kivaa. Monet niistä joiden piti lähteä täältä marraskuun lopussa ovat jo muuttaneet suunnitelmiaan ja jäävät koko ajaksi. Viittauksia Hotel Californiaan on kuultu.
—–
Viikkoyhteenvetoni on kuvitettu Instagram-otoksillamme. Käy kurkkaamassa, seuraa jopa!
