Tämä viikko 102: Helsinki, Hämeenlinna ja Luumäki

Luumäki, Suomi

Helsinki, Hämeenlinna ja Luumäki, Suomi 1.-7.10.2015

Tällä viikolla ohjelmassa oli loppumattomia matkakeskusteluja bloggaajien kanssa, suihkuongelmia sekä ihanien ystävien hauskaa seuraa. Lisäksi mm. Hobitti-maratoni, aurinkoinen päivä Hämeenlinnassa ja hajoava auto. Lopuksi mökin rauhaa ja bonuksena taivaalla tanssivat revotulet.

Ruskan kauneutta Suomessa

Tämä on viikottainen päiväkirjani, jossa kerron elämästäni läppärikulkurina. Näiden postausten kannalta viikko on torstaista keskiviikkoon ja numerointi juoksee eteenpäin ensimmäisestä postauksesta 31.10.2013 alkaen. Kuvituksena käytän viikon varrella kertyneitä Instagram-otoksiamme sekä Snapchat-kuviani (tunnukseni on kotonakaikkial).

Torstai-aamulla meillä oli herätys ennen aamukuutta, sillä matkasimme päivän ensimmäisellä Onnibussilla Kokemäeltä Helsinkiin. Siellä ehdin istahtaa hetkeksi Lasipalatsin kahvioon läppärin ääreen ennenkuin suuntasin Oma Sairaalaan. Lääkäri totesi polveni olevan selvästi parempi kuin elokuun tarkastuksessa, fyssarikin oli samoilla linjoilla. Sain lisäksi mukaani ohjeita reissaajalle sopiviin harjoitusliikkeisiin, mm. rinkan kanssa tehtäviin kyykkyihin.

Ennen illan rientoja ehdin käväisemään väliaikaiskodissamme Vantaalla. Rinkka pois selästä, lounas ja pikatorkut. Seuraavaksi yritin mennä suihkuun, mutta sieltä tulikin vain kylmää vettä. Enpä muista koska näin olisi käynyt viimeksi, edes paljon kehittymättömämmissä maissa matkatessamme. No, soitto huoltomiehelle ja siinä odotellessa kirjoitin blogiini mietelmiä 1000 takana olevasta päivästä läppärikulkurina. Olin jo luovuttamassa ja ottamassa kylmää pikasuihkua – likaiset hiuksethan voi aina piilottaa huivin alle… – lämpimän veden vihdoin palatessa.

Suihkuepisodin vuoksi en ehtinyt ParisRion Travel Caféen, mutta sentään illan päätapahtumaan, eli Travel Massive Helsinkiin. Luvassa oli vanhoja ja uusia bloggaajatuttuja sekä muitakin matkailualan toimijoita ja Radisson Blue Plaza hotellin hulppeat puitteet. Ilta kului mukavasti reissaamisesta ja bloggaamisesta jutellen, kerrankin seurassa joka jaksoi näitä aiheita tunnista toiseen.

Perjantaina pidimme työpäivän kämpillä emmekä tehneet mitään iltalenkkiä kummempaa. Lauantai puolestaan oli ystävien täyttämä päivä. Ensin kävimme kahvittelemassa Pasilassa asuvan tuttavaperheemme luona. He olivat juuri palanneet vuoden Philippiinien visiitiltä – ystäväni Erica kun on sieltä kotoisin. Parituntinen ei riittänyt kuulumistenvaihdossa kuin alkupaloiksi.

Pasilasta jatkoin Kallion Kulinaristiskerhon ihanien naisten kanssa vietnamilaiseen Lie Mi ravintolaan. Mukavat puitteet ja oikein maistuvaa ruokaa, voin suositella. Hinnat tosin tuntuivat hieman kalliilta, mutta toisaalta niin tällä hetkellä kaikki hinnat Suomessa tuntuvat. Vatsat täynnä ja chili suussa maistuen siirryimme Helsing-baariin olutuopposen ääreelle. Siellä seuraamme liittyi vielä monta muuta rakasta ystävää ja ilta kuluikin iloisessa puheensorinassa seuraavan vuorokauden puolelle.

Syksyinen Helsinki

Sunnuntaina pidimme täydellisen lepopäivän, katsoimme dvd:ltä kaikki kolme Hobitti-leffaa ja haimme lähikuppilasta pizzat. Maanantaina junailimme Hämeenlinnaan, jossa kävimme kävelylla raikkaassa syyssäässä ja vietimme aikaa perheen parissa. Tiistaina saimme auton lainaan ja suuntasimme sen nokan kohti Luumäen mökkiä. Melkein heti motarille päästyämme auto alkoi kuitenkin täristä ja pitää outoja ääniä, joten päätimme palata saman tien takaisin. Auto oli sama kuin kesällä käyttämämme, eli melkoisen vanha, mutta hyvin meillä toiminut tähän asti – toivottavasti ei mitään isompaa ole rikki. Saimme joka tapauksessa appivanhemmilta toisen auton lainaan ja pääsimme uudestaan tien päälle.

Matkan varrella pysähdyimme Kouvolan Veturi-kauppakeskuksessa, koska siellä on hyväksi todettu kiinalainen lounasbuffa. Samalla saimme hoidettua viikon ruokaostokset ja hankittua minulle lämpimät fleecepöksyt mökkeilyä varten. Vielä toinen pysähdys Satun Makiat leipomossa Luumäellä – herkkuleipiä! – ja olimme vihdoin mökillä.

Mökillä Luumäellä

Ensimmäinen ilta meni tupaa lämmittäessä ja vielä nukkumaanmenoaikaankin minulla oli sormikkaat kädessä ja pipo päässä. Onneksi oli kunnon varusteet mukana! Aamuyöstä makuupussissa oli jo turhankin lämmin ja sain luopua muutamasta vaatekerroksesta. Toinen hereillä pitänyt asia oli tuvassa rapistellut hiiri – vai hiiret? – joka onnistui löytämään ne kaikkein äänekkäimmät pussukat.

Keskiviikkoaamu valkeni raikkaan huurteisena. Järven aallot liplattivat tuulessa, puut hehkuivat keltaisina ja ilma tuoksui metsältä. Kyllä kannatti tulla! Sisällä on lämmin takkatulen roihutessa ja toimistoni – eli nojatuoli – on mukava. Villasukat jalassa ja teekupponen kädessä on hyvä tehdä töitä.

Luumäki, Suomi

Illalla teimme laavulle nuotion ja grillasimme makkaraa. Olimme juuri siivoamassa jälkiämme ja suuntaamassa sisätiloihin sormiemme kohmettuessa, kun satuin vilkaisemaan tarkemmin taivaalle. Ihan kuin siellä näkyisi jotain vihreää? Ja kyllä, hetken kuluttua revontulet tanssivat taivaankannella! Eipä ollutkaan enää niin kiire sisään – muuta kuin Antilla kameraa hakemaan. Siinä taivasta ihaillessani mietin, miten mahtavaa tämä elämäni onkaan.

revontulet, Luumäki, Suomi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *